Vika minussa vai avioliitossamme?

[Onneton]

Olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta ja koko avioliiton ajan minua on vaivannut menimmekö liian nopeasti naimisiin, liian nuorina, olisiko sittenkin ollut joku toinen mies parempi?
Mieheni on avoin, hellä, luotettava, hyvä käytöksinen, hyvä isä, pidämme samoista asioista, rehellinen, kiltti ja suht komea. Hän ei ole yhtä kouluttautunut ja urallaan menestynyt kuin minä, ei kovin fiksu monissa asioissa, välillä häpeän häntä hänen yksinkertaisuuden vuoksi ja kun avioiduimme (ja sen jälkeenkin) jotkut ovat ihmetelleet miksi menin hänen kanssa naimisiin.

Onko vika minun itsetunnossani vai missä? Miksi aina mietin menneitä ja olen kiinni toisten ihmisten mielipiteistä (todellisista tai suurimmaksi osaksi oletetuista). Miten voisin kasvaa aikuiseksi? Vai olemmeko naimisissa vain riippuvuussuhteessa: "kun ei parempaa ole saatavilla...". Tiedä sitten olisinko sen onnellisempi älykkäämmän ja menestyneemmän miehen kanssa? Kuinka oppisin kunnioittamaan miestäni sellaisenaan?

Kertokaapa ajatuksianne ja jos on saman tyylisiä kokemuksia.

 

[miehen mielipide]

Minä taidan lukeutua sinun miehesi muottiin. Minullakin oli korkeakoulutettu (lue :hah) tyttöystävä aikoinaan, mutta taisi häpeillä maalaisuuttani ja poikkihan hän suhteemme pisti. Tästä on reilut 7 vuotta. Tänä aikana ainakin minulle on tapahtunut paljon, ex:stäni en ole kuullut sen koomin. Itse olen ihan kohtuullisen arvostetussa työssä. Ja ennenkaikkea rinnallani on rakastava vaimo, jonka kanssa olemme saneet aivan ihstuttavan tytön ja sisaruksia toimomme hänelle lisää. Omakotitalo järven rannalle nousee ensi vuoden aikana. En tiedä mitä teille tulevaisuus tuo tulleessaan, mutta minä olen ikionnellinen siitä, että tyttöystäväni minut aikoinaan jätti.

P.S. Sen vain sanon näitä palstoja lukiessani, että taitaisi sinun miehelläsi olla täällä mahtavat markkinat, sentään sen verran hyviä adjektiivejä hänestä vuodatit???

 

[taustalla]

Jos muut ihmettelevät alempiarvoista valintaasi, on häpeä heidän, ei sinun. Jossitella ei kannata jos asiat on hyvin. Ehkä liiankin hyvin???

Mutta ymmärrän, on aloja, joilla kummastellaan, jos valintasi ei ole vähintään yhtä pätevä ammatillisesti. Mutta silloin mielestäni näillä on sivistyksessä aukko, jota ei esim. akateemisuus korvaa.

 

[Korkeakoulutettu]

Ihmisen (lue naisen kuin miehenkään) arvo tai rakastettavuus ei ole riippuvainen hänen oppiarvoistaan, koulutuksestaan tai menestyksestään. Tosi rakkaus on tässä: Rakasta miestäsi sellaisena kuin hän on ihmisenä ja miehenä niin hyvine kuin niine huonompinekin ominaisuuksineen. Silloin ei tule mieleenkään kysyä, mitä muut kenties valinnasta ajattelevat.Kuuntele vain :heart: -esi ääntä!

 

[Onneton]

Kiitos vastauksistanne :flower:

Minulla on vielä kasvamista aikuiseksi, mutta hyvällä alulla kuitenkin kun osaan hahmottaa tämän ongelmani, löytää syitä ja saada ratkaisuja.

Kasvuterkkuja kaikille!

 

[taustalla]

Tack det samma.