Itsekin nyt näen, kuinka paljon tämä aihe on herättänyt keskustelua. En vain ymmärrä ihmisiä, jotka antavat lastensa syödä sokeria minkään ruoan muodossa. Karkit ja herkut ovat paholaisen tapa saada ihmiset mullan alle jo nuorena. Myös kahvin juonti on mielestäni väärin. Meidän perheessä ajatellaan näin ja myös tuttavamme luokittelevat kahvin samaan kategoriaan tupakan, alkoholin sekä erilaisten huumeiden kanssa. Kaikki aiheuttavat riippuvuutta. Keitän aina vieraille itämaista teetä, ilman että heidän tarvitsisi edes kysyä sitä. Kaikki ovat juoneet, tai ainakin maistaneet ja kehuja olen saanut paljon. Toivon, että he vaihtaisivat myös kahvin juonnin terveellisempään vaihtoehtoon. Ei Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä, mutta ihmisiä ohjataan oikealle, terveellisemmälle tielle yksi kerralaan. Jos nyt yleistän vähän Suomen kansaa, niin kaikki aina napisevat jostakin. Ei ole sitä ja tätä, pää on kipeä ym. Suosittelen käymään jossain Afrikan maassa esimerkiksi Ugandassa. Siellä ihmisillä ei ole mitään, ja kaikki silti ovat onnellisia. Paljon onnellisempia kuin Suomessa. Matkustaminen avartaa mieltä ja afrikasta voi löytää vaikka hyvän miehen itselleen, joa hyvin käy..
Ps.Tiedän kokemuksesta