Voiko ihmisen rakastaa rikkonaiseksi?

[hiljaisuudessa pohtija]

Kun katsoo levollisena nukkuvaa lasta, tulee miettineeksi, millaiset eväät hänelle elämään antaa. Onko ollut tarpeeksi hyvä vanhempi vai toistaako samoja virheitä kerta toisensa jälkeen. Mitä voisi tehdä paremmin ja missä ottaa vähän rennommin. Millaisen kasvatuksen on itse saanut ja mitä mieltä siitä on. Onko itse "onnistunut" ihmisenä.

Toisinaan pelottaa, että rakastaa lapsensa rikkonaiseksi, suojelee siis liikaa tavallaan tai yrittää suojella. Kolhut kuitenkin kasvattavat, sopivan kokoiset kolhut. Saattaa lasta turvalliseen kasvuun ja rakastaa ehjäksi ihmiseksi. Sellaiseksi joka on sinut itsensä kanssa ja pärjää tässä maailmassa.

On iso tehtävä annettu, saattaa lapsi maailmalle....ja näillä vajanaisilla opeilla, mitä olen itse matkaani saanut. Silti hyvin pärjännyt. Kait sen on riitettävä...

 

["mä"]

:heart:
ei muuta, niin kauniisti kirjoitettu!