Voimat ja keinot loppu uhmaikäisen kanssa

Mistä ihmeestä saisi ladattua itselle hieman lisää hermotiedostoja?? Elämä 3-vuotiaan pojan kanssa mennyt ihan mahdottomaksi. Poika ei usko mitään, vastustaa ja tappelee kaikkea vastaan, inttää ja tinkaa kaikesta.Käyttäytyy suorastaan pirullisesti.
Puhe ei auta, nippuria ja tukkapöllyäkin tulee käytettyä ihan liikaa (niistäkään ei edes hyötyä). Kokoajan itsellä huono omatunto, kun tulee vain tiuskittua pojalle ja hermot menee jo pienimmästä jutusta. Tuntuu välillä että päälimmäiset tunteet poikaa kohtaan on jo kyllästyminen ja turhautuminen, välillä jopa viha. Tuulettumaankaan ei oikein pääse, joka kaupassakin pitää käydä tukka putkella, kun nuorempi lapsi kotona on vielä rinnalla.
Haluttaisi nollata tilanne ja aloittaa koko kasvatus/kurinpitohomma alusta. Onkohan peli menetetty?

 

Kai sitä pitää vaan kestää. Meneehän se uhma joskus ohitse. Se on kehityskausi, jota ei lopeta komentaminen ja ojentaminen jne. Täytyy vaan yrittää pitää sama johdonmukainen linja. Lapsi kokeilee välitetäänkö hänestä ja testaa sitä koko ajan. Jos tuntuu, ettet enää kestä, anna lapsen välillä purkaa tunteitaan kunnolla niin, että katsot vain, ettei hän vahingoita muita tai itseään. Ehkäpä täydellinen muutos vanhemmassa välillä rauhoittaa lapsenkin.

Nämä ei ole mitään asiantuntijan vastauksia. Itse olen ottanut lapsen syliin, vakuutellut että hänestä välitetään. Olen myös yrittänyt pukea sanoiksi kiukun syytä, jotta lapsi alkaisi oppia käsittelemään uhmaa sanoilla ja mielessään.

KOETA KESTÄÄ!

 

Voi kun on ihanan helpottavaa kuulla, että tosiaankin muillakin on tällaista! Itse luulimme, että ainoastaan meidän poika on ihan raivopäinen uhmakohtauksissaan. Nyt poika on jo 4-vuotias tomera miehenalku, ja tilanne on rauhoittunut huomattavasti.

Eihän tähän kyllä mitään ohjeita voi antaa, muuta kuin koita kestää. Pahinkin kiukkuilija kyllä viisastuu joskus. Toivotaan ,että näillä vintiöillä olisi sitten se murkkuikä helpompi.

 

meillä tyttö kohta 3v muuten menee tosi hyvin mut joskus kun ollaan kerhosta lähdössä kotiin saattaa saada aivan kamalan raivo kohtauksen :kieh: kyllä hävettää kun toiset äidit kahtoo vieressä kun yritän pukea potkivaa ja huutavaa lasta :ashamed: tai sitten kaupassa kun jotain ihania houkutuksia on myynnissä jo ihan tavallisisa ruoka kaupoissakin :/ no jospa tämä ei koko vuotta kestäis, voimia kaikille joilla samat tilanteet :hug:

 

mulla on kaksoset 3v, ja molemmilla yhtä aikaa kamala uhma, mä uskon että sinä jolla vain yksi 3-4v pääset sata kertaa helpommalla kun minä.
Mun elämä on ollut viimeisen puolen vuoden aikana ihan kamalaa, lapset ei usko mitään, tappalee, potkii, puree, saavat raivokohtauksia, yleensä kaupassa, jonne ne on pakko ottaa mukaan (mies on, mut aina töissä)

Tukkapölly, sun muut sanomisetkaan ei tehoa lapsiini.
Ole siis kiitollinen, et sulla on vaan se yksi (vaikka sulla olikin toinenkin lapsi, joka ei varmasti uhmaa vielä) ja kun alkaa uhma sillä on vanhempi lapsesi jo niin iso, ettei hänellä enää ole uhmaa.

 

\

mulla on kaksoset 3v, ja molemmilla yhtä aikaa kamala uhma, mä uskon että sinä jolla vain yksi 3-4v pääset sata kertaa helpommalla kun minä.
Mun elämä on ollut viimeisen puolen vuoden aikana ihan kamalaa, lapset ei usko mitään, tappalee, potkii, puree, saavat raivokohtauksia, yleensä kaupassa, jonne ne on pakko ottaa mukaan (mies on, mut aina töissä)

Tukkapölly, sun muut sanomisetkaan ei tehoa lapsiini.
Ole siis kiitollinen, et sulla on vaan se yksi (vaikka sulla olikin toinenkin lapsi, joka ei varmasti uhmaa vielä) ja kun alkaa uhma sillä on vanhempi lapsesi jo niin iso, ettei hänellä enää ole uhmaa.

No huh huh. Olen kyllä monesti ajatellut että nyt voisi päästä helpommalla kun ois ne kaksoset, niistä ois seuraa toisille, mutta tosiaanki niitä sintturoita ois sitte tuplaten. :/ Niin ja se erotuomarina oleminen sitten vielä päälle. Se on niin jännää, että pojallaki on aina ikävä kavereita, sitten kun kavereita on, alkaa kamala kähinä ja tappeleminen. Eiköhän me tästä hengissä selvitä, onpahan mitä vanhana muistella. Ehkä sitten jo voi naurattaaki...

 

niin olen toiminut että kun olen päättänyt että puetaan ja lähdetään niin sitten niin tehdään, voi olla että kiukun tullessa joudun pukemaan lasta tunnin mutta loppujen lopuksi on vaatteet ollut päällä.

ja lapselta ei pidä kysyä mitään, tuutko syömään, ulos, mummolaan? lapsi vastaa uhmassaan aina EI!! oon sanonu että nyt mennään, lähdetään, tehdään. ja sitten on toimittu. pitää pysyä päätöksessään, toimia loppuun asti, eikä missään nimessä tuntea syyllisyyttä siitä että lapselle tuli nyt sitten paha mieli.

vastapainoksi jatkuvalle pahalle mielelle keksitään jotain kivaa tekemistä, lukemista tai kutitusta tai muuta sellaista että edes kerran päivässä olisi lapsella hauskaakin. ja nää on vaan sellaista miten minä oon toiminut. aina ei johdonmukainen pysty eikä jaksa olla, mut sit pahimmalla uhmahetkellä unohda kaikki muu paitsi se että sinä olet aikuinen ja päätät mitä tehdään, ei lapsi.

tyttöni on todellakin itseppäisimmästä päästä, mutta uskoo minua kun sanon riittävän vakuuttavasti että nyt sinulla ei ole vaihtoehtoja.

ja noista kauppareissuista, lapsi kärryihin, onneksi meillä mahtuu vielä istumisosaan, ei karkaa ainakaan, tee ostokset. älä lahjo, uhkaile saatikka puhu lapselle mitään, anna kiukutella ja huutaa niin että kauppa raikaa, alä suostu ostamaan lapselle mitään, anna ihmisten tuijottaa, hymyilet niille vaan kauniisti ja mainitset että kylläpä pientä kiukuttaa. jos kerran kauppareissu on pakko tehdä niin on se pakko tehdä. kyllä niiden muidenkin lapset on joskus edes kerran huutanut jossain julkisella paikalla. mutta älä hermostu, sitä "nautintoa" ei lapselle saa antaa.

 

\

niin olen toiminut että kun olen päättänyt että puetaan ja lähdetään niin sitten niin tehdään, voi olla että kiukun tullessa joudun pukemaan lasta tunnin mutta loppujen lopuksi on vaatteet ollut päällä.

ja lapselta ei pidä kysyä mitään, tuutko syömään, ulos, mummolaan? lapsi vastaa uhmassaan aina EI!! oon sanonu että nyt mennään, lähdetään, tehdään. ja sitten on toimittu. pitää pysyä päätöksessään, toimia loppuun asti, eikä missään nimessä tuntea syyllisyyttä siitä että lapselle tuli nyt sitten paha mieli.

vastapainoksi jatkuvalle pahalle mielelle keksitään jotain kivaa tekemistä, lukemista tai kutitusta tai muuta sellaista että edes kerran päivässä olisi lapsella hauskaakin. ja nää on vaan sellaista miten minä oon toiminut. aina ei johdonmukainen pysty eikä jaksa olla, mut sit pahimmalla uhmahetkellä unohda kaikki muu paitsi se että sinä olet aikuinen ja päätät mitä tehdään, ei lapsi.

tyttöni on todellakin itseppäisimmästä päästä, mutta uskoo minua kun sanon riittävän vakuuttavasti että nyt sinulla ei ole vaihtoehtoja.

ja noista kauppareissuista, lapsi kärryihin, onneksi meillä mahtuu vielä istumisosaan, ei karkaa ainakaan, tee ostokset. älä lahjo, uhkaile saatikka puhu lapselle mitään, anna kiukutella ja huutaa niin että kauppa raikaa, alä suostu ostamaan lapselle mitään, anna ihmisten tuijottaa, hymyilet niille vaan kauniisti ja mainitset että kylläpä pientä kiukuttaa. jos kerran kauppareissu on pakko tehdä niin on se pakko tehdä. kyllä niiden muidenkin lapset on joskus edes kerran huutanut jossain julkisella paikalla. mutta älä hermostu, sitä "nautintoa" ei lapselle saa antaa.

Tää on aivan kuin mun näppiksestä. Näin mäkin "elän" 3,5v uhmiksen kanssa!
Jos on mahdollista annan joskus valita kahden asian välillä, että pääsee joskus päättämään asioistaan. Tyyliin sininen vai punainen pusero, pukeminenkin sujuu ilman suurempia tunnekuohuja kun lapsi tuntee saaneensa päättää itse mitä laitetaan päälle. Vaikka äiti antaakin vaihtoehdot

 

juu noin minäkin annan noita vaihtoehtoja, jossain pienemmissä jutuissa. mutta vaihtoehto ei ole että mennäänkö ulos vai ei, vaihtoehto on että mennään ulos, puetko itse vai autanko minä. ja ruoan kanssa esim. että otatko kurkkua vai tomaattia jos molempia on tarjolla.

oon kyllä huomannu että tyttö uhmaa asiassa kuin asiassa jos sille päälle sattuu. mutta mieluummin uhmaa jossain pikkujutuissa, en ikinä antaisi (ei ikinä saisi sanoa "ei ikinä") päättää sellaisista asioista että missä äitin tulee istua tai saako äiti avata oven vai ei. sellaista tullut vastaan joskus.

 

Nuo tahtojen taistelut taitavat olla meille jokaiselle tuttuja.
Itse olen peräänantamaton ja niin 3v poikani.Kovia sanoja on jouduttu käyttämään ja olemaan "kovana".Vaikka joskus tuntuu,että ei enää jaksa. niin yritän muistaa sanoa ikävimmänkin kiukkukohtauksen jälkeen pojalleni ne maagiset sanat "rakastan sinua."

 

Ehdottaisin että jos vain mahdollista niin väsynyt äiti lomalle. Lapsi vaikka viikonlopun yli mummolaan tai isi hoitaa ja äiti menee jonnekkin pariksi yöksi. Levännyt äiti jaksaa panna paremmin kampoihin uhmaisellle lapselle ja näin menee ehkä kiellot paremmin perille ja kehut myös. Tsemppiä!

 

Minä aikanaan 3- ja 4-vuotiaiden raivon ja uhman puhjetessa täyteen kukkaansa istutin molemmat lapset keittiön pöydälle (huom. kiellettyä) - ja sanoin: "no nyt näyttää siltä, että lapsilla on ollut ihan liikaa sääntöjä ja kieltoja - tänään me pidetäänkin hassuttelupäivä ja tehdään kaikki nurinpäin." Ja sitten syötiin pöydällä istuen jäätelö tms. jälkiruoka ensin, pidettiin pyjamat päällä koko päivän, syötiin karkkia vaikkei ollut karkkipäivä, välipalaa nautittiin saunan lauteilla "vuorella", lapset lukivat äidille satuja jne. Laukaisi tilanteen tosi hyvin, ja meillä oli oikein lupsakka päivä. Pääsimme jotenkin uusille urille, ja vaikutus kesti pitkään.

 

Meillä käytetään holdingia (pidetään tiukasti sylissä niin kauan että rauhoituu.) Hyräilen yleensä samalla etten itse menisi siihen kiukkuun mukaan.

 

Meillä pojalla on ikää jo 4v. ja tuntuu että vaan pahemmaksi menee... Kyllä tuon luulisi joskus rauhoittuvan... ehkä?!!
On onneksi jo helpottanut sen verran ettei mitään itkuraivareita kaupoissa enään saa. Tai yrittää kyllä, mutta kun vaan jatkan matkaa tyynen rauhallisesta ja teen ostoksia niin kyllä se kiukku unohtuu... varsinkin kun saa valita ostetaanko kinkkumakkaraa vai meetfurstia leivän päälle->isopaahto va fatzerin paahtoleipä... jugurtit saa aina iste valita... äidin ohjeistamana kylläkin. Kiukku iskee yleensä siinä vaiheessa kun olen luvannut jotain ostaa pojalle. Se kun on saatava heti eikä esim. nami hyllyn kohdalla vasta!
Kotona tämä tiuskiminen, vastaan vänkääminen, mököttäminen, siis pirullinen käytös on edelleen todella pahana... välillä mietin tosiaan että onkohan vika kasvatuksessa. Oma äitini kyllä on usein todennut että tuommonen ilon itsekkin ollut, paitsi että satakertaa pahempi. Voi Äiti raukkaa!
Ei kai muuta kun voimia ja kova päisyyttä kaikille jotka uhmaikäisen kanssa elävät! :hug: :hug:

 

Helpotus!
onpa todella mukava kuulla että muillakin on näitä "uhmaukkeleita".
Meidän ystäväpiirissä kaikilla on ns. ei uhmakkaita. joskus tuntuu että pää räjähtää justiinsa kun ei mikään ole hyvä/hyvin! :kieh:
Täytyy kait vain ajan antaa kulua ja toivoa että joskus helpottaa..
Ja onhan niitä ilon ja onnenhetkiä kuiteskin enemmän =)

 

Mulla on kolme ja puoli vuotias tyttö ja on väkillä aika mahdoton. Energiaa tuppaa löytymään turhankin paljon ja kokoajan saa olla keksimässä mitäs nyt tehtäis. Jos tekemistä piisaa koko ajan menee paljon paremmin ei saa niin helposti raivareita. Meilläkin käytetään tota kahta vaihtoehtoa joista tyttö saa päättää. Mulle on tullu sellainen juttu mieleen et noi raivarit voi olla huomion kipeyttä ja toiseks lapset huomaa hirmu hyvin jos vanhemmat on väsyneitä ja silloin on hyvä yrittää saada omaa tahtoaan lävinse jos vanhemmat vain antaisivat periksi kun tarpeeksi kiukkuaa... Kun päätät jostain asiasta tehkää sitten niin äläkä anna periksi vaikka mieli tekisi ja toisinaan annat lapsenkin tehdä jotakin päätöksiä... Yritä antaa huomiota vaikka olisitkin väsynyt voit päästä helpommalla... Kutittele, pidä syliissä, kysele päivän kuulumisia meiten tarhassa on mennyt tai mitä ruokaa siellä oli, ota lapsi viereesi kun valmistat ruokaa yms... Kauppaan menen yleensä yksin varsinkin jos pitää käydä monessa paikassa. Joskus tyttö pyytää itse mukaan ja otan hänet mukaan sillä ehdolla että hän lupaa olla nätisti. En osta mitään karkki lahjuksia. Yleensä tyttö käyttäytyykin ihan hyvin noilla reissuilla ja kylässä paitsi pois lähdettäessä saattaa olla kiukkua. Vaatii itseltäkin aika paljon yritystä mutta tuottaa tulosta.
Koitetaan pärjäillä