virallisesti repeämistä

tup sait sitten oikean epparikätilön. mun kätilö taas sanoi, että nykyisin ainakin K-HKS:ssa yli 90% synnytyksistä hoidetaan ilman epparia.

eikä meillä ole mikään salaliitto. :D synnytys ihan oikeasti on suurimmalle osalle ihan positiivinen juttu. pienet repeämät paranevat helposti, ja jumppaamalla saa alapään entistä ehommaksi. ja ensimmäinen synnytys on yleensä kaikille se hankalin, sitten helpottaa.

ja tuosta repeämästä, on ihan täysin normaalia vielä noin lyhyen ajan päästä synnytyksestä ettei pysty katkaisemaan virtsasuihkua. minullakin joskus lorahteli housuun pieniä määriä vielä 6kk synnytyksestä. vuoden päästä paikat oli ihan ennallaan, kun vaan muisti harjoitella. =)

itse kyllä voin ihan vilpittömästi sanoa ensisynnyttäjille, että synnytys voi olla ihana ja kaunis kokemus, vaikkakin kivulias.

mutta tästä ketjusta on kyllä tullut selväksi, kuinka säälittävää on vielä nykyaikana naisen hoito synnytyksen jälkeen! |O ihan kamalaa että jopa lääkärit vähättelevät vaivoja. kunnon hoito pitää saada, tulee ihan vihaiseksi muiden puolesta. voimia kaikille taisteluun, toivotan pikaista paranemista. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja PrincessOfAcco:
ei se ihan niin yleistä ole kuin lekuri väittää...

Ainakaan noin invalidisoivat jutut.

Mulla ei revennyt mikään paikka yhtään ekan kanssa eikä ollut mitään pidätysongelmia, ja olen pienikokoinen ihminen muutenkin... Saisi lekurit hiukan paremmin miettiä ton asian
Ei kai täällä kukaan ole väittänytkään että pahat repeämät yleisiä olisi? Stakesin sivuilla oli ihan selkeät tilastot luettavissa tästäkin aiheesta, prosentit vaihteli sairaaloittain 0,8-2, ja kyse siis 3.-4. asteen repeämistä, ei pienemmistä. Eli eihän ne onneksi yleisiä ole, mutta mahdollisia, eikä tällaisesta asiasta mielestäni ole syytä tehdä tabua, vaan aiheesta kannattaa uskaltaa puhua.

Noilla sivuilla oli tilastoitu myös ensisynnyttäjille tehdyt epparit, ja prosentit vaihteli huimasti sairaaloittain! Muistaakseni n. 20-90% välillä! mielenkiintoista sekin tieto mun mielestä.
 
Hei, tuolla jo kyseltiin, olenko jo päässyt leikkaukseen. Juu, pääsin ja kolmen viikon sairasloma takana. Edelleen kipuja, alapää on turvoksissa, kovia isoja myhkyröitä täysi. Kirurgi sanoi niiden olevan arpikudosta ja pehmenevän pikku hiljaa noin KUUDEN KUUKAUDEN kuluessa. Ja minä hölmö ajattelin, että saisin itseni pojan yksivuotissynttäreille kuntoon. Välilihaa ei ole ollenkaan, siinä paikalla on kova valli, joka hankaloittaa kaikkea puhtaanapitoa ja seksiä tietty. Sekin on kudosta, jonka pitäisi (siis PITÄISI) pehmetä ja laskea vuoden sisään normaaliksi. Enpä olisi uskonut, että synnytyksestä toipumiseen menee näin kauan. Sanoin kirurgille, että olen todella katkera ja kateellinen kaikille sektion saaneille. Se haava olisi jo nyt kunnossa ja saisi alavatsalla olla rauhassa. Nyt alapää on silvottu kamalan näköiseksi, tuli leikkauksen jälkeen fiilis, että tämähän on kuin epäonnistunut sukupuolenvaihdosleikkaus ja että afrikan naisienkin ympärileikkausta vastustetaan lailla, mutta meille saa synnytyksessä tehdä ihan mitä vaan. Lohdutuksen sanoina sain kuulla, ettei sinne alapäähän kukaan katso, oli se minkänäköinen tahansa. Voi helvetti!!! Kuinka monen miehen munaa voisi silpoa miten vaan ja lohdutella, ettei sitä kukaan sillä housuissa katsele. |O

Itse pidätyskyky on vielä hakusessa, mutta parempaan päin kakkoshädän kohdalla. Pierua karkaa edelleen.

Sain sairaalassa vielä lääkemyrkytyksenkin kaupan päälle. Eivät tarkistaneet osastolla, mitä lääkkeitä saan syödä samanaikaisesti antibioottien ja vahvojen särkylääkkeiden kanssa. Oksentelin, sain hengityskatkoja, verenpaine veteli taivaissa yms. Viime viikolla minulle selvisi, että olin saanut kaiken lystin päälle vielä Diapamia. Ei ihme, että henki meinasi lähteä. Sain kotona tajuttomuuskohtauksen. Myrkytyksen pahin ennuste olisi ollut kooma ja kuolema... yllättävän kevyesti suhtautuivat, kun sitten soitin osastolle ja kerroin mitä itse olin saanut lääkkeistäni selvää.

Ja taas varoituksen sana... älkää syökö mitään sairaalasssa tarjottuja lääkkeitä, ellette ole itse tarkistaneet yhteensopivuuden muiden lääkkeiden kanssa. He eivät sitä tee puolestasi, vaikka olisit ne sinne ilmoittanut.

Ja toinen varoitus... tarkista aina, että olet saanut sairaalasta lähtiessäsi OMAT reseptisi ja juuri ne lääkkeet, joista olet keskustellut lääkärisi kanssa. Minulle kotiuttava sairaanhoitaja antoi väärät reseptit.

SIIS IHAN OIKEASTI IHMETTELEN, MITEN HELVETISSÄ KAIKKI VOI MENNÄ NÄIN PERSEELLEEN MUN SAIRAALA KÄYNNEILLÄ.

Ehkä oon sitten se pilkun nussija, muut eivät välitä tarkistella asioitaan.

 
Wirma: minä jäin miettimään, mitkä sisäelimet valui ulos? Tai siis laskeutui tai miten vain? Ja miten tuon huomasit, ja miltä se näyttää?

Toinen asia, joka kiinnostaa, on se, että missä sairaaloissa te olette tuota p.aska kohtelua saaneet? Itsellä on kokemuksia lähinnä Oysista, jossa johtava lääkäri koitti minua painostaa alatie synnytykseen esikoisen ollessa perätilassa. Onneksi en suostunut.

Ymmärrän kyllä, että tällaisissa tilanteissa mietitään paljon myös kustannustehokkuutta, mutta silti...

Itsellä oli muuten sektiosta toipuminen hitaampaa, kuin alatiesynnytyksestä, jossa myös repesin.

Miten nuo repeämiset luokitellaan? Siis millainen on III asteen repeämä, esimerkiksi.
 
En tiedä luokittelusta muuten, mutta minun repeämäni oli kuulemma 4. asteen koska sulkijalihas katkesi kokonaan. Hyvää kohtelua repeämän hoidossa minä sain Kymenlaakson keskussairaalassa.
 
Huiskahäntä, kyselit mm. repeämien luokittelusta. Perineumin repeämien luokittelu on seuraava (tiedot TYKS:n naistenklinikan koosteesta):
Gr I -repeämä ulottuu emättimen limakalvoon ja ihoon
GrII -repeämä ulottuu lantionpohjan lihaksistoon, mutta peräaukon sulkijalihas on ehjä
GrIII -peräaukon sulkijalihas on osittain tai kokonaan revennyt mutta peräsuolen limakalvo on ehjä
GrIV -myös peräsuolen limakalvo on revennyt

Tarkempiakin lajitteluja on olemassa, joissa repeämät erotellaan sen mukaan kuinka suuri osa säikeistä poikki IIIa=alle 50%, IIIb=yli 50%, IIIc= myös interni sulkijalihas).

Sfinkter-repeämien luokittelussa on käytännössä suurta vaihtelua. Jotkut luokittelevat vain totaalirepeämät tai lähes totaalirepeämät III-asteeseen, jotkut jo tilanteet joissa pieni osa lihassäikeistä poikki.

Peräaukon sulkijalihaksen repeämien esiintyvyys:
-eri tutkimuksissa esiintyvyys 6%-10%, uudelleen synnyttäjillä 1-4%
-viime vuosina Norjassa 4.3%, Ruotsissa 3.8%, Tanskassa 3.2% (Suomen Lääkärilehti 20/2006)
-englantilaisessa tutkimuksessa (Andrews &al 2005) pyrittiin selvittämään, kuinka paljon kliinisesti todettavissa olevia III asteen repeämiä jää hoitavan henkilökunnan huomaamatta. Mukana ensisynnyttäjiä, joiden repeämät koulutettu tutkija tarkasti sen jälkeen, kun kätilö tai synnytystä hoitava lääkäri oli tarkistanut repeämät. Lisäksi tehtiin endoanaalinen uä-tutkimus synnytyksen jälkeen ennen repeämien korjausta. Mukana 241 synnyttäjää, joiden synnytyksistä 173 hoiti kätilö ja 68 hoiti lääkäri. 41%:lle tehtiin episiotomia. Lääkärin hoitamista synnytyksistä oli 91% toimenpidesynnytyksiä.
Kätilö arvioi 8/173 repeämää III-asteiseksi, joista tutkimusvastaava varmisti 4. Lisäksi tutkimusvastaava totesi 26 sfinkter-repeämää jotka kätilö oli arvioinut II asteen repeämiksi (kaikkiaan 17%).
68:sta lääkärin hoitamasta synnytyksestä hoitava lääkäri arvioi 22:lla (32%) olevan sfinkter-ruptuura ja tutkimusvastaava varmisti ne todellisiksi. Lisäksi tutkimusvastaava totesi sfinkter-repeämän vielä 7:llä synnyttäjällä joilla repeämä oli jäänyt hoitavan lääkärin huomaamatta.
-tavanomaisissa olosuhteissa sfinkter-repeämiä jää siis toteamatta.
-Suomessa repeämät lisääntyneet, vaikka episiotomiat vähentyneet.

Noista repeämien ja niiden aiheuttamien laskeumien ja muiden vammojen oireista; riippuen siitä, mikä sisäelin repeilee (siis myös elintä ympäröivät lihakset, hermot ja muut sidekudokset plus elin itsessään), synnytyksessä pahiten, laskeuma voi esiintyä joko virtsarakossa, kohdussa tai peräsuolessa tai vaikka kaikissa yhtäaikaa. Esimerkiksi lievää kohdun laskeumaa pidetään täysin normaalina tilana alatiesynnytyksen jälkeen lähes KAIKILLA NAISILLA.

Laskeumatkin luokitellaan yleensä kolmeen (voidaan luokitella neljäänkin) luokkaan:
I - sisäelin (siis virtsarakko, kohtu tai peräsuoli) pullottaa lievästi mutta pysyy elimistössä sisällä, mitään ei siis varsinaisesti pullistu emättimestä ulos. Tämä aiheuttaa yleensä lievää paineen tunnetta ja kipua jalkovälissä, mahdollisesti lieviä inkontinenssin oireita yms. kipua voi tuntua myös selässä.
II - sisäelin pullistuu jo emättimen suuaukkoon ja osittain ulos. Kudos näkyy punertavana, yleensä pehmeänä möykkynä emättimen suuaukossa tai suuakosta pullistuvana kudosmöykkynä. Tämä aiheuttaa tietysti enemmän paineen tunnetta jalkovälissä alaspäin ja kipua, ko. elimen hankautumista esim. vaatteisiin ja siitä johtuen kudoksen ärtymistä, mahd. tulehduksia, sekä huomattavasti vakavampia ongelmia pissan- ja kakanpidätyksen kanssa. Riippuen esim. peräsuolen laskeumasta, useat naiset joutuvat tukemaan emättimen puolelta peräsuolta jotta saavat kovan ulosteen ulos suolesta sillä suoli jää ikään kuin "pussille" emättimen puolelle pullistuen sieltä kautta ulos.
III - koko elin pullistuu kokonaan kehosta ulos. Joskus alatiesynnytyksissäkin saattaa tapahtua, että kohtu repeää ja tulee kokonaan naisen elimistöstä ulos. Näitä haittoja ja sen aiheuttamia oireita tuskin tarvinnee sen enempää kuvata?

Omat kokemukset Raahen sairaalasta, jossa ollut kovat paineet kuulemma "turhien" sektioiden määrän vähentämiseksi.
 
Kiitos, Wirma, infosta.

Minä en löytänyt vanhaa ä-korttiani, mutta repeämäni oli MUISTAAKSENI II/IIIa??? Tosin tuo luokittelu ei ihan siihen sovi.
Vauva oli hieman vinossa, pää olkapäätä vasten, mikä aiheutti repeämisen. Mulla oli hyvä kätilö, joka koitti kädellä emättimen reunaa vetämällä tehdä vauvalle tilaa, ja samalla ohjata repeämää vinoon, juuri sulkijalihasta säästääkseen. Hän leikkasi myös välilihan, muuten olisin revennyt vielä enemmän.

Nyt siis repesin n.5cm istuinluuhun päin, tai kellona ajatellen klo 5 tai 7, en nyt jaksa miettiä, kummalle puolelle... Repemä ulottuu n.4-5cm syvälle, ja on siis "kolmion mallinen" eli ihan ylhäätä revennyt vain vähän, ja alemmas tultaessa revennyt syvemmälle.

Kyllä minullakin (ja varmaan kaikilla synnyttäneillä?) oli aluksi pissan pidätys vaikeuksia, johtunee lantionpohjalihasten venymisestä? Etenkään "pissaamisen lopettaminen" ei tosiaankaan sujunut. Minulla on yleensä ummetusta, joten en ole osannut ajatella, onko tuossa puolessa eroja. -jos on, niin minulle positiivisia, kun ei tarvitse koko päivää äkistää.

Kyllä minunkin olen tuon pienoisen kohdun laskeuman huomannut, eli alapäässä -etenkin pian synnytyksen jälkeen- pullotti ylimääräistä pehmeää, mutten nyt tuosta (kuten muistakaan vaivoista) ole niin osannut murehtia.

Tuosta synnytyksestä on siis kulunut jo vuosi, eikä vaivoja enää huomaa, ehkä osin siksi, että niihin on tottunut. Toki myös kroppa on parantunutkin.

Taitaa jokaisessa sairaalassa olla paineita kulujen leikkaamiseksi, sillä siaraalatkinhan ovat tulosvastuullisia. Kyllä omien kokemusteni (ja mitä ytäviltä kuullut) mukaan Oysissa ainakin saa sektion, vaikka pelkosektiona sitten, kunhan vaan pitää puolensa.

Itse olen työskennellyt eläinten parissa, joten ehkä siksi synnytyksen jälkeiset vaivat tuntuvat "luonnollisilta" ja luulenpa kyllä, että kaikilla on "jotain" vaivoja. Tietysti tuollaiset suuret repeämät eivät enää ole "luonnollista", mutta kyllähän synnytys sen verran raju puserrus on, että esim. laskeumia helposti tulee.

Tuossa jäin näitä juttuja miettimään, niin kyllähän eläimillä (tässä tapauksessa lehmillä) on paljon samankaltaisia ongelmia. (aiemmin oli puhetta eläinten poikimisista). Lehmillähän joudutaan toisinaan vetämään vasikoita ulos, etenkin ensimmäistä kertaa poikivilla, jos on käytetty liian suurta sonnia. Lehmillä on myös kohdun esiin luiskahduksia, joissa koko kohtu tulee kokonaan ulos. (ja sullotaan takaisin.)

Ulosteen pidätysogelmia on hankalampi huomata, mutta olen kyllä tavannut eläimiä, jotka ulostavat niin "äkkiä" ettei meinaa alta ehtiä pois. Normaalistihan kyllä ehdit siirtyä vähän sivuun.

 
Mainitsen vielä, että jo noita minun saamiani repeämiä kauhisteltiin jälkitarkastuksessa, että olenpa "kunnolla" revennyt, joka kyllä jätti itselleni sen mielikuvan, että tuonkaan luokan repeämät eivät niin yleisiä ole. -en sitten tiedä.
Itse en netissä ennen synnytystä lukenut oikeastaan mitään synnytykseen liittyvää, ja koska olin todella hyvin puudutettu (epiduraali) en osannut repeämistkään sen ihmeempänä pitää, ajattelin, että se kuuluu asiaan, etenkin kun vauva nyt oli huonossa asennossa.

Olin (ja olen) lähinnä tyytyväinen, että vauva tuli ehjänä ulos, ja että repesin sivullepäin, jossa haitta on lähinnä kosmeettinen. Minulla vielä nuo tikit irtosivat, joten etenkin väliliha jäi jotenkin "lyhyeksi", ja samoin emättimen reunaan jäi repeämän suuntaan "lovi" kun osa tikeistä lähti ennen aikojaan pois. Samoin toinen häpyhuuli jäi eteen niin, että venyi todella pitkäksi ja ihan läpikuultavan ohueksi, kun vauvan pää venytti sitä. Tuota häpyhuulen venymistä kätilö harmitteli, ettei huomannut sitä, kun oli niin keskittynyt auttamaan, etten repeäisi kovin paljoa.

Kätilön puheista ymmärsin myös, että repesin aika lailla, mutta itse en sitä silloin osannut pitää minään. Enkä kyllä oikein osaa vieläkään, ihan siksi, ettei tuo haittaa elämää. Ymmärrän siis todella hyvin teitä, joilla on repeämiä, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään.

 
Pakko oli palata kurkkaamaan tätä ketjua, jota luin jo ennen synnytystä. Kaipa tämä on osa jälkihoitoa :)

Nyt siis olen jo onnellinen äiti enkä odottaja. Lyhyesti kerrottuna: pitkittynyt ponnistusvaihe, huonossa asennossa oleva vauva, imukuppi ja 3.-4. asteen repeämä. Mutta paraneminen on sujunut tosi hienosti. Vaippoja käyttää enää vauva ja särkyjä ei ole. Seksi ei suju entiseen malliin, mutta sitä en ole jaksanut murehtia.

Osa ketjun tarinoista on ollut aivan uskomattomia. Käsittämätöntä miten huonoa hoitoa olette saaneet!

Itse koen saaneeni todella hyvää hoitoa. En tiedä kuinka yleinen käytäntö on, mutta olin esimerkiksi tipassa synnytyksen jälkeen. Korjausleikkauksessa mukana ollut lääkäri oli sitä mieltä, että tulehdusvaara vähenee ja paraneminen pääsee paremmin vauhtiin, kun suoleen ei päästetä mitään. En saanut edes juoda vettä neljään päivään synnytyksen jälkeen. En tiedä oliko tällä merkitystä paranemisen kannalta, mutta tuli ainakin sellainen olo, että joku on todella pohtinut tilannettani. (Oikeasti ratkaisevaa oli varmaankin se, että leikkaus onnistui hyvin.)

Pointtini on kai se, että pahastakin repeämästä voi parantua. Halusin kirjoittaa tämän, koska tätä ketjua lukee varmaan myös moni odottaja. Teille jo revenneille synnyttäjille iso :hug: Voimia paranemiseen!
 
Vauva oli jotenkin juntturassa. Kätilön mukaan kohdunsuulla oli hyvin tilaa, mutta vauva ei vain loksahtanut paikoilleen. Ponnistusvaiheen pitkittyessä kohdunsuuhun tuli "lippa", joka varmaankin vaikeutti synnytystä. Vauvan päähän tullut imukupin jälki ei myöskään ollut keskilinjassa, eli varmaan jotenkin vinossa hän tuli ulos. Mutta siis vauvan asentoa ei pidetty syynä repeämään. Mitään yksittäistä syytä ei muutenkaan sanottu.
 
Synnytyksestäni on jo kuusi vuotta ja neljä kuukautta jossa tuli IV-asteen repeämät. Ja edelleen on pidätysvaivoja ja kipuja. Synnytys kesti 21 tuntia ja ponnistusvaihe 2 tuntia jonka päätteeksi poika saatiin maailmaan imukupilla. Poika kunnossa luojan kiitos äidillä repeämät kohdunkaulasta sulkijalihakseen asti. Lapsi isän kanssa osastolle kahvien ja leipien kanssa, äiti jäi synnytyspetiinsä jossa pestiin haarat pesulapuilla ja liikkumiskielto, jäi vähän orpo olo.
Seuraavana aamuna korjausleikkaus joka kesti kolme tuntia ja 67 tikkiä, emätin halkaistu jotta päästiin korjaamaan sulkijalihas joka oli täysin napsahtanut poikki.
Heräämöön jonka jälkeen osastolle jossa vihdoin sain lapseni syliin 16 tunnin jälkeen synnytyksestä. Kaksi päivää liikkumiskiellossa, molemmissa käsissä tipat, katetrit virtsalle ja ulosteelle. Olin aivan kuutamolla kivusta, lääkkeistä ja vielä tietenkin esikoisesta ja koko tilanteesta. Kolmantena päivänä pääsin vessaan "kokeilemaan toimintoja". Olin ulostusta pehmentävällä lääkekuurilla mutta muistan sen pelon vieläkin kun piti yrittää vääntää sonta ulos, seurauksena en syönyt osastolla joten ei noussut maito ja lapsen paino laski.
Synnytyssalissa oli loppurutistuksen aikana 7 henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä; kaksi kätilöä, kaksi lääkäriä ja lastenlääkäri, joku hoitaja ja opiskelija. Arvatkaa kuinka moni kävi viikon sairaalassa olon aikana huoneessa tai saatikka kävikö kukaan synnytystä läpi kanssani? Oikein ei kukaan. Anoppini joka synnyttänyt neljä lasta kävi vaatimassa lääkäriä paikalle jolloin osaston vastaava? (en ole varma) lääkäri kävi normaalikierroksella. Anoppi osasi kysellä onnekseni miten, miksi ja kuinka näin kävi, olin itse vieläkin aivan uupelona. Vastaus lääkäriltä että hän ei ole ollut paikalla ei voi tietää tarkkoja yksityiskohtia ja että kaikki siis nämä kaikki salissa olleet henkilöt ovat lomalla tai vapaalla. En tiedä jäivätkö hermolomalle vai mitä tähän päivään asti en ole heistä ketään kiinni saanut vaikka otin yhteyttä KSKS ylilääkäriä myöten.
Täällä pääsi onneksi heti fysioterapeutille ja kirurgille tarkastuksiin niistä en joutunut taistelemaan. Puolitoista vuotta peräaukon sähköhoitoja ja lantionpohjalihasten jumppausta mutta kirurgin mielestä uusintaleikkaus olisi ollut hyvä. Sulkijalihas oli paikattu hieman liian päällekkäin (tuntuu vieläkin esim. pyörällä ajaessa tai kovalla alustalla istuessa) muuta riski leikkauksen onnistumisesta oli mielestäni liian suuri että en suostunut siihen. Jos tämä toinenkin leikkaus olisi epäonnistunut olisin siis avanteen kanssa elelevä 30-v nainen.
Piereskelen edelleen miten sattuu, pidätyskyky muuten suht normaalia. Kohdunkaulan repeämän vuoksi kierukka jouduttu poistamaan ja papakokeet ottamaan erikoisvälineillä ja lemmiskely liukastuksen kanssa sääntö kuin poikkeus. Nämä ovat jääneet näin fyysisinä oireina tai en sanoisi oireina mutta mieleltäni olen vieläkin katkera ja toista lasta en tee ikinä.
Niin että tässä tälläinen raportti kun tapauksesta nyt 6 vuotta, asia kaivelee vieläkin. Miettii miten ei ollut lujempi silloin ja mitä ois pitänyt tehdä/vaatia toisin. Valitus tehty potilasvahinkolautakunnalle, vuosi meni tulos normaali synnytys. Jos nyt vuodattaisin tuon valitusprosessinkin tähän niin loppuis jo tila. Eli näkemisiin!
 
Ap:lle Eli pitäisikö sit kaikkien mennä sun mieletä suoraan sektioon tai lopettaa kokonaan lapsien teko? Ei nyt millään pahalla mut sun tekstistä saa sen kuvan et olet todella pahasti alatiesynnytystä vastaan. Lohduttavaa on se et olen saanut itse kaksi lasta ja molemmat ilman repeämiä. Mun ystävillä on kaikilla hyvät muistot synnytyksistä ja ketään ei ole vaivannut synnytysten tuomat muutokset. Tokihan niitä on mut niille ei mahda mitään ja jos niistä ei tee ongelmaa niin ne eivät ole ongelma. Kylä nuo lapset ovat sen arvoisia :)

Olen pahoillani et sulla on noin huonot kokemukset mut eikö kannattas antaa asian olla ja keskittyä siihen et kun teet seuraavan lapsen niin vaadit sektion ja toivot et kaikki menee paremmin. Katkeroitumalla et voita mitään.

 
Repeämät ja pidätyskyvyttömyys eivät kulje käsi kädessä. Mulla oli ns. normaalialatiesynnytys ja 1-asteen repeämät, ei siis pahat, ei omasta mielestäkään. Mutta sitä pidätyskyvyttömyyttä oli ekat viikot. Monella kaverilla sama tilanne. Kun lihaksisto lantion alueella kuntoutuu, homma alkaa taas toimia. Olin puolet raskaudesta vuodelevossa, joka varmasti hidasti tätä toipumisprosessia. Kyllä mullakin normaalin olotilan saavuttaminen on vaatinut liikuntaa ja mulle mikään näistä asioista ei ollut uutta vaikka olinkin ensisynnyttäjä. Ihan kirjastosta saa kirjoja, joissa kerrotaan synnytyksestä ja minusta ihan asiallisesti.
Syynytys kesti 25 h, ponnistusvaihe 55 min ja imukuppia itse rupesin jo itse kyselemään kun ei tuntunut homma etenevän. Tuli sitten ilman ulos kun sain kiukulla puskettua vauvan pihalle. Eikä jäänyt traumoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vadelma71:
Minulla todettiin tänään peräsuolensulkijalihaksen 100% repeämä. Joudun leikkaukseen kiireellisenä potilaana. Kerroin jo 9kk sitten synnytyssalissa imukuppivedon jälkeen, että minusta kaikki ei ole nyt kohdillaan. Kätilö vain nauroi ja sanoi ompelevansa muutaman tikin ja olen entistä ehompi pari kuukauden päästä.

Ongelmat alkoivat heti. Paskat housussa ihmettelin osastolla kätilöopiskelijalle, että tuleeko todellankin joka äidillä paskat housuun. Minulle todettiin, että hyvä kun suoli toimii ja että keskittyisit nyt vauvaan. Olin todella kipeä. Pyysin jatkuvasti lisää kipulääkettä, mutta kukaan ei kysynyt miksi sitä tarvitsen. Taksimatka kotiin oli tuskaa, kun jännitin, että tuleeko housuun.

Kotona ihmettelin edelleen, että pierua tulee ja paska lentää pitkin olohuoneen lattiaa. Soitin Kätilöopistolle. Osastosihteeri teki diagnoosin, ettei voi olla mitään vikaa, kun synnytys oli normaali imukuppiulosautto. Soitin toisen kerran, ei kommenttia. Oma yksityinen kätilöni (kävin raskausajan yksityisessä neuvolassa) kyseli kuulumisia ja kerroin (itkien) hänelle ongelmastani. Hän sanoi heti, että nyt kuule on aika paha juttu ja hän keskustelee mun gynen kanssa, joka sitten laittoi minut lähetteellä Kättärille uudestaan.

Kättärillä ei osattu kommentoida asiaa mitenkään ja kun eivät tienneet, mitä vastata mun lähettävälle gynelle, niin pistivät "varmuuden vuoksi ja vain potilaan oman mielenterveyden" takia minut kirurgin jonoon.

Nyt olen siis menossa kiireellisenä leikkaukseen. Lihas 100% poikki.

Olo on todella katkera. Miksei nämä synnytyksen asiantuntijat voi ottaa potilaan omaa arviota omasta kehostaan tosissaan? Minullekin oltiin töykeitä, kun pyysin synnytyssalissa hätäsektiota, sanoin että poika on liian iso. Nyt kirurgin lausunnossa lukee, että "sektioon olisi ollut aihetta synnytyssalissa esiintulleiden asioiden perusteella" ja jos vielä lapsia haluan, niin kaikki menee suunnitellulla sektiolla. Alatiesynnytys on nyt kielletty.

Olen itsekin kohdannu melkoista hyssyttelyä naisen ehkä elämänsä tärkeimmän asian kohdalla. Asioista ei puhuta suoraan. Kun kysyin, monta tikkiä tuli, niin vastaus oli "pari". Oikeasti niitä oli ainakin 12. Kun ihmettelin huonoa oloani, kukaan ei kertont, että menetin paljon verta. Oma yksityinen kätilöni kysyikin, että kait sait lisäverta tai ainakin kehoituksen syödä rautaa pari-kolme viikkoa... No enpä saanut, en.

Ja tiedoksi kaikille jeesustelijoille... käyn terapiassa jo. Kokemus oli sen verran rankka ja vaiva on vienyt minut sosiaalisen elämän aika rajoittuneeksi. En voi oikein mihinkään mennä, kun piereskelen koko ajan ja Imodiumia pitää ottaa, jos on lähdössä vaikkapa kauppaan, ettei tule housuun. Ikkunasta katselen äitejä, jotka pystyvät leikkimään lastensa kanssa puistossa ilman kakkaongelmia. Kyllä minäkin, sitten ehkä joskus, kunhan ensin leikataan ja kuntoudutaan (taas jälleen kerran...) Ja sitten ihmetellään, miksen käy muskarissa, palleropiirissä, vauvajumpassa jne.

KUN EN VOI |O

Hui! Tällaista kohtaloa en toivo kenellekään. Toivottavasti leikkaus sujuu hyvin ja asiat lähtevät sujumaan ja ennen kaikkea saat korvaukset mitkä sulle kuuluvat!
 
Minulla on muutama vuosi siitä kun synnytys oli ja päällepäin mitään repeämiä ei ollut näkyvissä. Ihmettelin vain heikkoa pidätyskykyä minkä ajattelin korjaantuvan aikaa myöten. Näin jälkeenpäin, kun asiaa tutkittiin huomattiin että sulkijalihas ei ollut korjaantunut renkaan muotoseksi, vaan on kaaren mallinnen. Se oli venytyksestä katkennut ja siksi toimi vain osittain eikä päällepäin näkynyt vaurioita. Olisipa ajoissa havaittu asia. nyt jälkeenpäin ei ole korjauksesta vastaavaa hyötyä. Harjoittelun avulla en tarvitse sentään kakkavaippoja, mutta löysä vatsa ja kaasut karkavat yhä.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on kanssa takana rankka synnytys ja siitä toipuminen. Synnytyksestä on nyt 5,5v. ja siitä seuranneita vaivoja on edelleen. Minulla oli raskausajan diabetes ja sen vuoksi lapsen kokoa seurattiin viikottain. Rv39+2 paino arvio oli 4,2kg ja lääkäri mainitsi sektion...minä irvistin. Lääkäri kysyi ettei taida olla mieleinen vaihtoehto? Sanoin, että ei oikein, että jos vaan on minun ja lapsen kannalta turvallista synnyttää alateitse niin tämä olisi toive.

Sektio pelkoni johtui tuttavani kahdesta samaisessa sairaalassa epäonnistuneesta sektiosta. Ensimmäisen sektion tulos oli, että kaksosita toinen menehtyi ja toisen aikana kohtu ei ollut puutunut ja äidin valitteluista huolimatta jatkettiin leikkausta ja sanottiin, että se on normaalia. Vatsanpeitteet jo leikattuaan lääkärit tajusivat, että puudute ei ollut tehonnut, mutta oli jo liian myöhäistä niin loppuun vietiin puuduttamatta...äidillä lähti taju kivusta. Lapsen synnyttyä, kandi ompeli pystyyn tehdyn sektio haavan kiinni, jonka tuloksena oli täysin kierteellä oleva vatsa. Omepeleet oli tehty vähän niinkun juoponnappiin ja molemmissa päissä haavaa oli ekstra ihoa mitä myöhemmin korjailtiin! Joten näiden perusteella sektio ei ollut minun ykkös vaihtoehtoni. Sanoin kyllä, että toki sektioon menen jos se katsotaan minun tai lapsen edunmukaiseksi. Lääkäri sanoi, että no sitten lähdetään käynnistämään synnytystä maanantaina rv39+6.

Käynnistykseen mentäessä minulle sanottiin, että tässä voi mennä kolmekin päivää, että ole kärsivällinen ja älä turhaudu. Neljäntenä päivänä, kun mitään ei ollut tapahtunut...ei supistuksen supistusta, minut ultrattiin ja valmisteltiin saliin, jonka jälkeen tuli tieto, että liian täyttä minä en mahdukkaan. Viidentenä käynnistyspäivänä minut sitten vietiin saliin ja synnytystä käynnisteltiin oksitosiini tipalla. Kysyin mitä tapahtuu, jos synnytys ei käynnisty silläkään niin vastaus oli, että viikonlopuksi kotiin ja maanantaina takasin...minä sanoin, että EI KÄY! Minähän en täältä enää yhdessä osassa lähde, että sitten mennään vaikka sinne sektioon!

No synnytys käynnistyi tipalla ja eteni ensin HYVIN hitaasti ja sitten oltiin laittamassa kolmatta epiduraali annosta, niin kätilö sanoikin, että ei laitetakkaan nyt aletaan synnyttämään. No puolisen tuntia odoteltiin ponnistamisen tarvetta mitä ei tullut! Sitten vaan lähdettiin ponnistelemaan. Viiden päivän käynnistys, lääkkeellisestä käynnistyksestä johtuneet tuskaiset supistukset, kymmenen tuntia synnytystä, ponnistamista ilman ponnistustarvetta, niin minä olin ihan poikki jo puolen tunnin ponnistamisen jälkeen. No lääkäri oli paikalla ja tuli auttamaan imukupilla ja leikkasi välilihan. Klo21.16 poika 3910g 51cm syntyi <3

Sitten alkoi ompelu, joka oli tuskallista puudutteista huolimatta. En tiedä kauanko lääkäri ompeli ennen (minusta ikuisuuden), kun hänen puhelin soi ja hälyytettiin jonnekkin muualle. Hän ompeli vuotavimmat haavat ja lähti. Minä odotin jalat telineillä yli tunnin lääkärin paluuta, jolloin puudutettiin uudestaan ja jatkettiin ompelua. Minä koitin kysellä meneekö kauan vielä? ei vastausta. Montako tikkiä siellä on? ei vastausta. Montako tikkiä vielä tulee? ei vastausta. Loputtoman kyselyni jälkeen lääkäri tiuskaisi, että hän kyllä lopettaa sitten, kun on valmista ja tikkejä on just niin monta kun tarvitaan!! Synnytykseni aikana minulla oli kolme kätilöä (olin aamu-, päivä- ja iltavuoron salissa), mutta synnytyksessä mukana ollut ilmoitti ettei tule osastolle minua katsomaan, että jos kysyttävää niin kysy nyt...arvatkaa vaan oliko siinä vaiheessa kysyttävää, kun pää oli ihan sekaisin ja tajuttoman huono olo. Minulle tarjottiin suihkuun menoa, mutta en pystynyt, kun oli niin huono olo. Yhden aikaan yöllä päästiin osastolle ja olin ihan loppu! Osaston hoitajat oli ystävällisiä ja haki vauvan yöksi heidän toimistoon, että saan nukuttua.

Seuraavana päivänä muistan, että minulle selitettiin että peräsuoli oli revennyt ja sen mukana sulkija lihas ja että fysioterapeutti tulee antamaan tarkemmat ohjeet myöhemmin. Tunsin olevani jotenkin erityinen, kun tuntui että minusta pidettiin kauhean hyvää huolta ja kohtelu oli jotain ihan muuta mitä olin kuullut sen olevan. Minua kävi kandit ja harjoittelijat yms. haastattelemassa, mutta olinhan mielenkiintoinen tapaus, kun oli se diabetes, käynnistys, kunnon repeämät ja ison sairaalaan ensimmäinen vierihoitoon päässyt "sokerivauva" oli juuri minun. Joten en sitten aluksi asiaa sen enempää hämmästellyt. Hoitajan tullessa avustamaan minua ensimmäisen kerran vessaan pyörryin elämäni ensimmäisen (ja tähän mennessä ainoan) kerran. Tämän jälkeen otettiin hemoglobiini. Vuoron vaihtuessa toinen hoitaja ilmoitti minulle tuloksen olleen 81 ja täten antoi minulle rautatabletit. Sanoin etten voi syödä niitä, koska niistä tulee ummetusta, jota minulle ei missään nimessä saanut tulla ja sen takia annettiin erinnäisiä laksatiivejä ja kuituja. Hoitaja tokaisi, että "meillä ei ole täällä tapana tiputtaa verta, joten ota niitä tabletteja". Onneksi vuoron vaihduttua tuli ilta hoitaja, joka kyseli olenko syönyt niitä rautoja ja sanoin vähän nolona, että en kun pelottaa tuo suolen toiminta. Hän sanoi, että hänen mielestään minulle pitäisi tiputtaa verta, vaikka se ei olekkaan tapana ja mitä mieltä olen siitä?! olin heti käsi pystyssä, että ehdottomasti joo! No hoitaja konsultoi lääkäriä, joka oli samaa mieltä ja minä sain verta ihan pussista suoraan suoneen. Johan lähti huonovointisuus paranemaan!!

Fysioterapeutti kävi luonani ja hän oli ensimmäinen ketä vastaili suoraan kysymyksiini. Minusta oli vahvasti alkanut tuntumaan että synnytyksessä oli tullut joku kämmi, kun kukaan ei vastaillut kysymyksiini ja koska sain selkeästi erityis kohtelua osastolla! Fysioterapeutti selitti repeämien ollen pahoja ja lihaksen joka hallitsee peräsuolessa pidättämistä katkenneen, mutta että se on nyt korjattu. Hän sanoin, että en saa ainakaan kahteen viikkoon istua. Hän kertoi minulle myös, että paranemiseen menisi ainakin puoli vuotta ja tämä vaatisi minulta töitä! Hän antoi minulle jumppaohjeita ja kaipaamaani infoa siitä, että tilanteeni on aika harvinainen, mutta sitä ei osannut hänkään sanoa miksi näin kävi?! Ohjeisti myös hoitajia tuomaan minulle ekstara tyynyn minkä sain jalkojeni väliin, koska olin saanut sairaalan ilmastoinnista yskän ja joka yskäisy tuntui tuskaisena kipuna alapään tikeissä. Hän neuvoi laittamaan tyynyn jalkojen väliin niin johan helpotti. Fysioterapeutti oli aivan ihana!!

Muuten sairaalassa olo sujui ihan hyvin, mutta lähtö päivänä itkeskelin vielä paniikissa. Minulle oli sanottu, että saan olla osastolla niin kauan, kun haluan ja mitä minusta tuntuu että on tarvis. Viidentenä päivänä tiedustelin seuraavana päivänä kotiin lähtö ja onko tähän jotain aikaa. Minulle sanottiin, että lähdet sitten kun saat kyydin ja asiasi järjestykseen. No mieheni piti tulla minut hakemaan töidensä ja kaupassa käynnin jälkeen kuuden maissa. Lähtö päivänä töissä ollut hoitaja ilmoitti, että tiedänhän että kolmeen mennessä on oltava sänky tyhjä?! Sanoin, että minulle oli sanottu, että voin lähteä kun saan kyydin ja että kyytini tulee kuuden maissa. Hän sanoi, että no jaa voit sitten istua päiväsalissa odottelemassa kolmesta eteenpäin. Minä huusin hänen peräänsä, että olethan tietoinen etten saa istua?! Hän sanoi, että niin tosiaan vähän ikävä tilanne sinulla, mutta odottele päiväsalissa. Minun siis olisi pitänyt seistä kolme tuntia vauva ja 1,5vko:n aikana kertyneet kamat kainalossa odottelemassa kyytiä!! Soitin itkien miehelleni, joka onneksi sais lähteä töistä heti minua hakemaan, että ehti perille kahdeksi ja tuli pakkaamaan tavarani, että saatiin sänky tyhjäksi kolmeen mennessä!!

Jossain vaiheessa ennen kotiutusta hoitaja tuli käymään synnytyskertomukseni läpi kanssani ja siinä oli paljon edelleen minua hämmentäviä kohtia! Minulle oli merkattu arvioiduksi veren menetys määräksi vain 750ml, mutta kukaan ei varmaa ollut huomioinut sitä veri määrää mikä vuosi ompelun ja sen välissä olleen odottelun aikana?! Sitten minulle oli luokiteltu III asteen repeämät mitä hoitajakin ihmetteli, koska lihaksen katkeamisesta olisi pitänyt merkata IV repeämät. Siitä selvisi myös, että poika oli ollut väärässä tarjonnassa syntyessään, vaikka päivää aiemmin oli ultrattu ja sillon oli oikea tarjonta?! Kukaan ei kuitenkaan missään vaiheessa minulle kertonut miksi näin kävi ja kaikki vain vältteli kysymystä, niin jäi sellainen olo, että jotain meni mönkään ja minulle ei vaan kerrota etten valittaisi tai jotain?!

Paraneminen synnytyksestä on ollut pitkä ja kivinen tie! Kolmisen vuotta kärsin yhdyntä kivuista, koska minut oli ommeltu jotenkin liian pitkältä kiinni?! Käsittääkseni osa emättimen suusta oli ommeltu myös umpeen. Nyt kudokset on kuitenkin vetreytyneet ja enää ei ole yhdyntä kipuja ollut...onneksi! Vuoden ajan juoksin terveys keskuksessa hakemassa vesiperäruiskeita, koska ummetus ja ulostus kipu oli niin hirveitä. Puolen vuoden ajan kävin seurannassa fyisoterapeutilla ja lopuksi piti käydä gastrokirurgilla ultrassa. Vasta kirurgi huomasi ihan näkyvissä olleen haavauman peräaukon suulla mistä todennäköisesti pitkittyneet ulostamis kipuni oli johtunut...tätä ei terveyskeskuksessa ollut huomattu mitä kirurgi ihmetteli suunnattomasti, koska sen olisi huomannut kuulemma ihan maallikkokin!! Kirurgi kertoi fysioteapeutin tutkimusten tulokset, jotka oli että lihaksen toiminta kyky on rajaa hipoen normaali, suoliston toiminta kyky on heikko ja alateitse synnytystä ei minulle enää suositella. Hänen piti tehdä ultra syvemmistä lihaksista, mutta sitä ei tehty sen haavauman takia olisi ollut liian tuskallista minulle silloin ja hän ei pitänyt sitä välttämättömänä ellei isompia ongelmia tule. Tällä hetkellä minulla on edelleen ummetus ongelmia, ilman pidätys vaikeutta ja ripulissa ei parane lähteä kovin kauas vessasta!

Minulla ei sinänsä jäänyt mitään traumoja ja sanoin sillon jo heti synnytys salissa, että haluan vielä lisää lapsia. Oikeastaan on aika sekavat tunteet, koska itse alatie synnytyksen valitsin ja eihän kukaan niitä seurauksia voi ennustaa. Olen iloinen, että sain terveen lapsen ja että minäkin olen kuntoutunut näin hyvin. Olen hämilläni siitä, kun kukaan ei minulle vastannut kysymyksiini ja nämä pyörii edelleen toisinaan mielessä...varsinkin nyt, kun haaveissa on toinen lapsi! Mikä todennäköisesti sitten syntyy sillä pelkäämälläni suunnitellulla sektiolla! Olen ajatellut pyytää jossain vaiheessa esim. toisen raskauden aikana, että joku kävisi minun kanssani läpi mitä siinä synnytyksessä tapahtui?!
 
Hieno aloitus Wirma, kuin omia ajatuksiani olisi lukenut monissa viesteissä täällä. Mää en myöskään yhtään ymmärrä mikä ero on sektiossa ja siinä että emätin on kahdessa kappaleessa ja sitä kursitaan kasaan ilman puudutusta puolitoista tuntia. Infektiokin tuli kuin kaupan päälle. Kuukauden päivät söin tuplia tai triplia särkylääkkeitä päivistä selvitäkseni ja pystyäkseni nukkumaan. Nekin sai itse hankkia eikä synnytyksen jälkeen tarjottu pyytämättä mitään lääkettä vaikka se oli aika selvää että kipuja oli vaikka mulla vielä lääkärinkin mukaan oli korkea kipukynnys. Mulla meni 3kk suht "normaalista" alatiesynnytyksestä toipumiseen vaikka repeämät oli just emättimen puolella eikä sulkijalihaksessa mitään. Hoitajat vaan sanoi että muutamat tikit täällä, ja vasta jälkitarkastuksessa tajusin että se emätin oli tosiaan ihan halki ja nyt on koko pituudella kulkeva arpi. Tuntuu että sektiosta toipuu kaikesta huolimatta nopeammin, ja silloin ainakin tietäisi että se paraneminen tosiaan tulee toteutumaan!

Mulla on nyt toinen tulossa ja pähkäilen että vaatisinko sektiota vai menenkö alatiesynnytykseen siinä toivossa että toinen kerta olisi todellakin helpompi niinkuin sanotaan.
 
Paranemisesta: Nuo sulkijalihakseen asti repeämät ovat oma lukunsa, mutta emättimen repeämät paranevat kyllä yleensä paremmin kuin sektiohaava. Emätin kuitenkin repeää lihassyiden mukaan "luonnollisesta kohdasta", mutta sektiohaavassa haavan pinta ja alku leikataan - toki sekin sitten revitään käsin lopulliseen kokoonsa, eikä viilletä vaan suoraan lihasten poikki. Sektiohaava on kuitenkin monin verroin isompi, menee paaaaljon syvemmälle, ja parantunutkin kohdun arpi on aina repeämisriski seuraavassa raskaudessa ja synnytyksessä.

Joku huomautti, ettei niitä alatiesynnytyksen kannattajia ole äideissä, joille on synnytyksestä jäänyt jotain häikkää. No, täällä ilmoittautuu yksi!:wave: Ihan tavalliset, II asteen repeämät sain esikoista synnyttäessä. Arpi kiristi yhdynnässä kipeästi suunnilleen ensimmäisen vuoden, sen jälkeen se ei ole vaivannut. Virtsankarkailu kuitekin jäi - etenkin flunssaisena, kun yskin ja aivastelen, saan kulkea kyllä tenat housussa, samoin urheillessa. Rakon laskeumaa ei ole (vielä) kliinisesti todettavissa, mutta oma tuntuma kehon muuttumisesta on, että laskeuma tulee viimeistään vaihdevuosi-iässä. Ikäväähän se on, mutta minulla ehkä juuri tuo tieto pelastaa katkeroitumiselta. Olen koulutukseltanu kätilö, joten tiedän varsin hyvin sekä alatie- että sektiosynnytyksen riskit (ja pelkään sektiota PALJON enemmän kuin alatiesynnytystä). Äitini ja molempien mummojeni virtsankarkailu on hoidettu leikkauksella, joten tiesin taipumuksestani tähän ongelmaan - etukäteen asennoituminen, vaikkakin aika tiedostamaton, ilmeisesti auttoi. Tieto tosiaan kuuluu kaikille äideille, myös tuleville!

Ai juu, vielä ihan pieni faktakorjaus monessa viestissä näkyneeseen käsitykseen: Lantiomitoilla ja vauvan mahtumisella lantion läpi ei ole mitään tekemistä repeämisen kanssa. Lantiomitat voivat olla kuin ladon ovet, mutta kireät kudokset revetä silti kunnolla - tai toisaalta, lantio voi olla mitoiltaan niukka, mutta kudokset joustaa niin hyvin, ettei tule repeämiä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä