Viisi vuotta sitten...

piti olla elämäni onnellisin päivä. Olin odottanut sitä monien kuukausien ajan. Kasvattanut pikkuista kohdussani ja miettinyt, millainen hän on. Kasvatin lasta sydämeni alla ja kuulostelin hänen potkujaan, hänen hiljaisia mutta varmoja liikkeitään. Odotin sitä onnen hetkeä kun tapaisin rakkaimpani ja kokisin äitiyden onnen. Joku kuitenkin päätti toisin. Päivästä tuli pelon, epätiedon ja onnettomuuden päivä. Pikkuinen syntyi surullisten tähtien alle. Kaikki ei mennyt niin kuin suunniteltiin. Hetkeä ennen synnytystä en tiennyt, syntyisikö hän elävänä. Hetki syntymän jälkeen makasin sängyssäni yksin, maha oli poissa. Enkä uskaltanut kysyä, onko lapseni elossa. Lempeä hoitaja ei tuonut paljon lohtua. Hengityskoneessa oli elämäni rakkaus. Illalla vaelsin pyörätuolissa tapaamaan lastani. Ihmeellistä lastani, jolla oli pitkät, hoikat sormet, silmät kuin metsälammet, syvän siniset ja suu kuin pieni ruusun nuppu. Ajattelin, että tuon amorinkaaren laelle mahtuisi pieni keiju istumaan.

Siitä päivästä on nyt tasan viisi vuotta. Vaikean alun saanut esikoistyttäreni puuhaa synttärikoristeitaan innokkaasti, täysin terveenä ja kaikin puolin hyvin voivana lapsena.

Voi tätä suurta onnea jonka olen saanut. :heart:
 
:flower:

Niin liikuttava oli tuo tekstisi... Että vedet silmissä sitä luin.

Mutta lämpöiset onnittelut niin tyttärelle kuin äidille.
:heart::heart::heart::heart::heart:
Kiitos. :) Taisi itselläkin hiukan nenä kirvellä kun sitä kirjoitin. Vasta eilen aloin tässä juhlahumun hetkellä taas miettimään, että miten vaikea päivä se oikeasti oli. Kohdustani nostettiin minun nukkessani eloton lapsi. Onhan se hätkähdyttävää. Mutta tuossa se nyt on. :D Ja äiti on varmaan ihan poikki iltaan mennessä. :D

Ensimmäiset kaverisynttärit ikinä, vähän jännittää. :O
 
Kermakakku
Olen kokenut hyvin samantyylisen tarinan aivoverenvuotoineen ja sydänleikkauksineen tuon 7.5-vuotiaan pälpättimen kanssa. Olen melko varma, että että pelko, hätä, huoli, epätoivo, tuska palaavat aina - esimerkiksi syntymäpäivän tienoilla - mutta onneksi vain hetkeksi.
 
Olen kokenut hyvin samantyylisen tarinan aivoverenvuotoineen ja sydänleikkauksineen tuon 7.5-vuotiaan pälpättimen kanssa. Olen melko varma, että että pelko, hätä, huoli, epätoivo, tuska palaavat aina - esimerkiksi syntymäpäivän tienoilla - mutta onneksi vain hetkeksi.
Teillä on ollut vielä vaikeampi tilanne kuin meillä.. meillä ei ollut leikkauksia, mutta pieni aivoverenvuoto kylläkin. Se hätä ja pelko palaa yllättäin ja puuskittain. Enimmän aikaa sitä on onnellinen ihanista lapsistaan, välillä vain muistuu mieleen, miten vaikeasta alkutilanteesta siihen on päästy. :)

Kiitos kaikille onnittelijoille. Tänään osaan olla erityisen kiitollinen :heart:
 
Onnea tytölle :flower: ja äidille kanssa :)

Kyllä itku tuli kun luin :) Mä oon muutenkin herkkis ja taitaa tämä odotus herkistää entisestään :)

Hauskoja juhlia :)
Sitä se odotus tekee. :D Mä olen kyllä äitiyden myötä jäänyt sellaisen pysyvän odotuksen tilaan, sitä on vaan herkempi kuin ennen. :)

Juhlat meni ihanasti, kiitos, ja äsken tytär sanoi sängystään vielä: "Äiti, tämä oli paras päivä ikinä!". Olen onnellinen :) Lapset on ihania, lapsilla ihania kavereita, mulla ihania ystäviä jotka auttoivat jne.. :heart: Kaikki on ihanasti. :D Mua alkaa jo epäilyttämään että joku on salaa juottanut mut känniin kun mä olen näin poskettoman onnellinen. :D
 
Paljon onnea pienelle rinsessalle! Itekin olen tässä miettinyt lähi päivinä omaa synnytystä, mikä ei mennyt ihan putkeen. Kuusi vuotta sitten makasin kotkassa raskausmyrkytyksen kourissa ja poika syntyi 22 tunnin pusaamisen jälkeen keisarinleikkauksella. Oli päästään jäännyt kiinni, joten ei mahtunut alakautta syntymään. Nyt kun miettii, mitä kaikkea siinä oliis voinut käydä.. :(
 
"hippiäinen"
ONNEA!!!!!!!!!!1 minulla samankaltaisia kokemuksia, aikaa kohta 11v, lapsen oli määrä syntyä elokuussa,mutta kärsin raskausmyrkytyksestä ja lääkäri päätti heinäkuun alussa,että lapsi sytyy silloin, ajatukset oli todella sekavat yli kk aijemmin. Ei hengittänyt pieni ei,mutta tuon sain vasta jälkikäteen kuulla. 3vkoa teholla teki ihmeitä ja nyt tänäpäivänä kaikki hyvin.
 

Yhteistyössä