Niittyrölli
Hei,
Varovaisesti yritän kysyä yhtä asiaa, koska tiedän kuinka henkilökohtaisen herkkä aihe lapsettomuus on...
Itselläni on kaksi lasta, joista kumpikaan ei ole varsinaisen perhesuunnittelun tuloksena syntynyttä. Toinen sai jopa alkunsa sinä yhtenä kertana vuoden sisällä jona seksiä harrastimme. (Seksielämä ei vauvantulon myötä hehkunut, mutta se on toinen asia.) Molemmat siis olivat yllätyksiä siinä vaiheessa kun en edes vauvakuumetta potenut.
Olen itse pyrkinyt elämään "luomuna", jo ennen kuin lapseni sain, sopeutumaan luonnon kiertokulkuun ja siihen, ettei kaikkea voi
suunnitella. Ennen lasten syntymää ja sen jälkeenkin henkilökohtainen näkemykseni on ollut että, jos ei lapsi luonnollisella tavalla saa alkuansa, niin en itse menisi hoitoihin. Hyväksyn siis biologisen tarkoituksenmukaisuuden, kaikki eivät voi lisääntyä.
Varmaan yleisin reaktio nyt on että "helppohan sinun on sanoa kun sinulla on jo lapsia". Monet varmasti, kokevat että heissä on jotain vikaa, kun eivät voi saada lapsia, mutta ei kai lisääntymiskyvyn tarvitse ihmisarvoa määritellä? Kaikilla meillä on rajallisuutensa eri ominaisuuksien suhteen.
Toki lisääntymiseen vaikuttaa niin moni seikka nykyään, ympäristön kemikalisoituminen jne. No niin, mutta tarkoitukseni ei ole arvostella teitä ratkaisustanne, se kun ei minua tai ketään hyödytä, vaan kysyä teiltä:
- Oletteko etukäteen miettineet kuinka kauan olette valmiita jatkamaan hoitoja lapsen saamiseksi? ( Hoidot kun ovat ilmeisesti sekä kalliita ja kivuliaita)
- Missä tilanteessa voisitte hyväksyä lapsettomuuden?
- Tai ajatuksen, ettei kaikkea voi hallita?
Joskus olen kuullut juttua ihmisistä, joiden kaikki aika, raha ja energia ovat n. 10 vuoden ajan kuluneet hoitoihin, parisuhde on kärsinyt jatkuvista hoitoihin kohdistuvista odotuksista ja pettymyksistä ja muuta perspektiiviä elämään ei enää ole. Kuulostaa surulliselta, totta tai ei.
Toisaalta omat lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa ja heidän vuokseen olen itse valmis käyttämään oman aikani ja rahani (ja parisuhdettakaan ei ole enää). Siis kaikki samat resurssit, jota lapsettomat käyttävät syntymättömän lapsen vuoksi.
Nyt on kuitenkin aika vaihtaa maisemia, toivon että reviirille tuppautumisesta seuraa jotain kommentteja ja näkemyksiä.
Varovaisesti yritän kysyä yhtä asiaa, koska tiedän kuinka henkilökohtaisen herkkä aihe lapsettomuus on...
Itselläni on kaksi lasta, joista kumpikaan ei ole varsinaisen perhesuunnittelun tuloksena syntynyttä. Toinen sai jopa alkunsa sinä yhtenä kertana vuoden sisällä jona seksiä harrastimme. (Seksielämä ei vauvantulon myötä hehkunut, mutta se on toinen asia.) Molemmat siis olivat yllätyksiä siinä vaiheessa kun en edes vauvakuumetta potenut.
Olen itse pyrkinyt elämään "luomuna", jo ennen kuin lapseni sain, sopeutumaan luonnon kiertokulkuun ja siihen, ettei kaikkea voi
suunnitella. Ennen lasten syntymää ja sen jälkeenkin henkilökohtainen näkemykseni on ollut että, jos ei lapsi luonnollisella tavalla saa alkuansa, niin en itse menisi hoitoihin. Hyväksyn siis biologisen tarkoituksenmukaisuuden, kaikki eivät voi lisääntyä.
Varmaan yleisin reaktio nyt on että "helppohan sinun on sanoa kun sinulla on jo lapsia". Monet varmasti, kokevat että heissä on jotain vikaa, kun eivät voi saada lapsia, mutta ei kai lisääntymiskyvyn tarvitse ihmisarvoa määritellä? Kaikilla meillä on rajallisuutensa eri ominaisuuksien suhteen.
Toki lisääntymiseen vaikuttaa niin moni seikka nykyään, ympäristön kemikalisoituminen jne. No niin, mutta tarkoitukseni ei ole arvostella teitä ratkaisustanne, se kun ei minua tai ketään hyödytä, vaan kysyä teiltä:
- Oletteko etukäteen miettineet kuinka kauan olette valmiita jatkamaan hoitoja lapsen saamiseksi? ( Hoidot kun ovat ilmeisesti sekä kalliita ja kivuliaita)
- Missä tilanteessa voisitte hyväksyä lapsettomuuden?
- Tai ajatuksen, ettei kaikkea voi hallita?
Joskus olen kuullut juttua ihmisistä, joiden kaikki aika, raha ja energia ovat n. 10 vuoden ajan kuluneet hoitoihin, parisuhde on kärsinyt jatkuvista hoitoihin kohdistuvista odotuksista ja pettymyksistä ja muuta perspektiiviä elämään ei enää ole. Kuulostaa surulliselta, totta tai ei.
Toisaalta omat lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa ja heidän vuokseen olen itse valmis käyttämään oman aikani ja rahani (ja parisuhdettakaan ei ole enää). Siis kaikki samat resurssit, jota lapsettomat käyttävät syntymättömän lapsen vuoksi.
Nyt on kuitenkin aika vaihtaa maisemia, toivon että reviirille tuppautumisesta seuraa jotain kommentteja ja näkemyksiä.