peraatteessa olen:riittääkö 2v sellaista aikaa jolloin mikään ei tuntunut miltään,ainoa mitä odotin oli ilta jolloin pääsi nukkumaan,eikä tarvinnut ajatella enään,kun pääsi uneen. kun aamusta alkoi ahdistamaan ja se jatkui iltaan,sen 2v. mitään hiton lääkkeitä en suostunut syömään,ne kun ei olisi elämäntilannettani muuttanut mihinkään. kyllä sitä ylös pääsee jos on pakko. siksi mua ärsyttää ihmiset jotka vetoo siihen että enhän mä nyt pysty ku oon sairas. ei se helppoo ole mutta asenne on ihan itse valittavissa(joo tiedän suututtaa lukee tälläistä,minäkin suutuin ystävälleni joka näin sanoi,mutta onneksi sanoi!! koska siitä se lähti muutos parempaan pikku hiljaa),nyt olen kokenut samanlaisen elämänmuutoksen(joskin vieläkin rankemman,ja koska en turruttanut itseäni lääkkeillä vaan löysin muut keinot ulos tuosta,oloni ei ole edes mitenkään paha,nauran edelleen pienille asioille ja nautin pikkujutuista,vaikka fyysinen väsymys onkin kova,niin henkisesti olen vahvempi). mutta mullehan on käytännössä sama jos joku haluaa vetää lääkkeitä vuositolkulla.
-joo tietysti serotoniinin vajauskin voi aiheuttaa ns.masennuksen,mutta eihän se silloin pitäisi olla hirveen pitkä prosessi saada tuon välittäjä aineen taso oikeaksi.
mutta oikeesti ne tutut jotka vetää rauhottavia ,jokaiseen normaaliinkin pieneenkin pahaanoloon, pakenevat muutenkin kaikkia ongelmia,ja koettaa päästä mahd.helpolla,sen sijaan että kohtaisi olonsa ja tunteensa aidosti.
