Voi kun vois!!!

Kerran haluaisin ihan törkeästi ja ilman estoja kehua meidän esikoista vaikka vaan kahden minuutin ajan. Mut missään ei voi, kun aina pitää olla nöyrä ja jalat maassa ja ottaa muut huomioon.

Tiedetään, ei oo isoja mun pulmat

 

Kehu pois vaan. Mäkin oon niin ylpeä mun tytöstä.

 

Anna palaa! Miksi et kehuisi jos on kehut ansainnut?
Hiiteen ikuinen nöyryys!

 

No niinhän se tietysti on. Yön pimeydessä voi miehelle hehkuttaa ja miehen äidille voi myös, kunhan ei oo muut kuulemassa. Se, että kehun yhtä, ei vie mitään pois muilta, mutta ymmärrän, että ei jatkuvaa hehkuttamista jaksa kuunnella. Onnistumisen ilon ja ylpeyden sekä työnteon määrän ymmärtämisen ja nöyryyden tasapainon pitäminen on tärkeääkin. Mut joskus olis niin kiva vaan revetä

Nää tunteet siis siitä, että aamulla Wilmasta näin, että seiskan päättävällä tytöllämme on keskiarvo 9,3. Lisäksi omassa harrastuksessaan on ehdolla junioreiden maajoukkuerinkiin (päätös tulee ennen juhannusta). Voi äidin ylpeyttä