Voinko vetää näin suorat johtopäätökset? (lapsi ja ex)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pienen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pienen äiti

Vieras
Ollaan erottu vuosia sitten, ex on ollut eron(kin) jälkeen melkoinen tuuliviiri. Ei ole pitänyt lupauksiaan (lapsilleen), on välillä lopettanut yhteydenpidon viikoiksi-kuukausiksi, kunnes on taas ottanut yhteyttä. Erosta kuusi vuotta aikaa, tavannut lapset viisi kertaa. Miehen puhelinhäiriköinnin takia oli sovittu soittoaika kerran viikkoon jolloin sai lapsilleen soittaa (lastensuojelun kanssa tehty päätös).

Siinä lyhyttä taustaa.

Vanhin lapsista on alkoi oireilemaan rajusti joitakin vuosia sitten. Käytöshäiriöitä, aggressiivisuutta, puheita itsensä tappamisesta, aivan järkyttävän huono itsetunto ja -viha yms.
Jo silloin huomasin, että soittoaikapäivän jälkeinen päivä oli todella vaikea lapselle. Soitti isä tai ei, niin lapsi reagoi todella voimakkaasti. Aina kun lähestyi se hetki, jolloin isä oli luvannut tulla hakemaan, käytöshäiriöt lisääntyivät kunnes ne räjähtivät käsiin taas sen hetken jälkeen jolloin tuo tapaamispäivä oli koittanut. Riippumatta siitä, tuliko isä taaskaan vai ei. Yleensä ei tullut.

Viimeisimmän "oharin" isä teki lapsilleen kesällä kesäloman aikaan. Sen jälkeen evästä ei ole kuulunut sanaakaan. Olen vaihtanut lastensuojeluihmisten luvalla ja suosituksella puhelinnumerot, joten ex ei pysty enää meille soittamaan. Pystyy ottamaan minuun sähköpostilla yhteyttä jos tahtoo, mutta ei luojan kiitos ole sitä tehnyt. Nyt on mennyt jo puoli vuotta, ettei miehestä ole kuulunut yhtään mitään. Ja uskomatonta kyllä, lapsen koulusta annettu palaute on ollut positiivista! Lapsen käytös on muuttunut ja rauhoittunut, raivokohtauksia ei enää tule (ilman syytä ja silloinkin lapsi pystyy hillitsemään itsensä), muutenkin lapsen käytös on tasaantunut ja seestynyt, ongelmat on vähentyneet.

Ja mä mietin.. tämmöistä ihmettä lapsen käytöksessä ei ole vielä kertaakaan tapahtunut. Ei ennenkuin nyt, kun ex on poistunut kokonaan meidän elämästä. Voinko siis todellakin vetää sellaiset johtopäätökset, että lapsen käytösongelmat on täysin johtuneet exästä (jatkuvat hylkäämiset, lupausten pettämiset jne)? Meidän elämässämme ei ole tapahtunut mitään muutosta, kaikki on edelleen ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. AInoa muutos on se, että ex on poissa.
 
No mä ainakin vetäisin suorat johtopäätökset sun tilanteessa. Jokainen joka on ollut huonossa suhteessa tietää miten kuluttavaa se on, riippumatta siitä onko se lapsi-vanhempi tai mies-nainen suhde.
 
Kyllä vain. Lapset reagoi tuollaiseen todella syvästi niin kuin sinun lapsesikin on tehnyt. Oliskiko mitään mahdollisuutta päästä kokonaan eroon exästä vaikka ihan sen lastensuojelun kautta tai oikeuden määräyksestä. Tai muutto toisaan jonnekkin muualla vaikka väärinhän se on kun pitäisi ns paeta teidän.
 
En tiedä. Toisaalta myös sinun ristiriitainen käytös on helpottanut kun ex ei ole yhteydessä. Eli toisaalta olet ilmeisesti valittanut kun ex ei soita, tai ole yhteydessä, toisaalta kaikin tavoin vaikeuttanut hänen yhteydenpitoaan vaihtamalla numeroita ja hakemalla kaikkia rajoitteita, että hän ei voiolla yhteydessä mitenkään.

Vai ymmärsinkö väärin? valitat että ei pidä yhteyttä ja samalla vaikeutat sitä ja etsit siitä syytä kaikkeen. Tottakai on normaalia esim. ikävöidä jne.
. Ehkä olet sinäki ärtynyt ja kiukkuinen ollut silloin, kun exän olisi pitänyt olla yhteydessä.

sinuna hakisin hoitoa myös itselleni. Jotta en heijastaisi omaa sairautta lapsiini.
 
Ex saa ottaa yhteyttä lapsiin vain lastensuojeluihmisten kautta. Eli ei enää suoraan. Onni olisi, jos exälle saisi lähestymiskiellon lapsiinsa, mutta en tiedä onko sellainen mahdollista. Ex on kuitenkin todistetusti aiheuttanut lapsilleen pahoja psyykkisiä ongelmia (joista myös viranomaiset ovat tietoisia, lapsen ongelmien takia olen hakenut lapselle apua lastensuojelusta, lasten psykiatrian ammattilaisilta jne. Viranomaisverkosto on aika suuri tässä meidän ympärillämme, ja heistä on kyllä apua exän suhteen ollut)
 
En tiedä. Toisaalta myös sinun ristiriitainen käytös on helpottanut kun ex ei ole yhteydessä. Eli toisaalta olet ilmeisesti valittanut kun ex ei soita, tai ole yhteydessä, toisaalta kaikin tavoin vaikeuttanut hänen yhteydenpitoaan vaihtamalla numeroita ja hakemalla kaikkia rajoitteita, että hän ei voiolla yhteydessä mitenkään.

Vai ymmärsinkö väärin? valitat että ei pidä yhteyttä ja samalla vaikeutat sitä ja etsit siitä syytä kaikkeen. Tottakai on normaalia esim. ikävöidä jne.
. Ehkä olet sinäki ärtynyt ja kiukkuinen ollut silloin, kun exän olisi pitänyt olla yhteydessä.

sinuna hakisin hoitoa myös itselleni. Jotta en heijastaisi omaa sairautta lapsiini.

Hyvä ihminen mieti mitä kirjoitat tai ajattele edes ensin. Jotenkin tuntuu että et oikein ymmärtänyt lukemaasi jos edes vaivauduit tekstin lukemaan kokonaa.
Ihme soopaa.
 
no juu, kyllä mä uskon, että kun se viikottainen odotus / pettymys on jäänyt pois, niin olo on helpottanut... Sinulla ja lapsilla. Vaikka kuinka yrittäis olla aikuinenkin siinä tilanteessa normaali, niin kyllä se vaan vaikuttaa. Siis vaikkei yhden ainoaa pahaa sanaa ex:stä sanoin, niin eleet ja jännittyneisyys, ja myös se aikuisen pettymys paistaa läpi. Se on niin surullista, että tuollasia isiä on.
Ja sen haluan vielä sanoa, ettet täysin todellisuutta kadota, että vaikka se lapsi nyt välttyy niiltä viikottaisilta pettymyksiltä, niin hyljätyksi tunne hänellä varmaan säilyy läpi elämän :(
 
[QUOTE="neuvoton";22598107]Ja sen haluan vielä sanoa, ettet täysin todellisuutta kadota, että vaikka se lapsi nyt välttyy niiltä viikottaisilta pettymyksiltä, niin hyljätyksi tunne hänellä varmaan säilyy läpi elämän :([/QUOTE]

Kyllä mä tiedän tuon. Olen muutenkin huomannut, että lapsi on ollut pelkoas sen suhteen, että minäkin hylkään ja jätän hänet. Lapsi sairastui äkillisesti tässä syksyllä, niin että eteen tuli ambulanssikyyti sairaalaan ja yöpyminen sairaalassa. Olin tottakai lapsen mukana ihan koko ajan, mutta tuolla reissulla varsinkin huomasin, miten peloissaan lapsi oli. Vaikka onkin esittänyt urheaa ja rohkeaa aiemmin, niin tuon reissun aikana lapsi oli kerrankin sitä mitä syvällä pienessä sydämessään on. Pieni ja pelokas. Ja kai ensimmäistä kertaa uskalsi päästää minut näkemään sen kaiken. Tuo reissu lähensi meitä entisestään, lapsi huomasi että minä en katoa tapahtuipa mitä tahansa. Ja että äiti todella rakastaa ja huolehtii ja välittää, tapahtuipa mitä tahansa.

Uskon, että isänsä takia lapsi on ollut peloissaan ja epävarma siitä, että minäkin hänet hylkään. Ja vasta tuo sairastuminen todisti lapselle sen, että olen ihan varmasti aina lähellä, enkä ikinä hylkää tai jätä yksin. Ehkä se tapahtuma korjasi vähän jotain haavoja, joita pienellä sielussaan ja sydämessään on. Mutta uskon, että isänsä aiheuttamaa haavaa ei mikään paranna pitkään aikaan.
 

Yhteistyössä