Voiko kaikkea hallita?

\

Minä en myöskään varsinaisesti tälle palstalle kuulu, mutta olen aina silloin tällöin täällä käynyt lueskelemassa juttuja. Vaikka en lapsettomuudesta kärsikään, mun on kovin vaikea ymmärtää ap:n näkökantaa. Mulla siinä vaiheessa ku ehkäisy lopetettiin, ja toivottiin lapsen tulevan, oli jo todella kova lapsen kaipuu. Jos lasta ei olisi tullut omin avuin, olisin tottakai turvautunut hoitokeinoihin. Jos lasta haluaa, mutta sitä ei luomusti voi saada, niin miksi ihmeessä luontoa ei voisi auttaa?? Ap ei ole tainnut ikinä varsinaisesti kokea sitä mitä on kaivata lasta, koska lapset ovat saaneet alkunsa vahingossa. Enkä minäkään tiedä mitä on todella kaivata lasta monta vuotta... Eräs ystäväni sai juuri lapsen pitkien hoitojen päätteksi, ja olen suunnattoman onnellinen hänen puolestaan. Monen vuoden hoitojen päätteeksi he todella ansaitsevat onnensa. On rankkaa jo katsella sivusta jatkuvaa toivomista ja pettymyksiä toisensa perään, en edes pysty kuvittelemaan millaista se olisi kokea itse. Tämän takia on mun mielestä asiatonta tulla tänne arvostelemaan muiden ratkaisua tilanteessa, jossa ei itse ole ollut ja jota ei kokemattomana voi ymmärtää...

Kiitos sulle tästä tekstistä!
:hug:

 

Tää keskustelu on paljon ajatuksia ja tunteita herättävä. Jotenkin keskustelun aloittajan kirjoituksesta näkyy se, että hänellä on vain "mutu" tuntua käsiteltyyn aiheeseen. Tällä hetkellä, kun lapsettomuus ei oo koskettanut hen.koht. hänellä on suht varma "tunne" miten toimisi, jos olisi joutunut painimaan lapsettomuuden kanssa.

Täytyy tunnustaa, että itse en ymmärtänyt lapsettomuuden ongelmaa vähän yli kakskympisenä. Opiskeluihini liittyen aihetta käsiteltiin ja silloin mielessäni ihmettelin, että miten lapsettomuus voi olla kriisi. Koin silloin, että jos en sais koskaan lapsia, niin elämässä ois joka tapauksessa niin paljon muuta sisältöä...No sit kului viitisen vuotta. Ystävä perheet alko kaikki olla lapsellisia, muutenkin pienestä perhepiiristämme kuoli kaksi ihmistä, työelämässä oli päässyt jo tarpeeksi toteuttamaan itseään ja miehen kanssa oltiin 9v yhdessäolo aikana ehditty nauttia "vapaudesta" mennä ja tulla yhdessä ja erikseen. Toivoimme lasta, kävimme lääkärissä ja ensimmäisen lääkärin suhtautuminen oli hyvin kylmä ja negatiivinen sen suhteen, että koskaan saisimme lasta. Paljon siinä ehti mielessä käydä läpi tunteita ja ajatuksia ennen kun Luoja soi meille ihmeen pienen ihmisen muodossa =)

Aattelen niin, että elämässä ei voi tosiaan hallita yhtään mitään. Ja jotenkin luulen, että sen tunteen on kokeneet kaikki lapsettomuudesta kärsineet riippumatta siitä onko lasta lopulta saatu ja miten helppojen tai raskaiden hoitojen jälkeen. Luulen myös sen, että jokainen joka lapsettomuudesta kärsii itse jotenkin omalla kohdallaan "tuntee" sen miten monimutkaisiin hoitoihin kokee olevansa valmis (eettisesti, fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti) ja tärkeetä on varmaan siinä kuunnella omaa sisintään. Kukaan toinen ei pysty sitä toiselle sanomaan.

Sellanen ajatus myös, että joillekin tietyt lapsettomuuden hoitoon käytettävät lääkkeet on samalla myös lääkkeitä jonkun "hormonaalisen sairauden" hoitoon joita ilman ei oikein pysty olemaan ja elämään. Missä siinä sitten esim. vetää sen rajan "luonnon mukaisuuden" ja "epäluonnollisen " väliin...Kunhan vaan mietin. Ois kieltämättä kiva, jos elimistö toimis ihan luonnonmukasesti ilman lisähormooneja (ihan muutenkin, kun vain raskauksia ajatellen). Aina on lupa toivoa ja uskoa ihmeisiin - tavalla tai toisella!

Kaunista kesää ap ja kaikille palstalaisille

 

\

Kiitos parista hyvästä kirjoituksesta. Ymmärrän , että keskustelupalstan tärkeämpi funktio on toimia vertaistukikohtana enkä tarkoituksella retostele. Tabut kuitenkin säilyvät tabuina, jos ei niistä keskustele ja monet virheelliset käsityksetkin leijuvat ihmisten keskuudessa, jos ne pysyvät "sisäpiirin" keskuudessa. On ehkä uuvuttavaa selitellä ja perustella asioita, mutta se varmaan kannattaa jos toivoo ihmisten ymmärtävän. Voimia toivon kaikille!

mä en käsitä minkä takia mun pitää perustella ihmiselle jolla jo on lapsia, haluani saada myös omia!!!minkä ihmeen takia pitää perustella!!!!!!!!!!

 

01.08.2006 klo 19:29 Niittyrölli kirjoitti
Kiitos parista hyvästä kirjoituksesta. Ymmärrän , että keskustelupalstan tärkeämpi funktio on toimia vertaistukikohtana enkä tarkoituksella retostele. Tabut kuitenkin säilyvät tabuina, jos ei niistä keskustele ja monet virheelliset käsityksetkin leijuvat ihmisten keskuudessa, jos ne pysyvät "sisäpiirin" keskuudessa. On ehkä uuvuttavaa selitellä ja perustella asioita, mutta se varmaan kannattaa jos toivoo ihmisten ymmärtävän. Voimia toivon kaikille!

__________________________________________

Ehkä alkuperäinen tarkoitus keskustelun herätykseen oli hyvää tarkoittava, mutta kyky ilmaista itseään vain tökerö...? En kuitenkaan ymmärrä mitä ovat nuo yllä mainitut "tabut" ja mitä pitäisi selittää/perustella? Ja suurin kysymys: mitä ihmisten pitäisi ymmärtää???

Eihän kukaan voi ymmärtää, vaikka kuinka selittää kuinka monisanaisesti tahansa miltä toisesta lapsettomuus tuntuu. Ja meillä lapsettomuudesta kärsivillä on jokaisella se oma henkilökohtainen kokemuksemme, joten emme voi vastata kaikkien yhteisellä suulla. Itse olen valmis jatkamaan hoitoja hyvinkin pitkälle, mutta tuttavani oli miehineen päättänyt olla ottamatta hoitoja vastaan. Heidän tarinallaan oli kuitenkin onnellinen päätös, sillä vaikka luomuraskauden mahdollisuutta ei pitänyt olla, tuli nainen kuitenkin raskaaksi vaiheessa jolloin he olivat jo luopuneet ajatuksesta saada lapsia (ikää jo sen verran).

Muistan, kun aloitimme raskauden yrittämisen 2003. Monilla kaveripariskunnilla oli jo tai oli tuloillaan ensimmäinen lapsi. Aina kun nähtiin, niin kyseltiin, että "koskas teille niitä lapsia tulee?". (Kukapa sitä pahalla, mutta onko olemassa pahempaa ajattelemattomuutta näin lapsettoman näkökulmasta?) Jonkin aikaa jaksoi hymyillä kohteliaasti ja lyödä homman vitsiksi, mutta sitten ajattelin, että mitä se kenellekään kuuluu? Aloin vastata, että "kyllä me sitten kerrotaan, kun on jotain kerrottavaa". Kun tutkimusten jälkeen selvisi, että lapsettomuuteemme on syy, niin kerran lohkaisin koko kaverisakille juhannusta juhliessa, ettei kaikille niitä lapsia tule ihan tuosta noin vaan, kun jälleen oli kyselty, että "koskas teille". Meni porukka hiljaiseksi ja juhlatunnelma latistui hetkeksi mukavasti

Itse olen puhunut asiasta melko avoimesti lähikaveripiirissä. Kertominen on helpottanut omaa oloa ja selkeyttänyt tilannetta kavereille, jolloin ovat osanneet ottaa meidät paremmin huomioon näiden asioiden suhteen.

Eniten itseäni sattui kaveripiirin ensimmäiset lapset, kun itse yritti samaan aikaan tosissaan raskautta tietämättä, ettei voi ilman apua raskaaksi tulla. Saati sitten, kun itseä 4 vuotta nuorempi sisko ilmoitti olevansa raskaana (silloin olimme jo käyneet tutkimuksissa). Nyt monilla ystäväpareilla on jo toinen lapsi ja siskontyttökin on yli vuoden, enkä enää tunne samanlaista katkeruutta muiden raskauksista. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta meidän projektimme on jotenkin kaikesta erillään. Meidän lapsemme (jonka toivottavasti joskus saamme) on jotain ihmeellistä, koska sitä on niin kauan odotettu ja toivottu :heart:

Kyllä varmasti toisen pikkusiskoni mahdollinen raskaus (aloittavat yrittämisen syksyllä) voi tuntua pahalle, mikäli se heillä onnistuu ennen omaa raskautta. Siskot ovat minua kuitenkin niin lähellä...

Mitä tulee kaiken hallintaan, niin kuten joku aiemmin mainitsi, ei tässä ole todellakaan tunne tilanteen herrana olosta, vaan kaikki on samalla sekä mahdollista että mahdotonta ja olo on mitä epävarmin. Hoitoja varmasti jatkamme niin kauan kuin niissä on jotain mieltä molempien näkökulmasta. En voi yksin päättää asiaa, koska meitä on tässä kaksi...

Tästä tuli nyt erittäin sekava vuodatus, josta toivoakseni saatte jotain tolkkua