Voi nyt taas vittu, paljonko eskarista voi pitää omia vapaapäiviä?

"klm"
Meidän poitsu oli hyvinkin epäsäännöllisesti eskarissa, koska halus olla välillä kotona vuorotyötä tekevän isänsä kanssa. Välillä siis eskaria täydet 5 päivää viikossa ja toisinaan taas vaan päivän. Kyllähän ne eskariopettajat narisi siitä alkuun, et lapsen kannalta olis tärkeetä, kun siinä sit oppii sitä koulumeininkiä ja sosiaalisuutta samalla. Totesin siihen, et tuleehan tuota pakollisena 9 vuotta putkeen muutenkin, niin eiköhän siinä ajassa kerkee nuo taidot oppia. Eikä poika kuitenkaan koko lapsuuttaan pelkästään mun helmoissa ollut. Nyt tämä samainen tapaus on jo nelosella, eikä mitään "vajavaisuutta" ole jäänyt vajaasta eskarivuodesta.
 
"marenda"
Meillä kakkosluokkalainen, kulkee yksin kouluun. Eskarilainen, vietävä ja haettava, sekä 3v ja 4kk.

Ja noi aamut ovat just näitten pienten takia niin sääli. Eskarilainen nyt muutenkin herää ajoissa.

Meillä poika on tällähetkellä vain kolmena päivänä viikossa eskarissa. Eikä ole ainut kuka heidän ryhmässään tekee näin. Saadaan ihanan leppoisa ja pitkä viikonloppu.
Eskarilainen ollut siis ikänsä kotihoidossa ja on hänelläkin ihan uudenlainen arki opeteltava.

Ja on aivan ihana kun on mahdollisuus tehdä näin. Sitä koulunpenkillä istumissa on edessä vielä monta vuotta ja tälläinen rennommi alku tällä urakalla on ihana asia.
 
"pah"
Eskari ei ole pakollinen, mutta jos sinne eskariin lapsensa ilmoittaa kyllä siihen tulee sitoutua. Lapselle todella ilkeää ilmoittaa aamuisin että etpä pääsekään kun pienemmät ei jaksa nousta, siellä eskarissa kun on lukujärjestys ja asiat suunnitellaan sen mukaan että kaikki ovat paikalla jos e erikseen ole sovittu. Olen ollut itse ihan tuossa samassa tilanteessa ja ratkaisin asian niin, että siirsin vauvan suoraan sängystä vaunuihin jatkamaan unia, 2kk ikäinen tuskin huomaa eroa ja ainakin oppii siihen hyvin nopeasti. 3vuotias kans vaunuihin lepäämään, niin pääsette helpommalla, pakkoko sinne eskariin on autolla mennä. Hoidat aamuisin siis vain eskarille aamiaiset ja pukemiset ja annat pienempien nukkua kunnes puet ja nostat vaunuihin.
 
"..."
No siis monelta sinä nyt joudut herättämään vauvan ja 3-vuotiaan? Mä olen ihan vaan kotosalla ja LÄHES joka aamu mulla silti soi kello seittemän-puoli kahdeksan pintaan. Keretään paljon enemmän kun herätään lasten kanssa aikasin. Vauvaa en tietenkään erikseen herätä ennenkun on pakko , eli kun lähdetään ulkoilemaan. Tosin, vauva herää kyllä itsekseenkin siinä aamusella yleensä.
Kunnon päikkärit niin jaksaa.

Mutta eihän se eskari ole pakollinen. Jos sinua laiskottaa, niin pidä lasta siellä vähemmän.
 
"voi elämä"
Kulkeeko joku tosiaan AUTOLLA reilun kilometrin matkan?? Sehän onkin järkevää niin taloudellisesti kuin ekologisestikin ajatellen. Talvellakin auton moottori ja akku tykkäävät hyvää, kun ajetaan noin lyhyt matka kylmällä koneella.
Kävellenhän ei voi kulkea ja vaunuja/rattaita/polkupyöriä ei ole keksitty. Hyötyliikunnasta nyt puhumattakaan...
 
"nuuh"
[QUOTE="voi elämä";27082023]Kulkeeko joku tosiaan AUTOLLA reilun kilometrin matkan?? Sehän onkin järkevää niin taloudellisesti kuin ekologisestikin ajatellen. Talvellakin auton moottori ja akku tykkäävät hyvää, kun ajetaan noin lyhyt matka kylmällä koneella.
Kävellenhän ei voi kulkea ja vaunuja/rattaita/polkupyöriä ei ole keksitty. Hyötyliikunnasta nyt puhumattakaan...[/QUOTE]

No voihan Myllylä taas, tässähän asiasta olikin kyse! Ryömi takaisin kellariin rasvaamaan suksias ja ota kännit vaikka luomumaidosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
"vieras"
Mihin aikaan teidän eskari alkaa?

Jos ysiltä niin eikö riitä, että herätät pikkuiset hiukkaa ennen kuin lähdette?

Onko esim 8.30 AIKAINEN herätys vauvalle? Ei minusta.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja ehkä tein väärin ehkä en;27082007:
Jätin tuon ikäset nukkumaan siksi 10min, minkä kipasin viereiseen eskariin. Nukkuivat aina pari tuntia vielä.
Ei, ei ja ei.

Mä luulin, että tälläiset vanhemmat ovat urbaanilegendaa, mutta juuri todistit että ei ikävä kyllä ole.

Ei KOSKAAN lapsia yksin kotiin ennen kuin ovat siihen kykeneviä. Lue: Toimimaan JOS jotain sattuu.

PITÄÄ olla jokin muu keino. Sukulaiset, mummot, naapurit, ystävät, taksi tai sitten vain mukaan. Ei yksin pientä vauvaa herrajumala sentään!
 
"vieras"
[QUOTE="voi elämä";27082023]Kulkeeko joku tosiaan AUTOLLA reilun kilometrin matkan?? Sehän onkin järkevää niin taloudellisesti kuin ekologisestikin ajatellen. Talvellakin auton moottori ja akku tykkäävät hyvää, kun ajetaan noin lyhyt matka kylmällä koneella.
Kävellenhän ei voi kulkea ja vaunuja/rattaita/polkupyöriä ei ole keksitty. Hyötyliikunnasta nyt puhumattakaan...[/QUOTE]

Kyllä mä ap:n tilanteessa olisin laiska. Talviaamuna kahdenkymmenen asteen pakkasessa vauva, taapero ja eskari KÄVELLEN mukaan. No way!

Ei se sitä tarkoita vaikka entisaikaan hiihdettiin kouluun ees taas 40 kilometriä päivän aikana että nykyäänkin olisi toimittava samalla tavalla.
 
"vieras"
[QUOTE="noh";27081601]Entäpä ne lapset jotka ei käy eskaria ollenkaan, kuinka heille taataan se että eskari on suoritettu? Eskarihan kun ei ole pakollinen...[/QUOTE]

Idiootti! Jos lapsi on eskariin ilmoitettu, niin katsotaan, että se sitte kans käydään. Jos alunperinkään ei lasta ole ilmoitettu niin mitenhän sen saisi suoritettua??

Ja ap, tossa et tee kun karhunpalveluksen lapselle. Ihan fiksu opettaa asenne, ei mun tarvi kun mä en haluu/jaksa/viitti.

Lapset ajoissa nukkumaan ja ITSE kans.

Meillä menee lapset klo.8 nukkumaan. 6v 5v ja 3v. Herätään ennen 7 ja hyvin ehditään eskariin ja kaikki jopa hyvällä tuulella.
 
"vieras"
Jos on vaikea järjestää, niin en laittais lasta ollenkaan eskariin. Jos taas aloittaa eskarin, niin sitoutuu sitten käymään siellä niin kuin muutkin. Meillä ainakaan ei olisi katsottu hyvällä jos vain toisinaan ilmestyy paikalle, päiväkodissa oli tämä eskari.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27082171]Kyllä mä ap:n tilanteessa olisin laiska. Talviaamuna kahdenkymmenen asteen pakkasessa vauva, taapero ja eskari KÄVELLEN mukaan. No way!

Ei se sitä tarkoita vaikka entisaikaan hiihdettiin kouluun ees taas 40 kilometriä päivän aikana että nykyäänkin olisi toimittava samalla tavalla.[/QUOTE]

Jaa, me mennään aika pitkälle kevällen. Satoi tai paistoi ja matkaa se n.1km. Lapset saa raikasta ilmaa ja liikuntaa. Talvi sen kummempi paha ole kun syksykään. =)
 
Beep
[QUOTE="nuuh";27082095]No voihan Myllylä taas, tässähän asiasta olikin kyse! Ryömi takaisin kellariin rasvaamaan suksias ja ota kännit vaikka luomumaidosta.[/QUOTE]

:D

Tää oli hauska.

Mua korpee kans aina tollanen oikeen akkamainen jäkäjäkätys! :LOL:
 
"vieras"
Lapsella on oikeus eskariin. Jos haluat nukkua lasten (myös eskarilaisen) kanssa pidempään vain omien halujesi vuoksi, niin silloin kiellät lapseltasi tämän tärkeän oikeuden oppimiseen.
 
"jeps"
Saahan sieltä pois olla mutta varaudu urputukseen. Meillä oli eskarilainen ihan sairastelun takia pois ja hirveetä urputusta saatiin kuulla. Olisivat laittaneet käymään eskarin toiseen kertaan. Joo että sillee. Kato kun ne tädit ottaa sen niin vakavasti, niinkuin se olis koko elämä. Eskari on vain eskari ja koulu on sentään koulu.
 
[QUOTE="vieras";27082235]Nii, voihan sen LAIKUUDEN noinkin kai ilmaista..[/QUOTE]

Eiköhän se olis laiskuutta että olisin pitäny 1v9kk keskimmäistä päiväkodissa silloin kun vauva synty. 2,5v ja kohta 10-kuisen vauvan kanssa ei mun mielestä kauheesti ehdi laiskotella. Mut ihan miten vaan.
 
ääh
Siis onko teillä joillain jäänyt koulukin väliin ja äikäntunnilta luetun ymmärtäminen??? Jos ap on kertonut vauvan valvottavan yöt niin tuskin lohduttaa kertomukset omasta säntillisestä päivärytmistä, vaikka teidän vauvanne nukkuu nätisti yöt. Tuskin lohduttaa myös neuvot laittaa lapset aiemmin nukkumaan, jos perhe haluaa isän näkevän lapsia muutoinkin kuin vain vapaapäivinä (ja mahtaako kyseessä olla vain viikonloput, johan siinä lapset ehtii vieraantua). Ja voi kun joku tulisi meillekin "laittamaan vauvan nukkumaan" siinä kahdeksan tienoilla... Maailmanpelastajille tarjoiaisin mahdollisuutta tulla kokeilemaan työntää meidän vauvaa vaunuissa, jos hänet on uniltaan riivitty on ja vihainen kuin ampiainen. Siinä syli tai auto on ainoa ratkaisu ja en lähtisi liukkailla itse missään kantoliinassa joka aamu kiikuttamaan vauvaa. Pssst... meillä on jopa autoiltu tahallaan pidempiä reittejä, jotta vauva rauhoittuisi :p
Sympatiat sinne ap, ratkaisuja ei ole tarjota, mutta ongelman ymmärrän kyllä. Nimim. nyt jo vähän paremmin nukkuvan 4-kuukautisen äiti.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
db
No meillä päin päiväkodin eskarin henkilökunta oli hyvin suivaantunutta siitä, että ne lapset ilmoitetaan sinne vapaaehtoiseen eskariin (täällä sekä eskariin että päiväkotiin on aikamoinen tunku, läheskään kaikki halukkaat eivät pääse niihin paikkoihin, joihin ovat ensisijaisesti hakeneet) ja sitten lapset ovatkin älyttömän paljon poissa. Näiden lasten tilalle kun olisi voinut ottaa sellaisia lapsia, jotka todella kävisivät siellä ja joiden vanhemmat olisivat todella halunneet lapsensa juuri kyseiseen paikkaan.
 
"Vieras"
No meillä päin päiväkodin eskarin henkilökunta oli hyvin suivaantunutta siitä, että ne lapset ilmoitetaan sinne vapaaehtoiseen eskariin (täällä sekä eskariin että päiväkotiin on aikamoinen tunku, läheskään kaikki halukkaat eivät pääse niihin paikkoihin, joihin ovat ensisijaisesti hakeneet) ja sitten lapset ovatkin älyttömän paljon poissa. Näiden lasten tilalle kun olisi voinut ottaa sellaisia lapsia, jotka todella kävisivät siellä ja joiden vanhemmat olisivat todella halunneet lapsensa juuri kyseiseen paikkaan.
Juuri tuon takia nuo meidänkin 3pv viikossa lapset laitettiin isoon eskariryhmään eikä pienryhmään. Ihan ok ratkaisu meille. Eskarin väki tiesi aiemmilta vuosilta, että lapset eivät ole koko viikkoa hoidossa, vain en ENNALTAILMOITETUT päivät, jolloin tarvitsevat myös hoitoa.
 

Yhteistyössä