Voiko 1-vuotiaan ottaa alkuraskauden ultraan mukaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Toinen lapsi haaveissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
tosiaan lisään vielä, että tyttö oli mukana alkuraskauden ultrassa, en edes tiennyt että sellaista tehään, kun oli eka neuvolakäynti tällä mahalla, ja toki otin siis tytön mukaan, kun en sitä muualle saanut. ja tää tehtiin siis neuvolassa, ei äitipolilla, jonne siis ei täälläkään päin ole suotavaa ottaa lapsia mukaan. juurikin alkuraskauden ultra on sellainen pikainen kurkistus, kun taas juuri rakenneultra esim kestää sen verran kauemmin ja varmasti kätilökin tarvitsee siinä enemmän työskentelyrauhaa, että sinne ei sitten suositella ottamaan mukaan.
 
Mä kävin terveystalolla ultrassa rv 7 ja silloin tuli auton kanssa ongelmia ja en päässyt viemään esikoista hoitoon niin kuin piti. Lapsi oli siis mukana ultrassa ja istui omissa vaunuissaan ja laitettiin vielä sermi väliin. Mukana oli muistaakseni vielä jotain syötävää ja kirja yms. viihdykkeenä. Hyvin meni silloin.
 
Olis aloittaja päässyt helpommalla kun olis soittanut suoraan sinne ultraavaan paikkaan tai kysynyt asiasta jo aikaa varatessa. Ja ehtiihän vielä aamulla soittaa ja varmistaa asian, kun tuntuu olevan paljon eroa kokemuksissa!
 
kaikki urpot ne on aina ottamassa penskoja mukaan joka paikkaan, luuletteko että ne laput on turhaan laitettu ,etä ei lapsia mukaan tutkimukseen.
mikset ota ilta-aikaa ja ukkos katto penskaa.
ja syke voi löyty jo aiemmilla viikoilla.
 
Itse jouduin kerran menemään ultraan niin, että minulla oli kaksi lasta mukana. Vastaanoton täti viihdytti lapsia sen aikaa, kun olin lääkärissä.

Toisella kerralla oli mukana lapsi vaunuissa ja mies. Koko perhe mentiin kerralla lääkärin huoneeseen.

Ei ne sitä tutkimusta tekemättä jätä. Sinun asiahan se on, ketä sinne mukaan haluat ottaa.
 
Näin oli mullakin! Älä nyt sitä aikaa mene perumaan jos sinne kerran saa lapsen ottaa mukaan. Kummaa porukkaa taas neuvomassa...

Tällä kummalla porukalla vaan sattuu olemaan kokemusta. Kyllä mullakin utrien kanssa oli lapuissa ja ovissa ettei lapsia mukaan. Ei se oo kaikkialla sallittua vaikka sulla oli mukana. Ap soittakoon sinne ja kysyköön itse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ajatelkaa tätäkin;30333010:
Ihan hyvin jos sinusta on ok, että lapsi on mukana kun keskustellaan kuollesta sikiöstä, vaikeasti epämuodostuneesta sikiöstä, raskauteen liittyvistä riskeistä (äidin kuolema) ja mahdollisesta raskauden keskytyksestä.

Haloo, ei 1-vuotias ymmärrä niistä lääkärin höpinöistä mitään. Eikä 2-3-vuotias juuri enempää. Äidin kuoleman ei voi odottaa normaaliultrassa tulevan puheeksi, sillä eihän se ole mikään riski vaikka sikiö olisi kuollut tai epämuodostunut. Vaikka paljastuisi kohdunulkoinen raskaus (jota ei kyllä ole mitään syytä epäillä rv 9-10, jos mitään siihen viittaavia oireita ei ole), lääkäri tuskin kuolemalla haluaa äitiäkään pelotella, vaan ilmaisee riskit muulla tavalla kuin suoraan kuolemasta puhumalla. Eikä 1-vuotias taatusti edes sitä kuolemaa ymmärtäisi.

Mutta se on sitten toinen juttu, jos epäilee romahtavansa täysin jos kuulee, että sikiö on menehtynyt tai niin vaikeasti epämuodostunut, että keskeytys on ainoa järkevä vaihtoehto. Jokainen tietänee itse suurinpiirtein, miten tällaisen uutisen vastaanottaa, varsinkin kun ultran syynä on epäilys siitä ettei alkio/sikiö olisi elossa, jolloin asiaa on ehtinyt etukäteen miettimään. Minä en alkuraskaudessa tällaista uutista niin rankasti ottaisi, ettenkö pystyisi käyttäytymään suht normaalisti. On kokemustakin asiasta ja vaikka minä toki asiaa itkin ja surin, niin vasta kotona omassa rauhassa.

Aloittajan tapauksessa on kuitenkin kyse ylimääräisestä ultrasta, jonka itse varmaankin jättäisin väliin jos lasta ei saa hoitoon ja lapsen mukanaoloon suhtaudutaan kielteisesti. Jos alkio/sikiö on kuollut, se paljastuu kuitenkin parin viikon sisällä, eikä tämä ylimääräinen ultra asiaa muuta. Asia olisi toinen, jos ultralla olisi oikeasti merkitystä muutenkin kuin mielenrauhan kannalta, silloin menisin lapsen kanssa jos muuten vaihtoehtona olisi jättää ultra väliin. Tosin oma lapseni on jo 5-vuotias ja hänet jättäisin odotushuoneeseen jos olisi pakko ottaa mukaan, pyytäisin vaikka jotain vastaanoton tätiä katsomaan hiukan perään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ajatelkaa tätäkin;30333010:
Ihan hyvin jos sinusta on ok, että lapsi on mukana kun keskustellaan kuollesta sikiöstä, vaikeasti epämuodostuneesta sikiöstä, raskauteen liittyvistä riskeistä (äidin kuolema) ja mahdollisesta raskauden keskytyksestä.

Mä en tiedä onko mun lapset jotenkin poikkeuksellisen tyhmiä mut ei ne kyllä ole siinä 1v syntymäpäivien aikaan vielä ymmärtäneet noidenkaan puheenaiheiden päälle. Ollaan neuvolassa puhuttu lapsen läsnäollessa noista riskeistä mitä raskauteen liittyi aika paljon ja keskeytyksen mahdollisuudesta.

Samoin noi on vuoden iässä vielä pysyneet rattaissa kun on valjaat kiinni eikä juoksennelleet sieltä mitään nappeja painelemaan. Usein on nukahtaneetkin rattaisiin matkalla neuvolaan.

Asiasta kuitenkin, kannattaa kysyä sieltä omasta neuvolasta kun täällä käytännön niin vaihtelee. Virallisiin ultriin en ole ottanut lapsia mukaan, se on jo kutsuissa kielletty. Kuitenkin silloin jos on joku ylimääräinen ultra otettu normaalin neuvolakäynnin yhteydessä on rauhallinen lapsi saanut olla mukana.
 
...Äidin kuoleman ei voi odottaa normaaliultrassa tulevan puheeksi, sillä eihän se ole mikään riski vaikka sikiö olisi kuollut tai epämuodostunut….

Sinulla ei (onneksi) näytä olevan kokemusta todellista riskiraskauksista?


Mutta se on sitten toinen juttu, jos epäilee romahtavansa täysin jos kuulee, että sikiö on menehtynyt tai niin vaikeasti epämuodostunut, että keskeytys on ainoa järkevä vaihtoehto. Jokainen tietänee itse suurinpiirtein, miten tällaisen uutisen vastaanottaa, varsinkin kun ultran syynä on epäilys siitä ettei alkio/sikiö olisi elossa, jolloin asiaa on ehtinyt etukäteen miettimään. Minä en alkuraskaudessa tällaista uutista niin rankasti ottaisi, ettenkö pystyisi käyttäytymään suht normaalisti. On kokemustakin asiasta ja vaikka minä toki asiaa itkin ja surin, niin vasta kotona omassa rauhassa….

Niinpä. Been there, seen that.
 
Itse jouduin kerran menemään ultraan niin, että minulla oli kaksi lasta mukana. Vastaanoton täti viihdytti lapsia sen aikaa, kun olin lääkärissä.

Toisella kerralla oli mukana lapsi vaunuissa ja mies. Koko perhe mentiin kerralla lääkärin huoneeseen.

Ei ne sitä tutkimusta tekemättä jätä. Sinun asiahan se on, ketä sinne mukaan haluat ottaa.

Ei kannata tuudittautua siihen, että "vastaanoton täti" toimii lapsenvahtina! Niillä on oikeasti muutakin tekemistä. Ja kyllä, tutkimus voi jäädä tekemättä, jos tutkija arvioi, että lapsista on haittaa tutkimuksen kulkuun!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ajatelkaa tätäkin;30334288:
Sinulla ei (onneksi) näytä olevan kokemusta todellista riskiraskauksista?




Niinpä. Been there, seen that.

Ei mullakaan onneksi tuollaisesta vaikka muita riskejä (sikiön vaikeat vammat/epämuodostumat, keskeytyksenmahdollisuudet, keskenmenot ja kohtukuolema) on ollut.

Onko oikeasti tavallista että rv9 ultrassa todetaan jotain johon äiti menehtyy? Mitä kaikkea se voi olla, mä en ole koskaan kuullutkaan?
 
Itse olin menossa ultraan esikoisen kanssa, kun jotenkin vain tuli tunne että ei taida olla viisasta... Nopealla varoitusajalla sain naapurin eläkeläismummon lapsenvahdiksi.

Ja niinpä siinä kävi, että ultrassa ei löydetty elämää. Sikiön kehitys oli loppunut n rv 8 (ja minua ultrattiin rv 9).

Romahdin aivan täysin. En mitenkään olisi sillä hetkellä pystynyt huolehtimaan 1,5-vuotiaasta esikoisestamme. Onneksi sain surra hetken ja kerätä itseni kasaan ennen kuin hain esikoisen.

Älä siis ota esikoista mukaan ultraan.
 

Yhteistyössä