Alkuperäinen kirjoittaja k:
Syöpä ja lapsettomuus ei ole sama asia, eikä tässä tilanteessa musta liity toisiinsa kauheesti. Sulla ei ilmeisesti ole ollut rankkaa lastensaamisessa, vaan olet saanut lapsia helposti. Jos et olisi saanut lapsia silloin kuin niitä halusit, olisit ehkä tuntenut samoja tunteita kuin hän tuntee nyt. Ja silloin et valittaisi väsymystä kenelle tahansa, varsinkaan lapsettomalle.
Ihmisen maailma pyörii oman navan ympärillä, niin se vaan on.
No vo herranen aika, mistä lapsettomalle sitten sopii puhua, jos ei vaikkapa niinkin arkipäiväisestä asiasta kuin väsymyksestä?
Olisiko parempi, että hehkuttaa lapsiperheen onnea, jos kerran negatiivisista puolista ei voi sanoa?
Vaikka tämä onkin tabu sanoa, niin lapsettoman (tai hoidossa käyvän) olisi todellakin oman mielenterveytensä vuoksi hyvä tunnistaa ne tunteensa, mistä ne johtuvat, surra surunsa ja vähitellen päästä_sen_yli. Ei ole mitenkään päin oikeutettua, että hän kaataa pahan olonsa sen päälle, jolla niitä lapsia jo on. Vain siksi, että sillä toisella on lapsia. Tässä ajattelumallillahan rankaistaan sitä, jolle on niitä lapsia siunaantunut - kenen mielestä siitä pitää rankaista??
Näkeehän tuostakin, että ap:n ystävä on jotenkin menettänyt suhteellisuudentajunsa; lapsettomuus on niin iso suru, että siihen ei vertaa yhtään mikään, ja jos ihmisellä on lapsia -> hänellä on kaikki, hänellä ei ole lupa sanoa mitään negatiivista elämästään. Hänellähän on kaikki.
Ymmärrän kyllä että hoitovaihe varsinkin on vaikea, siinä edelleen ruokitaan sitä toivonkipinää ja ehkä siksi ap:n ystävä ei ole asiasta yli päässyt.
Itsekin olen tahattomasti lapseton ja seurannut vierestä yhden jos toisen vauvauutisia ja taaperon kasvua. En tiedä mistä se johtuu, kasvatuksestako, jonka vuoksi en ajattele olevani maailman napa?, mutta ei ole tullut koskaan mieleenkään lytätä toisten perhe-elämän merkitystä siksi, että "minulla ei ole lapsia". Ne asiat eivät liity toisiinsa mitenkään. En ole koskaan vetänyt mattoa toisen jalkojen alta vain siksi että hänellä on jotain jota minulla ei ole. En ymmärrä, miksi lapsettoman sallitaan käyttäytyä kuin pieni piru.
Tuntuu olevan tosi yleistä, että lapsettomuuden viitan alta saa huudella ihan mitä tahansa ja käyttäytyä ihan miten tahansa. Ei se niin mene muidenkaan elämän vastoinkäymisten kohdalla, että saa ehkä jopa vuositolkulla kaataa p*skaa lähiympäristön päälle. Monet tuntuu ajattelevan, että lapsettomuus on elämän suurin suru, vaan... onko se todella, eikö mitään pahempaa olisi kohdallesi voinut sattua? Mua oikeasti enemmän surettaisi ihan konkreettiset menetykset, läheisen kuolema, tai jos menettäisi terveytensä, tai liikuntakyvyn. En kyllä silloinkaan katsoisi itseäni marttyrimaisesti oikeutetuksi vittuilla niille, joilla ei samanlaista taakkaa ole.
Ap: n kannattaisi ottaa asia puheeksi. Kysypä ystävältäsi, että mitä oikein tarkoittaa.
