Voiko rakastamaan oppia

[Untuvikko]

Erosin vähän aikaa sitten elämäni rakkaudesta, koska hän ei rakastanut eikä halunut minua. Tapasin sen jälkeen todella mukavan ihmisen ja tämä mies on nyt aivan rakastunut minuun, mutta minä en häneen. Tämä uusi mies on todella mukava, hellä jne., meillä on valtavasti yhteisiä intressejä jne. mutta olen vielä jotenkin kiinni entisessä suhteessani ja itken exän perään. Tämä uusi suhde tuli jotenkin ns. puun takaa, yllättäen, en ollut siihen vielä valmis. En haluaisi kuitenkaan jättää tätä uutta miestä, sillä katson, että tässä voisi olla potentiaalia mukavaan suhteeseen, ja ehkä oppisin rakastamaan häntä. Vai opinko? Voiko jotain ihmistä oppia rakastamaan, vai pitäsikö luovuttaa? Onko kenelläkään kokemuksia siitä, että alussa ei ollut rakastunut, mutta pikku hiljaa näki toisessa niin paljon hyvää, että oppi rakastamaan? Pelkään, että jos jään tähän uuteen suhteeseen, niin mitä jos tuleekin ihminen, joka vie jalkani alta? Tosin sellaiset suhteet taas tuppaavat kaatumaan yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin. Olen hieman peloissani mitä pitäisi tehdä, joten kaipaisin neuvoja...

 

[JHG]

Älä opi rakastamaan vaan odota jotain toista ja rakastu. Älä luo uutta suhdetta vielä noin haavoittuvassa tilassa! Tapaile ihmisiä ja elä itsellesi sen olet ansainnut. Kun aika on parantanut suurimpia haavoja huomaat, että olet kykenevä rakastamaan ja rakastumaan, se on ihana tunne!

 

[W]

Älä ole uudessa suhteessa väkisin. Kannattaa sanoa sille uudelle miehelle, ettet ole valmis vakavaan suhteeseen. Rakastut sitten kun rakastut, sitä tunnetta kyllä kannattaa odottaa ja rakentaa suhdekin sen päälle. Intohimoa on oltava. Ja kukaties törmäät tuohon uuteen mieheen joskus, kun olet itse päässyt exästä yli ja valmis ""huumaan"".

 

[tällaista]

Oliko se nyt tieteen kuvalehdessä tms. juuri artikkeli asiasta, eli rakastamaan voi oppia ilman että on rakastunut. Nämä tunteet kun syntyvät aivojen eri osissa. Eri asia on sitten se, onko sinun nyt hyvä alkaa minkäänlaiseen suhteeseen. Onko se sitten reilua tälle toiselle osapuolellekaan..?

 

[Mirri]

Minä taas annan sellaisen neuvon, että jos nautit elämästä uuden miehen kanssa, niin ei sellaista hyvää suhdetta kannata lopettaa. Vie kauan aikaa ennen kuin unohdat entisesi ja vasta sen jälkeen voit rakastua uuteen. Uusi mies auttaa sinua tässä prosessissa. Jos hän kaiken lisäksi on hyvää aviomiesainesta, niin rakastuminen häneen on mahdollista ja toivottavaakin, kunhan tutustutte paremmin. Parisuhde on paljon muutakin kuin rakkautta. Se on myös sujuvaa arkea ja tahtoa onnistua. Jos olet vielä haavoilla exän jäljiltä, niin ei ole mikään ihme, että et pysty heti rakastumaan uuteen.

Itse olen nyt reilun parin vuoden jälkeen pääsemässä yli ""elämäni rakkaudesta"" ja viimeinkin todella rakastumassa ihanaan kumppaniini, jonka kanssa ollaan pidetty yhtä melkein kaksi vuotta. Vanhat kokemukset eivät enää satuta ja uskallan heittäytyä täysillä uuteen.

Jos uusi suhde antaa sinulle voimaa ja elämäniloa, niin kyllä se rakkaus tulee siihen mukaan sitten kun olet valmis.

 

[elli]

Eli tuo uusi mies on sulle nyt se niin sanotttu laastari? Ole siis rehellinen hänelle, muuten loukkaat häntä pahasti.

 

[Nelli]

Laastari on aika ruma sana kuvaamaan tunnetta, jossa kuitenkin pitää toisesta ja viihtyy häenn seurassaan.

Minä viihdyin nyk. mieheni kanssa heti evioeroni jälkeen.. hänkin oli juuri eronnut. Silti: Nyt takana 15 yhteistä onnellista vuotta. Onneksi en alkanut jahtaamaan tuulentupia vaan hyväksyin rinnalleni ihmisen, joka myös kärsi edellisen suhteen ja elämän rakkauden loppumisesta. Se kannatti.

 

[...]

Laastari on juuri oikea sana kuvaamaan sitä, että ei ole irti entisestä elämästään ja exästä - ja on silti uuden kanssa jo. Uusi on laastari jolla yrittää parantaa pahaa oloaan eli ""parantua"". Monillehan salarakas ja sivusuhteetkin on näitä laastareita - ei uskalleta tehdä ratkaisuja sen puolison suhteen (joko erota tai parantaa suhdetta).

 

[Nelli]

No, millä nimellä kutsut tätä laastaria myöhemmin, jos/kun suhde jatkuukin ja kiintymys syvenee ja exät unohtuvat huomaamatta ajan kanssa.

 

[...]

No voihan suhde muuttua! Sitähän ap:kin kyselee juuri - että voikohan muuttua (eli oppia rakastamaan).

Aika harvalla avioparillakin tuntuu olevan rakkaussuhde nykyisin, vaikka se varmaan siitä on joskus alkanut! ;-)

 

[Untuvikko]

Kiitos neuvoistanne. Eli kahdenlaisia vastauksia tulee, jätä uusi, tai ota rauhallisesti ja katso mitä tulee. Tein äsken testin Dr. Philin sivuilta molemmista miehistä, Relationship Health Profile test, ja sain todella hyvät pisteet tästä nykyisestä suhteesta. Eli hän on todellakin aivan täydellinen kaikin puolin, ja varsinkin kun olen itse jo lähemmäs nelikymppinen, niin tuntuu, että miksi ajaisin hyvän miehen pois, koska tästä voisi ehkä tulla jotain. Tein myös testin exästäni, kuvitellen, että olisimme vielä yhdessä, ja tulos oli karmaiseva. Eli olin rakastunut siis mieheen, joka otti haluamansa silloin kuin halusi. Eli ei meillä mitään suhdetta ollut, vaan menin hänen luokseen kun hän soitti, tosin matkustimme myös paljon ja pidimme hauskaa, mutta koskaan ei puhuttu tulevaisuudesta, tai edes seurustelusta. Hän taisi käyttää minua vain hyväksi. Mutta kun on rakastunut, niin on rakastunut.
Tiedän, että teen tätä nykyistä kohtaan väärin, että en ole samalla tunnetasolla kuin hän, mutta mitä jos käykin niin, että hän saakin minut unohtamaan exän ja vähitellen alan tykkäämään hänestä enemmän ja enemmän? Ja lapsiakin haluaisin vielä joskus. Mitä jos jätän tämän nykyisen, enkä tapaa enää ketään vapaata täysjärkistä nelikymppistä, joka haluaisi vielä naimisiin ja saada lapsia? Varmasti katuisin taas, että jätin tämän nykyisen.
Nyt kun olen keskutellut myös muiden kanssa asioista, niin olen kuullut, että moni on mennyt naimisiin olematta rakastunut. Olin aika yllättynyt. Ja olen lukenut paljon myös siitä, että rakastuminenhan häipyy ajan myötä ja rakastaminen ja kumppanuus tulee tilalle. Ja jos naimisiin menee pelkässä rakastumisen huumassa, niin mitä sitten, kun se menee ohi? Onko varmaa, että suhde kestää ja vahvistuu, vai kaatuuko se? Kysymyksiä kysymysten perään...

 

[Untuvikko]

Kiitos aivan ihanasta viestistäsi, tämä lämmitti sydäntäni ja sai minut miettimään todellakin asioita aikuisen ihmisen näkökulmasta.

 

[pupunen]

Itselläni on tavallaan samanlainen tilanne kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. Tosin sillä erotuksella, että exäni ja minun erosta on aikaa jo 2 1/2 vuotta. Exääni en ole nähnyt vuoteen, enkä kuullut hänestä sanaakaan, mutta silti lähes päivittäin hän hiipii mieleeni ja saa kaipaamaan. Tunnen, että hän on sielunkumppanini ja että yhteys väliltämme ei katkea, vaikka en enää koskaan edes näkisi häntä. Naurettavaa ehkä joidenkin mielestä, mutta tuo tunne ja side häneen ovat hyvin vahvoja. En voi sille mitään, että vertailen nykyistä exääni, joka mielestäni oli täydellinen ja elämäni suuri rakkaus. Nykyinen tunne on kovin haalea siihen verrattuna, mutta yhdessäolo nykyisen miehen kanssa tuntuu tästä kaikesta huolimatta kovin luonnolliselta, lämpimältä ja läheiseltä. On tuntunut heti ensi tapaamisesta lähtien, vaikken oikeastaan koskaan ole tainnut ollakaan häneen ihastunut tai rakastunut. Hän on minuun, kovasti. Tavallaan tuntuu erittäin kummalliselta, mutta samalla hyvin turvalliselta olla yhdessä hänen kanssaan ja jakaa elämä. Teenkö jotain väärin? Toivoisin rakastuvani häneen, mutta en tiedä rakastunko enää koskaan keneenkään. Sydämeni taitaa edelleen olla särkynyt... ;(

 

[Untuvikko]

Kiitos aivan ihanasta viestistäsi, tämä lämmitti sydäntäni ja sai minut miettimään todellakin asioita aikuisen ihmisen näkökulmasta.

Tämä oli tarkoitettu siis Mirrille

 

[Untuvikko]

Pupunen, kiitos myös visestistäsi. Tilanteesi on siis aivan samanlainen kuin minulla. Eikö olekkin kamalaa? Miten joku ihminen voi olla sellainen, että hänen muistonsa on koko ajan mielessä. Itse näen exäni monesti silmieni edessä, muistan hänen kätensä, liikkeensä, istuma- ja kävelytavan, joka ikisen sanan, jonka hän sanoi, kaikki hauskat hetket.

Katsoitko eilen Sinkkuelämää, jossa Carrie näki Kihon ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun heillä oli mennyt poikki? Itkin aivan kamalasti, koska pelkään aivan hulluna, että näen oman ""Kihoni, Mr. Bigin"" enkä pysty enää sen jälkeen olemaan nykyisen kanssa. Koko elämäni menisi sekaisin, jos näkisin exäni jossain. Haluan nähdä hänet, toivon sitä koko ajan ja yritän laihduttaa ja olla aina kaunis jos hän tulisi vastaan, mutta silti pelkään kohtaamista ihan kamalasti.

 

[Mirri]

Odota vaan pupunen. Särkynyttä sydäntä on joskus todella vaikea korjata. Se voi viedä vuosikausia. Kyllä rakkautesi exään vielä haalistuu, kun ette pidä yhteyttä. Ehkä parin vuoden kuluttua alat olla täysin vapaa hänestä. Se kuitenkin edellyttää sitä, että aktiivisesti hoidat suhdetta nykyiseen mieheesi ja haluat todella teidän onnistuvan. Sinulle ei ole hyväksi haikailla mennyttä. Tiedän kyllä aivan tarkasti tunteesi, minulla on ollut (ja on osittain vieläkin) samoja. Tuntuu aivan ihanalta, kun lopulta exän ajatteleminen ei saa aikaan oikeastaan mitään tuntemuksia tai mielenliikahduksia, vaikka rakkaus oli aikanaan elämää suurempaa. Jos olisimme pitäneet yhteyttä, niin en olisi millään onnistunut pääsemään irti hänestä. Ikävä oli raastavan voimakas, vaikka ei nähty vuosiin. Oma elämä ja uudet haasteet auttavat. Eivät heti, mutta ajan kanssa. Rakkaus on vain tila oman pääsi sisällä. Valitse sille sopiva kohde, jolta saat vastarakkautta, niin tulet onnelliseksi.

 

[pupuselle]

En sanoisi että kukaan ""haaleassa"" suhteessa oleva tekee väärin. Eihän elämä voi olla pelkkää huumaa.

Tätä palstaa lukiessa mietityttää vain millainen tragedia on edessä jos tällainen ihminen sitten kohtaa sen oikean ja rakastuu. Silloin kaikin puolin mukava kumppani tulee petetyksi pahemman kerran, varsinkin jos hän itse rakastaa sinua.

Vaatinee aika paljon itsehillintää että pysytttelee kaidalla polulla ihastuksen sattuessa, jos seurustelee ns. väärän ihmisen kanssa. Toisaalta tällainen suhde voi tietysti olla vahvempikin, kun se perustuu tietoiseen päätökseen olla yhdessä ja arvostaa toisen hyviä puolia, eikä pelkkään tunteiden paloon sillä tunteethan tunnetusti vaihtelevat ajan saatossa.

 

[Woopie]

Niin ne ajat muuttuvat. Isovanhempiemme aikaan jos nainen löysi sopivan miehen, joka oli kaikin puolin kunnollinen, mukava, rakastava, hellä ym. niin nainen olisi ilman muuta ottanut sen miehen. Harva silloin odotti että tulee joku vielä parempi, jalat alta vievä rakkaus, kuten taas nykyään oletetaan herkästi... 2 sukupolvea sitten solmitut liitot olivat ehkä siten vähän realistisemmalla pohjalla ja liitot kestivätkin pitempään kun nykyisessä pikapikayhteiskunnassamme. Silloin ehkä painotettiin niitä asioita, jotka pitkässä parisuhteessa ja avioliitossa todella merkitsevät.

Vaikka näin nyt kommentoinkin, niin olen itsekin nykyajan kasvatti ja itseasiassa vielä ap:n kanssa aivan samassa tilanteessa. Elämäni rakkaus lähti elämästäni talvella, koska hän ei enää rakastanut minua. Melko pian sen jälkeen tapasin uuden miehen, ehkä liian aikaisin. Mutta annoin tälle uudelle kivalle miehelle ja itselleni mahdollisuuden ja katsomme nyt vähitellen mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Mies on rakastunut, minä en tiedä... uskaltaako sitä enää ikinä. Sitä niin haluaisi suojella itseään suuremmilta suruilta.

Joka tapauksessa sanoisin kuten oliko se Mirri, että nauti ap joka päivästä päivä kerrallaan. Älä turhia murehdi tulevasta äläkä jää miettimään mennyttä. Yritän itsekin elää tämän ohjeen mukaan.

 

[zue]

Ei sitä aina kannata odotella. Itse menetin elämäni rakkauden yli viisitoista vuotta sitten. Yhä vieläkin ajattelen häntä sielunkumppaninani. Mutta mukava puoliso on ja elämä, siitäkin huolimatta ettei sitä suurta tunteiden paloa ollut omalta puoleltani. Jos olisin odottanut, odottaisin yhä. Menee vaan elämä hukkaan.

 

[dippa]

Olen vastaavassa tilanteessa. Yritän järkeistävää nykysuhteen järkevyyttä itselleni, vaikka samalla tiedän, että olenhan aina ennenkin uuden löytänyt ja ei maailmassa miehet lopu. Toivon kaiken aikaaa, että rakastuisin, mutta kun en rakastu! Toivon, että voisin aamulla herätä ja haluta suudella häntä rakastaen, mutta kun en halua edes koskettaa muuta kuin pakotetusti. Velvollisuudentunnosta. Miksi en rakastu tähän mieheen, miksi miksi. Jotain puuttuu - ja sen mukana se tärkein parisuhteen perusta....

 

[Ellis]

Olen vastaavassa tilanteessa. Yritän järkeistävää nykysuhteen järkevyyttä itselleni, vaikka samalla tiedän, että olenhan aina ennenkin uuden löytänyt ja ei maailmassa miehet lopu. Toivon kaiken aikaaa, että rakastuisin, mutta kun en rakastu! Toivon, että voisin aamulla herätä ja haluta suudella häntä rakastaen, mutta kun en halua edes koskettaa muuta kuin pakotetusti. Velvollisuudentunnosta. Miksi en rakastu tähän mieheen, miksi miksi. Jotain puuttuu - ja sen mukana se tärkein parisuhteen perusta....

Minä uskoin ja luotin että voin oppia rakastamaan mukavaa miestä joka oli rakastunut minuun. Oli ihan mukavaa mutta silti hiersi. Vähitellen se ahdistus väheni, jatkoimme yhdessä, menimme naimisiin ja saimme lapsen. No erohan siitä sitten tuli, koska tunteiden puute johti aika pian myös seksin puutteeseen ja varmaan ihan kaiken puutteeseen.

Itse ero taas oli helppo, olo on lähinnä helpottunut itseni puolesta, lapsen puolesta toki sydäntä raastaa. Mutta nyt tulemme hyvin toimeen lapsen vanhempina, eikä lapsen rakas isä ole kadonnut mihinkään.

Seuraava suhde, jos sellaista tulee, on kyllä sitten vaan ja ainoastaan rakastumiseen perustuva

 

[Realisti?]

Intohimoinen rakkaus on valetta ja yliarvostettua. Se kestää ehkä pari kuukautta, mutta mitä sitten? Ei mitään, tyhjää. Fyysinen himo hiipuu. Paras kumppani on sellainen, jonka kanssa on hyvä olla myös päivänvalossa, siivota, pestä pyykkejä, kokata, lojua sohvalla, sellainen jota kestät sekä arjessa että pyhässä.
Ei tarvitse vapista haavanlehden tavoin ja olla hento prinsessa, jonka prinssi vie.

Arki päivä tulee eteen joka suhteessa, silloin sen sujuminen on tärkeintä. Mikä ei tarkoita sitä, että jonkun kanssa olisi tylsää. Päinvastoin, hyvä arki se vasta kannatteleekin. Ja siinä voi olla juuri sellainen kuin on, vapaasti ja tekemättä suhteen ylläpidosta hirveää työtä.

 

[Varjotar]

Suosittelisin aloittajalle suhteen katkaisemista. Tarvitset aikaa olla yksin.
Nykyinen suhteesi menee pilalle, koska itket menetettyä rakkauttasi, etkä pysty nauttimaan siitä, mitä sinulla nyt on.

Milloinkaan ei kannata aloittaa uutta, ennenkuin on päässyt yli entisestä, käsitellyt asiat läpi niin, että voi unohtaa menneen ja katsoa eteenpäin, olla hetki yksin ja nauttia ihan vain siitä, että on vapaa tekemään mitä haluaa.

 

[tröttötöö]

Suosittelisin aloittajalle suhteen katkaisemista. Tarvitset aikaa olla yksin.
Nykyinen suhteesi menee pilalle, koska itket menetettyä rakkauttasi, etkä pysty nauttimaan siitä, mitä sinulla nyt on.

Milloinkaan ei kannata aloittaa uutta, ennenkuin on päässyt yli entisestä, käsitellyt asiat läpi niin, että voi unohtaa menneen ja katsoa eteenpäin, olla hetki yksin ja nauttia ihan vain siitä, että on vapaa tekemään mitä haluaa.[/QUOTE. Mitä olen näitä varjottaren neuvoja lukenu, niin kovin on kliseitä täynnä.

 

[Varjotar]

Mitä olen näitä varjottaren neuvoja lukenu, niin kovin on kliseitä täynnä.

Perustelepas väitettäsi.
Miksi aloittaja olisi laastarisuhteessa ja voisi pahoin, kun vaihtoehtona olisi rakentaa itsestään taas ehyt ja löytää ehkä se ihan oikea rakkaus, joka vie jalat alta?
Ainhan sitä voi itseään satuttaa kuvitellessaan, ettei tule saamaan parempaa eikä ansaitsekaan sitä, mutta se on taas jokaisen itsensä päätettävissä.