Voiko enterorokossa tulla kurkkuun valkoisia peitteitä?

njp
Kysymys otsikossa. Lapsilla oli enterorokko ja nyt itselläkin kurkku tulessa. Kävin lääkärissä, kun huomasin, että kurkku oli täynnä valkoisia pilkkuja ja lääkäri kirjoitti antibioottikuurin ilman mitään testejä. Nyt mullakin on tullut muutama näppylä käsiin, mistä vasta itsekin tajusin, että mulla on tuo sama tauti. Lapsilla ei pahemmin ollut suuoireita, niin siksi en tajunnut edes lääkärille enterorokon mahdollisuudesta mainita. En löytänyt mistään mainintaa valkoisista pilkuista tässä yhteydessä, joten mietin, että voiko mulla olla samaan aikaan jokin muukin pöpö vai syönkö noita antibiootteja nyt ihan turhaan.
 
yks vaan..
THL:n sivuita lainatua:
-----
Enterorokon ensioireita ovat kuume, päänsärky, nielukipu, vatsaoireet ja yleinen voimattomuus. Noin kahden vuorokauden kuluttua suun limakalvolle, kämmeniin ja jalkapohjiin ilmaantuu punottavia alueita, joihin voi kehittyä rakkuloita ja haavaumia. Oireet ovat yleensä lieviä ja paranevat itsestään 7-10 päivässä. Enterorokon itämisaika on 3-7 vrk.
-----


Eli kyllä voi kuulua enterorokkoon. Angiinan kohdalla suosituksethan ovat, että nieluvilhely tai pikatesti tulisi ottaa ja sen perusteella ab-kuuri tai ei. Joskin enterorokon moni on sairastanut nuorena, joten voi olla myös vastustuskykyinen. Teoreettisesti myös näppylät käsissä voi olla reaktio antibiootille.

Siispä voi olla enterovirusinfektio tai n. 100 muuta virusta, mutta myös se angiina. Mutta eipä sitä kurkun ulkoasusta voi varmaksi sanoa. Ehkä kuitenkin jos ab-kuuri on aloitettu jo (siis ekat tabletit otettu), niin kesken jättäminen teoreettisesti lisää vastustuskykyisiä bakteerien muodostumista....
 

Yhteistyössä