Voi kun oli äiti huonossa kunnossa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja oivoi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

oivoi

Vieras
Nukkui vaan päivällä kun kävin katsomassa. Jo vuosia sairastanut dementiaa ja nyt taitaa kohta tulla loppu. Surettaa isän takia kun isä vielä kunnossa ja rakastaa kovasti äitiä ja yhdessä naimisissa olleet jo 56v miten hän kestää jos kohta kuolema korjaa äidin?
 
Tiedän tunteesi. Oma äitini dementoitui ja se oli isälleni järkyttävä isku. Isäni, joka oli koko elämänsä ollut raitis, alkoholisoitui surussaan. Äidin kuoltua isä meni koko ajan alaspäin. Poltti korttinsa, oli monia katkaisuhoidossa jne. Lopulta suru äidistä ajoi isän itsemurhaan. Vanha miesparka.
 
Mulla samat fiilikset tosin kyseessä on miehen mummu ja pappa. Mummu oli mennyt kuukaudessa tosi huonoon kuntoon, oli poissaoleva ym ei enää oma ihana itsensä. Tuli ihan itku ku lähdettiin. Jäi mieleen ku juttelin hänelle eikä oikeen mua tuntenut mutta sanoi miehestäni että 'heikki se on vaan ollut mun ja papan isoin ilo koko meidän aikuisiän' ja että 'niin se ihmiselämä on vaan mennyt ohi nopeaan'.. Ihanku olis jollain tavalla valmistanut itseään lähtöön :(
 
Mutta eikös se toisaalta ole hyvä asia, että pääsee pois, jos ei enää pysty elämään mielekästä elämää. Oma äitini asuu dementiakodissa eikä pysty enää tekemään itse mitään (täysin autettava, esim. sänkyyn laitto vaatii 2-3 henkilöä apuun, ei kävele, ei puhu). Äitini toivoi jo vuosia sitten, että pääsisi pois.
 
N. 300km on täältä sinne ja hän asuu dementiakodissa ja isä palvelutaloyksiössä samassa pihapiirissä. Sisko käy kerran viikkoon katsomassa kun asuu n.3km päässä heistä.

No, ainakaan sitten luopuminen ei ole isällesi niin rankkaa, kun eivät enää asu yhdessä. Tsemppiä!
minullakin on isä palvelukodissa, parantumaton aivovamma +aivoinfarkteja useampia, jotka vei muistin (lähimuistin, vanhat muistaa kyllä) a isän pyörätuoliin...

Ensimmäisen vuoden kävin joka päivä vauvan kanssa (n 20km suuntaansa ) ja vihasin ja kadehdin veljiäni, jotka asuvat kaukana ja voivat jättää kaiken minullehoidettavaksi.. Nyt olen jo rauhoittunut, ja osaan olla käymättäkin siellä jos en jaksa..
 
Mutta eikös se toisaalta ole hyvä asia, että pääsee pois, jos ei enää pysty elämään mielekästä elämää. Oma äitini asuu dementiakodissa eikä pysty enää tekemään itse mitään (täysin autettava, esim. sänkyyn laitto vaatii 2-3 henkilöä apuun, ei kävele, ei puhu). Äitini toivoi jo vuosia sitten, että pääsisi pois.

Tietysti on hyvä isäni vaan surettaa.
 

Yhteistyössä