Juuri tajusin että ei elämää todellakaan voi pitää itsestään selvyytenä. Eikä ketään ihmistä.
Täällä itkeä pillitän ja mietin miten voin elää jokaisen päivän niin kuin se olisi viimeinen :'(
Toisaalta alkoi hirveästi pelottamaan se että menetänkö ehkä juuri tänään jonkun läheisen ihmisen. Ehkä parhaan ystävän tai oman lapsen :'(
Milloin olen heille viimeksi sanonut suoraan rakastavani heitä tai osoittanut jotenkin muuten että he ovat tärkeitä elämässäni, enkä pidä heitä itsestään selvyytenä.
Ahdistaa niin ettei henki kulje.
Jos itselleni kävisi huonosti ja tämä olisi viimeinen päiväni, millaisena läheiset ihmiset muistaisivat minut.
Olen ollut viime aikoina ihan kamala. En ole ollut mihinkään tyytyväinen, valittanut vain joka asiasta. Lapsillekin olen tiuskinut jostain helvetin huoneen siivoamisesta tai roskapussin viemisestä Ihan kuin olisi ollut sen arvoista.
Onko oikeasti aihetta rääkyä naama punaisena ihmiselle jota rakastaa? Entäs jos ne sanat jäävät viimeisiksi?
:'( :'( :'( :'(
Täällä itkeä pillitän ja mietin miten voin elää jokaisen päivän niin kuin se olisi viimeinen :'(
Toisaalta alkoi hirveästi pelottamaan se että menetänkö ehkä juuri tänään jonkun läheisen ihmisen. Ehkä parhaan ystävän tai oman lapsen :'(
Milloin olen heille viimeksi sanonut suoraan rakastavani heitä tai osoittanut jotenkin muuten että he ovat tärkeitä elämässäni, enkä pidä heitä itsestään selvyytenä.
Ahdistaa niin ettei henki kulje.
Jos itselleni kävisi huonosti ja tämä olisi viimeinen päiväni, millaisena läheiset ihmiset muistaisivat minut.
Olen ollut viime aikoina ihan kamala. En ole ollut mihinkään tyytyväinen, valittanut vain joka asiasta. Lapsillekin olen tiuskinut jostain helvetin huoneen siivoamisesta tai roskapussin viemisestä Ihan kuin olisi ollut sen arvoista.
Onko oikeasti aihetta rääkyä naama punaisena ihmiselle jota rakastaa? Entäs jos ne sanat jäävät viimeisiksi?
:'( :'( :'( :'(