Ikävä kyllä et voi vaikuttaa asiaan mitenkään. Minäkään en enää jaksanut samankaltaista tilannetta. En vain enää jaksanut. Ystävä siis väkivaltaisessa suhteessa ja väkivalta paheni kerta kerralta. Eivät olleet naimisissa, asuivat yhdessä. Siinä vaiheessa kun ystäväni alkoi puhua vauvoista, en ollut uskoa korviani! Että vielä perheenlisäystä ja itsensä lisää sitomista suhteeseen, joka on suoraan sanoen takapuolesta. Lähes vuoden yrityksen jälkeen ystäväni tulikin raskaaksi. Kolme ekaa kuukautta oli ohitettu ja raskaudesta kerrottu "kaikille". Ja sitten tuli isompi riita kotona. Mies kävi taas kimppuun ja kun ystäväni oli kaatunut, oli mies potkinut _ainoastaan_ alavatsaan!!!!! Ystäväni pääsi karkaamaan jossain vaiheessa, ilmestyi meille keskellä yötä. Onneksi mieheni oli kotona, lähdin viemään naista sairaalaan. Hän jäi sinne ja sikiö oli jo kuollut. Taas puhuimme. Puhuin turvakodista, puhuin siitä, miten hän voi tulla meille, miten hän voi mennä vaikka vanhempieni luo, jotka asuvat eri paikkakunnalla. Mutta ei. Hän palasi miehen luo, joka tappoi heidän lapsensa. Oksetti, oksettaa vieläkin! En ole pystynyt tuota miestä tuon jälkeen tapaamaan. Ja kun ystäväni onnellisena soitti, miten kivasti heillä menee, kerroin oman kantani. Olen iloinen, että hän tuntee asioiden nyt olevan hyvin mutta minun jaksamiseni raja tuli vastaan. En jaksa peläten odottaa hänen raahautuvan ovelleni keskellä yötä, en jaksa hänen miehensä käyntejä sen jälkeen. Ei minun lasteni tarvitse tuota pelätä. En jaksa ottaa kaikke paskalastia enää itselleni.
Ikävä kyllä ystävyytemme päättyi. Olemme muuttaneet toiselle paikkakunnalle miehen työn perässä ja yhteisiltä ystäviltämme olen vain kuullut, että meno jatkuu samanmoisena. Kaikki pelkäävät, miten tuo touhu tulee joskus päättymään. Yhteisiä lapsia ei heillä ei edelleenkään ole, en tiedä miten tuo yksi tapaus vaikutti, onko syy siinä vai jossain muualla.
Surullista.
