virallisesti repeämistä

Olitpa ilkeä Kisuli79! Saisit hävetä.

Wirmalle :hug: , ymmärrän tekstisi täysin. Itselläni ei noin pahasti käynyt, mutta molemmat synnytystavat kokeneena en taatusti ois yhtään alakauttasynnytystä halunnut jos oisin etukäteen tiennyt vaihtoehdot. Ihme vouhkaamista naisilla sen alakauttasynnyttämisen ehdottomasta paremmuudesta. Tilanteet vaihtelee ja synnyttäjät myös. Itse sain kaksoset 3 kk sitten sektiolla ja toivuin paremmin kuin kahdesta alatiesynnytyksestä. Eipä ole virtsanpidätysongelmia eikä pukamia, vuoto oli lyhyt ja seksikin oli mahdollista ja kivutonta heti.sanoin lääkärille,
että naisia huijataan synnyttämään alakautta (just noin niinkuin joku mainitsi, että sektion vaaroja kyllä isoon ääneen toitotetaan, mutta alakauttasynnytyksen jäljistä ei hiiskuta mitään ). Sanoin siis
, että niin paljon mukavampi kokemus, että alan mainostamaan tätä, niin lääkäri sanoi, että elä ala, se voi pitää paikkansa, mutta yhteiskunnalle ja hoitohenkilöäkunnalle se on kalliimpaa ja vaativampaa!!! He eivät halua siis tehdä sitä sektiota, vaikka tosi tosi harvoin siinä on mitään ongelmia. ja sanoipa myös, että tulehdusriski (jota niin suurena pidetään) on tosi pieni, kun nykyään annetaan kaikille automaattisesti antibioottia leikkauksen ajan suoraan suoneen.

Paljon enemmän tiedän pieleen menneitä alatiesynnytyksiä ja itseasiassa yhtän huonoa sektiokokemusta ei ole tuttavapiirissä.

Monesti tuntee pientä sääliä ekaa odottavien kanssa jutellessa, kun he eivät ollenkaan tiedä mihin joutuvat aika suurella todennäköisyydellä...

Vieläkin Wirmalle tsempit! Ja älä välitä noista toopeista jotka laukoo typeryyksiä, tietämättä itse mistä puhuvat.
 
Wirmalle vaan voimia.. :hug:
Itselläni meni synnytys ihan samoin ku Neetalla. Olen edelleen katkera (synnytyksestä 8kk) ja jos olisin jaksanut ja tiennyt, että varmasti voitan jotain tekemällä valituksen, niin olisin sen tehnyt.
Minulla pitkittynyt ponnistusvaihe (1h45min) ja ottivat imukupilla ja jopa puuduttivat, mutta eivät leikanneet vaikka olisi KUULUNUT TEHDÄ NIIN!!!!!!!
Sain siis 3.asteen repeämät ja ihka uuden perseen kun kursivat sitä kasaan useimpia tunteja!!!!!!! Satojen lantiopojalihas-jummpien jälkeen ja puolen vuoden fysioterapeutin jälkeen alkaa olla ihan ok paikat. Ei onnex mitään pidätysongelmia, koska jo sairaalassa kuultuani vauriot ja sen, että jos en meinaa jumppailla, niin pidätysongelmia tulee, niin päätin että minullehan niitä ei tule, makso mitä makso!
Ja järkyttävä kammo, kun toista lasta niin toivomme..lupasivat kyllä heti heräämössä, että saisin sektion ja että minun ei tarvitse kokea samaa ikinä enää. Saas nähdä kuin lupauksen käy..
Ja olen myös sitä mieltä, että ne keille tätä ei ole tapahtunut eivät voi tietää kuinka pahalta ja väärältä se tuntuu. Jaksamisia vaan kohtalotovereille!
 
Minusta on hyvä, että näistä repeämistä tulee puhetta. Jollei vauvani olisi ollut perätilassa, joilloin siis ensisynnyttäjänä sain automaattisesti sektion, olisin halunnut silti sektion, koska pelkään juuri noita pahoja repeämiä. Enkä todellakaan ymmärrä miksi äidit, joilla on ollut normaali synnytys, väittävät lähes poikkeuksetta, että ei sellaista tapahdu. No, ei ehkä heillä, mutta kuten tämänkin aiheen alta olemme saaneet lukea, niin joillekin niin tapahtuu. Ja silloin on mun mielestä turha tulla viisastelemaan tänne palstalle kuten nimim. tuleva mami ja peppi pitkäkorva. Ja kisuli79 on ilmeisesti täysin kykenemätön tuntemaan empatiaa ja näyttääkin sen mielellään...
Mutta hyvää jatkoa sinulle, Wirma! :)
 
Olen samaa mieltä barbababan kanssa, hyvä että edes täällä aiheesta puhutaan avoimesti! Itselläni esikosta 3. asteen repeämät ja edelleen oon toipilaana...toivon vielä jumpan auttavan. Tajusin vasta kotiuduttuani synnäriltä, että näitä pahempia repeämiä ei satukkaan joka toiselle. Synnärillä aiheesta vaiettiin sujuvasti, kukaan ei tullut reilusti kertomaan siitä mitä oli tapahtunut ja miksi. Tajusin vasta myöhemmin miten pahasti oli käynyt ja miten kauan toipuminen kestää. On selvää, että avoimuutta tarvitaan, ei siksi että voitaisiin pelotella ennen synnytystä, vaan siksi että tietoa olisi saatavilla edes niille jotka sitä kaipaavat. Ja aiemmin kommentoituun liittyen: vain ne jotka eivät itse ole saaneet pahoja repeämiä voivat väittää sen olevan luonnollinen osa synnytystä ja ikävienkin seurausten kuuluvan synnyttäneen naisen elämään.

Mukavaa kuulla muidenkin repeämistä, tämän asian kanssa on kuitenkin niin yksin tässä luonnollisten synnytysten maassa ;)
 
Kyllä minun mielestäni jokaisen luulisi ymmärtävän itsekin että on aika tavallista kun vauvan kokoisen mötikän punnertaa ulos että siinä saattaa itseenkin sattua...No ehkä näin ei sitten ole ja ensisynnyttäjät todella uskovat että repeämät ovat jotain harvinaista? Ei minullekaan kukaan erikseen mitään luentoa synnytysvaurioista ole pitänyt mutta itse kyllä olin varautunut siihen että jonkinlaisia repeämiä sekä eppari on tulossa koska jo esikoisella oli suuri pää.

Ehkä nykypäivän synnyttäjille täytyy sitten erikseen luetella mitä kaikkea voi sattua ja kysyä haluaisivatkohan he kuitenkin mahdollisesti mieluummin sektion... Kysymys kuuluu kuka sitten maksaa ne sektiot jos suunniteltuja sektioita alkaisi olla noin puolet synnytyksistä? Toisekseen sektio on aina riskialttiimpi(etenkin äidille) kuin normaalissa raskaudessa alatiesynnytys, en kuitenkaan usko että näissä synnytysvalmennuksissa myöskään erikseen kerrotaan mitä kaikkea sektiossa voi mennä pieleen...Ihme ettei ap perää sektion riskien luettelemista... ;)

Toki on ikävää että ap:lle on jäänyt pysyviä vammoja synnytyksestä, tämä on kuitenkin harvinaista. Pienet ja hiukan suuremmatkin repeämät ovat kuitenkin tavallisia ja niistä kyllä selviää jos synnytyksestäkin on selvinnyt. Ap pystynee vammoistaan huolimatta kuitenkin elämään suhteellisen normaalia elämää(esim. liikkumaan ilman apuvälineitä ), kun taas sektion mennessä pieleen seurauksena saattaa olla mm. halvaantuminen.

Ja noin yleisesti ottaen tavallisten synnytysvaurioiden paranemiseen voi erittäin paljon itsekin vaikuttaa, jos pitää kunnostaan huolta raskausaikanakin (olettaen että raskaus sujuu normaalisti) on paraneminenkin nopeampaa kuin sillä joka vain valittaa sohvannurkassa ;)
 
Kiitoksia Tirlittan81, MiMi06 ja barbababa, itsellä alkaa jo pikkuhiljaa helpottaa kun tapahtumaan saa etäisyyttä ja kun sitä saa tavalla ja toisella käsiteltyä, vaikka eihän sitä koskaan voi unohtaa. Omasta mielestäni myös tämmöinenkin keskustelu on erittäin tärkeää varsinkin silloin kun se pysyy asiallisena (vaikka siihen on tietysti vaikea vaikuttaa) muun muassa jo senkin vuoksi, että myös tajuaa ettei todellakaan ole yksin asian kanssa. Ja tietysti toisilta saatu tuki tuntuu todella hyvältä. :flower: Voimia edelleen myös kaikille kohtalotovereille. Vaikea kuvitella että traumaattisen ensimmäisen synnytyksen jälkeen kukaan enää tosissaan voi kieltää sektiota, kuitenkin joustamatonta arpikudostakin on jo sen verran elimistössä että on aika suuri riski entistä pahempiin vammoihin seuraavalla kerralla.

Paulchen, jos vilkaiset edelliselle sivulle niin siellä oli jo tämäntyylisistä asioista keskusteltu, mitä toit esille. Sinänsä melko huvittavaa on, että tosiaan raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen neuvotaan liikkumaan jotta vointi olisi parempi ja toipuminen nopeutuu. Itse kävin vielä samana päivänä kun synnytys käynnistyi usean kilometrin kävelylenkin, ja pystyin siis liikkumaan ja liikuinkin aktiivisesti erittäin hyvin aivan loppuun saakka. Kuvittelin myös että pystyn aloittamaan aktiivisen liikkumisen pian synnytyksen jälkeen niin kuin neuvolassa toitotettiin. Synnäriltä lähdettäessä lääkäri kuitenkin sanoin ettei mitään kovin raskasta saa tehdä ainakaan puoleen vuoteen (oli siis silloin katsonut tilanteen alapäässä, mutta ei kommentoinut muuten asiaa, vammoille annettiin nimi vasta jälkitarkastuksessa eri lääkärin toimesta). Ja aika pian kun sängynpohjalta pääsi kunnolla ylös, totuus alkoi valkenemaan - vaikka mitään apuvälineitä ei tarvitakaan liikkumiseen niin kyllä se todella melko lailla invalidisoi kun pissa ja kakka tulee ulos ilman pidätyskykyä. Niinno, voihan vaippojakin pitää apuvälineenä :LOL: Liikkuminen ja kuntoutuminen on siis täysin mahdotonta tuommoisten vammojen kanssa vaikka niin "viisaat" neuvovat tekemään. Pahinta itselle oli myös se, että koska liikkuminen ja urheilu on aina ollut keino hoitaa korvien väliä, niin henkinen toipuminen oli myös vammojen kanssa melko lailla mahdotonta ja noidankehä valmis. Ja yksinkertaisesti kipu, joka tuli kun sisäelimet pullistelivat ulos, piti huolen siitä ettei jalkeilla tehnyt mieli olla kauempaa kuin pakko. Vielä nykyäänkin näkee joissain ilmeisesti vanhoissa ohjeissa laskeumavammoista kärsiville hoitokeinona lepääminen makuuasennossa, sillä tunnettuahan on että esimerkiksi yöllä nukkuessa kun painovoima ei kisko elimiä alas, ne pääsevät palautumaan ja aamulla on ainakin vähän aikaa lähes normaali olo. Mutta eipä se ole pitemmän päälle kovin kestävä ratkaisu. Onneksi leikkausmenetelmät kehittyvät....
 
Alkuperäinen kirjoittaja neeta:
Episiotomiaa ei kuulemma ehditty (!) tekemään vaikka oli ehditty puuduttamaan. Imukupin kanssahan eppari kuuluu aina tehdä. Jos olisin jaksanut olisin tehnyt tästä valituksen. Lääkäri oli kamalan töykeä ja hyvin hermostunut. Hän jopa huusi minulle kun uskalsin huutaa kivusta.
Minua askarrutaa tämä, että imukupin kanssa eppari kuuluu aina tehdä. Kuuluuko tosiaan? Meinaan että jos imukuppi mahtuu sisään ja ulos, niin mitä eroa sillä on epparin/repeämien suhteen, tuleeko vauva ulos imukupin avustuksella vai ei? Oon varmaan tyhmä :ashamed: mut heitänpä nyt kuitenkin tällaisen ajatuksen. Itsellä esikoista yritettiin niin pehmeällä kuin kovallakin imukupilla, mutta pää ei seurannut. Ei ollut mitään puhetta puuduttamisesta tai leikkaamisesta. Seurauksena kiireelllinen sektio, joka vielä matkan varrella muuttui hätäsektioksi. Muuten toivuin kyllä hyvin, mutta seksielämä oli vuoden verran hankalaa. Yhdynnät eivät kipujen vuoksi onnistuneet.

Ikävää kohtelua neeta olet kyllä saanut. Tosi inhottava kuulla, että tuollaisiakin lääkäreitä voi synnytyksessä olla mukana.

En kyllä ensimmäistä synnyttämään lähtiessä ollut muuten valmistautunut, kuin niillä tiedoin, mitä synnytysvalmennuksessa annettiin. Mahdollisista repeämistä ei minulla ollut hajuakaan. Ei valmennuksessa myöskään juuri mainostettu ns. luonnollisia keinoja, joilla kivun kanssa voi tulla toimeen (kuten rentoutumismenetelmiä, liikkumista, eri asentoja, lämmintä vettä jne.)vaan keskityttiin esittelemään teknisempiä ja lääkkeellisiä keinoja. Tätäkin nyt ihmettelen.

Seuraavan synnytys on melko pian käsillä, ja haluaisin mahdollisimman luomun synnytyksen. Varaudun kuitenkin kaikkeen. Toki mahdolliset repeämätkin mietityttävät, mutta en silti itse sektiota haluaisi, ellei sille tule jotain "todellista" tarvetta. Eipä tässä auta kun katsoa mitä tuleman pitää.
 
Kaikille "kovia" kokeneille alatiesynnyttäjille tsempit ja sympatiat. Itse olen tilastoissa varmaan niitä v*itun hyvin alatiesynnytyksestä selvinneiden listassa, vaikka tosiasia tuntuu toiselta.. Synnytyksestä aikaa 8kk ja alapää vieläki arka ja seksi ei edes ole ajatuksissa, ja jonkinasteinen henkinen trauma ja pelko vieläkin. Odottelen sitä autuasta aikaa kun se luonto parantaa ja niinhän ne viisaat ja tietävät sanovat että "sen niiku unohtaa sitten vaan".. huh huh.
Toivoisin kovasti lisää lapsia mutta en ole valmis synnytykseen, on vielä edellisestä niin raiskattu olo suorastaan.
Kaikki jeesustelu kyllä pännii ko asiasta, tulee mussuttamaan alatiesynnytyksen ihanuudesta sitten ku on oma kroppa siitä p*skana.
Ihana terve vauvaa tuo muuta ajateltavaa, mutta haluaisen senkin lisäksi olla nainen vielä.
 
Kaikille "kovia" kokeneille alatiesynnyttäjille tsempit ja sympatiat. Itse olen tilastoissa varmaan niitä v*itun hyvin alatiesynnytyksestä selvinneiden listassa, vaikka tosiasia tuntuu toiselta.. Synnytyksestä aikaa 8kk ja alapää vieläki arka ja seksi ei edes ole ajatuksissa, ja jonkinasteinen henkinen trauma ja pelko vieläkin. Odottelen sitä autuasta aikaa kun se luonto parantaa ja niinhän ne viisaat ja tietävät sanovat että "sen niiku unohtaa sitten vaan".. huh huh.
Toivoisin kovasti lisää lapsia mutta en ole valmis synnytykseen, on vielä edellisestä niin raiskattu olo suorastaan.
Kaikki jeesustelu kyllä pännii ko asiasta, tulee mussuttamaan alatiesynnytyksen ihanuudesta sitten ku on oma kroppa siitä p*skana.
Ihana terve vauvaa tuo muuta ajateltavaa, mutta haluaisen senkin lisäksi olla nainen vielä.
 
PinotNoir tossa pohti...
Kai sillä nyt jotain merkitystä on tehdäänkö epistomia vai ei. Eihän se tarkoita, että jos imukuppi mahtuu sisään, niin myös vauva mahtuu ulos?
Ainakin jälkitarkastuksessa gynekologi sekä myöhemmin fyssari, jolla jouduin vaurioiden takia käymään olivat todella ihmeissään, kun epistomiaa ei oltu imukupin yhteydessä tehty. Se vaan kuuluu tehdä ja olisin varmaan säästynyt minäkin vaurioilta (katkera edelleen...) jos tyypit olisivat toimineet, niin ku lääkiksessä opetetaan.
En ole itse lääketieteellinen asiantuntija asiassa, mut kommentoin silti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MiMi06:
PinotNoir tossa pohti...
Kai sillä nyt jotain merkitystä on tehdäänkö epistomia vai ei. Eihän se tarkoita, että jos imukuppi mahtuu sisään, niin myös vauva mahtuu ulos?
Ainakin jälkitarkastuksessa gynekologi sekä myöhemmin fyssari, jolla jouduin vaurioiden takia käymään olivat todella ihmeissään, kun epistomiaa ei oltu imukupin yhteydessä tehty. Se vaan kuuluu tehdä ja olisin varmaan säästynyt minäkin vaurioilta (katkera edelleen...) jos tyypit olisivat toimineet, niin ku lääkiksessä opetetaan.
En ole itse lääketieteellinen asiantuntija asiassa, mut kommentoin silti.
Niin no kai se episiotomia on hyvä tehdä ilman imukuppiakin, jos vauva ei ilman sitä meinaa mahtua ulos. Aattelin vaan, että JOS vauva mahtuisi ulos ilman imukuppia ja jokin muu kuin koko hidastaa sitä ulostuloa, niin kai se samalla tavalla mahtuu imukupin kanssa. Mutta tää nyt on kai vähän hölmöä järkeilyä ilman parempaa kokemusta ja tietämystä. En vain tiennyt, että eppari kuuluisi olla automaatio imukuppisynnytyksessä. Tarkoitus ei ollut varsinaisesti kyseenalaistaa. (Itsellä vaavi kai jumitti siksi, että napanuora oli kiertynyt vartalon ympärille, mutta eipä siis auttanut imukuppi, ja vauva autettiin ahdingosta hätäsektiolla.)
 
no, tämä nyt on vähän kaksipiippuinen juttu.. pieni vertailukohde.
koska lentokoneita tippuu taivaalta aina sillon tällön, pitäisikö lentomatkustus kieltää? pitäisikö lentokoneeseen astuville jakaa mainoksia kuinka paljon ihmisiä kuolee lennoilla? ja mainostaa samalla pikajunien paremmuutta?

on erittäin surullista, että kaikkien synnytykset eivät suju hyvin, eikä synnytyskokemus jää mieleen positiivisena. itsekkin repesin, ja verta vuodin yli litran, mutta silti kokemus oli niin hyvä, että tekisin sen uudestaan (ja teinkin).
mielestäni olisi aika törkeää pelotella ensisynnyttäjää noilla repeämisillä ja muilla huonoilla jutuilla. toki tietoa pitää antaa sekä synnytyksestä että sektiosta, mutta huonojen puolien alleviivaamiseen en näe tarvetta. pelkopolipotilaita on jo nyt ihan tarpeeksi.
ja samalla kun sektiot lisääntyisivät, lisääntyisi myös äitikuolemat yms. sektiokomplikaatiot. iso leikkaushan se on.
sinun ap, olisi tietenkin pitänyt saada sektio, mutta eihän synnytyksen lopputulosta voi kukaan ennustaa.

naisten äänivoimalla olemme saaneet kivunlievitykset ja pelkopolin. nyt vielä tarvitsemme todellakin asiallista jälkihoitoa heille, ketkä kuuluvat siihen pieneen prosenttiin keiden synnytykset menevät (kirjaimellisesti) päin v#ttua.

voimia paljon teille kaikille synnytyksessä vammautuneille, toivon pikaista parantumista ja hyvää hoitoa teille! :hug:
 
Minulla esikon synnytys meni hyvin ilman repeämiä, eppari tehtiin. Mutta kyllä minustakin neuvolassa oli asenne sellainen, että höpöhöpö. Kysyin peloissani jotakin synnytykseen liittyvää, niin se kyllä kuitattiin olankohautuksella. Sanottiin vaan, ettei niitä kannata miettiä. AVOIMUUTTA KEHIIN! Asialliset tiedot sain sukulaisnaiselta, jolle oli tullut mm repeämiä. Ihan kiihkoilematta hän asian minulle kertoi, ja tiesin vähän varautua. Onnekseni kaikki menikin suht hyvin. Wirmalle halaukset, et valita turhasta! :hug:
 
Ibe
Itse esikoista odottaessani 5 vuotta sitten pelkäsin hirveästi repeämistä. No huonosti kävi... synnytys käynnistettiin ja olin piuhoissa ja letkuissa kiinni. Kun lopulta piti ponnistaa niin siihen ei ollut tarvetta vaan väkisin ponnistin kun supistus tuli. Puudutteet eivät siinä vaiheessa enää auttanut ja sattui hirveästi. Muistin siinä et ku vauvan saa vaan ulos niin kipu loppuu ja sitä kipua vasten ponnistin. Ponnistin sitten tyhmänä ensikertalaisena "liian lujaa" ja kätilö tuskin ehti ottaa koppia vauvasta...(syytän edelleen itseäni noista repämistä vaikka olisi kätilön pitänyt osata sanoa, ettei liian voimakkaasti ponnista ja käskeä odottamaan, että paikat antaa periksi) Leikkaussalissa paikattiin tunnin verran. Toipuminen oli _hidasta_. Virallisesti vain II-asteen repeämä mutta kaukana ei ollut pahemmat vammat. No aika kului ja luulin etten ikinä parane. Arpi kiristi kiristi ikuisuuden (noin vuoden verran) Surin hirveästi juuri sitä, etten uskalla hankkia toista lasta, jos käy vielä pahemmin. Surin sitä että surin omaa olotilaani vaikka olin saanu ihanan lapsen. Kukaan joka ei ole itse vaivoista kärsinyt ei voi ees kuvitella miten kurjaa se on. Vaikka itselläni ei pahempia pidätysvaikeuksia alun jälkeen ole ollutkaan voin kuvitella miten ne saa masentumaan ym.

No ilokseni voin kertoa tuosta näin 4 vuotta myöhemmin, että olen saanut toisenkin lapsen. Ihan normaalisti alakautta ja synnytys käynnistyi itsestään. Meni ilman kivunlievitystä ja oli helppo. Vanha arpi repesi vain 3 tikin verran! Parantuminen oli nopeaa. 3 viikon jälkeen olo oli, kuin en olisi synnyttänytkään. Samanlainen kuin esikoisen jälkeen oli vasta joskus puolen vuoden jälkeen. Nyt vasta tajusin miten pahasti olin revennyt ja miten kauan toipuminen kesti. Toinen synnytys oli ihana kokemus ja vei ekan synnytyksen aiheuttaman synnytyspelon pois. (rv 38 neuvolatäti kyl sai pelkäämään ku alkoi puhua et kai sulla olisi katsottu jos alatiesynnytys ei kävisi edellisten repeämien takia, olin vähän et öö, kiva tässä vaiheessa alkaa tuollaisia puhua ku olin itseni psyykannu alatiesynnytykseen...)

Mutta minun on silti pitänyt mielessäni käsitellä tätä toistakin synnytystä lähes yhtä paljon kuin ensimmäistäkin. Ehkä siksi kun oli niin erilainen ja nopeasti ohi (2,5h). Aika auttaa jonkin verran tässäkin asiassa. Saa käsiteltyä asian itselleen ja pystyy laittamaan sen taka-alalle. Ja luultavasti on parantunutkin niin hyvin kuin voi parantua kun vuosia kuluu.

Jaksuja!

 
Minulla todettiin tänään peräsuolensulkijalihaksen 100% repeämä. Joudun leikkaukseen kiireellisenä potilaana. Kerroin jo 9kk sitten synnytyssalissa imukuppivedon jälkeen, että minusta kaikki ei ole nyt kohdillaan. Kätilö vain nauroi ja sanoi ompelevansa muutaman tikin ja olen entistä ehompi pari kuukauden päästä.

Ongelmat alkoivat heti. Paskat housussa ihmettelin osastolla kätilöopiskelijalle, että tuleeko todellankin joka äidillä paskat housuun. Minulle todettiin, että hyvä kun suoli toimii ja että keskittyisit nyt vauvaan. Olin todella kipeä. Pyysin jatkuvasti lisää kipulääkettä, mutta kukaan ei kysynyt miksi sitä tarvitsen. Taksimatka kotiin oli tuskaa, kun jännitin, että tuleeko housuun.

Kotona ihmettelin edelleen, että pierua tulee ja paska lentää pitkin olohuoneen lattiaa. Soitin Kätilöopistolle. Osastosihteeri teki diagnoosin, ettei voi olla mitään vikaa, kun synnytys oli normaali imukuppiulosautto. Soitin toisen kerran, ei kommenttia. Oma yksityinen kätilöni (kävin raskausajan yksityisessä neuvolassa) kyseli kuulumisia ja kerroin (itkien) hänelle ongelmastani. Hän sanoi heti, että nyt kuule on aika paha juttu ja hän keskustelee mun gynen kanssa, joka sitten laittoi minut lähetteellä Kättärille uudestaan.

Kättärillä ei osattu kommentoida asiaa mitenkään ja kun eivät tienneet, mitä vastata mun lähettävälle gynelle, niin pistivät "varmuuden vuoksi ja vain potilaan oman mielenterveyden" takia minut kirurgin jonoon.

Nyt olen siis menossa kiireellisenä leikkaukseen. Lihas 100% poikki.

Olo on todella katkera. Miksei nämä synnytyksen asiantuntijat voi ottaa potilaan omaa arviota omasta kehostaan tosissaan? Minullekin oltiin töykeitä, kun pyysin synnytyssalissa hätäsektiota, sanoin että poika on liian iso. Nyt kirurgin lausunnossa lukee, että "sektioon olisi ollut aihetta synnytyssalissa esiintulleiden asioiden perusteella" ja jos vielä lapsia haluan, niin kaikki menee suunnitellulla sektiolla. Alatiesynnytys on nyt kielletty.

Olen itsekin kohdannu melkoista hyssyttelyä naisen ehkä elämänsä tärkeimmän asian kohdalla. Asioista ei puhuta suoraan. Kun kysyin, monta tikkiä tuli, niin vastaus oli "pari". Oikeasti niitä oli ainakin 12. Kun ihmettelin huonoa oloani, kukaan ei kertont, että menetin paljon verta. Oma yksityinen kätilöni kysyikin, että kait sait lisäverta tai ainakin kehoituksen syödä rautaa pari-kolme viikkoa... No enpä saanut, en.

Ja tiedoksi kaikille jeesustelijoille... käyn terapiassa jo. Kokemus oli sen verran rankka ja vaiva on vienyt minut sosiaalisen elämän aika rajoittuneeksi. En voi oikein mihinkään mennä, kun piereskelen koko ajan ja Imodiumia pitää ottaa, jos on lähdössä vaikkapa kauppaan, ettei tule housuun. Ikkunasta katselen äitejä, jotka pystyvät leikkimään lastensa kanssa puistossa ilman kakkaongelmia. Kyllä minäkin, sitten ehkä joskus, kunhan ensin leikataan ja kuntoudutaan (taas jälleen kerran...) Ja sitten ihmetellään, miksen käy muskarissa, palleropiirissä, vauvajumpassa jne.

KUN EN VOI |O
 
Kaikille pysyviä/pitkäaikaisia/traumaattisia vammoja saaneille jaksamista :hug:
Täytyy sanoa, Vadelma, että aika uskomaton tarina, siis uskomatonta, kuinka synnytyksen jälkeen sinua kohdeltiin! En ole niin yllättynyt, etteivät suostuneet sektioon, vaikka aihetta olisi ilmeisesti ollutkin. Ihmettelen kuitenkin, ettei kukaan sairaalassa jälkeenpäin kuunnellut ongelmiasi. Järkyttävää.

Minulla toinen synnytys lähestyy ja alakautta toki yritän ja toivon, että menee hyvin. Ensimmäinen syntyi hätäsektiolla. Tämä seuraava ilmeisesti ekaa isompi, mutta koetan olla hermoilematta, ensimmäisen koko ei kuitenkaan mikään järjetön eikä koolla ollut merkitystä synnytyksessä ilmenneiden ongelmien kanssa.
 
Edelleen odottelen leikkausta. Nyt sanottiin, että 1-2kk sisään. Kiire olis, mutta heillä ei ole sairaanhoitajia osastolla tarpeeksi, eikä näin ollen vuodepaikkoja.

Päätin hankkia itselleni asianajajan. Vielä hakusessa oikea tyyppi. Hoitovirhe ei ole oman pään höyryjä, vaan päätin asiasta keskusteltuani sekä kätilöni etä lääkärini kanssa. He tukivat ajatustani ja olivat samaa mieltä törkestä laiminlyönnistä.

Alla hieman tekstiä viitaten aloittajan samaan päätökseen TEO:lta. Sehän useinmiten toteaa kaiken sujunen ilman hoitovirhettä.

Ref Turun Sanomista:
"Lääketieteellisistä kysymyksistä asiantuntijoina kuullut lääkärit ottavat helposti ratkaisijan roolin myös oikeudellisissa kysymyksissä.

Itse potilasvakuutuskäytännössä on se epäkohta, että julkisella puolella tapahtuneilla hoitovirheillä ei tosiasiallisesti ole mitään vakuutusturvaa, sillä valtiolta ja kunnilta ei peritä vakuutusmaksuja. Mikäli hoitovirhe tapahtuu julkisella puolella, peritään siitä syntyneet kustannukset suoraan kyseisen sairaanhoitopiirin määrärahoista.

Tämä käytäntö selittää osaltaan sitä, miksi potilasvahinkoratkaisujen oikeudellinen arviointi on riippumattomissa tuomioistuimissa varsin usein toinen kuin lääkärivetoisissa asiantuntijaelimissä."

Cee... Minun pöksyihin kurkisteli kätilöopiskelija, jolle oli tärkeämpää saada kasaan opintosuorituksia ja minä "sain" olla hänen näyttötyönsä imetystukijan opinto-osuudessa. Kotiin lähtökin venyi, koska jouduimme odottelemaan hänen opettajaansa, joka ei sitten koskaan vaivautunut paikalle. Ihmettelin, ettei lääkäri tutkikkaan minua, koska olin niin kipeä. Minulle tokaistiin vaan, että paikallinen terveyskeskus hoitaa sitten äidin jälkitarkistuksessa. En saanut neuvolasta apua.

 
Monet puolustelevat alatiesynnytystä verrattuna sektioon, että alatiesynnytys on luonnollinen ja sektio ei, kun siinä tehdään kirurginen operaatio eli leikkaus.

Mutta entäs sitten alatiesynnytys, jossa tehdään kirurginen operaatio eli episiotomia, joka voi olla isokin? Onko se luonnollinen??? (Näin kävi itselläni 3vk sitten, siitä huolimatta tuli lisäksi repeämä.)
 
Pakko on kirjoittaa omatkin kokemukseni.

Synnytyksestä nyt kulunut pari kuukautta ja nyt on vointikin jo normaali.

Eli synnytys ei ollut helppo, imukupilla autettiin 4,3kg vauva maailmaan hartiat olivat tiukassa ja käsi poskella tästä seurauksena 3.-4. asteen repämät ja molemmat peräaukon sulkijalihakset poikki. Kirurgi ja gynekologi kursivat pari tuntia leikkausalissa paikkoja kasaan.

Sairaalassa oli henkisesti aivan rikki, itkin, vessassa käynti pelotti. Särkylääkkeitä ja ummutuslääkkeitä söin noin 3viikkoa. Kivut olivat alussa kyllä hirveät.

Kirurgin jälkitarkastuksessa kaikki ok, ilmaakin pystyy pidättämään. Ja nyt kaikki toimii niinkuin ennekin. En ole ainakaan huomannut mitään poikkeavaa. Kirurgi olikin sairaala henkilökunnan mukaan yksi suomen parhaista.

Henkisesti olen nyt pikkuhiljaa toipunut. Tosin riekaileinen alapää hiukan harmittaa pari tikkiä oli revennyt.

Seksiä ei vielä olla kokeiltu, mutta eiköhän senkin aika tässä piakkoin tule. Paikat ainakin tuntuvat ihan normaaleilta, että eiköhän se seksikin suju.

Uusi vauva olisi toiveissa jo piakkoin. Ja sairaalassa sanoivat että seuraavat tulevat sitten automaattisesti sektiolla. Toivotaan että myös näin käy. Ainakaan toista alatie synntystä en ihan heti haluaisi.

 
Minulla hyvin samanlainen tilanne kuin petapalla. Tosin olen toipunut niin hyvin että eilen jälkitarkastuksessa gynekologi sanoi että koko repeämää ei päälle päin edes huomaa ja samaten en sitä itsekään enää huomaa. Minulla tämä tosin oli toinen alateitse synnytetty lapsi, mikä kuulemma tekee tilanteesta aika harvinaisen, eikä muuten käytetty imukuppiakaan. Esikoisen synnytyksessä en revennyt yhtään, tosin silloin tehtiin episiotomia ja lapsikin oli 700 grammaa kevyempi kuin toinen (3630 g ja 4385 g). Mainittakoon vielä että korjattu repeämäni parani paljon nopeammin kuin ommeltu eppari.

Vaikka tuo 4. asteen repeämä aluksi säikäyttikin, niin en silti toivo että olisin synnyttänyt sektiolla. Minusta alatiesynnytys vaan on luonnollinen asia, vaikkei minulla kumpikaan synnytys ollut helppo saati kivuton. Jos lisää lapsia haluaisin niin silloin kuulemma suositeltaisiin sektiota. Onneksi meillä lapsiluku on näillä kahdella ihanalla pojalla jo täysi.
 
Miten lie sinulla, Vadelma71, joko olet päässyt leikkaukseen ja jos niin miten meni? Toivottavasti kaikki on nyt paremmin, itsellä ainakin pari korjausta on vienyt oikeaan suuntaan vaikka eihän siitä koskaan entiselleen tule. Tärkeintä kuitenkin, että pystyy hallitsemaan pissan, kakan ja ilman tulon. Tosiaan jo muutaman korjausleikkauksen jälkeen on entistä vaikeampi käsittää suunnitellun sektion kieltämistä, sillä se oli se mitä itse olisi halunnut, lantio oli todettu ahtaaksi ja nyt joudun joka tapauksessa kohtaamaan leikkausten riskit, tosin moninkertaisesti synnytyksen jälkiä korjaillessa. Eikä se kenenkään kohdalla ole oikein ensin pelotella suunnitellun sektion riskeillä, jotka ovat kuitenkin melko pienet, ja sitten vain todeta tai vedota synnytyksen jälkeisiin korjausleikkauksiin että kyllä ne mahdolliset vammat niillä hoituvat. Hieman nurinkurista?

Tulee valitettavasti niin omat kokemukset mieleen tuosta Vadelman tilanteesta. Muistan, kun ensimmäistä kertaa soitin sairaalaan (ennen yksityisellä käyntiä) ja ihmettelin hoitajalle, kun sisäelimet pullistelivat elimistöstä ulos. Hoitaja totesi puhelimessa, etteivät ne niin voi tehdä. Tosi etevä hoitaja kun puhelimen välityksellä näki ja kaiken lisäksi väärin... Ja kun ensimmäisen kerran soitin sairaalan potilasvahinkoihmiselle ja halusin tietoja vahinkoilmoituksen tekemisestä, niin tämä henkilö jonka pitäisi ajaa potilaiden etuja rupesi kyseenalaistamaan, että tulivatko ne edes synnytyksessä nämä vammat... !!! Taisin kyllä siinä vaiheessa sanoa jonkusen ruman sanan.

Mutta siis, systeemi on mätä, ja vaikka potilasvahinkoilmoituksella eikä sen jälkeisellä jatkoselvityspyynnöllä potilasvahinkolautakunnalle saa oikeutta, se on kuitenkin ilmeisesti ainoa keino vaikuttaa. Sen vuoksi ajattelin itse, ja haluaisin kannustaa kaikkia muita vastaavassa tilanteessa ilman muuta viemään asiaa eteenpäin. Omalta osaltani asian kirjoittaminen paperille oli myös eräänlaista terapiaa, vaikka sen kanssa tulikin monet itkut itkettyä. Valitus joudutaan kuitenkin käsittelemään sairaalassa ja asiat tilastoidaan, ja onhan uutisoitu että valitusten määrä on hurjassa nousussa. Niin pitää ollakin! Mutta ainakin sen valituksen käsittelyn verran joutuu sairaalakin vielä miettimään tapahtunutta, eikä se mene ihan olankohautuksella ohi niin kuin liian usein tapahtuu. Juuri se kohtelu heti synnytyssalissa sen jälkeen kun vauva on revitty ulos, äidin terveydellä ei ole mitään merkitystä, vaivoista ei saisi puhua, niistä pitää vain vaieta ja kärsiä kun kerran on lapsia halunnut, on aivan järkyttävää! Siitä ei enää tällä vuosituhannella kenenkään naisen pitäisi joutua kärsimään eikä oman henkisen ja fyysisen terveytensä puolesta taistelemaan mutta taisteltava se vain on! Eikä kukaan muu sitä tee naisten puolesta.

Oli hyvä kuulla, että olit Vadelma hakeutunut terapiaan - se on myös yksi asia, jota ei voi kuin lämpimästi suositella! Tietysti terapeutin tasosta riippuu kuinka hyvin henkistä puolta saa hoidettua, mutta itsellä ainakin traumaterapia on pelastanut minut ja meidän perheen loppuelämälle. Ilman muuta jokaisen naisen, jolla on kamala synnytys, tulisi osata käyttää näitä yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia kaikin puolin jotta synnytyshelvetin aiheuttama henkinen ja fyysinen tuska joskus helpottaisi. Neuvolasta on täysin turha odottaa mitään apua, mutta sen kautta voi vaatia itselleen lähetteen terapiaan. Ja toimisihan tuo lisääntyvä terapian tarve omalta osaltaan eräänlaisena indikaationa synnytyksen vaikutuksesta ja merkityksestä sitten joskus kun tilastoja ruvetaan katsomaan, jahka joku keksii vain tehdä aiheesta väitöskirjan.

Ensisijaisen tärkeää itsensä hoitamisessa alatiesynnytyksen jälkeen on myös se, että löytää hyvän yksityisen lääkärin jonka luona käy jälkitarkastuksessa tai sitten kun huomaa jotain vaivoja jääneen. Eihän neuvolalääkäreillä ole mitään edellytyksiä tehdä edes kunnon diagnoosia synnytyksessä tulleista vammoista, joten on aivan turha tuudittautua sen tahon "asiantuntemuksen" varaan. Samoin kuin heti synnytyssalissa, ei kätilöillä todellakaan ole rahkeita edes todeta kaikkia vammoja, mentaliteetti tuntuu olevan vain riekaleet kasaan mahdollisimman nopeasti ja toivoa että "kyllä luonto korjaa kaiken itsestään". Juuri alatiesynnytyksen pyhyyden vuoksi näitä asioita ei saisi tapahtua eikä niitä saisi olla olemassakaan. Varmasti vain pieni osa vammoista todella kirjataan heti synnytyksen yhteydessä mihinkään papereihin. Kuitenkin pikkuhiljaa tehdään tutkimuksia ja asioita selvitellään siitä, miten lopullisesti ja pysyvästi naisten sisäelinten sidekudokset, hermot, lihaskudokset ja itse sisäelimet repeävät ja tuhoutuvat nimenomaan alatiesynnytyksen aikana, eikä siihen todellakaan mikään ylimainostettu lantionpohjan lihasjumppa auta. Pahoissa repeämissä jumppa pelkästään pahentaa tilannetta. Ehkäpä joskus uskalletaan tutkia Suomessakin sitä, onko lopulta vauvan aivojen rutistuminen liian ahtaassa synnytyskanavassa ja sen johdosta aivoihin tulevat verenpurkaumat kovin hyväksi vai voivatko aiheuttaa omalta osaltaan kehityshäiriöitä yms.

Ja vielä niin kuin Piipa75 totesitkin, nykyään kun alatiesynnytyksessä isketään samoja puudutteita selkään kuin sektiossakin, ollaan tiputuksessa ja lopulta joudutaan todellakin tikkamaan repeämiä tai episiotomiaa, niin tuntuu melko hurskastelulta puhua "luonnollisesta" alatiesynnytyksestä.
 
kaikille jotka uskalsivat tarinansa kertoa!
Itse odotan esikoista 19. viikolla ja kaikki synnytykseen liittyvät asiat kiinnostavat. Enkä näiden juttujen vuoksi ainakaan vielä koe suurta synnytyspelkoa ja alateitse haluan synnyttää, vaan päinvastoin mun pelkoja helpottaa kun tietää enemmän asioista ja siitä mitä pahimmillaan voi tapahtua! Jos itsellekin kävisi noin pahasti, niin ainakin tietäisi että hoitoa pitää itse vaatia ja kovaan ääneen.

Voimia kaikille toipuville! :flower:
 
Hm.. Itseänikin aika lailla jännittää nuo repeämisasiat, olen pian viikolla 37 ja synnytys lähenee.
Yksi ystäväni antoi minulle seuraavanlaisen ohjeen: Kylpy joka päivä n.2vk ajan ennen synnytystä, ja sen jälkeen levitetään natusan vauvaöljyä alapäähän päivittäin. Siten iho on pehmeä ja joustava ja ehkä voi välttyä repeämiltä. Ja sitten levolac-kuuri myös. No, nämä ohjeet olen ottanut käyttöön, tiedä häntä auttaako mutta eipä niistä haittaakaan liene.
 
ei se ihan niin yleistä ole kuin lekuri väittää...

Ainakaan noin invalidisoivat jutut.

Mulla ei revennyt mikään paikka yhtään ekan kanssa eikä ollut mitään pidätysongelmia, ja olen pienikokoinen ihminen muutenkin... Saisi lekurit hiukan paremmin miettiä ton asian
 
tup
Kyllä repeämät on kait yleisiä. Virtsanpidätysvaivat on aivan arkipäivää ja itsekin juuri havaitsin että virtsaamisen keskeyttäminen ei onnistu yhtään. Synnytyksestä on nyt 5,5 viikkoa, eli onko se tässä vaiheessa aivan tavallista? Pystyn siis pidättelemään mutta en kesken virtsaamisen, kun se on jo aloitettu.

Myös ulosteen pidättäminen oli alussa mahdotonta, ja edelleen on jotain heikkoutta havaittavissa. Kyse lienee lantionpohjan totaalisesta löystymisestä ja syvistä repeämisestä. Onneksi sentään ei sulkijalihas revennyt, kuten täällä muutamilla. Osanottoni teille. Kyseessä on aivan todella hirveä vaiva, huomasin sen sairaalassa ja kyllä siinä muutamat itkut tuli. Mutta ilmeisesti kyseessä oli omalla kohdallani itsestään pikku hiljaa parantuva ongelma (sfinkterivauriothan ei parane itsestään). Tosin en tiedä palautuuko mikään ikinä enää aivan ennalleen, luultavasti ei.

Itse olen pienikokoinen ja vauva lähes 4 kg. Avautuminen tapahtui nopeasti mutta vauva ei laskeutunut jolloin ponnistusvaihe pitkittyi ja vauva oli vedettävä imukupilla. Lääkäri oli kokematon ja vetäisi liian nopeasti ja aavistuksen väärään suuntaan. Tästä saattoi tulla lisävahinkoa. Kätilö sanoi jälkikäteen, että synnytystä hankaloittivat heikot supistukset (epiduraali liian myöhään) ja suuri kudosvastus, joka johtuu urheilijataustastani. Eli lantionpohjan lihasten treenaaminen ennen synnytystä, kuten neuvolassa meillä ohjattiin, olisi todellakin vain pahentanut asiaa.

Tsemppiä teille, kenellä on tullut vaurioita. Itsekin olin synnytyksen jälkeen kuin puulla päähän lyöty. Oli aivan hirveä kokemus ja oli sellainen olo että mua on huijattu. Että kyseessä on ensinnäkin jo synnyttäneiden naisten salaliitto (ei kerrota synnyttämättömille, ettei tule etukäteen pelkoja) ja toisekseen juuri näistä pysyvistä vaivoista harvoin puhutaan. Kätilö sanoi mulle, että on jättänyt episiotomian tekemättä vain kahdelle synnyttäjälle koko uransa aikana!
 

Yhteistyössä