No meidän poika oli sitä sorttia,että kerhossa huomattiin jo poikkeavuus,vaikka sitä neuvolassa ehdin muutaman kerran jo ottaa puheeksikin,että onkohan kaikki ihan nyt ok.Eka lapsi oli kyseessä,että eipä sitä voinut tietää että jokin oli vinossa.Lapsi kuulemma vaan niin vilkas,kaikki tätä hokivat.
Kerhoilu loppui sitten aikanaan,kun ryhmätilanteet ja siirtymätilanteet olivat niin vaikeita,eikä minkäänlaisia sosiaalisia taitoja toisten lasten kanssa.Mielikuvitusleikkejä ei ole koskaan leikkinyt,eikä leikkejä yleensä,vaan tykkää pelaamisesta ja todellisista leikeistä kuten kirkkistä ja hippaa.Ei osaa eläytyä toisen asemaan tai kuvitella itseään joksiskin hahmoksi.
Pääsi eirtyisryhmään päiväkotiin ja kävi myös eskarin siellä.Koulu asiasta oli jo silloinkin huolissani,kun se keskittyminen ja muu oli niin hajanaista.Psykologilla ja toimintaterapeutilla käytiin arvioissa ja lapsi ikäistään edellä älyllisesti.liikunnallisesti kömpelyyttä jossain asioissa.Lapsi siis oppi lukemaan ja laskemaan 3v,että todella lahjakas.
Lykkäämistä ei suositeltu ja aloitti normaalisti koulun pienluokassa ja siitä lähtien meidän elämä on ollut yhtä helvettiä,jos suoraan sanotaan.Palaveria palaverin perään opetus suunnitelmaa ja kyselyjä ja vanhempien epäilyjä viikonlopuista mitä sattunut,kun lapsi käyttäytyy niin ja niin.
Ensimmäiselle osastotutkimusjaksolle pääsi vasta ekluokan keväänä,joka todellakin oli jo liian myöhään.Kaikki se negatiivinen paska mitä ehti saada niskaansa sen eka vuoden aikana ehti tehdä tehtävänsä.
Nyt sitten pitkällä osastohoitojaksolla joka kestää ainakin sen puol vuotta ,jos ei pidempäänkin ja tässä yritetään parantaa sitä negatiivistä kuvaa minkä poika on koulukäynnistä saanu ja traumoja jotka on iskostunu syvälle takaraivoon.
Ja vasta nyt ollaan sitä mieltä,että poika ei todellakaan ollut koulukypsä ja sosiaaliset taidot eivät olleet riittäviä koulun aloittamiseeen.Siihen aikaan minulla ei vielä ollut kokemusta ja verteistukea,että olisin osannut vaatia muiden asiantuntijoiden mielipidettä tai lausuntoja.Leijonaemo minussa on herännyt ja nyt kun asiantuntemusta jo on ,niin osasisi ja osaankin vaatia ihan eri tavalla asioita lapselleni.
Harmittaa vaan ,että tähän pisteeseen on menty meidän elämässä.Tulevaisuudesta ei ole tietoa ja pelottaa,että jos poika ei sopeudu ja "alistu"sinne koulunkäyntiin,niin pelkona on,että hän joutuu sitä koulua käymään jonnekkin muualle,kuin kotiin.Varmaan joku perhe-tai koulukoti.
Ja ennekuin paskaa sataa niskaan,niin meillä on 2 muuta lasta,jotka saaneet saman kasvatuksen ja ovat ihan taviksia "normaaleja"lapsia.
Vaadi ihmeessä tutkimusta ja hoitoa lapsellesi.Ja nykyään on pakko olla diagnoosi,muuten ei tipu terapioita tai avustajia kouluun,tai mitään muitakaan tukitoimia :'( .
