viikko äidillä, viikko isällä. Mielipiteitä kiitos!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Niin jotta mitä mielipiteitä herättää?

Meillä lapsen isä tahtoisi näin ja mä olen hieman vastaan. En tietenkään siksi, että tahtoisin rajoittaa isän ja lapsen yhteistä aikaa. Mietin vaan että onko lapselle liian raskasta?

Isä asuu toisella paikkakunnalla ja lapsi siellä menisi päivähoitoon isän työpäivien ajaksi, myös äidin luona asuessaan lapsi on viikottain pph:lla.

Mielestäni 3 vuotiaalle ei ihan toimiva ratkaisu. Pelkään että lapsi kokee raskaaksi reissaamisen kahden kodin välillä ja vielä olisi kaksi eri hoitopaikkaakin.

Nyt lapsi on isällään joka toinen viikonloppu ja muuten mahdollisuuksien mukaan.

Neuvolassa tästä nyt ainakin meinaan jutella. Että mitä mieltä siellä ovat, onko liian raskasta.
 
Mun mielestä noin pienellä pitäis olla selkeästi yksi koti. Hyvä tietysti, jos isän olis mahdollista olla lapsen kanssa useammin kuin joka toinen vkl. Ja muutenkin ajattelisin, että toimiakseen (siis vähän isommilla lapsilla) 50-50-systeemi vaatis sen, että vanhemmat asuu suht lähekkäin, jolloin lapsella olis muuten samat "kiintopisteet", kuten hoitopaikka, koulu, harrastukset, kaverit jne.

Koska te asutte eri paikkakunnilla, niin toimiminen on varmaan hankalaa.
 
Mun kaverin lapsi oli 3-vuotiaana just tollasessa vuoroviikkotapaamissynsteemissä, ja se ei sitten toiminut ollenkaan. Lapsi oli aivan sekaisin missä kulloinkin ollaan ja mihin jäädään yöksi. helpotti sitten hänen tilannettaan kun vanhemmat muuttivat sen 2 viikkoa äidillä ja viikko isällä -systeemiksi. Lapsi kerkesi paremmin sopeutumaan ja tunsi, että hänellä on koti jossain eikä aina vain yökyläile jossain.
 
No mä olen HENK.KOHT. sitä mieltä että lapsella tulee olla YKSI turvallinen KOTI!! Elikkäs asuu vakkaristi jomman kumman luona ja sitte on myös se äitin/isin kotin jossa oleillaan.
Ehdottomasti 3-vuotiaalle liian raskasta!
Eikö mahdollisuutta että isä ottaisi vähintään joka toinen viikonloppu (pe-su) ja lisäksi isä matkustaisi 70km arki-iltoina tapaamaan lastaan??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Terveisiä maalta:
Mun mielestä noin pienellä pitäis olla selkeästi yksi koti. Hyvä tietysti, jos isän olis mahdollista olla lapsen kanssa useammin kuin joka toinen vkl. Ja muutenkin ajattelisin, että toimiakseen (siis vähän isommilla lapsilla) 50-50-systeemi vaatis sen, että vanhemmat asuu suht lähekkäin, jolloin lapsella olis muuten samat "kiintopisteet", kuten hoitopaikka, koulu, harrastukset, kaverit jne.

Koska te asutte eri paikkakunnilla, niin toimiminen on varmaan hankalaa.

Niin, sitten kävisikin jos asuisimme samalla paikkakunnalla. Pysyisi hoitopaikkakin koko ajan samana.

Mä en tahdo lapsesta mitään heittopussia. Varmaan tulee jo turvattomuuden tunnettakin, jos koko ajan paikka vaihtuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No mä olen HENK.KOHT. sitä mieltä että lapsella tulee olla YKSI turvallinen KOTI!! Elikkäs asuu vakkaristi jomman kumman luona ja sitte on myös se äitin/isin kotin jossa oleillaan.
Ehdottomasti 3-vuotiaalle liian raskasta!
Eikö mahdollisuutta että isä ottaisi vähintään joka toinen viikonloppu (pe-su) ja lisäksi isä matkustaisi 70km arki-iltoina tapaamaan lastaan??

Lapsi on isällään joka toinen vkl. Ja muuten mahdollisuuksien mukaan näkevät.
Nyt kesällä ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä. Ja se on mielestäni hienoa!
 
Minun mielipiteeni on, että ehdottomasti EI, jos lapsi on päivähoidossakin kahdessa eri paikassa.

Meillä on vuoroviikkosysteemi (lapset 3. 5 ja 7), mutta asumme parin kilometrin päässä toisistamme ja esikoinen pystyy kulkemaan kouluun kummastakin kodista. Lisäksi näemme lapsia aina toisenkin viikolla.
 
meillä on viikko-viikko systeemi ollut siitä lähtien kun erosimme. lapsi oli tuolloin tasan 3v. meillä välimatkaa 10km. Minä olen ehdottomasti tyytyväinen tähän ratkaisuun. Haittapuoliakin on mutta onhan tässä hyviäkin puolia. mm lapsi saa 8vk kesäloman kun vanhemmat pitävät lomansa vuorotellen ensin äiti 4vk ja sitten isä 4vk. Saa kahdet kesäloma reissut, kahdet joulut, kahdet synttärit. me olemme lapsen isän kanssa hyvissä väleissä ja saamme lapsen asiat hoidettua yhdessä. lapsi ei koe olevansa meidän välikätenä vaan on monesti sanonutkin (mm neuvolassa kertoi) että on kivaa kun on kaksi perhettä ja kaksi omaa huonetta. Lapselle puhutaan rehellisesti asioista mitä äidit ja isät tekee kun lapsi ei ole läsnä ja vanhemmat soittelee lapselle.. lapsi itse tietää että aina ennen viikonloppua vaihtuu vanhempi. Meillä on myös uudet puoliskot ja täten uudet mummit ja vaarit ja sehän on vaan plussaa. Sen sijaan että lapsen ympärillä olisi vaan perhe ja isovanhemmat, lapsen "verkosto" on todella laaja. päiväkoti on säilynyt samana, päiväkoti on lapsen isän lähellä ja minulla on auto, joten kuskaan häntä aamuin illoin omalla viikollani tuon 10km mikä on pieni paha tässä pysyvyyden rajamailla. Me emme halua sanoa lapselle että olemme eroperhe vaan me olemme suurperhe. Kysy mitä vaan, kerron sinulle mielelläni lisää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No mä olen HENK.KOHT. sitä mieltä että lapsella tulee olla YKSI turvallinen KOTI!! Elikkäs asuu vakkaristi jomman kumman luona ja sitte on myös se äitin/isin kotin jossa oleillaan.
Ehdottomasti 3-vuotiaalle liian raskasta!
Eikö mahdollisuutta että isä ottaisi vähintään joka toinen viikonloppu (pe-su) ja lisäksi isä matkustaisi 70km arki-iltoina tapaamaan lastaan??

no se ei varmasti turvallisuutta katso vaikka koteja olisi 2?
meillä on kaksi turvallista ja hyvää kotia lapselle ja viimeiset 2 vuotta olemme eläneet viikko-viikko systeemillä siitä asti kun lapsi täytti 3.
 
Ei minullakaan olisi mitään viikko-viikko systeemiä vastaan, jos meillä olisi lyhyempi välimatka. Mutta tuo 70km on jo sinällään pitkä, että sitten tosiaan olisi kaksi eri hoitopaikkaakin.

Hyvät välit meilläkin on lapsen isän kanssa. Ei riitoja tms.

Ja joku kysyi, olisinko valmis siihen että lapsi asuisi vallan isällään ja olisi minulla vain viikonloppuisin? Pakko myöntää että sitä en tahtoisi.
 
Meillä lapset, 4-ja5-vuotiaat, ovat vuorotellen äidillä ja isällä 2viikkoa kerrallaan.

Sopii hyvin lapsille, tosin nyt pitää miettiä että entäs ensivuonna kun eskari alkaa.

Se on ihan lapsesta kiinni, meillä lapset tuntee sillee että on kaksi ihan oikeaa kotia ja pitävät tästä enemmän kun alkuaan siitä että näkivät isäänsä kerran kuussa, muutaman pvän.

Meillä on vielä niin paljon välimatkaakin että pelkät viikonlopputapaamiset ei oikein onnistu, lapset ei jaksa matkustaa, se olisi liian rankkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No mä olen HENK.KOHT. sitä mieltä että lapsella tulee olla YKSI turvallinen KOTI!! Elikkäs asuu vakkaristi jomman kumman luona ja sitte on myös se äitin/isin kotin jossa oleillaan.
Ehdottomasti 3-vuotiaalle liian raskasta!
Eikö mahdollisuutta että isä ottaisi vähintään joka toinen viikonloppu (pe-su) ja lisäksi isä matkustaisi 70km arki-iltoina tapaamaan lastaan??

no se ei varmasti turvallisuutta katso vaikka koteja olisi 2?
meillä on kaksi turvallista ja hyvää kotia lapselle ja viimeiset 2 vuotta olemme eläneet viikko-viikko systeemillä siitä asti kun lapsi täytti 3.

Jos viikottain joutuu reissaamaan paikkakunnalta toiselle; vaihtamaan ryhmää, aikuisia, lapsia - niin kummasti se turvallisuus voi kadota
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
meillä on viikko-viikko systeemi ollut siitä lähtien kun erosimme. lapsi oli tuolloin tasan 3v. meillä välimatkaa 10km. Minä olen ehdottomasti tyytyväinen tähän ratkaisuun. Haittapuoliakin on mutta onhan tässä hyviäkin puolia. mm lapsi saa 8vk kesäloman kun vanhemmat pitävät lomansa vuorotellen ensin äiti 4vk ja sitten isä 4vk. Saa kahdet kesäloma reissut, kahdet joulut, kahdet synttärit. me olemme lapsen isän kanssa hyvissä väleissä ja saamme lapsen asiat hoidettua yhdessä. lapsi ei koe olevansa meidän välikätenä vaan on monesti sanonutkin (mm neuvolassa kertoi) että on kivaa kun on kaksi perhettä ja kaksi omaa huonetta. Lapselle puhutaan rehellisesti asioista mitä äidit ja isät tekee kun lapsi ei ole läsnä ja vanhemmat soittelee lapselle.. lapsi itse tietää että aina ennen viikonloppua vaihtuu vanhempi. Meillä on myös uudet puoliskot ja täten uudet mummit ja vaarit ja sehän on vaan plussaa. Sen sijaan että lapsen ympärillä olisi vaan perhe ja isovanhemmat, lapsen "verkosto" on todella laaja. päiväkoti on säilynyt samana, päiväkoti on lapsen isän lähellä ja minulla on auto, joten kuskaan häntä aamuin illoin omalla viikollani tuon 10km mikä on pieni paha tässä pysyvyyden rajamailla. Me emme halua sanoa lapselle että olemme eroperhe vaan me olemme suurperhe. Kysy mitä vaan, kerron sinulle mielelläni lisää!

Tässä onkin erona se, että lapsella on vain yksi hoitopaikka. Mielestäni on ehdottomasti erittäin huono systeemi, jos hoitopaikkakin vaihtuu viikon välein. Jotain kunnioitusta pientäkin lasta kohtaan!
 
Yhteistyössä