Voiko työttömyysetuudella opiskella päiväopiskeluna?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Tuntuu, että kaikki aikuisille suunnatut monimuoto-opiskelut ovat vain ilta-aikaan ja edellytetään myös työ/harjoittelupaikan löytymistä. Jos kerran on jäänyt työttömäksi, niin silloinhan sitä työpaikkaa ei ole.

Pitääkö siis suunnata nuorten kanssa samaan kouluun, kun kerran aikuisille ei ainakaan netissä näy olevan tarjolla päiväopiskelua kuin vain parina päivänä kuukaudessa. Kokonaan uuden ammatin opiskelu vaatii kyllä vähän enemmän kuin tuon verran, kun sitä alan työpaikkaakaan ei ole.

Kiinnostaisi tietää, onko täällä joku opiskellut aikuisiällä päiväopiskeluna uuden ammatin ja vieläpä työttömyysetuudella. Rahoitus riittää kahdeksi vuodeksi, joten joku perustutkinto pitäisi olla, että ehtii valmistumaan ammattiin.
 
Työttömyysetuudella voi opiskella sekä päiväopiskeluna että eri tyyppisenä monimuotona. Monimuotoja on sellaisiakin, että esim. joka toinen viikko on päiväopiskelua ja joka toinen etäviikko/etätehtäviä.

Riippuu tietysti tutkinnosta, mutta yleensä aikuisten ryhmiä on muitakin kuin iltaopiskeluja monimuotona. Esim. opintopolku.fi:stä kun hakee sellaisia tutkintoja jotka ovat muita kuin peruskoulupohjaisia niin löytää ne aikuisten ryhmät.
 
Työtön = henkilö joka hakee aktiivisesti töitä. Hän haluaa päästä töihin heti kuin mahdollista ja se on hänen primäärinen tavoite.

Opiskelija = henkilö joka opiskelee. Hän ei halua välttämättä töitä juuri nyt, tai ainakaan kokoaikaista työtä, sillä hän haluaa opiskella ja suorittaa koulunsa loppuun asti.
 
Työttömyyspäivärahalla voi opiskella eli ihan turhaan siinä viisastelet.
 
Työtön = henkilö joka hakee aktiivisesti töitä. Hän haluaa päästä töihin heti kuin mahdollista ja se on hänen primäärinen tavoite.

Opiskelija = henkilö joka opiskelee. Hän ei halua välttämättä töitä juuri nyt, tai ainakaan kokoaikaista työtä, sillä hän haluaa opiskella ja suorittaa koulunsa loppuun asti.

työtön = henkilö, joka ensisijaisesti hakee töitä, mutta kun niitä ei löydy, niin käyttää ajan hyödyksi opiskelemalla itselleen ammatin, joka lisää tulevaisuudessa työllistymismahdollisuuksia
 
Voi opiskella aikuisten ryhmässä päiväopiskeluna ja työttömyyspäivärahalla.
Monet aikuiskoulutuskeskukset esim.järjestää tälläistä, kannattaa perehtyä.
 
Se on sitten täysin yksittäisen te-toimiston tai jopa yksittäisen virkailijan käsissä, millaisen koulutuksen katsotaan parantavan työmarkkina-asemaa. Näiden asioiden ratkaisussa te-toimistoissa ei tässä maassa toteudu kovinkaan kummoinen tasa-arvo työttömien välillä. Eli vaikka käytännössä on mahdollista, niin älä pety.
 
Voi opiskella aikuisten ryhmässä päiväopiskeluna ja työttömyyspäivärahalla.
Monet aikuiskoulutuskeskukset esim.järjestää tälläistä, kannattaa perehtyä.
Ei tarvitse olla mikään aikuiskoulutuskeskus, vaan ihan tavallisissa ammattikouluissa on nuorten lisäksi paikkoja myös niille, joilla on jo lukio/toinen ammattitutkinto/korkeakoulututkinto suoritettuna. Näissä aikuisten ryhmissä opiskelu kestää kaksi vuotta, koska nuorista poiketen yleissivistäviä aineita ei sisälly tutkintoon.
 
Ota asia puheeksi te-toimiston kanssa. Pari päivää sitten palstalla oli juttua siitä, miten työkkäri oli vaatinut todistusta ja tietoa kahden päivän tietokonekurssista, jotta voi selvittää, onko kurssi este päivärahan maksulle. Taisi olla vieläpä niin, että kurssi järjestettiin viikonloppuna eli se ei olisi ollut minkäänlainen este työn vastaanottamiselle.
 
Ei tarvitse olla mikään aikuiskoulutuskeskus, vaan ihan tavallisissa ammattikouluissa on nuorten lisäksi paikkoja myös niille, joilla on jo lukio/toinen ammattitutkinto/korkeakoulututkinto suoritettuna. Näissä aikuisten ryhmissä opiskelu kestää kaksi vuotta, koska nuorista poiketen yleissivistäviä aineita ei sisälly tutkintoon.

Juuri tällainen ryhmä olisi hyvä, mutta kaikki ne oppilaitokset, joiden sivuilla olen käynyt, mainostavat lähinnä iltapainotteista opiskelua aikuisille. Tuntuu, että ne on tarkoitettu vain työn ohessa opiskeleville. Pitää siis kysellä suoraan oppilaitoksista, kun eivät mainosta niitä netissä.
 
Kannattaa tarkistaa Opintopolusta esim. kaikki löytyvät lukiopohjaiset ryhmät.
 
Kannattaa varmistaa asia te-toimistosta eikä luottaa nettikeskusteluihin. En tiedä onko lait ja ohjeistukset muuttuneet, mutta puolitoista vuotta sitten en työttömänä ollessani voinut opiskella haluamaani lisäkoulutusta, koska olisin saanut siitä liikaa opintopisteitä per kuukausi ja siten menettänyt työttömyyskorvauksen.
 
TE-keskuksen kanssa asia on jo alustavasti sovittu. Nyt on vuoro ottaa selvää koulutuksista.
 
Kannattaa varmistaa asia te-toimistosta eikä luottaa nettikeskusteluihin. En tiedä onko lait ja ohjeistukset muuttuneet, mutta puolitoista vuotta sitten en työttömänä ollessani voinut opiskella haluamaani lisäkoulutusta, koska olisin saanut siitä liikaa opintopisteitä per kuukausi ja siten menettänyt työttömyyskorvauksen.

Tuo on eri juttu kuin se, jos työkkäri myöntää luvan "omaehtoiseen opiskeluun" tai työvoimapoliittiseen koulutukseen. Jälkimmäisissä tapauksissa ei ole opintopisterajoja (vaan päin vastoin, mitä kovempi opiskelutahti sen parempi), mutta toisalta niihin pääsy edellyttää koulutustarvetta (=nykyisellä tutkinnolla ei ole riittäviä mahdollisuuksia työllistyä) ja vähintään 25-vuoden ikää. Se, onko riittävä koulutustarve olemassa perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja seula siihen on melko tiukka.
 
Totta. Jos TE-keskus myöntää luvan työttömyysetuudella opikeluun, niin silloin se myös vahtii opintojen etenemistä ja voi tarvittaessa vaatia etuujen poistamista takautuvasti, jos opinnot eivät jostain syystä etenekään sovittuun tahtiin.

Pelottavaa tuokin. Mitä sitten, jos huomaa, ettei selviydykään opinnoista ja ainoa tulonlähde viedään. Olisi siis sittenkin ollut parempi olla vain työttömänä tekemättä yhtään mitään, jotta edes olisi saanut sen työttömyyskorvauksen.
 
Yhteistyössä