S
Sharla
Vieras
Ja aivan ensiksi, haluaisin kommenetteja itse asiaan, en moraalisaarnaa siitä, että toisen viestejä ei saa lukea. Siitä on täällä jo ihan riittävästi keskusteltu.
Vilkaisin siis mieheni puhelinta ja siellä oli muutamia viestejä eräältä varatulta tuttavanaiselta ja muutamia viestejä joita mieheni oli hänelle lähettänyt. Olivat vihjailevia ja flirttailevia, mutta eivät kuitenkaan mitenkään tunteellisia tms. Huumorilla heitettyä flirttiä (kö) vain? Osa viesteistä oli tosin ihan tavallista kuulumisten kyselyä. Onko tällainen normaalia? En oikein tiedä pitäisikö olla huolissaan. Yhdessä viestissä oli puhetta drinkille menosta jossakin vaiheessa. Tiedän tämän naisen, on mieheni kaveriporukassa liikkunut, mutta en tunne häntä sen paremmin. Ovat siis tavallaan kavereita.
Mikä miestäni vaivaa? Hakeeko hän jotain jännitystä elämäänsä vai mitä? En voi uskoa, että mieheni pettäisi. Olemme olleet yhdessä nuoresta asti ja hän on ihana isä lapsillemme.