virallisesti repeämistä

Tällä palstalla joku aiemmin ihmetteli joskus virallisia tietoja repeämistä alatiesynnytyksen yhteydessä kun sitä tietoa niihin liittyen on niin vaikea saada. Olen saanut nyt potilasvahinkolautakunnan (ja sitä ennen potilasvakuutuskeskuksen) päätöksellä mustaa valkoisella siitä, minkälainen näkemys asiasta parhaiten tietävillä tai siis lääkäreillä on asiasta. Päätöksen mukaan emättimen ja välilihan repeämät ovat erittäin tavallisia ja niitä syntyy eriasteisina lähes jokaiselle ensimmäistä kertaa alateitse synnyttävälle äidille asianmukaisesta menettelystä huolimatta.

Lisäksi päätöksessä todettiin, että laskeumavaivat ja virtsanpidätyskyvyn ongelmat ovat synnytykseen liittyviä aina mahdollisia seurauksia, jotka eivät ole vältettävissä synnytystavan asianmukaisesta valinnasta ja synnytyksen asianmukaisesta hoidosta huolimatta. (ei otettu kantaa suunniteltuun sektioon)

Suomeksi käännettynä siis käytännössä kaikki naiset todella repeävät ensimmäisellä kerralla ja repeämistä johtuvat vammat, jopa invalidisoivat sellaiset, ovat niin luonnollisia (ja yleisiä?) ettei niistä tarvitse edes mainita ensikertalaisille saati että niillä olisi mitään merkitystä mihinkään suuntaan, vaan naisten täytyy vain tyytyä hiljaa kohtaloonsa.

Tuon tämän ilmi myös sen vuoksi, että mielestäni minulla itselläni olisi pitänyt olla jotain sanomista synnytystapaan lääkäreiden siitä päättäessä kun kyseessä on kuitenkin niin suuresti elämään vaikuttava asia kuin kehon peruselintoimintojen hallitseminen (siis pissan ja kakanpidätyskyky) ja kun itse erittäin vahvasti epäilin alatiesynnytyksen onnistumista (olisin siis halunnut suunnitellun sektion). Ja kun näistä ilmeisen yleisistä asioista ei todella hiiskuta sanaakaan ennen alatiesynnytystä. Ensimmäisen kerran itse kuulin repeämien luokittelusta siinä vaiheessa kun omistani kerrottiin synnytyksen jälkeen. Kun kerran lähes kaikki todella repeävät, niin miksi ihmeessä niistä tai niiden luokittelusta saatikka sitten niiden seurauksista ei puhuta mitään synnytysvalmennuksessa? Olisi paljon paremmat valmiudet ihmetellä muutoksia omassa elimistössään ja sopeutua niihin kun niistä tietäisi jotain jo etukäteen, kuin että kaikki faktat pidetään tarkoituksenmukaisesti pimennossa ja tulleita vaurioita yritetään jopa vähätellä ja hyssytellä synnytyksen jälkeen.
 
Aluksi wirmalle, ikävä, että sulle on tullut synnytyksessä pahoja repeämiä ja jos oikein ymmärsin niin myös pitkäaikaisia vaivoja. Etkö päässyt synnytystapa-arviointiin? Oliko lapsi niin iso, että se aiheutti repeämiä?

Itse raskaana ollessani sain kyllä tietoa repeämistä ja olin tietoinen niiden yleisyydestä ensisynnyttäjillä. Ja mahdollisista pitkäaikaisista vaivoista. Tietoa sain ainakin omalta äidiltäni ja jostain neuvolan ohjevihkosesta, niin ja netistä. Enkä oikeastaan repeämistä miettinyt ennen synnytystä. Toivoin vain, että kaikki menis hyvin eikä tulis pahoja repeämiä. Eikä pahoja tullut, välilihaan pieni repeämä ja pari muuta, ne parani mulla muutamassa viikossa eikä ole vaivanneet sen jälkeen.

Eihän sitä pitäis hyssytellä tässä asiassa, mutta ei mielestäni pelotellakaan. Melkein kaikille ensisynnyttäjille tulee jonkin asteisia repeämiä, mutta toisaalta taas pahat 3.-4. asteen repeämät on todella harvinaisia. Niistä ehkä jälkikäteen äidit vain haluavat puhua enemmän ja tällaisilla palstoilla saa sellaisen mielikuvan, että lähes kaikilla on pahoja repeämiä. Kannatan totta kai asiallisen tiedon kertomista, mutta kun etukäteen ei voi synnytystä paljoa suunnitella eikä repeämiä ennustaa niin liian suurta painoarvoa ei sille asialle kannata laittaa. Asianmukainen hoito ja kohtelu pahoja repeämiä saaneille pitäis ilman muuta kuulua, en tiedä onko sit jälkikäteen lääkäreiden suhtautuminen sellaista vähättelee, että "kyllähän synnytyksessä tulee repeämiä ja alapää muuttuu, kyllähän sinä nyt sen tiesit...", se on tietysti väärin lääkäreiltä.
 
Kiitoksia minttumaarialle kommenteistasi. Lapsi oli minun elimistölleni liian suuri, josta syystä siis itselle jäi pysyvät, pahat vammat. Lantio oli myös todettu kliinisessä tutkimuksessa ahtaaksi, mutta kuten viestistäni kävi ilmi, loppupeleissä kaikki on yleisen käsityksen mukaan vain luonnollista ja naisen hyväksyttävä mitä tahansa synnytyksissä tapahtuu, tarkoittaa se sitten omaa vammautumista tai lapsen vammautumista. Vaikkei itse olisikaan halunnut synnyttää alakautta.

Kävin ennen synnytystä pelkopolillakin, joka oli oikeastaan vielä pahempi lässytyspaikka kuin neuvola ja synnytysvalmennus. Netistä en hakenut tietoa (valitettavasti) eikä edellä mainituissa "asiantuntijatahoissa" mainittu missään vaiheessa kysyttäessäkään todella mitään tietoa alatiesynnytyksen ja repeämisten riskeistä. Mielestäni se on pahemman puoleista naisten halventamista ja todella valitettavasti osoittaa, missä vielä 2000-luvullakin Suomessa (ainakin joissain paikoissa) mennään. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan tämän systeemin kieroutuneisuutta ennen kuin sen itse koin.

Toisaalta tuo, että edes jossain päin Suomea ilmeisesti todella puhutaan asiallisesti kaikista normaaleihin, luonnolliseen alatiesynnytykseen kuuluvista asioista repeämisineen on lohdullista, jospa se käytäntö pikkuhiljaa leviäisi koko maahan. Ja sen vuoksi mielestäni on tärkeää asiallisesti keskustella asioista niiden oikeilla nimillä myös netissä, jospa joku tuleva ensisynnyttäjä osaisi puolestaan myös kysyä asioista ja kyseenalaistaa niitä ja viedä omalta osaltaan varsin hitaasti muuttuvaa systeemiä eteenpäin.

En voi käsittää, kenen naisen etu on se, että näitä tosiasioita yritetään jopa täällä netissä hyssytellä, aivan kuin niistä ei saisi puhua ollenkaan eikä niitä sitten ole olemassa jos niistä ei vain puhuta. Ikään kuin asian täysi kieltäminen poistaisi sen olemasta. Eikä tuo ensimmäinen viestini tarkoita sitä, että jokainen ensisynnyttäjä saa takuuvarmasti vähintään virtsarakon, kohdun ja peräsuolen III asteen laskeumat. Mutta on se hieman outoa, että pienimmät, ensimmäisen asteen repeämätkin pitää kieltää eikä niitäkään saisi olla todellisessa elämässä olemassa. Samoin kuin sitä, että naisen elimistö todella muuttuu pysyvästi alatiesynnytyksissä eivätkä ne kudokset siitä koskaan palaudu täysin ennalleen vaikkei pahoja vammoja tulisikaan. Muutokset ovat kuitenkin varmasti suurimmalla osalla naisia semmoisia, ettei niiden olemassaolo vaikuta omaan tai perhe-elämään muuten kuin positiivisesti (ainakin vaihdevuosi-ikään saakka), eikä niillä ole mitään merkitystä. Senkin vuoksi tuo defensiomekanismi on todella hämmästyttävää.

Juuri tuo synnytyksen etukäteen ennustamisen vaikeus oikeuttaa mielestäni sen, että äidillä tulisi olla jotain sanomista synnytystavan suhteen sillä onhan kyse kuitenkin hänen ja hänen vauvansa terveydestä. Ja äiti itse on oman elimistönsä paras asiantuntija.
 
Vielä tästä asiallisesta keskustelusta näihin alatiesynnytyksen negatiivisempiin asioihin liittyen - se on ollut yllättävänkin vaikeaa lääkäreiden kanssa, riippuen tietysti hieman lääkäristä. Oman kokemukseni mukaan vasta sitten, kun on todennut jonkun asian ensin itse ääneen, on saanut vahvistuksen lääkäriltä - esimerkiksi ihmetellessäni sitä, ettei näistä alatiesynnytyksissä tuleista vammoista todellisuudessa kukaan toivu itsestään, vaan ne jäävät pysyvinä elimistöön pahentuen sitten vaihdevuosi-iässä. Siis että hormonitoiminnan palautuminen synnytyksen jälkeen joiksikin vuosiksi ei ole itse asiassa mikään hoito niihin, vaan ne joudutaan hoitamaan sitten vaihdevuosi-iässä tai sen jälkeen, jolloin myös todellisuudessa suurin osa gynekologisista leikkauksista tehdään. Sitten kun olin sen ääneen sanonut, niin lääkärikin myönsi asian.

Ja pahinta tai kenties naurettavinta on ollut se, että juuri mieslääkäri on jeesustellut eniten sillä, miten ihanaa synnytys on. HALOO!!? Kyllähän se tiedetään, että lääkärin koulutuksella ihminen tavoittelee ainakin omasta mielestään jo puolijumaluutta, mutta se että joku mies kehtaa sanoa noin naiselle, joka on kokenut traumaattisen synnytyksen ja vammautunut siinä touhussa pysyvästi...!? Eli ei kukaan mies ainakaan, saati mieslääkäri (vielä pahempi kuin pelkkä mies) ala naisten asiaa ajamaan tässä, vaan se on naisten itse tehtävä, jos tietoa halutaan ja siitä kertoa muillekin. Kyllä noilla miespuolisilla gynekologeilla ja synnytyslääkäreillä pitäisi olla pakollisena käytännön harjoittelujaksona oman peräsuolen repiminen ponnistamalla sieltä ulos jotain vauvaa muistuttavaa, sittenpähän osaisivat suhtautua synnyttämään menossa oleviin ja synnyttäneisiin naisiin oikealla tavalla.
 
Minä en oikein ymmärrä AP:n vouhkaamista. Jos ei normaali ihminen ymmärrä, että neljän, jopa viiden kilon pötkylän kasvattaminen oman elimistönsä sisällä ja sen uloslykkäääminen (eli synnyttäminen) saattaa aiheuttaa pysyviä muutoksia tai jopa vaurioita kasvuprosessin aikana tai synnytyksessä tämän kasvualustana (eli äitinä) toimivan omaan elimistöön, on kyllä pässi.

Raskausaika itsessään voi aiheuttaa kaikenlaisia vaurioita äidin elimistöön, ilman alakautta tapahtuvaa luonnollista synnytystäkin. Myös kiloiltaan pieni vauva voi aiheuttaa massiiviset repeämät äitinsä alapäähän syntyessään, ei siihen tarvita valtaisaa vauvaa. Ja aina kerrotaan kuinka sektio olisi pelastanut näiltä vaurioilta. Sektio on kuitenkin luonnoton, ihmisen kehittämä tapa syntyä. Sinänsä mukava ja välillä henkiäkin säästävä toimenpide, ei minulla itse sektiota vastaan ole mitään. MUTTA KUN SIINÄKIN VOI ASIOITA MENNÄ PIELEEN. Suunniteltukin sektio voi epäonnistua ja päättyä hysterektomiaan eli kohdunpoistoon, koska leikkaushaava tai kohtu eivät esimerkiksi lakkaakaan vuotamasta kirurgisen toimenpiteen jälkeen. Tai ihan mikä muu tahansa olemassa oleva leikkauskomplikaatio voi tulla.

Raskaus ja synnytys ovat riskejä äidin terveydelle. Hyvä. Tärkein kysymys AP:lle mielestäni on, olisitko jättänyt raskautumatta ja synnyttämättä, jos olisit kaikki riskit tiennyt?
 
Minä en oikein ymmärrä AP:n vouhkaamista. Jos ei normaali ihminen ymmärrä, että neljän, jopa viiden kilon pötkylän kasvattaminen oman elimistönsä sisällä ja sen uloslykkäääminen (eli synnyttäminen) saattaa aiheuttaa pysyviä muutoksia tai jopa vaurioita kasvuprosessin aikana tai synnytyksessä tämän kasvualustana (eli äitinä toimivan omaan elimistöön, on kyllä pässi.

No sitten taitaa suurin osa alan ihmisistä olla oikeita emäpässejä, sillä niinhän sitä uskotellaan ensisynnyttäjälle neuvolassa ja sairaalassa. Tämä "vouhkaaminen" (kieltämättä edellisessä kirjoituksessani saatoin sanoa liian reipaasti noista mieslääkäreistä kun keskustelu soljui tuohon miessukupuoleen, ja kun sieltä niiden suusta on tosiaan kuullut ihan älyttömyyksiä) johtuu juuri siitä, että monet ensisynnyttäjät eivät varmasti tiedä yhtään mitään alatiesynnytyksen riskeistä kun heille uskotellaan varsin valheellisesti (pässimäisesti?) täydellistä palautumista uskomattoman nopeasti alatiesynnytyksen jälkeen. Kuinkahan monella synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuneella on osaltaan masentumiseen vaikuttanut itse synnytystapahtuma, kun se ei olekaan ollut niin helppo ja toipuminen niin nopeaa kuin ennen synnytystä on annettu ymmärtää? Uskon, että monella ensikertalaisella voisi huomattavasti helpottaa sopeutuminen itse synnytystapahtumaan ja sen aiheuttamiin muutoksiin elimistössä jos niistä vain annettaisiin realistisempaa tietoa etukäteen. Sekin helpottaa, kun tietää ettei ole yksin vammojensa kanssa.

Raskausaika itsessään voi aiheuttaa kaikenlaisia vaurioita äidin elimistöön, ilman alakautta tapahtuvaa luonnollista synnytystäkin. Myös kiloiltaan pieni vauva voi aiheuttaa massiiviset repeämät äitinsä alapäähän syntyessään, ei siihen tarvita valtaisaa vauvaa. Ja aina kerrotaan kuinka sektio olisi pelastanut näiltä vaurioilta. Sektio on kuitenkin luonnoton, ihmisen kehittämä tapa syntyä. Sinänsä mukava ja välillä henkiäkin säästävä toimenpide, ei minulla itse sektiota vastaan ole mitään. MUTTA KUN SIINÄKIN VOI ASIOITA MENNÄ PIELEEN. Suunniteltukin sektio voi epäonnistua ja päättyä hysterektomiaan eli kohdunpoistoon, koska leikkaushaava tai kohtu eivät esimerkiksi lakkaakaan vuotamasta kirurgisen toimenpiteen jälkeen. Tai ihan mikä muu tahansa olemassa oleva leikkauskomplikaatio voi tulla.

Kyllä, ja sektion riskit kerrotaankin neuvolassa valmentautumisen aikana ja pelkopolilla suorastaan epäilyttävän perusteellisesti ja fanaattisesti. Mutta ongelma onkin siinä, ettei vastavuoroisesti alatiesynnytyksen riskeistä kerrota YHTÄÄN MITÄÄN EDES NIISTÄ KYSYTTÄESSÄ. En kyllä muuten missään vaiheessa tainnut kommentoida siitä, että vain isot vauvat repivät äitinsä elimistön pahasti...? Joka tapauksessa samat leikkausriskit ovat edessä naisilla sitten kun synnytyksissä tulleita vammoja ja niiden aiheuttamia oireita korjaillaan gynekologissa leikkauksissa ennemmin taikka myöhemmin synnytyksen jälkeen.

Pakko mainita myös se, ettei ihmisten aivojen evoluutio sekä ihmisen kävelyasennon kehittyminen oikein ole menneet niin kuin pitäisi - ihmisillä on yksinkertaisesti jumalattoman vaikeat synnytykset muihin nisäkkäisiin verrattuna aivojen suuresta koosta johtuen. Ja jos todella ruvetaan pohtimaan luonnollisuutta, niin katsotaan maihin, joissa joka sadas nainen ja vielä useampi vauva kuolee synnytykseen koska siellä ei synnytetä sairaaloissa vaan luonnollisesti kotona.

Raskaus ja synnytys ovat riskejä äidin terveydelle. Hyvä. Tärkein kysymys AP:lle mielestäni on, olisitko jättänyt raskautumatta ja synnyttämättä, jos olisit kaikki riskit tiennyt?

Lähtökohta synnytystapaa mietittäessä oli, etten voinut todella kuvitellakaan että alatiesynnytyksen jälkeen nainen voi olla käytännössä invalidi - eikä mistään edes pienistä repeämisistä ollut mitään puhetta, vaan pelkästään sitä hyssyttelyä siitä, kuinka nopeasti alatiesynnytyksestä palautuu ja täysin ennalleen. Silti yksinkertaisesti maalaisjärjellä ajattelin, että alatiesynnytys ei ole minun elimistölleni ja vauvalleni hyvä juttu, oli siis tervettä alitajuista pelkoa ja epäilystä alatiesynnytystä kohtaan. Enkä kyllä todellakaan ollut osannut ajatella koko synnytystä ennen kuin oli pakko, enkä voinut kuvitellakaan että sitä todella olisi pitänyt tehdä ja itse kaivella kaikki tiedot etukäteen, sillä olin niin typerä että luulin saavani asiallista tietoa ja kohtelua suomalaisessa järjestelmässä. Mielestäni lasten haluamisen ja saamisen ei enää 2000-luvulla Suomessa pitäisi tarkoittaa sitä, että nainen todella uhraa oman terveytensä sekä pahimmassa tapauksessa vauvansa terveyden siihen, että säästää yhteiskunnan varoja - siitäkin kun on näissä asioissa varsin vahvasti kyse. Kuka lopulta on oikeutettu vetämään toisen puolesta rajan siihen, mikä on luonnotonta tai luonnollista? Oletko sinä todella sitä mieltä, että on aivan sama vaikket pysty enää alatiesynnytyksen jälkeen pidättämään pissaa tai kakkaa, sillä se nyt vain on niin luonnollista synnytyksen seurausta? Ja samoin, ettei haittaa vaikka sisäelimet todella roikkuvat synnytyksen jälkeen kehosta ulos? Mielestäni naisen, synnyttämään menevän äidin pitäisi saada myös vaikuttaa synnytystapaan juuri synnytystapahtuman ennustamattomuuden vuoksi, koska niitä tapoja on kuitenkin kaksi. Ja jos äiti on todella valmis ottamaan suunnitellunkin sektion riskit, miksi ne häneltä kielletään?

Kertaukseksi; ei enää nykyään suomalaisen naisen pitäisi joutua valitsemaan lapsia halutessaan lapsen saamisen ja oman terveytensä (sekä vauvansa terveyden) välillä.

Ja vastaukseksi: en olisi jättänyt raskautumatta, mutta olisin ollut tarpeeksi viisas ja vahva jotta olisi hankkinut itselleni pelkosektion. Koska sitähän se juuri on, kun naisille ei anneta oikeaa tietoa, naiset eivät myöskään voi olla vahvoilla vaan naisia pystytään viemään todella kuin pässiä narussa.
 
Silti yksinkertaisesti maalaisjärjellä ajattelin, että alatiesynnytys ei ole minun elimistölleni ja vauvalleni hyvä juttu, oli siis tervettä alitajuista pelkoa ja epäilystä alatiesynnytystä kohtaan.

ymmärrän täysin miksi wirma on katkera, olet kohdannut törkeää menettelyä. kyllä etenkin kysyttäessä TÄYTYISI kertoa rehellisesti seurauksista.
mun mielestä naisen intuitiota ei saisi vähätellä, jos todella äidillä on vahva tunne siitä, että alatiesynnytys voi olla vahingollinen itselle tai lapselle niin ei ole reilua "huijata" uskomaan muuta. eikö se olisi ollut peruste sektiolle että lantiosi oli todettu ahtaaksi kliinisissä tutkimuksissa. :hug:
 
Täälläkin on yksi joka ymmärtää täysin wirman katkeruuden ja varmasti olisin itsekin yhtä katkera, jos en olisi sektiota saanut sen taistelun jälkeen mitä kävin ja jos vielä itselleni olisi tullut pysyvät vauriot alatiesynnytyksessä.

Raaka todellisuus on ainakin tässä kaupungissa jossa minä asun se, että alatiesynnytyksen vaaroista ei puhuta mitään. Ei puhuta kysyttäessä eikä puhuta edes siinä tapauksessa, että itse on ottanut asioista selvää ja kyseenalaistaa niitä. Jouduin raskausaikanani monien eri ihmisten kanssa asioista puhumaan (lääkäreiden, kätilöiden, psykologien yms.) ja he kaikki todella antoivat sen kuvan, ettei alatiesynnytyksessä ole mitään vaaraa. Sektion vaarat tuotiin kyllä aina esille ja niitä oikein jankutettiin ja jankutettiin. Jos itse kertoi tai kysyi alatiesynnytykseen liittyvistä vaaroista niin lääkäri totesi tähän ettei sellaisia juuri ole. Repeämiin suhtauduttiin kuin ne eivät olisi mitään. Lääkäri saattoi jopa todeta, ettei repeämistä ja vammautumista voinut pelätä. Välillä tuntui, että ainut asia jota sai pelätä oli kipu ja koska siihen löytyi "parannus" (=puudutteet) niin siitä vaan alakautta synnyttämään.

Mielestäni tällainen menettely on todella outoa nykyaikana. Naisia painostetaan kaikin tavoin synnyttämään alakautta ja jopa toiset naiset syyllistyvät tähän. Mielestäni lääkäreillä on velvollisuus (tai ainakin pitäisi olla) kertoa puolueettomasti kaikkiin vaihtoehtoihin liittyvistä riskeistä. Näin ei kuitenkaan tapahdu.
 
ite tässä oottelen toistani viikolla 39 j just tää repeäminen askarruttaa..ite ekassa synnytyksessä repesin vähän vaikka vauva vaan 2,5kg...ja mietinkin että onks muut revenny ekaa synnyttäessä mutta toisessa ei?että antaiskp paikat jotenki paremmin periks kun toinen tulee?pelottaa kun´tää toinen kuitenkin varmaan jonkun verran isompi :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja pepenmami:
ite tässä oottelen toistani viikolla 39 j just tää repeäminen askarruttaa..ite ekassa synnytyksessä repesin vähän vaikka vauva vaan 2,5kg...ja mietinkin että onks muut revenny ekaa synnyttäessä mutta toisessa ei?että antaiskp paikat jotenki paremmin periks kun toinen tulee?pelottaa kun´tää toinen kuitenkin varmaan jonkun verran isompi :(
Itselläni ei henk.koht. ole kokemusta kuin yhdestä synnytyksestä, mutta mulle on ainakin tullut sellainen käsitys, että toisessa synnytyksessä paikat antaa paljon paremmin periksi ja repeämien todennäköisyys on pienempi kuin ekassa. Ainakin sellaisessa tilanteessa, että kaikki menee hyvin ja normaalisti niin toisesta synnytyksestä pääsee ns. vähemmällä repeämien suhteen. Juttu voi tietysti olla sitten toinen, jos lapsi on tosi iso (ei sekään kyllä aina aiheuta pahoja repeämiä), syntyy väärässä asennossa tai tulee liian vauhdikkaasti. Yksi tuttuni sai toisen lapsensa (3,5 kg) kaksi kuukautta sitten ja vauva syntyi käsi poskella ja huonossa asennossa, mutta tutulle ei tullut yhtään repeämää. Itsekin ihmetteli sitä. No, tää tietysti tätä, ettei etukäteen voi tietää.

 
Mulle tolkutettiin että "toinen synnytys on paljon helpompi", kun pelkäsin tulevaa synnytystä.Eka kesti 26h ja oli traumaattinen, kun tarvittiin imukuppia ja leikattiin välilihaa (20 tikkiä) ja vauvalla sydänäänet laski. leikkausryhmä oli ovella valmiina...Synnytettyäni olin nin loppu että pyörryin enkä muistanut pitkään aikaan edes kumman olin saanut.

Ehdottelin varovaisesti sektiota, kun raskauduin uudelleen,mutta arvioivat vauvan n.3kiloiseksi ja puhuivat alatiesynnytyksen puolesta.Meninkin sovitusti alatiesynnytykseen, mutta se päättyi kiireelliseen sektioon 17h työn jälkeen!!!!Vauva painoi melkein kilon enemmän kuin arvio oli :eek:

Kolmannen tein suunnitellulla sektiolla.Eipä sekään kokemus mikään pikkujuttu ole eli ihan työstä käy siitäkin toipuminen. Koen kuitenkin, että sektioon valmisteltiin paremmin ja rehellisemmin kuin alatiesynnytykseen.

Ainakin myönteistä on se, että ei ole mitään laskeumia eikä pidätysongelmia.Pitkä arpi alapäässä muistuttaa ensisynnytyksestä alateitse ja isompi arpi vesirajassa muistuttaa kahdesta sektiosta.

Nyt neljäs tulossa ja sektioon menossa.
 
No, varmaankin sen takia ei alatiesynnytyksestä niin "pelotella" koska se on se luonnollisin tapa elimistöllekin saada se vauva ulos vaikka repeämin tulisikin. Sektio on kuitenkin aina leikkaus eikä ihan mikään pieni sellainen. Itse toivuin repeämistä yms. huolimatta yllättävän nopeasti eikä sillä tavalla kammoa jäänyt. Alatiesynnytys on kuitenkin se luonnon tapa hoitaa asia vaikka miten sektiotkin ois nykypäivää, siitä ei pääse kukaan yli eikä ympäri eikä pidäkään päästä.
 
No, varmaankin sen takia ei alatiesynnytyksestä niin "pelotella" koska se on se luonnollisin tapa elimistöllekin saada se vauva ulos vaikka repeämin tulisikin. Sektio on kuitenkin aina leikkaus eikä ihan mikään pieni sellainen. Itse toivuin repeämistä yms. huolimatta yllättävän nopeasti eikä sillä tavalla kammoa jäänyt. Alatiesynnytys on kuitenkin se luonnon tapa hoitaa asia vaikka miten sektiotkin ois nykypäivää, siitä ei pääse kukaan yli eikä ympäri eikä pidäkään päästä.

Tämä nyt taitaa vähän karata alunperin tarkoittamastani, mutta haluan vielä tuoda yhden näkökulman viimeiseen kommenttiin. Kyllä, alatiesynnytyksenhän pitäisi olla se luonnollinen vaihtoehto. Luonnollisesti myös kuollaan eri tauteihin ja sairauksiin - miksi ihmeessä siis kehittää mitään lääkkeitä tai leikkauksia joilla vain vähän pitkitetään elinikää, koska aikojen alusta asti ihmiset ovat luonnollisesti kuolleet samoihin asioihin vain hieman nopeammin kuin nykyään? Eihän siitä ole loppujen lopuksi kuin ylimääräisiä kustannuksia ja vaivaa yhteiskunnalle?

Enkä tiedä, onko loppujen lopuksi enää niin suurta eroa sektioihin verrattuna suuressa osassa alatiesynnytyksiä, joissa leikataan saksilla jalkoväliä, isketään samoja puudutteita selkään kuin leikkauksessakin, revitään vauva imukupilla ja tikataan repeämiä tai leikkausta. Eikä varsinkaan niihin verrattuna, joiden jälkiä joudutaan tosiaan korjaamaan vielä myöhemminkin leikkauksilla.

Kyllä koko kehittyvä lääketiede joka suunnassa sotii "luonnollisuutta" vastaan. Mielestäni edelleen rajanveto siinä, kuinka paljon luonnollisuuden nimissä naisen (ja vauvan) pitää kärsiä, on ja pitäisi olla ensisijaisesti naisen itsensä päätettävissä. Luonnollisuus on kaikkien tänä päivänä niin synnytyksissä kuin muissakin operaatioissa tapahtuvien toimenpiteiden keskellä oikeastaan melko ironinen sana, jolle jokainen saa antaa oman arvonsa. Ja sekin on ironista, että monet naiset joutuvat joka tapauksessa olemaan ennemmin tai myöhemmin alatiesynnytysten jälkeen kiitollisia kehittyvälle kirurgialle siitä, että pystyvät liikkumaan luonnollisesti ilman ongelmia ruumiineritteiden pidätyskyvyssä.
 
Vielä tästä aiheesta, että vaikka PAHAT REPEÄMÄT on harvinaisia niin onhan se sille, joka pahan repeämän saa, tietysti todella ikävä ja elämää monella tapaa haittaavaa asia. Mutta AP, minä mietin, että miten nämä pahat repeämät sitten pystyttäis estämään? Kun ne on harvinaisia niin on varmaan etukäteen aika monesti vaikea ennustaa kuinka käy. Aina ei äidillä itsellään välttämättä ole tunnetta, että esim. on tulossa iso lapsi eikä lantiomitat riitä. Synnytystapa-arviointikin taitaa olla epäluotettavaa? Tai virhearvioinnin mahdollisuus on suuri? Eihän aina voida päätyä sektioon sillä syyllä, että äidistä tuntuu ettei vauva mahdu tulemaan alakautta? Sinun tapauksessahan sinä tietysti olit oikeassa.

Monestihan vain jälkikäteen pystyy toteamaan, että joo, lapsi olikin todella iso eikä sopinut syntymään tai syntyi alakautta, mutta teki pahaa jälkeä.Siinä tilanteessa puhuminen alatiesynnytyksen luonnollisuudesta ja oikeasta synnytystavasta on täyttä p.askaa!!! Siinä on luonnollisuus ja ihana synnytyskokemus kaukana. Usein kai nämä "alatiesynnytys on luonnollisin ja paras tapa synnyttää"- ihmiset eivät itse ole saaneet pahoja repeämiä, jonkinlaisia repeämiä ehkä, mistä ovat parantuneet hyvin, mutta on eri asia saada 3.-4. asteen vammat ja esim. pidätyskyvyn ongelmia.
 
Itse olen tässä matkan varrella - siis parannellessani itseäni synnytyksen jäljiltä kirurgian voimin - myös yrittänyt pohtia asioita monelta kantilta ja ennen kaikkea kysellä lääkäreiltä kaikenlaista asiaan liittyen. Kysyin jopa sitä, että eikö todella voi esimerkiksi kudostyyppiä tutkia siihen halukkailta etukäteen, jonka perusteella voisi saada jotain vihiä siitä, kuinka pahat repeämät olisivat odotettavissa. Mutta täytyisi olla itse lääkäri, jotta pääsisi käsiksi asian puitteissa tehtyihin tutkimuksiin ja selvityksiin, ja jotta näkisi edes mitä on tutkittu vai onko ollenkaan, sillä jokainen lääkärihän sanoo vain oman mielipiteensä asiasta ja lääkärin tietämys riippuu siitä, kuinka viitseliäästi esimerkiksi seuraa maailmalla tehtyjä tai kotimaisiakin tutkimuksia. Jopa tuohon, miten paljon todella tapahtuu pahoiksi luokiteltavia tai pysyviä vammoja aiheuttavia repeämiä on vaikea saada luotettavaa vastausta, sillä vammoja ei diagnosoida kunnolla synnytyksen jälkeen, eikä välttämättä edes repeämiä luokitella oikein. Tarkoitan tässä sitä 2005 julkaistua väitöskirjaa, jossa mainittiin jopa joka viidennen ensisynnyttäjän saavan pysyviä vaurioita peräsuolta ympäroiviin lihaksiin. Ja esimerkiksi puolet tuttavapiirini alateitse synnyttäneistä naisista on sanonut saaneensa pysyviä ongelmia virtsanpidätyskykyyn heti alatiesynnytyksen jälkeen. Se ilmiö, minkä koin oli että ennen omaa synnytystäni kukaan ei kertonut näistä asioista mitään, vaan näitä ikävämpiä seurauksia hyssyteltiin, mutta kun synnytykseni jälkeen olen itse aukaissut suuni ja sanonut suoraan, mitä tapahtui ja mitä seurauksia sillä oli, on kummasti alkanut kuulua muualtakin sitä toisenlaista todellisuutta. Siis ikään kuin vaivoja ja vammoja edelleen hävetään eikä niistä haluta edes naisten kesken puhua, ja moni kuvittelee olevansa yksin niiden kanssa. Enkä voi välttyä ajatukselta synnytyksen jälkeisen masennuksen syy-yhteydestä tähän asiaan.

Kyllä tässä koko systeemissä ja ennen kaikkea asenteissa todella olisi paljon parantamisen varaa varsinkin kun ajattelee miten tärkeästä asiasta on kysymys, uuden elämän luomisesta. Hienoahan se on, että kuolleisuus on saatu Suomessa pieneksi, mutta se että äiti syyllistetään siitä että hän tai vauva saa pahoja vammoja alatiesynnytyksessä on kyllä todella suuri vääryys. Ja että näitä vammoja vähätellään niin räikeästi kuin Suomessa on selkeästi tapana. Ja että on kaksi täysin eri todellisuutta; ennen ensimmäistä alatiesynnytystä ja sen jälkeen. On myös melko nurinkurista suomalaisessa "erinomaisessa äitiyshuollossa" ratsastaa loputtomiin alhaisilla kuolleisuusluvuilla koska ne alhaiset luvut ovat mahdollisia vain sektioiden johdosta.

Mutta vielä noihin kysymyksiin; mielestäni se oikean, asiallisen tiedon antaminen olisi vähintä, mitä naisille voisi tehdä ennen synnytystä, sillä jos ja kun repeämien ennustaminen on todella vaikeaa, niin ainakin synnyttäjällä olisi oikean tiedon myötä jonkunlainen valmius ottaa asia vastaan jos niitä on tullakseen - ja olisipahan syytä olla pirun onnellinen jos ei mitään pahempaa satu! Ja kyllä muutos pitäisi tulla siihen, miten ensisynnyttäjiin suhtaudutaan muutenkin. Sen sijaan, että ajatellaan vain hysteerisenä akkana joka itkee silmät päästään kun on niin hormonien vaikutuksen alaisena, niin tulisi todella kuunnella jopa ensisynnyttäjää sillä hänhän se on oman tilansa ja kehonsa paras asiantuntija.

Ainakin omalla kohdallani kävi selkeästi niin, että olin varmasti alatiesynnytyksen kannalta rajatapaus ja odotettavissa olevan suhteellisen pienen vauvan vuoksi vain väkisin ajettiin alatiesynnytykseen huonoin seurauksin. Se hysterisointi, minkä matkan varrella olen kokenut ennen ja jälkeen synnytyksen juuri ammatti-ihmisten taholta kun olen uskaltanut kyseenalaistaa alatiesynnytyksen "ihanuutta" ja "luonnollisuutta", on varmasti osaltaan aiheuttanut nämä ajatukseni. Mutta varsinkin rajatapauksissa pitäisi ehdottomasti äidin päästä todellisuudesta käsitykseen ja vaikuttaa tapahtumiin. Ja jos jollekulle kertakaikkiaan tekee tiukkaa hyväksyä, että alatiesynnytys ei olisikaan kaikille luonnollinen tapahtuma, niin täytynee sitten puhua ihimillisestä tapahtumasta, johon jokaisella Suomen väkilukua kasvattavalla naisella tulisi olla oikeus.
 
Enpä osaa sanoa muuta kuin että olen harvinaisen samaa mieltä ap:n kanssa :/ Itsekin kuulun niihin, joille ei käynyt hyvä tuuri alatiesynnytyksessä ja toipuminen (tai sen puute) vetää mielen kyllä ajoittain aika katkeraksi. Meille ei enää enempää lapsia tule ellei sektiota luvata etukäteen. :(
Mutta nämä ovat sellaisia asioita, ettei niitä voi ymmärtää kukaan mu kuin se joka on omakohtaisesti joutunut jotain vastaavaa kokemaan. Joten minkäänlaista empatiaa saati ymmärtämystä on turha odotttaa muilta :(
Tsemppiä Wirmalle :hug: Sitä tarvtaan.
 
minulla oli alusta asti vahva tunne siitä ,että minä en pysty synnyttämään lapsiani alakautta ahtaan lantion takia...
minua ei kuunneltu ,mutta 2 vuorokauden synnytyksen jälkeen ,kun vauva ei edelleenkään ollut laskeutunut vaikka kohdunsuu 8cm auki,niin uskoivat ja leikkasivat umpiväsyneen ja vihaisen äidin.
kaikki muut lapset on leikattu, sillä yli 3kg vauva ei ulos tule mahtumaan. =)
luottaisivatpa lääkärit joskus naisen vaistoon omasta kehostaan. :(
esikon pää oli todella voimakkaasti muotoutunut.
 
Oli mielenkiintoista lukea tätä ketjua. Minulle kävi viimeksi synnytyksessä ohraisesti. Repesin pahasti imukupin takia (3. asteen repeämä, josta ollut vaivaa jälkeenpäinkin). Episiotomiaa ei kuulemma ehditty (!) tekemään vaikka oli ehditty puuduttamaan. Imukupin kanssahan eppari kuuluu aina tehdä. Jos olisin jaksanut olisin tehnyt tästä valituksen. Lääkäri oli kamalan töykeä ja hyvin hermostunut. Hän jopa huusi minulle kun uskalsin huutaa kivusta. Kiire tuli siitä, kun sydänäänimonitori hälytti useamman kerran. Kaiken kukkuraksi vauva oli täydellisen hyvissä voimissa syntyessään, ja itselle tuli mieleen että eivät tainneet osata edes käyriä tulkita.
Nyt olen raskaana taas, ja pelottaa aivan kamalasti synnytys. Toisaalta pelottaa sektiokin...mutta jotenkinhan sitä on pakko synnyttää. :ashamed:
 
Eikös sitä ennenkin ole alateitse synnytetty?? Äitinikin synnytti viis ja puol kilosen jötkäleen, ja ihan hyvin voi, kumpikin...mitä nyt veikalla hieman joskus viiraa, mutta liekö tuo synnytys tavasta johtuvaa :LOL:

Ei vaan, kyllä mä ymmärrän, että huono kohtelu sairaaloissa ärsyttää ja että jokaisella pitäis olla mahdollisuus valita, mutta mutta, onkohan tuo sektiokaan sitten sen parempi kuin se tapa millä luonto on oikeasti homman suunnitellut hoidettavaksi. Onhan tässä maailmassa jo monia esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun luonnonlakeja mennään liikaa muuttelemaan. Mielestäni sektio on vain tapa pelastaa äidin ja/tai lapsen henki ja siinäkin saattaa tulla ongelmia.

Minulla siis yksi synnytys takana josta pahat repeämät (vieläkin muistavat gynellä mainita että on pahaan kuntoon menny, mutta onnekses on ollu hyvä ompelija... :LOL: ) ja runsasta vuotoa. Lisäksi lapsi oli sairas syntyessään, sydän ääniä ei saatu ja napanuora oli kaulan ympäri. Silti synnytys, sen mitä muistan, on ollut elämäni hienoinpia hetkiä ja tämän masukinkin synnytän alateitse jos vain sen minulle suovat.

Ja anteeksi jo etukäteen, tekstini taitaa olla hieman "einiinkunnioittavaa" ,mutta olen pahalla tuulella. :kieh:
 
Kuule Wirma, hakeudu terapiaan, äläkä missään nimessä enää hanki lapsia.

Kyllä se niin on, että elämä on joskus rankkaa, ja se pitää vaan oppia hyväksymään.

Jos haluaa lapsia niin pitää olla valmis ottamaan se koko paketti, paskanpidätysongelmineen päivineen.

Sanot, että ihmisen synnytys on isojen aivojen vuoksi vaikeampaa kuin muiden eläinten. Hyvä niin. Meitähän on täällä muutama miljardi liikaa, ja lääketiede on keinotekoinen järjestelmä, joka ei palvele luonnon kiertokulkua.

Joten rauhotuhan, ystävä hyvä. Lohduta itseäsi ajattelemalla, että enempää lapsia ei tule.
 
Ensinnäkin kiitokset kaikille asiallisesti kommentoineille, :flower: empatiaa osoittaneille ja :hug: niille, joilla on ollut samansuuntaisia kokemuksia.

Jospa tietoisuus asioista ja uskallus puhua niistä pikkuhiljaa leviäisi, vaikka käytännön ja asenteiden muutoksen kannalta meneekin vielä varmasti valovuosia. Ja voihan olla jopa niin, kuten tuolla aiemmin on kommentoitu, etteivät lääkärit oikeasti pidä edes pahojen repeämisten riskejä ja niiden aiheuttamia ongelmia minään, koska naiset ovat niin pitkään vain kärsineet itsekseen asioista vaatimatta edes niiden hoitoa. Sekin olisi jotain, että varsinkaan rajatapauksia ei todella vain puskettaisi väkisin sitä "helpointa" reittiä, vaan ihmistä kuunneltaisiin ja kohdeltaisiin yksilönä, mitä käsittääkseni jokainen synnyttäjäkin on.

Ehdinkin jo ihmetellä sitä, että kylläpä pysyy pitkään asiallisena tämä keskustelu. Olen todella pahoillani kisuli79 puolestasi, enkä voi kuin toivoa ettet ole missään tekemisissä ihmisten etkä varsinkaan ihmisten terveyteen liittyvien asioiden kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja harald haaraparta:
minulla oli alusta asti vahva tunne siitä ,että minä en pysty synnyttämään lapsiani alakautta ahtaan lantion takia...
minua ei kuunneltu ,mutta 2 vuorokauden synnytyksen jälkeen ,kun vauva ei edelleenkään ollut laskeutunut vaikka kohdunsuu 8cm auki,niin uskoivat ja leikkasivat umpiväsyneen ja vihaisen äidin.
kaikki muut lapset on leikattu, sillä yli 3kg vauva ei ulos tule mahtumaan. =)
luottaisivatpa lääkärit joskus naisen vaistoon omasta kehostaan. :(
esikon pää oli todella voimakkaasti muotoutunut.
Vaikka nyt ei ihan alkuperäiseen aiheeseen kuulukaan, niin on pakko kommentoida. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että (erityisesti esikoista) odottavaa äitiä ei juuri synnytyshommissa kuunnella. Minulla vähän samantapainen tarina, eli itsellä oli aika vahva olo salissa ollessa, että täällä ei minun lapsi synny. Tuijottelin vaan sitä vauvan "sänkyä" ja mietin, että ei tule asukasta siihen täällä. Eikä syntynytkään, kun sektiolla tuli. Minä olin jo sektiota vaatinut aiemmin päivällä, mutta usko alatiesynnytykseen oli lääkärillä vahvempi kuin minun tahto. Ei auttanut mitkään lääkkeet ja oksitosiinitipat pitämään synnytystä käynnissä, 18 h jälkeen 3 cm auki ja LUOJAN KIITOS leikkaus. Ottivat sitten tipan pois ja tuli ihan 2 omaa supistusta tunnin aikana!!! Hoitsu, joka kärräsi sitten heräämöstä osastolle kysyi, että oliko pettymys, no ei varmasti ollut pettymys vaan helpotus, kun ei tarvinnut enää turhaan kärsiä (2 päivän käynnistys ja 18 h salissa).
Seuraavissa synnytyksissä, jos arvio on yhtä iso (arvio 4.2-4.5kg, syntyi 3.8kg), aion vaatia sektion!
 

Yhteistyössä