Kerronpa oman tarinani. Kuollut isoäitini antoi testamentilla itselleni ja siskolleni molemmille perintöä. Äitini ja hänen siskopuolensa hyväksyivät asian, siskopuolen lapset (jo vanhempia kuin me, hyvin toimeentulevia) eivät saaneet suoraan perintöä.
No, ongelmahan ei nyt ollut tämän puolen suvun asiat, vaan kaikki hyväksyivät mammani tahdon. Minä ja siskoni olemme vähän huonommista lähtökohdista, isällämme on alkoholiongelma jne. Saattoi serkkujani harmittaa tai olla jotain katkeruutta, mutta he ovat pysyneet asiassa asiallisina ja väleissä meihin ihan normaalisti.
Ongelma on ollut koko perinnössä vain ja ainoastaan isäni, joka ei ole edes asianomainen. Hän tahtoi KAIKEN itselleen. Äitini rahat, minun rahani ja siskoni rahat. Ei tietenkään laillisestikaan voi vaatia niitä itselleen, vaan alkoi kateuttaan himoita rahaa joka välissä itselleen kun vain pystyi. Hän on itse perheestä, joka on hyvin vähävarainen ja hänellä on kolme siskoa, joita on hänen mielestään pidetty paremmin kuin häntä itseään. Hän on siis kateellinen tytöille, oman kokemuksensa takia.
No, itse annoin merkittävän osan perinnöstäni hyväntekeväisyyteen, osan jätin itselleni tulevaa varten. Ihan omista henkilökohtaisista syistäni. Isäni laittoi välit poikki itseeni pitkäksi aikaa, ei tahdo olla tekemisissä koska ei voi hyväksyä etten ostanut rahalla omaa asuntoa (jota hän olisi sitten voinut hallita ja sitä kautta elämääni). Kun jaoimme mammani tavaroita (suurin osa käyttökelvotonta ja menossa kierrätykseen), isäni halusi jopa juurikin nuo servettipaketit itselleen, ihan kaiken, mitään ei olisi saanut mennä minulle ja siskolleni. Todellisuudessa se tavara oli ihan romua.
Eli välit saa menemään mielestäni ihan mistä vaan, mutta kannattaa olla tarkkana että mikä ne välit oikeasti saa menemään. Oma katkeruus jostain muusta vaiko se että oikeasti olisi toimittu väärin.