viha lasta kohtaan (neuvoja kyselen)

[riiviöiden äiti]

Ei lapsi ole tyhmä, joten ihmekö se on jos kiroilee kun muutkin kiroilevat? Käyttäytykää itse niinkuin vaaditte lapsen käyttäytyvän.
Meillä on ollut lapsi jolla adhd (nykyään 16), toinen jolla mm.as(nykyään14) ja 10 ja 6v lapset, eikä KUKAAN heistä kiroile. Ei vanhemmille, eikä toisilleen.

Ja ole johdonmukainen, uhkaa rangaistuksilla/seuraamuksilla jotka myös toteutat (jäähy, kotiaresti, jonkin etuuden menetys)

 

[Nellien]

[QUOTE="vieras";28472047]Miksi annat tuon ikäisen heittää hiekkaa/lyödä? Tuon ikäinen on niin pieni, että syliin ja pidät siinä vaikka väkisin, jottei tee toiste. Keneltä on oppinut haistattelua?[/QUOTE]

jos lapsella on adhd niin kyllä se tekee toiste ja kolmannen ja kymmennen kerrankin ne samat jutut..usko pois!

 

[Lusche]

Maallikon korviin kuulostaa mahdolliselta Adhd-tapaukselta. Ei pelkkä ylivilkkaus ole ainoa oire, monella käytös voi olla ihan kamalaa eivätkä opi sitä koskaan hillitsemään (mm. vangeista yli 80% on adhd). Jos unissaankin oireilee, kävi mielessä myös tuo MBD (meniköhän oikein kirjoitusasu, kuitenkin adhd:n "vanha" nimitys ja tässä tapauksessa myös ongelmaa älyssä mahdollisesti) sekä Tourette. Googletapa.

Haastavan lapsen äitinä lähinnä huvittaa nämä "soosoo mistäs lapsi on kirosanoja kuullut"-lillukanvarsiin tarttumiset, koska nykyään taitaa olla lähes mahdotonta kasvattaa lastaan ilman että tämä koskaan kuulisi tuhmia sanoja. Eikä esim. kiroilu perheessäkään tarkoita automaattisesti kiroilevaa lasta, vieläpä sellaista jolla on muutakin käytöspulmaa...

 

[voisko olla..]

Musta toi vaikuttais tunne-elämän säätelyhäiriöltä. Omalla lapsellani on tämä diagnoosi nyt kun on kohta 5v. Tutkittu 2-vuotiaasta asti. Vaatii vanhemmalta paljon mutta kyse on siitä että lapsi ei kykene käsottämään ja hallitsemaan omia tunteitaan. On silti hyvin älykäs muiden tunteiden havaitsemisessa. Kysy perheneuvolasta kirjallisuutta aiheesta. On olemassa tosi hyviä oppaita

 

["jaahas"]

Mun mielestä on ihan turha vielä keksiä mitään diagnooseja kuten jotain tunne-elämän säätelyn häiriöitä! Ensinnäkin, mitä kaikkea lapsen elämässä on viime aikoina tapahtunut mitkä stressaa? Tuli ilmi että on aloittanut päiväkodin. Se on iso stressitekijä lapselle, varsinkin JOS on jotain häiriötä taustalla. Toisekseen, tuossa iässä on uhmaikää joka on ihan suotavaa ja normaalia.

Mulle tuli mieleen että mitenkä isä kohtelee lasta ja sinua? Onko hän jollain tapaa niinkuin sellainen "kovis-tyyppi"? Onko perheessä muita poikia? Kuinka paljon on ikäeroa vanhempiin lapsiin ja hyväkyvätkö he pienimmän mukaan touhuihinsa? Joku jo kysyikin ja anteeksi jos jo vastasit.

Tuo haistattelu kuulostaa todella ikävältä ja oudoltakin. Ehkä kannattaa ihan vain kertoa että ne on rumia sanoja ja toivoisit ettei sellaisia käytetä. Juttelisit lapsen kanssa rauhassa niistä. Sovit jonkinlaiset säännöt rumien sanojen käytöstä, sellaiset että lapsi hyväksyy ja ymmärtää. Ja jos itse kiroilette, niin pyydät lapselta anteeksi että pääsi ruma sana. Mutta älä lapsen kiroillessa tee siitä mitään suurempaa numeroa, älä edes rankaise.

Ja jotenkin tuntuu että lapsi etsii nyt kauheasti sinusta turvaa ja lohtua oman tunnemyllerryksensä keskelle. Päiväkotielämä varmasti vie veronsa ja lapsi saattaa käydä ylikierroksilla vaikka tykkäisikin kovasti päiväkodista. Huolehdi että lapsi saa rauhallista aikaa sen vastapainoksi, rauhallista leikkimistä, lukemista, yhdessäoloa. Pistät ikäänkuin stopin rauhattomuudelle. Eikä kannata kotona pitää koko ajan jotain taustamelua päällä, radiota, televisiota, musiikkia.

Olisiko päiväkodin jälkeen jotain mieluista rauhallista puuhaa, missä lapsi viihtyisi? Saisi tavallaan ladattua akkujaan päivän touhuista ja oppisi itsekin rauhoittumista.

Ja sekin tuli mieleen että hakeeko huonolla käyttäytymisellään huomiota. Kannattaa nyt yrittää löytää niitä positiivisia puolia negatiivisten sijasta, kehua lasta, ihailla aidosti.

Meillä samanikäinen lapsi joka on kylläkin vielä kotona ja on tyttö. Meilläkin kiroillaan välillä rankasti, mikä harmittaa mua kovasti, koska sitä en haluaisi lasten kuulevan, mutta mies ei osaa muuttaa tapojaan ja mullekin se nyt on tarttunut. Kuitenkin, jostain ihmeen syystä meidän lapset ei ole "oppineet" kiroilemaan. Ollaan sanottu että se on typerää ja ei kivan kuuloista. Ei voi siis aina sanoa että kiroilu tarttuu kotona.

Toki varmaan isän geeneistä on voinut periytyä haastavuutta.

Mutta siis lapselle unta paljon, positiivisten asioiden huomioimista ja negatiivisista jutuista ei kannata tehdä numeroa ellei ole ihan pakko. Ja sellaista tekemistä mikä vahvistaa lapsen osaamista ja itsetuntoa. Ehkäpä häriökäyttäytyminen siitä voisi laantua, ellei sitten tosiaan ole jotain adhd:ta tai muuta.

Tsemppiä!

 

["moi"]

Todella paljon syyllistämistä täällä kasvatuksessa.
Olen huomannut, että jos ei itse omista haastavaa lasta/eritavalla haastavan lapsen, niin sitä ollaan todella pyöristyneitä kun joku kertoo tälläisestä lapsesta ja sitä nimenomaan pidetään kasvatuksen puutteena, jota se ei välttämättä todella ole.
Joka itsessään on kurjaa, että lapsi itsekkin helposti leimataan "ongelmalapseksi" ja myöhemmin " ongelmanuoreksi", vaikka tarvisi apua, eikä tuomitsemista.

Olen itse ollut todella haastava nuori, ja koulussa ihan opettajien syrjiminen oli todella traumatisoivaa. Minua todella kiusattiin aikuisten toimesta, evättiin vapaita ja lomia (vanhempien allekirjoittamia lupalappuja), ei annettu tukiopetusta pyytäessäni, koska olin vain laiska kuulemma. Uhkailtiin laitoksilla, nimiteltiin "ongelmatapaukseksi" jne.
Ja mitään muuta en olisi tarvinnut, kuin välittävää aikuista.
Eli aikuisilla näissä asioissa on hyvin monesti asenneongelma.

Nyt minulla itsellä on haastava lapsi, ja yritän pitää hänen puoliaan, jotta hän ei vanhetessaan kokisi samanlaista leimaamista ja itsetunnon polkemista. Myönnän, että tunnen itsekkin vihaa välillä, useinkin jopa, kun on väsynyt ja käytös on vain kertakaikkiaan mahdotonta jatkuvasti (tosin eri tavalla kuin teillä, on aistiyliherkkä jne), niin helposti tulee sellainen uupumuksen tunne, ja vihan tunne, etten jaksa tuota lasta enään.
Mutta uskon, että se on inhimillistä, antaa sen tunteen tulla ja mennä. Ei se vaarallista ole, mutta kurjaa. Varmasti jokainen äiti joskus tuntee lastansa kohtaan vihantunteita, jos lapsi on uhmakas ja tottelematon. Ne on niitä vanhemmuuden "kiellettyjä" tunteita.

Suosittelisin lapsellesi tosiaan tutkimuksia. Joku hämminkihän käytöksessä selkeästi on, ja olisi hyvä saada asia tutkituksi. Ja apua ja ymmärrystä siihen. Ihan tulevaisuutta ajatellen ja omaa jaksamista ajatellen.
Perheneuvola on hyvä lähtökohta, sinne voi soittaa ja kertoa ongelman ja keskustella asiasta. Voit myös saada itse apua ja tukea lapsen kanssa olemiseen.

Lähinnä tarkoitukseni oli nyt vähän yrittää lieventää tätä mitä mahdollisesti nämä vastaukset saa aikaan, kertomalla omasta kokemuksesta ja omasta lapsestani. Syy voi olla kasvatuksessa, mutta aivan hyvin vo olla olemattakin, sitä ei kaikki ymmärrä, mutta on meitäkin jotka ymmärtää myös.
Tsemppiä!

 

[a..p]

Kiitoksia hurjasti järkevistä vastauksista,vastailen kun pääsen tänään koulusta.

 

[a..p]

Olen miettinyt sitäkin että hakisiko tuolla tavalla kotona sitä huomiota vaikka saa sitä muutenkin paljon,mutta kun hän on aina ollu ns.erikoisessa asemassa kotona,kun on miehen ainoa..niin siis hakisiko huomiota kotona,kun tarhassa ehkä joutuu olemaan aika paljon ilmeisesti yksin.on ryhmänsä nuorin ja isommat pojat eivät ole ottaneet sitä leikkeihin mukaan,kun ei vielä ole sellaisia taitoja leikkiä kun isommilla ja on myös vielä ryhmänsä uusin,tytöt ovat ottaneet pojan sellaseksi maskotiksi,mutta en tiedä sitten kuinka usein ovat pojan kanssa myös puhe saattaa vaikuttaa tarhassa leikkikavereiden saantiin,kun pojalla se ei hirveän hyvää ole.ikätasosesti muuten on taidot.

Kaikki lapset ovat tässä perheessä poikia ja pojat kyllä paljon touhuaa pienimmän kanssa.isä on todellakin vähän sellainen paha poikia ja ei aina ole kunnioittava ja tosiaan sillä lapsena todettiin mbd jos oikein sen muistaa.

Ajattelin tässä nyt kokeilla vähän erilaista tapaa pojan kanssa,eli koitan olla menettämättä hermoja ja koitan ns.hyvän kautta,sitä en tiedä miten isä siihen pystyy.se sai paljon lapsena selkäänsä käytöksensä takia ja siihen en usko tai uskon että siitä on paljon haittaa tulevaisuudessa ja se muokkaa väärää suuntaa minkälainen siitä tulee ihmisenä ja aikuisena.

Vaikka on ehkä jotain asioita mitkä voisivat vaikuttaa sen käytökseen,silti olen aina huomannut kuinka paljon vaativampi ja vilkkaampi poika on kuin aiemmat.