Voiko isä vaatia? Neuvoja kaipaan.

Meillä on semmoinen tilanne, että raskausaikana erosimme ja vauva on nyt 6kk ikäinen. Lapsen isä asuu lähellä, käy melkein päivittäin ja on hyvin kiintynyt poikaansa. Minulla on yksinhuoltajuus lapseen ja isä on tunnustanut isyytensä. Isä esitti toiveen yhteishuoltajuudesta, koska haluaisi lapsen 50/50, kun lapsi täyttää vuoden. Minusta taas tuntuu, että vuoden ikäinen on ihan liian pieni jaettavaksi kahteen kotiin. Miehen mielestä toimin vain omien tunteideni ja kiintymykseni pohjalta enkä ajattele lapsen parasta. Sanoi sitten, että jos en suostu hänen ehdotukseensä, niin lähdetään selvittämään kumpi on lähivanhempana parempi. Tuntuu ihan hullulta just nyt. Mitä mieltä te olette ja onko lapsen isällä mahdollista ajaa tuo tahto läpi? Onko kellään tietoa/kokemusta miten lastenvalvojat tähän suhtautuu ja miten he ohjeistaa, ohjeistavatko ollenkaan? Itsestä tuntuu, että lapsen olisi hyvä kasvaa yhdessä kodissa ensin, toki kävisi isällään yökyläilemässä ja viettäisi aikaa päiväseltään. Äh.

 

Ilman muuta isä voidaan katsoa paremmaksi lähivanhemmaksi. Mikä hänestä tekisi huonomman? Sinuna suostuisin 50 / 50 huoltajuuteen lapsen täytettyä 1 v.

 

Siis tarkoitan, että hyvä kasvaa yhdessä kodissa joitakin vuosia, ennenkuin aletaan puolittamaan. Voin olla väärässäkin..

 

Ei kai kukaan suosittele oikeasti 1-vuotiaalle vuoroviikkoasumista??? Sen ikäinen voi vielä olla rinnassakin kiinni...

 

Käsittääkseni yksin- tai yhteishuoltajuus ei mitenkään liity tapaamisiin ja niiden pituuteen. Mutta siis tottakai isällä on oikeus vaatia 50/50-tapaamisia tai lähihuoltajuuttakin, mutta ei niitä asioita päätetä automaattisesti kummankaan vanhemman pelkän vaatimuksen perusteella. Kai asiasta voisi keskustella hänen kanssaan ja vaikka ottaa jonkun lastenvalvojan tai muun mukaan keskusteluun? Mikäli 50/50 tulee, niin ei sitä voi ihan yllättäen aloittaa, vaan se täytyy tehdä jotenkin porrastetusti, että lapsi ehtii tottua jne.

 

Uskon, että hän olisi lähivanhempana myös hyvä. Ei toki ole siitä kiinni. Pointti vain oli se, että voiko noin pientä vielä laittaa 50/50.

 

[QUOTE="pikkuruinen";30143648]Uskon, että hän olisi lähivanhempana myös hyvä. Ei toki ole siitä kiinni. Pointti vain oli se, että voiko noin pientä vielä laittaa 50/50.[/QUOTE]

Jos asutte lähekkäin, niin voisiko se olla viikko-viikko -vuorottelun sijaan vaikka joku 3 pvää - 3 pvää? Ja mitä pienempi lapsi, sitä parempi varmaan, jos voi nähdä sitä toistakin vanhempaa sinä aikana, kun on toisen luona. Itselläni on alle 2-vuotias, ja kyllä hän voi ongelmitta olla kumman tahansa vanhemman kanssa, jos toinen on poissa, mutta tilanne on toki eri, kun emme ole eronneet ja lapsi on yhtä tottunut kumpaankin. Jos meille tulisi ero, olisi ainoa kyseeseen tuleva vaihtoehto tasapuolisesti jaettu vanhemmuus, jonkinlainen 50-50 -tyyppinen ratkaisu siis.

 

Ei lastenvalvoja suosittele 50/50 asumista tuon ikäiselle. Eikä sen pitäisi kenenkään mielestä olla hyvä vaihtoehto!

Viikonloppuja voi viettää isällä ja viikolla tavata kuinka paljon hyvänsä, mutta ei tuon ikästä voi laittaa kahden kodin välillä asumaan. Ehkä parin-kolmen vuoden päästä onnistuisikin.

 

Mitäs jos kävisitte yhteistuumin kasvatus- ja perheneuvolassa juttelemassa tästä asiasta.

 

Jysyin, että kävisikö järkeen ennemmin vaikka 3-4 päivää kerrallaan toisella ja vaihto plus että molemmat saisivat nähdä lasta niinä päivinä, kun lapsi ei ole itsellä jos vaikka ikävä iskee.. lapsella taikka vanhemmalla. Miehen mielestä sellainen menee liian hankalaksi.

 

Mitäs jos kävisitte yhteistuumin kasvatus- ja perheneuvolassa juttelemassa tästä asiasta.

Ehdotin, mutta vastaus oli "En lähde ulkopuolisten kanssa puhumaan tästä asiasta eivätkä hekään tiedä mikä pojalle on parasta".

 

No omasta kokemuksesta sanoisin että ongelmaksi tulee kaksi asiaa.

a. viikko on vuoden ikäiselle liian pitkä aika olla erossa lähivanhemmasta, vaikka niitä olisi kaksi. Lapsi ehtii tottua olemaan yhdellä kun juuri vaihdetaan taas toiselle.
b. lapsi joutuu muuttamaan elinympäristöään aina viikoksi. Kaikki tutut paikat muuttuvat.

Tähän olisi ratkaisuna se että lapsen koti ei muutu eli hoitava vanhempi muuttaa aina lapsen luokse eikä toisinpäin.

Ymmärrän että tälläinen järjestely ei meille vanhemmille ole se käytännöllisin, joten ehdottaisin sitä että toisella vanhemmalla on päähoito lapsesta ja lapsi menee toiselle vanhemmalle maks. päiväksi aina palaten taas päiväksi kotiin ja tätä toistetaan niin monta kertaa viikossa kun molemmille sopii. Lapsella tulisi myös olla mahdollisimman samanlaiset järjestelyt molemmissa paikoissa. Molempien myös tulisi sitoutua päivärytmiin ja samanlaisiin tapoihin niin ettei lapsen arki kovin mullistu uudessa paikassa. Jos pottailu katkeaa aina toisen luona niin vaikeaksi menee, tai jos lapsen tulisi nukkua yksin toisen kanssa kun muuten tottunut perhepetiin. Tämä vaatii teiltä sopimuksia ja niiden noudattamista.

 

[QUOTE="pikkuruinen";30143702]Ehdotin, mutta vastaus oli "En lähde ulkopuolisten kanssa puhumaan tästä asiasta eivätkä hekään tiedä mikä pojalle on parasta".[/QUOTE]

No mene yksin etsimään neuvoja asiantuntijoilta, eiköhän ne saa kutsuttua sen isänkin sinne.

 

No omasta kokemuksesta sanoisin että ongelmaksi tulee kaksi asiaa.

a. viikko on vuoden ikäiselle liian pitkä aika olla erossa lähivanhemmasta, vaikka niitä olisi kaksi. Lapsi ehtii tottua olemaan yhdellä kun juuri vaihdetaan taas toiselle.
b. lapsi joutuu muuttamaan elinympäristöään aina viikoksi. Kaikki tutut paikat muuttuvat.

Tähän olisi ratkaisuna se että lapsen koti ei muutu eli hoitava vanhempi muuttaa aina lapsen luokse eikä toisinpäin.

Ymmärrän että tälläinen järjestely ei meille vanhemmille ole se käytännöllisin, joten ehdottaisin sitä että toisella vanhemmalla on päähoito lapsesta ja lapsi menee toiselle vanhemmalle maks. päiväksi aina palaten taas päiväksi kotiin ja tätä toistetaan niin monta kertaa viikossa kun molemmille sopii. Lapsella tulisi myös olla mahdollisimman samanlaiset järjestelyt molemmissa paikoissa. Molempien myös tulisi sitoutua päivärytmiin ja samanlaisiin tapoihin niin ettei lapsen arki kovin mullistu uudessa paikassa. Jos pottailu katkeaa aina toisen luona niin vaikeaksi menee, tai jos lapsen tulisi nukkua yksin toisen kanssa kun muuten tottunut perhepetiin. Tämä vaatii teiltä sopimuksia ja niiden noudattamista.

Tismalleen samoja ajatuksia minullakin.

 

[QUOTE="pikkuruinen";30143702]Ehdotin, mutta vastaus oli "En lähde ulkopuolisten kanssa puhumaan tästä asiasta eivätkä hekään tiedä mikä pojalle on parasta".[/QUOTE]

Voit vastata, että jos ei yhteisymmärrykseen päästä kahdenkeskisellä neuvottelulla, niin silloin on pakko ottaa mukaan neuvotteluun joku kolmas osapuoli. Voit myös sanoa, että haluat asioista sovittavan paperilla, ettei myöhemmin tule erimielisyyksiä siitä, mitä asioista olikaan sovittu.

 

[QUOTE="pikkuruinen";30143702]Ehdotin, mutta vastaus oli "En lähde ulkopuolisten kanssa puhumaan tästä asiasta eivätkä hekään tiedä mikä pojalle on parasta".[/QUOTE]

Niillä "ulkopuolisilla" on taatusti enemmän tietoa lapsen psyykkisestä kehityksestä, kuin tyypillä, joka on ollut isänä vasta muutaman kuukauden. Teidän poikanne ei ole mikään poikkeustapaus, vaan samat asiat pätevät kuin muihinkin saman ikäisiin.

Ei sillä, hienoahan se on, että mies tahtoo olla isä lapselleen, mutta lapsen turvallisuudentunne on alkuvuosina tärkeintä. Yksivuotias tarvitsee yhden kodin, joten isä odottakoon jokusen vuoden 50/50-systeemiään. Ne "ulkopuoliset" varmaan osaavat kertoa, missä iässä lapsi on siihen kypsä.

 

Näinpä. Ja ehdottomasti paperille.

 

Haluaisin vain sen verran sanoa että on vaan hyvä kun mies on kiinnostunut lapsestaan, Älä tyrmää yhteihuoltajuutta lapsi kasvaa hurjan nopeasti. Vuoden vanha on vielä viikko viikkoon liian pieni mutta voisitteko löytää jonkin muun ratkaisun, lapsi tapaisi sinun "lähivanhemman luona alku vuodet enempi tai kun aijemmissa viesteissä kolmen päivän isällä oloa. kyllä isäkin ymmärtää kasvun vaiheet jos oikeasti on lapsesta kiinnostunut, siis vanhemmuuteen kasvetaan kun tutustutaan lapseen, älä vie sitä mahdollisuutta mieheltä

 

On kyllä pelkkää voittoa, että isä on noin tiiviisti mukana. Ja yhteishuoltajuus tulee toki kuvioihin viimeistään sitten, kun lapsi on enemmän isällään. Ihan käytännönsyistäkin tietysti. Sanoin, että eikö millään malttaisi odottaa sitä muutamaa vuotta, mikä meille aikuisille on todella lyhyt aika, mutta noin pienelle lapselle ne tärkeimmät luoda sitä pysyvyyden ja turvallisuuden tunnetta. Jospa se ymmärtäisi.

 

Viikko-viikkosysteemi on raskasta kaikenikäiselle. Ei viranomaiset missään nimessä puolla noin pienen fifty-fifty jakoa.

 

Yö per ikävuosi voi olla erossa lähivanhemmasta. Onko se sitten mistään kotoisin että lasta heitellään tänään sulle, huomenna miehelle, ylihuomenna sulle?

 

Oikeusteitse en lähtisi lapsesta tappelemaan kalliiksi tulee, summa kasvaa ja prosessiin menee useAnpi vuosi...

 

[QUOTE="Anne";30143861]Yö per ikävuosi voi olla erossa lähivanhemmasta. Onko se sitten mistään kotoisin että lasta heitellään tänään sulle, huomenna miehelle, ylihuomenna sulle?[/QUOTE]

Ei.

 

Alle 3-vuotiaalle ei suositella vuoroviikkoa. Mitä pienempi lapsi sitä lyhyempiä tapaamisia ja useammin. Näin meitä ohjeistettiin perheneuvolassa. Me pidensimme pikkuhiljaa tapaamisia ja 3-vuotiaana siirryttiin vuoroviikkoon. Toimi meillä erittäin hyvin, ja nyt lapsella on kaksi tasaveroista vanhempaa ja kotia.

Teidän tilanteessa muuttaisin huoltajuuden yhteishuoltajuudeksi. Voi olla tärkeä henkine asia sekä isälle että lapselle. Ajatuksena tuntuu hullulta, jos toinen osallistuva vanhempi ei ole huoltaja. Tosin huoltajuudella ja tapaamisilla ei ole mitään tekemistä keskenään, kuten joku jo aiemmin kirjoittikin.

 

Me erottiin lapsen isän kanssa, kun lapsi oli puol'vuotias. Isä kävi meillä katsomassa lasta, silloin kuin halusi(hänellä vuorotyö). Ja hän otti välillä lapsen itselleen muutamaksi tunniksi. näin jatkettiin sinne 2-3-vuotiaaksi. Sitten kun lapsi tajuaa, että mikä on homman nimi, voi alkaa olemaan enemmän pois öitä lapsen lähivanhemman luota.
Ei meillä mitään viikko-viikkosysteemiä ikinä tullut. Mutta isä oli läsnä jatkuvasti harrastusten, lääkärikäyntien yms. myötäkin. Hoiti myöhemmin myös vanhempainillat yms. ikävät jutut, mistä en tykännyt Mooonta kertaa viikossa siis tapasivat, vaikkei ollut yötä.Ihan vaikka kahvittelun merkeissä meillä.