voiko syömishäiriöstä parantua?

jos voi niin miten? unohtaako sen sitten että ruoka on vihollinen?

 

Voi parantua. Tarvitset ammattiapua, siihen perehtyneiltä ihmisiltä. :hug:

 

n.10 vuotta sitten olin nuoriso psykiatrilla,muttei mitään tulosta.
senjälkeen oon vaan koittanu pärjäillä omillani.
hetkeks tää tauti siirtykin taka-alalle,mutta nyt n.1,5vuotta sitten palas takasin ja on pahempi kun ennen.

 

n.10 vuotta sitten olin nuoriso psykiatrilla,muttei mitään tulosta.
senjälkeen oon vaan koittanu pärjäillä omillani.
hetkeks tää tauti siirtykin taka-alalle,mutta nyt n.1,5vuotta sitten palas takasin ja on pahempi kun ennen.

anoreksia vai buliamia?

 

en osaa itse luokitella tätä.
ehkä sellainen välimuoto. en oksenna,joskus aikoja sitten oksentelin.
mitään mässäilykausia ei varsinaisesti ole,sillon kun syön enempi niin kalorit jää kumminkin alle 2000.
en ole niin laiha että saisin anoreksia diagnoosin,siinä bmi pitää olla 17 tai alle. tosin en täytä bulimiankaan vaatimuksia koska en oksenna,käytä ulostuslääkettä (enää sitäkään ) enkä saa ahmimiskohtauksia säännöllisesti.
syön jokapäivä,mutta varmaan saan vaan 500kcal täyteen.
mä tiedän että oon sairas,mun kroppakin välillä krenaa,mutta silti en pysty syömään.
pelkään ihan tautisesti sitä että lihon ja vaikka vaaka näyttäs vaan 200g enempi kun edeltävänä aamuna on mun päivä piloilla.
kun taas jos se on vähempi,vaikka vaan 200g niin oon tosi iloinen.
tiedän että pitäs saada apua,mutta koska on vaan huono kokemus siitä ni.. en tiiä.

 

Olen päässyt eroon, mutta kyllä se ruoka aina välillä aiheuttaa harmaita hiuksia, ei kuitenkaan enää hallitse minua.

 

Olen päässyt eroon, mutta kyllä se ruoka aina välillä aiheuttaa harmaita hiuksia, ei kuitenkaan enää hallitse minua.

kauanko sairastit?
kuinka vaikeeta on päästä voitolle?
itse oon sairastanut 11 vuotta.

 

Siis hyvin pahana se oli n. 5 vuotta. Sen jälkeen oli hyviä ja huonoja kausia, jonka jälkeen joku taikaisku muutti elämän tällä saralla. En tiedä onko anoreksiasta sitten vaikeampi päästä eroon, itsellä oli bulimia. Huomasin kertakaikkiaan kuinka oli parempi olla ilman oksentelua ja kaikkea salailua. Mitä useammin pystyin syömään normaalisti sitä helpompaa se oli. Ihan päivä kerrallaan elettiin. Kyllä se normaali nälän tunne alkoi palata.

Omaan paranemiseen vaikutti ensimmäisen lapsen syntymä. Aloin enemmän ajatella terveyttäni. Ja kun tosiaan on ollut alipainoa ja huomaakin, että on kahta murheellisempi silloin, osaa vihdoin nauttia niistä pienistä pulleistakin kohdista. En osaa muuta kuin toivottaa paljon voimia ja tsemppiä. Kunpa ap pääsisit tuosta kierteestä.