Voiko ihminen muuttua tullessaan uskoon?

  • Viestiketjun aloittaja "åpo"
  • Ensimmäinen viesti
"åpo"
Tiedän yhden uskovan miehen, joka oli vuosia sitten ihan täys rapajuoppo. Oli kylän puliukkoporukassa ja käytti tentusta lähtien kaikkea mahdollista päitymiseen. Tuli sitten uskoon ja on nykyään pastorina. Ihan eri mies kuin silloin katuojassa öristessään.

Mietin vain, että jos on jonkinlaista porno/seksiriippuvuutta sekä vihaa, kateutta ja katkeruutta itseään ja muita ihmisiä kohtaan, niin voiko sellainenkin ihminen muuttua "oikeaksi" ihmiseksi tullessaan uskoon? Nuo ovat kuitenkin sellaisia aineettomia asioita toisin kuin alkoholi. Viinan voi jättää ostamatta tai pulloon eikä sitä ole pakko kantaa koko ajan mukanaan. Mutta viha, kateus ja katkeruus ovat aina mukana eikä niitä voi jättää kotiin lähtiessään ulos.
 
"vieras"
[QUOTE="åpo";22718311]Tiedän yhden uskovan miehen, joka oli vuosia sitten ihan täys rapajuoppo. Oli kylän puliukkoporukassa ja käytti tentusta lähtien kaikkea mahdollista päitymiseen. Tuli sitten uskoon ja on nykyään pastorina. Ihan eri mies kuin silloin katuojassa öristessään.

Mietin vain, että jos on jonkinlaista porno/seksiriippuvuutta sekä vihaa, kateutta ja katkeruutta itseään ja muita ihmisiä kohtaan, niin voiko sellainenkin ihminen muuttua "oikeaksi" ihmiseksi tullessaan uskoon? Nuo ovat kuitenkin sellaisia aineettomia asioita toisin kuin alkoholi. Viinan voi jättää ostamatta tai pulloon eikä sitä ole pakko kantaa koko ajan mukanaan. Mutta viha, kateus ja katkeruus ovat aina mukana eikä niitä voi jättää kotiin lähtiessään ulos.[/QUOTE]

Ei ole asiasta henkilökohtaista kokemusta, mutta luulisin, että uskoon tullessa koko elämänasenne muuttuu, ja silloin nuo vihat ja katkeruudet kyllä jäävät. Tilalle tulee kiitollisuus uudesta elämästä.
 
"vieras"
Tunnen erään jolle on käynyt myös noin. Saattaa aluksi vaikuttaa siltä että on täysin muuttunut mutta ei kai se ihminen perusluonteelleen mitään voi, eikä uskoon tulo pyyhi isoja ongelmia tuosta noin vain pois. Tämä minun tuttuni elää nyt toisella tapaa "kuin viimeistä päivää", ei huolta huomisesta. Mitään ei omista, kauheasti velkaa ja nämä ongelmat kaatuvat läheisten niskaan kun yrittävät estää luottotietojen menemisen. Mies pistää rahaa haisemaan kun "luoja pitää omistaan huolta", eikä näe että on hirveä riippakivi omaisilleen. Mutta kun hän on niin muuttunut mies, ihan eri kuin se aikaisempi rapajuoppo :)
 
Tosissaan uskoon tullut muuttuu kyllä. Toiset nopeammin, toiset hitaammin. Jotkut eksyvät harhaoppeihin ja ylihengellisyyteen, mutta ajan kuluessa hekin löytävät terveen hengellisyyden. Jos on henkisesti hyvin rikkinäinen, se saattaa tulla mukaan hengellisyyteen ja suuret luulot jo ennen uskoontuloa itsestä muuttuvat hengelliseksi yltiöpäisyydeksi :)
 
Mun oma isä oli täysi alkoholisti ja vaimonhakkaaja ennen uskoontuloaan. Mä en ikinä nähnyt isää sellaisena, kun oli jo uskossa mun syntyessä. Nyt on ollut uskossa ja raittiina 33v ja maailman rakastavin, tasapainoisin ja ihanin isä/ukki. :) :heart:
 
kmkm
mä tunnen useita narkkareita/juoppoja/rikollisia joiden elämä on muuttunut täysin kun ne on tulleet uskoon. Tunnettuja sellaisia, jotka on tehny myös kirjan omasta elämästään on mm Markku Tuppurainen, Kari KK Korhonen ja Jimmy "Hurma" Huhtala. Googlaa jos haluat tietää enemmän näistä hepuista.
 
"Jaska Jokunen"
Mullakaan ei henkilökohtaista kokemusta asiasta, mutta mietin että mistä se muuttuminen johtuu.Oiskohan jumalan pelko suurempi kuin ihmisen entiset taipumukset. Tuntuu että nämä uskoon tulleet kuitenkin aina ovat usein ihmisiä jolla on joku taustalla oleva syy hakea elämäänsä jotain sisältöä.Itse asiassa en tajua miten uskoon edes tullaan? Mutta siis en kritisoi ihmisiä, jotka uskossa ovat vaan uskon että heille se on hyvä asia, en vaan ymmärrä sitä.
 
?
Tästä tulee varmasti jollaki sanomista, mutten usko niihin jotka pystyy esim. huumeet ym. jättään yhdessä sekunnissa uskoontulon jälkeen. siis että ei oo mitään riippuvaisuutta tm.aineisiin. Tällaset kierrän kaukaa jotka näin väittää..
 
kmkm
Tästä tulee varmasti jollaki sanomista, mutten usko niihin jotka pystyy esim. huumeet ym. jättään yhdessä sekunnissa uskoontulon jälkeen. siis että ei oo mitään riippuvaisuutta tm.aineisiin. Tällaset kierrän kaukaa jotka näin väittää..
No tuollaisia ihmisiä on olemassa aika paljon. Siis jotka on pystyny kertalaakista jättämään riippuvuutta aiheuttavan aineen.
 
"minä"
Uskonto on tavallaan myös huumetta ja usein sanotaankin, että alkoholistin voi parantaa vain uskoon tulo. Eli kuten joku tuossa jo mainitsi, ei ihminen muutu, vain addiktion kohde muuttuu ja sen myötä voi muuttua ihmisen käytöskin.
 
"uskis"
[QUOTE="Jaska Jokunen";22718461]Mullakaan ei henkilökohtaista kokemusta asiasta, mutta mietin että mistä se muuttuminen johtuu.Oiskohan jumalan pelko suurempi kuin ihmisen entiset taipumukset. Tuntuu että nämä uskoon tulleet kuitenkin aina ovat usein ihmisiä jolla on joku taustalla oleva syy hakea elämäänsä jotain sisältöä.Itse asiassa en tajua miten uskoon edes tullaan? Mutta siis en kritisoi ihmisiä, jotka uskossa ovat vaan uskon että heille se on hyvä asia, en vaan ymmärrä sitä.[/QUOTE]

Kyllä ihminen voi muuttua. Mä sanoisin, että Jumalan armo ja rakkaus on pelkoa suurempi asia tässä asiassa. Ihminen antaa Jumalalle luvan ohjata elämäänsä oikeaan suuntaan. Yleensä kaikki uskoon tulleet ihmiset ovat niitä, jotka nöyrtyy Jumalan edessä ja tunnustaa syntisyytensä Hänen edessään. Tulee synnintuntoon, pyytää anteeksi ja saa anteeksi ja saa kokea siis sen uskoon tulon.
Pelkoa voi olla ennen uskoon tuloa siitä, kuinka elämälle ja ikuisuudelle kuoltuaan käy omalla kohdalla. Alkoholismi, huumeet, kaikki on olleet keinotekoista hyvänolon hakemista ja elämälle tarkoituksen hakemista ennen tuota uskoon tuloa. Uskoon tulo saa ihmisen luottamaan, että elämällä on suurempi tarkoitus kuin selviytyä jotenkuten täällä maan päällä päivästä toiseen, käytti sen sitten riippuvuuksissa tai ilman.
 
"Jaska Jokunen"
Mä itse asiassa tiedän muutaman henkilön ilman mitään sen kummempia ongelmia niillä elämässä olleen tulleen uskoon niin musta toi on itse asiassa pirun pelottavaa että koetaan valaistuminen ja tullaan uskoon siis näin ateistina. :D
Tämän ajatuksen myötä kuka vaan voisi jonain päivänä tulla uskoon niin olisi kiva kyllä tietää mistä tollainen asia kumpuaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Tästä tulee varmasti jollaki sanomista, mutten usko niihin jotka pystyy esim. huumeet ym. jättään yhdessä sekunnissa uskoontulon jälkeen. siis että ei oo mitään riippuvaisuutta tm.aineisiin. Tällaset kierrän kaukaa jotka näin väittää..
Ei kaikki uskoon tulleetkaan aineita pysty jättämään, mutta jotkut kyllä pystyy. Tai esim. alkoholin kohdalla suhde alkoholiin ei tule ikinä neutraaliksi, mutta voi olla vuosikymmeniä juomatta, ja se on tietysti hyvä asia.

En tiedä voiko ihmisen perusluonne muuttua, en ainakaan tiedä sellaista tapausta, mutta joku yksittäinen toimintamalli (esim. pornon, alkoholin, rikosten kohdalla) voi muuttua.
 
Ariami
Oma isäni jätti viinan, pillerit yms kertalaakista neljä vuotta sitten uskoon tultuaan. Opiskelee nykyään eläkepäivillään teologiaa ja vaikuttaa kirkkonsa vanhimmistossa. Ei ole kuulemma edes tehnyt mieli viinaa. On sama isä, _paljon_ paljon parempi "painos" vaan :)
 
kmkm
[QUOTE="Jaska Jokunen";22718533]Mä itse asiassa tiedän muutaman henkilön ilman mitään sen kummempia ongelmia niillä elämässä olleen tulleen uskoon niin musta toi on itse asiassa pirun pelottavaa että koetaan valaistuminen ja tullaan uskoon siis näin ateistina. :D
Tämän ajatuksen myötä kuka vaan voisi jonain päivänä tulla uskoon niin olisi kiva kyllä tietää mistä tollainen asia kumpuaa...[/QUOTE]

En mä nyt ymmärrä mitä pelottavaa on siinä jos joku tulee uskoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska Jokunen:
Mä itse asiassa tiedän muutaman henkilön ilman mitään sen kummempia ongelmia niillä elämässä olleen tulleen uskoon niin musta toi on itse asiassa pirun pelottavaa että koetaan valaistuminen ja tullaan uskoon siis näin ateistina. :D
Tämän ajatuksen myötä kuka vaan voisi jonain päivänä tulla uskoon niin olisi kiva kyllä tietää mistä tollainen asia kumpuaa...
Heh. Kyllä se vakaumukselliselta ateistilta vaatii ainakin sisäistä pohdintaa etukäteen, vaikkei se ulospäin näykään. Ettei sinun tarvitse pelätä, että joku päivä vaan usko yllättää sinut puskan takaa.
 
"Jaska Jokunen"
En mä nyt ymmärrä mitä pelottavaa on siinä jos joku tulee uskoon.
Mitenhän mä tämän selittäisin...No siis jos mä vaikka olen tyytyväinen omaan elämääni ateistina ja tälläisenä kun olen nyt niin kyllähän se pistää pelottamaan etten jonain päivänä olisikaan itseni vaan olisinkin ihan eri ihminen, koska kyllä mäkin tiedän että nämä uskoon tulleet muuttuu.
 
"uskis"
[QUOTE="Jaska Jokunen";22718533]Mä itse asiassa tiedän muutaman henkilön ilman mitään sen kummempia ongelmia niillä elämässä olleen tulleen uskoon niin musta toi on itse asiassa pirun pelottavaa että koetaan valaistuminen ja tullaan uskoon siis näin ateistina. :D
Tämän ajatuksen myötä kuka vaan voisi jonain päivänä tulla uskoon niin olisi kiva kyllä tietää mistä tollainen asia kumpuaa...[/QUOTE]

Olet oikeassa, kuka tahansa voi tulla uskoon. Olet sitten ateisti tai et, Jumala kutsuu jokaista ihmistä. On hengellinen etsintä, kutsutaan etsikkoajaksi. Kuka sen huomaa ja tarttuu, kuka kääntää asialle selkänsä. Mä en rupea väittelemään, koska sinä ja minä edustetaan kahta ääripäätä. Sulle ei ole uskoa, mulle se on henki ja elämä. Mä en yksinkertaisesti uskaltaisi elää ilman Jumalaa. Mä elän Hänessä, hengitän ja elän kiitollisena siitä, että Jumala on minua syntistä armahtanut. Kyllä, olen riippuvainen Hänestä, kuten imeväisikäinen lapsi äidistään. Mulle tää on tavallaan sama asia, kuin lapseni kääntäisi mulle selkänsä ja sanoisi, ettei usko minun olevan äiti, ei usko. Niin, mulle Jumala on Taivaallinen Isä, Hänen luoma olen, kuten uskon ja tiedän meidän kaikkien olevan. =)
 
"uskis"
[QUOTE="Jaska Jokunen";22718571]Mitenhän mä tämän selittäisin...No siis jos mä vaikka olen tyytyväinen omaan elämääni ateistina ja tälläisenä kun olen nyt niin kyllähän se pistää pelottamaan etten jonain päivänä olisikaan itseni vaan olisinkin ihan eri ihminen, koska kyllä mäkin tiedän että nämä uskoon tulleet muuttuu.[/QUOTE]

Olet sinä se ihminen, joka olet, vaikka uskoonkin tulisit. =) Muutos on usein juurikin ihmisen sisällä. Ja eihän se haittaa, vaikka ulospäinkin muutos olisi positiivinen, vai kuinka? ;)
 
"usko"
kyllä ihminen voi muuttua.. Jumala auttaa siinä mikäli ihminen itse on siihen suostuvainen ja halukas. Sen sanoisin kuitenkin, että kun on esim kysymys vakavista riippuvuuksista ja rikkinäisyyksistä joita ihmisen elämään on tullut, niin se prosessi eheytymiseen ei ole välttämättä pikainen ja helppo. Tarkoitan tällä sitä, että esim alkoholismin takana olevat juurisyyt (ne kivut, esim hylkäämisen kokemukset, huono itsetunto tai mitä ne sitten onkin) tulisi kohdata ja käsitellä sekä käydä läpi ne asioiden tuomat kivut yhdessä Jumalan kanssa. On eri asia jättää alkoholi (olla juomatta) kun sitten vielä lisäksi eheytyä persoonana niistä asioista jotka ovat aiheuttaneet sitä riippuvuutta.

Ja uskovaisissakin on sen suhteen hirmusti eroja, kaikki eivät halua tai kestä sellaista kivuliasta (ikäänkuin terapiaprosessia) syvempää prosessia käydä elämänsä haavoja ja kipupisteitä läpi niistä eheytyäkseen, vaan osa myös voi esim vaan jättää sen näkyvän riippuvuuden, mutta esim huono itsetunto tai persoonaan jääneet jäljet jäävät selvemmin näkyvimmille koska niitä ei ole käsitelty syvemmin.

Kuvaamani kaltainen uskova on varmasti hiemantuon kaltainen kun yksi kuvasi uskovaa tuttuaan, että jätti kyllä alkoholin, mutta muutoin elämänhallintataidot ovat edelleen hukassa.

Jumala on lempeä ja hienovarainen, hän ei pakota ketään sisäisen eheytymisen prosessiin pitkälle, ellei ihmisellä itse ole halua siihen, mutta jos ihminen on siihen halukas niin Jumala tekee ihmeitä kivuliaankin prosessin aikana.
 

Yhteistyössä