Oli jo hyviä neuvoja. Meillä kun kuopus synty oli esikoinen 1v5kk ja kuopuksella olikin sitten todella paha koliikki aluksi, huusi kaiken aikaa, siis ihan koko päivän ja vaati sylissä oloa. Mää ratkasin sen sillä, että vauva oli manducassa, missä pystyin hytkyttelemään ja samalla oli sitten kädet vapaana esikoista varten.
Meillä oli myös tuo koliikkikeinu, mutta tän koliikkivauvan kanssa siitä ei ollu mitään hyötyä, huusi siinä yhtä kovaa kun muutenkin (esikoisen kohdalla, jolla oli vaan perus masuvaivoja se oli loistava ja siihen rauhottu aina), mutta sai siihen kuitenkin turvallisesti laitettua jos ei jaksanu ihan koko aikaa pitää sylissä/manducassa. Tää ei helpota sun oloo yhtään, mutta onneks toi vaihe ei kuitenkaan kestä kauaa.
Jos vauva puklailee oikeesti paljon, kannattaa tarkistuttaa ettei oo refluksia. Mun ystävä valvo vauvansa kanssa ensimmäiset 9kk kun neuvolassa aina sanottiin vaan, että vauvat puklailee, meni sitten lopulta yksityiselle ja siellä paljastu että olikin refluksi, sai avun ja vauva muuttu täysin. Ihan perusmahavaivoihin ei tietenkään auta kun aika, mutta jos epäily koliikista niin suosittelen erittäin paljon vyöhyketerapiaa, meillä kuopuksen kanssa käytiin vyöhyketerapiassa kolme kertaa (vaikka en uskonut siihen yhtään, mutta olin valmis kokeilemaan mitä tahansa) ja kolmannen kerran jälkeen kaikki itkut loppu kun seinään, en uskois ellen olis omin silmin nähny ja olin niin onnellinen kun ajattelin että jos peruskoliikki kestää väh. 3kk niin meillä olis ollu vielä paaaaaljon itkusia viikkoja edessä.
Ja se tärkein pärjäämiseen on oma suhtautuminen (tai siis ainakin mun kohdalla oli tärkein). Ajattelin aina et tää ei kestä kauaa ja tää nyt on tätä vaihetta mikä on vaan pakko jaksaa, mua autto kun hyväksyin asian, enkä ajatellu koko ajan et voi perse miten hirveetä ja kamalaa enkä millään jaksais kuunnella. Kyllä sää selviät :heart: