Voiko etäsuhde toimia avioliitossa??

Kysyn siksi, että mulle on tarjottu ensi syksystä alkaen hyvää duunia kotipaikkakunnaltani. Mies on ilmoittanut ettei todella aio muuttaa ja olen pikkuisen kyrpiintynyt siihen, että ollaan koko yhteiselämämme asuttu ja menty hänen ehdoillaan. Hänen työnsä tulee aina muita asioita ennen.

Minä olen ollut kotona lasten kanssa ja tehnyt töitä, mitä nyt on milloinkin sattunut saamaan (vaikka koulutus on parempaankin). Ollaan lasten kanssa jatkuvasti kotona, tukiverkostot täällän todella ohuet. Nyt houkuttaisi ottaa tuo 2 vuoden pesti vastaan ja lähteä lasten kanssa. En kuitenkaan haluaisi erota, koska periaatteessa meillä ei ongelmia parisuhteen näkökulmasta ole. Voiko siis etäsuhde toimia määräajan esim. juuri toisen työn tai opiskelun takia??

 

Sitä ei tiedä ennen kuin kokeilee, joillain toimii, joillain ei. Itse en pystyisi tuohon kuvioon.

 

Miksi sä lapset mukaan ottaisit? Eiks niiden olis parasta säilyttää tuttu ja turvallinen elämänpiiri.

 

Kyllä meillä ainakin toimisi.

 

Miksi sä lapset mukaan ottaisit? Eiks niiden olis parasta säilyttää tuttu ja turvallinen elämänpiiri.

Tätä minäkin.
Parempi varmaan lasten olisi olla tutussa kodissa kuin muuttaa.

 

Miksi sä lapset mukaan ottaisit? Eiks niiden olis parasta säilyttää tuttu ja turvallinen elämänpiiri.

Tätä minäkin.
Parempi varmaan lasten olisi olla tutussa kodissa kuin muuttaa.

Mutta heidän perheensä varmasti tietää itse mikä heille parasta.
Ei muuttaminen välttämättä ole mikään big deal mutta jos toinen vanhempi on selkeästi ollut lasten arjen pyörittäjä ja suurempi tuki niin todennäköisesti ero hänestä olisi kovempi pala.
Molemmat vanhemmat ovat varmasti yhtä tärkeitä ja rakkaita mutta usein toisella (kotonaolijalla) on emotionaalisesti tärkeämpi rooli pikkulapselle.

 

Lasta tuossa ei ajatella taas kyllä yhtään.

 

Jaa, saattaa jollain toimiakin. Meillä ei toiminut, kumpikin kävi tahoillaan vieraissa, kun mies sitten muutti lopullisesti meille, oli pelkkää alamäkeä eikä mennyt kuin alle 2 vuotta muutosta, kun erottiin sitten lopullisesti.

 

Meillä on toiminut tämmönen etäliitto: vaimo lähti toiselle paikkakunnalle töihin ja minä olen nyt hoitanut lapsia arkisin.

Viikonloppuisin enää ollaan yhdessä koko perheen kanssa ja ihan hyvin tämä on toiminut. Lapset joskus kyselee, että milloin äiti tulee mutta tyytyvät siihen kun kerron montako yötä vielä.

 

Meillä on toiminut tämmönen etäliitto: vaimo lähti toiselle paikkakunnalle töihin ja minä olen nyt hoitanut lapsia arkisin.

Viikonloppuisin enää ollaan yhdessä koko perheen kanssa ja ihan hyvin tämä on toiminut. Lapset joskus kyselee, että milloin äiti tulee mutta tyytyvät siihen kun kerron montako yötä vielä.

Tuollainen vois varmasti toimia, jos ollaan kuitenkin viikonloput perheenä. Meillä vaan tuo etäsuhde tarkoitti niinkin etäistä kuin että toinen asui ulkomailla ja oltiin välillä useitakin kuukausia näkemättä toista ollenkaan.

 

Meillä ainakin on toiminut nyt putkeen jo useamman vuoden ja on lyhyempiä pätkiä ollut välilläkin muutaman kerran.

 

Lasta tuossa ei ajatella taas kyllä yhtään.

Useimiten lapsen paras on se, mikä on vanhemman paras. Jos vanhempi on tyytyväinen jossain muulalla tai toisen työn parissa, heijastuu vanhemman hyvinvointi lapseen.

 

Miksi lasten pitää sopeutua tuollaiseen? Miksi tehdään tuollaisi päätöksiä, missä lasten on pakko sopeutua? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään "pakkotilanne" vanhempien töiden tms. kanssa.

 

Miksi lasten pitää sopeutua tuollaiseen? Miksi tehdään tuollaisi päätöksiä, missä lasten on pakko sopeutua? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään "pakkotilanne" vanhempien töiden tms. kanssa.

Samaa mieltä. Itse tällaista lapsena kokenut (kun muutetaan eri paikkakunnalle, koulut ja kaverit jää, sä oot siellä tuntemattomassa paikassa ihan yksin) en toivoisi samaa omille lapsilleni.

 

Useimiten lapsen paras on se, mikä on vanhemman paras. Jos vanhempi on tyytyväinen jossain muulalla tai toisen työn parissa, heijastuu vanhemman hyvinvointi lapseen.

Mutta kuuluu lapsen hyvinvointiin muutakin kuin se, että vanhempi saa toteuttaa kaikki omat toiveensa.

 

Miksi lasten pitää sopeutua tuollaiseen? Miksi tehdään tuollaisi päätöksiä, missä lasten on pakko sopeutua? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään "pakkotilanne" vanhempien töiden tms. kanssa.

Samaa mieltä. Itse tällaista lapsena kokenut (kun muutetaan eri paikkakunnalle, koulut ja kaverit jää, sä oot siellä tuntemattomassa paikassa ihan yksin) en toivoisi samaa omille lapsilleni.

Kiitos näkökulmista. Lapsethan tässä se onkin asia, jota mietin. Tarkoitus olisi järjestellä työt ja vapaat niin, että oltaisiin n. 3 päivää viikossa perheenä. Joku kysyi, miksi lapset lähtisivät mukaan. Mieheni totesi itsekin, ettei siitä tulisi mitään, että hän ottaisi lapset. Käytännössä joka viikko tekee yli yön- työmatkoja ja usein iltaisin vasta klo 20 kotona. Kuten totesin, turvaverkostot ovat täällä ohuet, joten lasten mukaan lähtö olisi selviö.

 

Miksi lasten pitää sopeutua tuollaiseen? Miksi tehdään tuollaisi päätöksiä, missä lasten on pakko sopeutua? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään "pakkotilanne" vanhempien töiden tms. kanssa.

Samaa mieltä. Itse tällaista lapsena kokenut (kun muutetaan eri paikkakunnalle, koulut ja kaverit jää, sä oot siellä tuntemattomassa paikassa ihan yksin) en toivoisi samaa omille lapsilleni.

minkä ikäinen olit, saitko kavereita jne?

 

Meillä ainakin on toiminut nyt putkeen jo useamman vuoden ja on lyhyempiä pätkiä ollut välilläkin muutaman kerran.

Eli asutteko viikot eri osoitteissa vai miten??

 

Mä olin ala-asteikäinen, kun äitini lähti opiskelemaan n.300km päähän. Hän oli siellä viikot, viikonloppuisin yleensä kotona. Joskus viikonloppuisin lähdin isän kanssa sinnekin, majailtiin äidin opiskelija-asunnossa sitten. Sitä koulua kesti jokusen vuoden. Hyvin meni. Sain pitää siis oman kouluni, sekä kaveripiirini. Isän kanssa olin, joten tokikin ikävöin äitiä aina välillä - kuten olisin varmasti ikävöinyt myös isää, jos tilanne olisi ollut toisinpäin, mutta en koe kärsineeni. Vanhempieni suhde ei käsittääkseni siitä myöskään kärsinyt, tosin varmaksi en voi sanoa, kun en niin pienenä ollut kovastikaan perillä heidän suhteestaan

Mutta juu, kyllä se voi toimia Ja lapset ovat yllättävän sopeutuvaisia. Kovin moni lapsi vaihtaa paikkakuntaa, ja suurin osa varmasti sopeutuu kyllä ihan mainiosti, vaikka palstalaisten mielestä se on toki aivan täysin mahdotonta.

 

Meillä kävi niin että kun mies oli aikansa ollut toisessa kaupungissa viikot, ei enää yhteiselo sujunutkaan parin vuoden jälkeen kun sai töitä kotipaikkakunnalta. Ero tuli kun ei saman katon alle sovittu päivittäiseen elämään.

 

Useimiten lapsen paras on se, mikä on vanhemman paras. Jos vanhempi on tyytyväinen jossain muulalla tai toisen työn parissa, heijastuu vanhemman hyvinvointi lapseen.

Mutta kuuluu lapsen hyvinvointiin muutakin kuin se, että vanhempi saa toteuttaa kaikki omat toiveensa.

Näinpä.

 

up

 

Miksi lasten pitää sopeutua tuollaiseen? Miksi tehdään tuollaisi päätöksiä, missä lasten on pakko sopeutua? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään "pakkotilanne" vanhempien töiden tms. kanssa.

Samaa mieltä. Itse tällaista lapsena kokenut (kun muutetaan eri paikkakunnalle, koulut ja kaverit jää, sä oot siellä tuntemattomassa paikassa ihan yksin) en toivoisi samaa omille lapsilleni.

Kiitos näkökulmista. Lapsethan tässä se onkin asia, jota mietin. Tarkoitus olisi järjestellä työt ja vapaat niin, että oltaisiin n. 3 päivää viikossa perheenä. Joku kysyi, miksi lapset lähtisivät mukaan. Mieheni totesi itsekin, ettei siitä tulisi mitään, että hän ottaisi lapset. Käytännössä joka viikko tekee yli yön- työmatkoja ja usein iltaisin vasta klo 20 kotona. Kuten totesin, turvaverkostot ovat täällä ohuet, joten lasten mukaan lähtö olisi selviö.

No sitten en näkisi tilannetta mitenkään ongelmallisena, jos melkein puolet viikosta olette perheenä, niin en katsois tällaista suhdetta edes ihan etäsuhteeksikaan.
Kyllä tällaisen saa onnistumaan, kunhan molemmat olette sitä mieltä, että teillä toimis, niin mikä ettei.

En luulis, että lapsetkaan tästä paljoa kärsis, jos kuitenkin yhteinen koti jää ja siellä vietetään noinkin paljon aikaa. Tosin taitaa olla raskasta lapsille, jos joka viikko pitäis kahdesti pitkä matka kulkea, joten ois mahtava juttu, jos saisitte järjestettyä myös sellaisia viikkoja, jolloin lasten ei tarvitsisi lähteä minnekään, vaan voisivat jäädä kotiinsa isän kanssa.

 

minkä ikäinen olit, saitko kavereita jne?

Ala-asteella olin ja kesti aikansa, kunnes sain kavereita, kun ensin piti oppia kieli. Vanhoista kavereista en ole nähnyt sen jälkeen kuin pari kaveria vaan.

Mulla oli tilanne kuitennkin niin eri kuin teillä ja aluksi ymmärsin sut niin, että olisitte pitkiäkin aikoja poissa kotoa, mutta nyt ymmärrän sut täysin, kun kerroit tilanteestasi tarkemmin.

 

Vaikken ihan omakohtasesta kirjoitakaan, niin enolla kesti etäavoliitto 4vuotta. Oli jenkeissä töissä. Kyllähän se koville otti molempia osapuolia, kun tosiaan valtameri välissä, eikä ollut oikein mahdollista tai edes järkevää edes kerran kuussa lentää toisen luokse.
Puolen vuoden välein eno yritti lentää suomeen (joulu & kesäloma) ja vaimoke sitten kerran vuodessa vähintään yritti esim pääsiäislomalla jenkeihin.
Tuohon neljään vuoteen mahtui yksi "erokin", jolloin molemmat osapuolet miettivät että kykenevätkö oikeasti tällaiseen järjestelyyn.'

No, kun eno oli ollut sen sovitun 4vuoden pestin jenkeissä, tuli suomeen ja häitä tanssittiin ja vajaa vuosi sen jälkeen tuele vauva.

Toki teillä on eritilanne kun on lapsia jo nyt, mutta uskon että se onnistuisi. Toki onhan se ikävää jos lapset pitää kotoa "repiä irti" ja hekin joutuvat muuttamaan jos kyseessä on vain kaksi vuotta.