Virikehoito leikki-ikäiselle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hypotenuusa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hypotenuusa

Vieras
Oletetaan, että äidillä olisi uusi vauva ja 5v lapsi. 5v on siis ollut siihen asti päiväkodissa ja saanut jo hyviä kavereita. Onko se nyt absoluuttinen totuus, että tämän 5v lapsen on parempi jäädä perheensä kanssa kotiin sen 11 kk kun äitikin on vauvan kanssa kotona?

Kun eskari lähestyy, olisi sinne kuitenkin kai jo mentävä ja alla on vuosi kotona, eli kavereille on jo saattanut tulla uusia kavereita. Eikö ole vaarana, että lapsi jäisi tavallaan yksin, tai olisi ainakin alkutilanteessa, että pitäisi tutustua uudelleen toisiin lapsiin?

Olisi kiva kuulla asiallisia mielipiteitä ja jopa kokemuksia aiheesta.
 
Lapset nyt saa kavereita niin nopeasti,että ehtii aivan varmasti solmia ystävyyssyuhteita vaikka olisikin kotona vuoden ennen eskaria. Vastasinkin jo tuohon toiseen ketjuun,että mielestäni lapsi kärsii enemmän siitä että ei saa olla kaikkea mahdollista aikaa oman perheensä parissa. Mikään absoluuttinen totuushan se ei ole,mutta tuntuu nykyään vaan niin olevan muotia tämä virikehoito.
 
Ei ole absoluuttinen totuus. Oma esikoinen jäi tuttuun päikkyyn 2pv/vko vaikka olin itse vauvan kanssa kotona, ja oli ihan paras ratkaisu. Menee nyt sitten kouluun niitten samojen kavereiden kanssa, joiden kanssa on ollut koko päiväkoti"uransa" ja kuopuskin pääsi aikanaan samaan ihanaan päiväkotiin (sisarukset etusijalla).
 
[QUOTE="vierailee";29509726]Lapset nyt saa kavereita niin nopeasti,että ehtii aivan varmasti solmia ystävyyssyuhteita vaikka olisikin kotona vuoden ennen eskaria. Vastasinkin jo tuohon toiseen ketjuun,että mielestäni lapsi kärsii enemmän siitä että ei saa olla kaikkea mahdollista aikaa oman perheensä parissa. Mikään absoluuttinen totuushan se ei ole,mutta tuntuu nykyään vaan niin olevan muotia tämä virikehoito.[/QUOTE]

"Kaikkea mahdollista aikaa" - mites harrastukset? Kerhot? Yökyläily esim. isovanhemmilla? Eskari? Sekään ei ole pakollinen...
 
Eikö muualla ole elämää ja ihmisiä ja kavereita, kuin päiväkodissa? Jollain pienellä paikkakunnalla joten kuten ymmärrän, että se ainoa paikka on päiväkoti, jossa sitä seuraa tuon ikäiselle on.

Mutta sitten vaikka oma paikkakuntani, jossa riittää kerhoa ja toimintaa, asukkaita ja leikkipuistoja, niin minulla ei riitä ymmärrys siihen, että se päiväkoti nimenomaan nähdään ainoana vaihtoehtona. Seurakunnan kerho kun on sata metriä väärään suuntaan, tai aiheuttaisi hankaluuksia äidille (lue = äiti ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä koska vauva). Ja MLL:n jutut on muuten vaan vääriä ja ja ja puistoissa ei ole ketään ja äiti itse ei ole niin sosiaalinen että viitsisi tutustua kehenkään ihan itse eikä kestä perhekerhoja, ja lapsellakin on diagnooseja.

Tosiasiassa lapsia on varmasti vähemmän puistoissa, kun moni menee hoitoon pari vuotiaana ja siitä eteenpäin koska vanhemmilla jatkuu työt/opiskelut. Jos sitten itse on valinnut toisin, niin pitäisi olla sitä viitsimystä myös ihan itse etsiä lapselleen seuraa ja tekemistä. Se tietenkin vaatii pyllyn nostamisen tietokonepöydän tuolilta, mutta se on sen arvoista kyllä.
 
Vähän OT, mutta meillä jäi kyllä aikaa kaikkeen tähän vaikka esikoinen olikin 2x6h viikossa päiväkodissa. Käytiin yhtenä aamuna MLL:n perhekahvilassa, hengailtiin kavereiden kanssa, käytiin jumpassa, puistossakin käytiin mutta siellä ei juuri koskaan ketään muita ollut. Siis esikoisen ikäisiä, 1-2 vuotiaita kylläkin. Kerhoja täällä perällä ei ole, eikä seurakunnan kerhoon ois mentykään, kun ei kirkkoon kuuluta. Kaikenkaikkiaan meillä meni tuo kuopuksen(kin) äitiysloma ja hoitovapaa oikein mukavan vauhdikkaasti mutta silti rennosti, suosittelen muillekin että löysentää vähän pipoa niin elämä ei tunnu niin tuohduttavalta ;)
 
On ok, mutta muutama tunti virikkeitä päivässä riittää (klo.9-12).

Jos taas ei ole ollutkaan hoidossa, mielestäni parempi hakeutua kerhoon/puistotoimintaan tms, jos vaan paikkakunnalta löytyy.
 
[QUOTE="Jenis";29509768]Vähän OT, mutta meillä jäi kyllä aikaa kaikkeen tähän vaikka esikoinen olikin 2x6h viikossa päiväkodissa. Käytiin yhtenä aamuna MLL:n perhekahvilassa, hengailtiin kavereiden kanssa, käytiin jumpassa, puistossakin käytiin mutta siellä ei juuri koskaan ketään muita ollut. Siis esikoisen ikäisiä, 1-2 vuotiaita kylläkin. Kerhoja täällä perällä ei ole, eikä seurakunnan kerhoon ois mentykään, kun ei kirkkoon kuuluta. Kaikenkaikkiaan meillä meni tuo kuopuksen(kin) äitiysloma ja hoitovapaa oikein mukavan vauhdikkaasti mutta silti rennosti, suosittelen muillekin että löysentää vähän pipoa niin elämä ei tunnu niin tuohduttavalta ;)[/QUOTE]

Jotenkin mielessä oli vähän toisenlaiset vanhemmat, kuin sinä esimerkiksi, kun tuota kirjoitin.

Eli ne, jotka raahavat ruhonsa kyllä aikaisin päiväkodin portille, mutta eivät yhtään mihinkään muualle, koska se vaatii omaa viitseliäisyyttä. Ja kummalliset luulot siitä, että päiväkoti olisi joku kaikkivoipa kasvatuslaitos, jossa jokainen saa kavereita jne... ne vähän huvittaa. Kun kaiken muun, paitsi sen ryhmässä olon, vanhemmat voivat opettaa ihan itse. Ja ryhmiä on muuallakin, ainakin isoissa kaupungeissa. Ja että kavereita saa vain päiväkodissa, ja niitä kaverisuhteita pystytään pitämään yllä vain päiväkodissa. Ja että lapsi tarvitsee jatkuvaa toimintaa, koska muuten se hyppii seinille (se oma vaivännäkö tässäkin, haloo).
 
Eihän siellä päiväkodissa tarvi jokapäivä käydä 2-3 päivää viikossa 4-5 tuntia kerrallaan on ihan hyvä määrä. Jokatapauksessa ainakin meillä päin tuonikäiset jotka ei oo päivähoidossa on sitte kerhossa 3 päivää viikossa, joten ei siinä isoa eroa ole tuohon.

Totuus vaan on että tuon ikäiselle niitä leikkikavereita on vaikea aamupäivikdi löytää kun kaikki on joko kerhossa tai päivähoidossa. Iltapäivisin ehtii kuitenkin puuhailla kaikenlaista kivaa kun päiväkotipäivä on lyhyt.
 
[QUOTE="vierailee";29509726]Lapset nyt saa kavereita niin nopeasti,että ehtii aivan varmasti solmia ystävyyssyuhteita vaikka olisikin kotona vuoden ennen eskaria. Vastasinkin jo tuohon toiseen ketjuun,että mielestäni lapsi kärsii enemmän siitä että ei saa olla kaikkea mahdollista aikaa oman perheensä parissa. Mikään absoluuttinen totuushan se ei ole,mutta tuntuu nykyään vaan niin olevan muotia tämä virikehoito.[/QUOTE]

Ja sitten onkin kiva, kun ei sinne eskariin pääsekään niiden kavereiden kera, ainakaan meidän kaupungissa. Jos paikkansa antaa pois, niin arvonta kertoo sitten seuraavan paikan. Ihanhullua, että lapsi kärsii siitä ettei ole KAIKKEA MAHDOLLISTA AIKAA OMAN PERHEEN PARISSA, kun kyse on leikki-ikäisestä! :laugh:
 
[QUOTE="asdf";29509893]Ja sitten onkin kiva, kun ei sinne eskariin pääsekään niiden kavereiden kera, ainakaan meidän kaupungissa. Jos paikkansa antaa pois, niin arvonta kertoo sitten seuraavan paikan. Ihanhullua, että lapsi kärsii siitä ettei ole KAIKKEA MAHDOLLISTA AIKAA OMAN PERHEEN PARISSA, kun kyse on leikki-ikäisestä! :laugh:[/QUOTE]

en ole tullut tuotakaan ajatelleeksi. Lähipäiväkotiin on ainakin ihan julmettu jono. Hyvä, että tulee ajattelemisen aihetta.
 
Lapsi jäisi kotiin ja käytäisiin kerhoissa ja tavattaisiin muita leikkipuistoissa ym. En näe tarvetta hoitopaikalle. Samalla äiti saisi lapsensa siivellä sosiaalistaelämää.
 
Jospa vauva onkin koliikkitapaus tai muuten vain kova kiljumaan ja huono nukkumaan, leikki-ikäinen nauttii varmaan joka sekunnista... En nyt tarkoita, että lapsen pitää olla aamusta iltaan hoidossa ja joka armiaan päivä, mutta ymmärrän kyllä hoitoon viemisenkin tietyissä tapauksissa.
 
[QUOTE="asdf";29509893]Ja sitten onkin kiva, kun ei sinne eskariin pääsekään niiden kavereiden kera, ainakaan meidän kaupungissa. Jos paikkansa antaa pois, niin arvonta kertoo sitten seuraavan paikan. Ihanhullua, että lapsi kärsii siitä ettei ole KAIKKEA MAHDOLLISTA AIKAA OMAN PERHEEN PARISSA, kun kyse on leikki-ikäisestä! :laugh:[/QUOTE]

Kuten jo aiemmin sanoin niin kyllä lapset saa niin nopeasti uusia kavereita,ettei tuokaan ole ongelma jos ei siitä ongelmaa tee.
 
Minulla siis yksi lapsi ja hänen vauva-aikana yritin kovasti sosialistua hänen siivellään. Mutta ihan yhtä tyhjän kanssa, yhtään ei niiltä ajoilta tullut ystäviä tai tuttava lapsi-perheitä. En siis ole kovinkaan hyvä tässä tutustumisasiassa, meitäkin löytyy. Käytiin kuitenkin kerhoissa ja uinneissa ja puistoissa ja kaupungilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lastenhoitaja ja äiti;29509785:
On ok, mutta muutama tunti virikkeitä päivässä riittää (klo.9-12).

Jos taas ei ole ollutkaan hoidossa, mielestäni parempi hakeutua kerhoon/puistotoimintaan tms, jos vaan paikkakunnalta löytyy.

Ei täällä tuon ikäiselle puistotoiminnassa löydy juurikaan samanikäisiä kavereita, lähes kaikki on 1½-3 v vanhoja ja leikit on vähän eritasoisia. Kerhoa on tosi harvoin, eikä sielläkään ole niitä omia kavereita. Suurin osa tulee jostain kauempaa ja heitä ei juurikaan koskaan näe muulloin. Päiväkodissa on taas se lähiympärystön kaveripiiri.

Absoluuttinen totuushan on, ettei se äiti, eikä perheen vauva muutu samanikäiseksi kaveriksi. Tuollainen 4-5 v kaipaa kovasti samanikäistä kaveriseuraa ja monesti se osa-aikainen hoito on se paras vaihtoehto.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lastenhoitaja ja äiti;29509785:
On ok, mutta muutama tunti virikkeitä päivässä riittää (klo.9-12).

Jos taas ei ole ollutkaan hoidossa, mielestäni parempi hakeutua kerhoon/puistotoimintaan tms, jos vaan paikkakunnalta löytyy.

Samaa mieltä. Lapseni kävivät eskariin asti kerhoissa, päiväkoti ei ollut vaihtoehtona missään vaiheessa. Meillä oli asiat siinä mielessä hienosti että eniten kaveria kaipaavalle pojalle oli naapurustossa kavereita päivisinkin.
 
[QUOTE="vierailee";29509980]Kuten jo aiemmin sanoin niin kyllä lapset saa niin nopeasti uusia kavereita,ettei tuokaan ole ongelma jos ei siitä ongelmaa tee.[/QUOTE]

Mutta miksi ihmeessä antaa hoitopaikka pois ja siirtyä kerhoon, jos kyse on vuodesta? En ymmärrä, en. Meillä pidettiin esikoisella hoitopaikka kun tykätään pienestä päiväkodista enkä ota mitään riskejä, että joutuu lapset tuohon isoon kunnalliseen tai jonnekin kauemmas. Lisäksi pääsee varmasti samaan tuo toinenkin. Lapsi käy hoidossa 2pv/vko kuuden tunnin päiviä. Kun vauva syntyi, oli kokonaan poissa pari kuukautta ja kesällä saman, lisäksi pitkät joululomat jne. Eipähän tarvitse kerhoissa ravata ja kaverit pysyy samoina.
 
Itse ainakin olen kokenut, että arki on ollut helpompaa vauvan ja isomman sisaruksen kanssa kotona, kuin esikoisen aikaan kaksistaan kotosalla, nopeemapaa tuli rytmit yms. kun isomman kanssa oli kuiten pakko ulkoilla jne. Meillä kun muutenkin on aamulla vähän käynnistys ongelmia, niin ois ollut aina hirvee stressi ehtii ajoissa viemään esikoista hoitoon, toisekseen lapset ovat selvästi nauttineet toistensa seurasta, vaikka ikäeroa onkin ollut jonnin verran. Meillä ei edes ole lähellä leikkipuistoa tai juurikaan kerhoja, mutta silti on aika kulunut kaikilla hyvin.
 
[QUOTE="asdf";29510278]Mutta miksi ihmeessä antaa hoitopaikka pois ja siirtyä kerhoon, jos kyse on vuodesta? En ymmärrä, en. Meillä pidettiin esikoisella hoitopaikka kun tykätään pienestä päiväkodista enkä ota mitään riskejä, että joutuu lapset tuohon isoon kunnalliseen tai jonnekin kauemmas. Lisäksi pääsee varmasti samaan tuo toinenkin. Lapsi käy hoidossa 2pv/vko kuuden tunnin päiviä. Kun vauva syntyi, oli kokonaan poissa pari kuukautta ja kesällä saman, lisäksi pitkät joululomat jne. Eipähän tarvitse kerhoissa ravata ja kaverit pysyy samoina.[/QUOTE]

Onko joku sääntö olemassa, että nuorempi pääsee samaan päikkyyn kuin vanhempi sisarus?
 
[QUOTE="Jenis";29510293]Etkös sinä juuri tuossa toisessa ketjussa kertonut, että omat lapsesi ovat päiväkodissa vaikka itse olet kotona? Eli älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon? :D[/QUOTE]Olen kurssilla ja lapset sen takia hoidossa. Olivat kuntouttavassa ennen sitä 4h/pvä ja joku kertoi minulle täällä että kuntouttava on eriasia kuin virikehoito.

Vauva-aikana meillä on olleet vanhemmat lapset aina kotona osallistumassa vauva-arkeen ja tutustumassa uuteen sisarukseensa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
[QUOTE="vieras.";29510298]Onko joku sääntö olemassa, että nuorempi pääsee samaan päikkyyn kuin vanhempi sisarus?[/QUOTE]

Riippuu varmasti päikystä ja sen tilanteesta - eihän ne voi paikoiksi muuttua, jos on tupaten täyttä. Meillä kuitenkin sisarukset on "etusijalla", ja mä laitoin kuopukselle hakemuksen vetämään suurinpiirtein sinä päivänä kuin hän syntyi, että saisin paikan siihen mennessä kun täytti 2 :D Olin siis ilmoittanut töihin tietyn paluupäivän jo äitiyslomalle jäädessä, ja sen mukaan hain myös paikkaa.
 
[QUOTE="vieras.";29510298]Onko joku sääntö olemassa, että nuorempi pääsee samaan päikkyyn kuin vanhempi sisarus?[/QUOTE]

Sisaret on yleensä etusijalla, ainakin täälläpäin. Ja meidän päikyssä sovittiin jo alussa, että jos toinen tulee niin pääsee samaan ja niin tulee myös pääsemään kun hoidon aloittaa. Ihana, yksityinen pk :)
 
Olen kurssilla ja lapset sen takia hoidossa. Olivat kuntouttavassa ennen sitä 4h/pvä ja joku kertoi minulle täällä että kuntouttava on eriasia kuin virikehoito.

Vauva-aikana meillä on olleet vanhemmat lapset aina kotona osallistumassa vauva-arkeen ja tutustumassa uuteen sisarukseensa.

Joo, niin meilläkin - lukuunottamatta 2x6h per viikko ;)

Joku täällä sais joskus kertoa mulle, miksi on parempi ottaa esikoinen/vanhemmat sisarukset pois tutusta paikasta ja viedä heidät sitten esim. kerhoon tai muuhun harrastukseen, mutta ei ole ok pitää heitä osa-aikaisena päiväkodissa. Että miten se perheytyminen tuhoutuu päiväkodista, mutta ei kerhosta? Tai entä jos esikoinen on jo koulussa kun kuopus syntyy, eikö hän silloin pääse tutustumaan sisarukseensa ollenkaan? :D
 
Yhteistyössä