voi että mitä potaskaa tuo väite että jos oikeesti haluaa kuolla, ei siitä puhuisi muille.

[Kata]

Omasta kokemuksesta kun puhun itsemurhan tekemiseestä, ja mitään ei tapahdu.
Niin itse olen todellakin syönyt neljä kertaa elämässä suuren lääkemäärän ja sitä kautta yrittänyt päättää päiväni. Näkyy ehkä muille että mitään ei tapahtunut, että en kuollut. Mutta se että silloin on jo tapahtunut. Ensimmäiset tein niin että kukaan tiennyt mutta aloin katumaan.

Pihallani on seissyt ambulanssi useasti. Ja antaneet puolisolle ohjeen että soita kun menee tajuttomaksi.

Mutta nyt tehnyt elämääni radikaaleja muutoksia ja tiedän mistä se mun pahaolo on tullut. Ja haluan muuttua, enkä tehdä sitä viidettä. Rankkaa se taatusti on läheisille, mutta mitä heille kuuluu sanoa? Että menee hyvin, jos yrität itsemurhaa? Ei se ole mitään huomion hakemista, vaan silloin tarvitaan todellista apua.

Ja kyllä se on paljon sitä, että monet kääntää selkänsä kun itsellä ongelmia on tullut. Ollaan väliinpitämättömiä, mutta kun homma on toisinpäin niin sitten odotettaan että mä olen paikalla.

 

[rider]

Siis anteeksi, marmatuksen tytär, ei Blumen

Aina puhutaan masentuneiden yms. auttamisesta. Milloin huolehditaan lähiverkon jaksamisesta?

Mä mietin kanssa tätä. Ei ne läheisetkään jaksa loputtomiin ja joskus ehkä iskee välinpitämättömyys uhkailijaa kohtaan, kun läheinen ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa.

Lähtekää pois siitä ihmissuhteesta! Mikäli tuntuu ettette voi, niin älkää lähtekö. Silloin ihminen on ilmiselvästi teille liian tärkeä ja arvokas. Joten jääkää nyt ihmeessä hoitamaan se ystävä kuntoon, omankin hyvinvoinnin kustannuksella. Jos pitää valittaa ja vinkua, niin antakaa olla. Se on hyvin raadollista, valitan.

Sinä et ole selvästikään koskaan elänyt tällaisessa ihmissuhteessa. Koska et ole, annan sinulle tämän vastauksesi anteeksi, koska sinä et voi koskaan todella ymmärtää. Et koskaan.

Vastauksesi on loukkaus meitä kaikkia kohtaan, jotka olemme koskaan joutunut olemaan toisen ihmisen oljenkorsia. Meitä, jotka olemme vuosikaudet, omalla kohdallani kuusi teinivuottani, jaksaneet, jaksaneet ja jaksaneet, koska olemme ajatelleet juuri kuten viestissäsi kirjoitit. Älä koskaan, koskaan, uskalla arvostella meitä, jotka olemme oman mielenterveytemme ja jaksamisemme luhistumiseen asti olleet niitä, joista saadaan voimaa. Minä olin vielä yksin.

Vielä viidentoista vuoden jälkeenkin henkinen pahoinvointi vyöryy viestisi vuoksi ylleni. Tämä aihe on tabu, josta Suomessa ei puhuta. Koskaan ei puhuta, milloin saa päästää irti. Auttaa pitää, mutta kun toinen ei kuuteen vuoteen ota sitä vastaan, mihin vedät rajan? Siihen kun istut vaatteet päällä suihkussa kirkumassa ''Voi hyvä jumala, kauanko minun pitää jaksaa?''. ja huojumassa edes takaisin. Joo, tuo oli tilanne oli vähän niin kuin minun heräämishetkeni.

Että marmatus, puhu tyttärellesi.

 

[Blume]

Omasta kokemuksesta kun puhun itsemurhan tekemiseestä, ja mitään ei tapahdu.
Niin itse olen todellakin syönyt neljä kertaa elämässä suuren lääkemäärän ja sitä kautta yrittänyt päättää päiväni. Näkyy ehkä muille että mitään ei tapahtunut, että en kuollut. Mutta se että silloin on jo tapahtunut. Ensimmäiset tein niin että kukaan tiennyt mutta aloin katumaan.

Pihallani on seissyt ambulanssi useasti. Ja antaneet puolisolle ohjeen että soita kun menee tajuttomaksi.

Mutta nyt tehnyt elämääni radikaaleja muutoksia ja tiedän mistä se mun pahaolo on tullut. Ja haluan muuttua, enkä tehdä sitä viidettä. Rankkaa se taatusti on läheisille, mutta mitä heille kuuluu sanoa? Että menee hyvin, jos yrität itsemurhaa? Ei se ole mitään huomion hakemista, vaan silloin tarvitaan todellista apua.

Ja kyllä se on paljon sitä, että monet kääntää selkänsä kun itsellä ongelmia on tullut. Ollaan väliinpitämättömiä, mutta kun homma on toisinpäin niin sitten odotettaan että mä olen paikalla.

Toivottavasti kaikki on nyt hyvin. :hug:

Minunkin mielestäni tuo on rankka ajatus, että lähipiirin hyvinvoinnin takaamiseksi pitäisi sensuroida omaa pahaa oloaan ja tukahduttaa omia avunhuutoja.

En sano, että jokainen itsemurhasta puhuva/siihen viittaavia tekoja tekevä todella päätyisi itsemurhaan. Mutta pitäisikö sen ollakaan niin - ei tietenkään. Mielestäni on kylmää pohtia sitä, onko tässä nyt aihetta kantaa huolta vai voiko vain kohauttaa olkapäitä. Itsemurhan suhteen ei tulisi ottaa turhia riskejä, se on aina sen verran vakava uhkaus.

Hyvä verrannollinen esimerkki löytyy nykypäivän terrorismin uhasta. Jos joku lentokoneeseen astuessaan sanoo vitsilläkin "minulla on pommi" hänet otetaan tosissaan ja tilanne tarkastetaan. Vaikka se tarkoittaisikin, ettei koneellinen ihmisiä pääse ajoissa joulunviettoon perheensä luokse.

 

[Blume]

Sinä et ole selvästikään koskaan elänyt tällaisessa ihmissuhteessa. Koska et ole, annan sinulle tämän vastauksesi anteeksi, koska sinä et voi koskaan todella ymmärtää. Et koskaan.

Vastauksesi on loukkaus meitä kaikkia kohtaan, jotka olemme koskaan joutunut olemaan toisen ihmisen oljenkorsia. Meitä, jotka olemme vuosikaudet, omalla kohdallani kuusi teinivuottani, jaksaneet, jaksaneet ja jaksaneet, koska olemme ajatelleet juuri kuten viestissäsi kirjoitit. Älä koskaan, koskaan, uskalla arvostella meitä, jotka olemme oman mielenterveytemme ja jaksamisemme luhistumiseen asti olleet niitä, joista saadaan voimaa. Minä olin vielä yksin.

Vielä viidentoista vuoden jälkeenkin henkinen pahoinvointi vyöryy viestisi vuoksi ylleni. Tämä aihe on tabu, josta Suomessa ei puhuta. Koskaan ei puhuta, milloin saa päästää irti. Auttaa pitää, mutta kun toinen ei kuuteen vuoteen ota sitä vastaan, mihin vedät rajan? Siihen kun istut vaatteet päällä suihkussa kirkumassa ''Voi hyvä jumala, kauanko minun pitää jaksaa?''. ja huojumassa edes takaisin. Joo, tuo oli tilanne oli vähän niin kuin minun heräämishetkeni.

Että marmatus, puhu tyttärellesi.

En nyt tiedä, onko kannaltani arvokasta lähteä avautumaan mitä kamaluuksia olen joutunut ihmissuhteissani kokemaan. Sanottakoon, että olisin pistänyt koko elämäni, koko fyysisen ja psyykkisen terveyteni pantiksi, jotta olisin voinut säästää entisen poikaystäväni hengen. Ei, hän ei tappanut itseään. Hän vain ei piitannut kuolemasta ja elämän rajallisuudesta.

Olen hyvin pahoillani, mikäli jotenkin loukkasin sinua tai jotakuta muuta. Se ei ollut tarkoitukseni.

Voisin itsekin ottaa äskeisen tekstisi loukkauksena, koska sinä et luultavasti (kirjoituksesi perusteella) ole koskaan menettänyt ketään lopullisesti tällä tavoin. Ja jos olisit minun tilanteessani ja tietäisit, että vaahtoamalla suusi täydeltä olisit voinut pelastaa sinulle rakkaimman ihmisen hengen omankin hyvinvointisi kustannuksella, uskon että olisit tehnyt sen. Vaan suottakos tässä loukkaantumaan.

Minusta tuntuu pahalta kuulla, että olette joutuneet kärsimään lähimmäistenne vuoksi. Minä taas joudun koko loppuelämäni ajan elämään sen kanssa, etten kärsinyt tarpeeksi.

Näihin sanoihin on hyvä päättää viestittelyni tässä ketjussa. Pyydän vielä anteeksi, jos tulin aiheuttaneeksi mielipahaa. Se ei todella todella todella ollut tarkoitukseni. Paljon voimia kaikille!

 

[rider]

Omasta kokemuksesta kun puhun itsemurhan tekemiseestä, ja mitään ei tapahdu.
Niin itse olen todellakin syönyt neljä kertaa elämässä suuren lääkemäärän ja sitä kautta yrittänyt päättää päiväni. Näkyy ehkä muille että mitään ei tapahtunut, että en kuollut. Mutta se että silloin on jo tapahtunut. Ensimmäiset tein niin että kukaan tiennyt mutta aloin katumaan.

Pihallani on seissyt ambulanssi useasti. Ja antaneet puolisolle ohjeen että soita kun menee tajuttomaksi.

Mutta nyt tehnyt elämääni radikaaleja muutoksia ja tiedän mistä se mun pahaolo on tullut. Ja haluan muuttua, enkä tehdä sitä viidettä. Rankkaa se taatusti on läheisille, mutta mitä heille kuuluu sanoa? Että menee hyvin, jos yrität itsemurhaa? Ei se ole mitään huomion hakemista, vaan silloin tarvitaan todellista apua.

Ja kyllä se on paljon sitä, että monet kääntää selkänsä kun itsellä ongelmia on tullut. Ollaan väliinpitämättömiä, mutta kun homma on toisinpäin niin sitten odotettaan että mä olen paikalla.

Toivottavasti kaikki on nyt hyvin. :hug:

Minunkin mielestäni tuo on rankka ajatus, että lähipiirin hyvinvoinnin takaamiseksi pitäisi sensuroida omaa pahaa oloaan ja tukahduttaa omia avunhuutoja.

En sano, että jokainen itsemurhasta puhuva/siihen viittaavia tekoja tekevä todella päätyisi itsemurhaan. Mutta pitäisikö sen ollakaan niin - ei tietenkään. Mielestäni on kylmää pohtia sitä, onko tässä nyt aihetta kantaa huolta vai voiko vain kohauttaa olkapäitä. Itsemurhan suhteen ei tulisi ottaa turhia riskejä, se on aina sen verran vakava uhkaus.

Hyvä verrannollinen esimerkki löytyy nykypäivän terrorismin uhasta. Jos joku lentokoneeseen astuessaan sanoo vitsilläkin "minulla on pommi" hänet otetaan tosissaan ja tilanne tarkastetaan. Vaikka se tarkoittaisikin, ettei koneellinen ihmisiä pääse ajoissa joulunviettoon perheensä luokse.

Kuka täällä on väittänyt, että pitäisi sensuroida omaa pahaa oloaan? Läheisen tehtävä on yrittää ohjata HOITOON ja toimia siinä ohessa lämpönä, tukena ja ymmärtäjänä, mutta jos vuodesta toiseen hoitoon pyytämisiisi vastataan ''ei nyt huvita'', tilanne kuluu sietämättömäksi. Vaikka lupaisit tulla vastaanotolle pitämään kädestä kiinni tai soittaisit auttavaan puhelimeen tai kouluterkkarille.

Katalle jaksamista ja tarkoitan hyvällä että ota apua asiantuntijoihin. Se auttaa niitä omaisiakin, kun he tietävät että vastuu ei ole enää pelkästään heidän harteillaan.

 

[rider]

[/quote]

En nyt tiedä, onko kannaltani arvokasta lähteä avautumaan mitä kamaluuksia olen joutunut ihmissuhteissani kokemaan. Sanottakoon, että olisin pistänyt koko elämäni, koko fyysisen ja psyykkisen terveyteni pantiksi, jotta olisin voinut säästää entisen poikaystäväni hengen. Ei, hän ei tappanut itseään. Hän vain ei piitannut kuolemasta ja elämän rajallisuudesta.

Olen hyvin pahoillani, mikäli jotenkin loukkasin sinua tai jotakuta muuta. Se ei ollut tarkoitukseni.

Voisin itsekin ottaa äskeisen tekstisi loukkauksena, koska sinä et luultavasti (kirjoituksesi perusteella) ole koskaan menettänyt ketään lopullisesti tällä tavoin. Ja jos olisit minun tilanteessani ja tietäisit, että vaahtoamalla suusi täydeltä olisit voinut pelastaa sinulle rakkaimman ihmisen hengen omankin hyvinvointisi kustannuksella, uskon että olisit tehnyt sen.

Minusta tuntuu pahalta kuulla, että olette joutuneet kärsimään lähimmäistenne vuoksi. Minä taas joudun koko loppuelämäni ajan elämään sen kanssa, etten kärsinyt tarpeeksi.

Näihin sanoihin on hyvä päättää viestittelyni tässä ketjussa. Pyydän vielä anteeksi, jos tulin aiheuttaneeksi mielipahaa. Se ei todella todella todella ollut tarkoitukseni. Paljon voimia kaikille![/quote]

Minä kerron hyvinkin kokemuksistani, jos se joskus auttaisi edes yhtä ihmistä ymmärtämään, ettei ole ainoa kokemuksensa kanssa.

Sinulle puhuu aina taustallasi oma kokemuksesi, minulla omani. Minä tein kaikkeni: otin kouluterkkareihin yhteyttä, hänen perheeseensä yhteyttä, soitin Nuorten auttavaan puhelimeen, itkin ja rukoilin ja lupasin tulla vaikka kädestä pitämään kiinni jos menisi hakemaan apua. Soitin joka ilta ja koitin jutella ja kuunnella ja tukea ja olla aina iloinen ja pirteä ja sympaattinen. Voi luoja kun sitä koittikin.

Mutta tätä minä myös tarkoitan. Päästää voi irti vasta sitten kun sydämessään tietää tehneensä kaikkensa ja kun omat voimavarat kuluvat loppuun. Ei ystävää kuulu hylätä ensimmäisessä kuopassa.

 

[tytsi-89]

:hug: :hug: Blumelle. Ja miksei muillekin.

 

[leijona76]

Mä tunnen kaksi jotka eivät puhuneet, toinen onnistui ja toinen saatiin estettyä kun yritti. Tän estetyn mielenliikkeistä me ei tiedetty ja että tilanne oli niin paha kun oli.

 

[Wicked Mary]

aiemmin tässä ketjussa kerroin sisarestani joka on yrittänyt useita kertoja itsemurhaa, ja edelleenkin se pyörii hänen ajatuksissaan, lääkkeistä ja sairaalajaksoista huolimatta. Äitimme on jo täysin väsynyt tähän ettei ikinä tiedä milloin se puhelu sairaalasta tulee, hän sanoo suoraan että joskus toivoo että sisko onnistuisi "loppuisi tämä piina", ja koska kyse on omasta lapsesta, ei voi vain lähteä, katkaista välejä, aikuinenkin lapsi on aina lapsi äidilleen.
Mulla on puhelin aina auki juuri siksi että sisko tavoittaa mut aina kun ahdistus iskee, hän on myös harhainen toisinaan, ja joskus menee tunteja siihen ennenkuin saan hänet rauhoittumaan ja vakuuttumaan ettei sängyn alta tule karvaisia käsiä, tai nurkassa seiso kasvottomia henkilöitä jne.
Väsyttää useinkin, mutta mulla on vain yksi sisko, rakas mulle, pieni isosiskoni.

 

[tunteikas]

laulu itsemurhasta
http://www.youtube.com/watch?v=7ArQ2Qm8xEU&feature=related

 

[Kowalski]

Mun kokemukset ovat sellaisia, että itsemurhasta puhuneet ja sillä uhkailleet tuttuni eivät oo koskaan itsaria edes yrittäneet, saatikka siinä onnistuneet.
Huomionhakua siis.

Itsensä tappaneet tutut (kaksi kappaletta) eivät puhuneet etukäteen aikeistaan. Toinen onnistui ekalla kerralla, toinen tokalla.

 

[mamizuukkeli]

No oma kokemus täällä sanoo että 4 läheistä kuollut oman käden kautta, kukaan ei tiennyt ja 3 yrittänyt ja puhunut ja ovat ihan elossa.. kyllä ne ketkä sen vaan päättää että nyt lähtevät niin tekevät sen puhumatta...ikävä kyllä...

 

[noh]

mulla valitettavasti on kokemuksia monenlaisista tapauksista, on "kerta laakista-tyyppejä" jotka eivät ole antaneet mitään vihiä aikeistaan, sitten masentuneita, joiden teko ei ollut niin yllätys ja myös niitä, joille olin monta kertaa avun lähettänyt ja sitä saatu ajoissa, MUTTA heistäkin muutama yhtenä kertana eivät sitten soittaneetkaan, sinä viimeisenä.. eli jollain tapaa ilmeisesti valmistelivat, keräsivät rohkeutta tekoonsa harjoittelun avulla.

Toivoisin niin sydämestäni, että ihmiset hakisivat vertaistukea, terapiaa. Itse olen jaksanut niiden + perheeni avulla.

 

[Peppari]

Mulla ei kans mene tajuntaan että miten voi epäonnistua neljä kertaa???
Jos minä tekisin itsarin söisin niin paljon parasetamolia että maksa olisi paskana vaikka siihen menisi sitten päiviä.. + joisin pullon raakaa votkaa + hyppäisin avantoon ja sukeltaisin niin pitkälle kuin jaksaisin. Eiköhän se tuolla setillä hoituisi.

Ystävyys on aina kaksisuuntaista, se ei ole ystävyyttä että toinen on jatkuvasti se tarvitseva osapuoli antamatta mitään muuta toiselle kuin pahaa oloa.

 

[isoäiti mölykylästä]

no tuo väite nyt on ihan täyttä paskaa

 

[shihtzu]

Minä tiedän 3 tapausta, jossa itsarin tekijä ei ole antanut etukäteen mitään ennakkovaroitusta ja ovat siis onnistuneet ekalla kerralla. Yksi ilmoitti kiertoteitse veljensä tyttöystävälle epämääräisesti jotain, mutta niin ettei siitä tiennyt missä on ja mitä tekee, ei siis antanut siinä viimeisessäkään viestissä mitään sellaista viestiä, että tappaa itsensä.
Sitten tiedän muutaman, jotka ovat jossain vaiheessa puhuneet itsemurhasta, oma veljeni mukaan lukien, mutta jotka koskaan eivät ole menneet sanoista tekoihin.

 

[jeps1]

Peppari tiivisti olennaisen tähän alla olevaan:
Ystävyys on aina kaksisuuntaista, se ei ole ystävyyttä että toinen on jatkuvasti se tarvitseva osapuoli antamatta mitään muuta toiselle kuin pahaa oloa.

 

[Rapanhapakko]

Mun kokemukset ovat sellaisia, että itsemurhasta puhuneet ja sillä uhkailleet tuttuni eivät oo koskaan itsaria edes yrittäneet, saatikka siinä onnistuneet.
Huomionhakua siis.

Itsensä tappaneet tutut (kaksi kappaletta) eivät puhuneet etukäteen aikeistaan. Toinen onnistui ekalla kerralla, toinen tokalla.

Peesi. Mulla samankaltaisia kokemuksia. 2 tuttua jauhaa itsarilla vähän väliä kun elämä potkii päähän, tämä toinen vähintään kerran kk :/ Kumpikaan ei ole tehnyt mitään konkreettista.
Myöskin 2 tuttavaa ovat itsarin tehneet, ja myös siinä onnistuneet, eikä kukaan tajunnut mitään :'(

 

[yks vaan]

Minä yritin itsemurhaa, olin vihjaillut siitä jo läheisilleni, mutta en hakenut ammattiapua.. Itsemurhayritys epäonnistui, sain hoitoa, mutta tunnen taas kuinka masennus vaanii, pelkään että ajatukseni harhailevat taas tuohon itsemurhaan..

 

[tytsi-89]

Minä yritin itsemurhaa, olin vihjaillut siitä jo läheisilleni, mutta en hakenut ammattiapua.. Itsemurhayritys epäonnistui, sain hoitoa, mutta tunnen taas kuinka masennus vaanii, pelkään että ajatukseni harhailevat taas tuohon itsemurhaan..

:hug: