Meillä poju täyttää kuukauden kuluttua vuoden.
Tuossa 4-6kk:n iässä oli todella rajua vierastamista ja jonkin verran on ollut ihan koko ajan, mutta rajuin kausi osui tuohon ikään.
Vastoin monia, varsinkin vanhempien ihmisten neuvoja annoin pojan oleskella mun tai isänsä sylissä ja rauhassa tutustua aina ihmisiin kyläillessä. Ja aina jonkun, välillä pitkänkin ajan kuluttua muksu siitä lähtikin aina puuhailemaan sitten omiaan lattialla. Paljon sain neuvoja, että pitäs vaan väkisellä laittaa muiden syliin, jotta tottuu. Kun mun mielestä taas oli ihan hassua tehdä niin, koska toinen ihan todellisessa paniikissa noina aikoina oli.
No, nyt sitten tämä vierastaminen näköjään on tullut sen kuuluisan toisen kerran, ja juuri ennen vuoden ikää. Eilen kun oltiin kyläilemässä ihan tuttujen ihmisten luona, niin poju huusi kuin syötävä eikä kukaan saanut edes vilkaista häntä. Tuppas kyllä vähän huvittamaankin, mutta sitte kotosalla mietin että oi ei..taasko tämä sama rumba alkaa. Mutta niinhän se näyttää alkavan.
Sitä olisin kokeneimmilta kysellyt mielipiteiden muodossa, että pitäskö nyt toimia samanlailla mitä tuossa vauva-iässä? Tai jokainenhan tyylillään, mutta onko mitään vaikutusta tulevaisuudessa lapsen tottumisiin yms. Vähän vaikea selittää näin, mitä tarkoitan. Että onko tässäkin kohtaa hyvä pehmeästi antaa ajan tehdä tehtävänsä vai osaako vuoden ikäinen lapsi jo paremmin käsitellä sen pelkonsa? Kun sen ainakin huomaa, että ihan todellistahan se vielä on. Huomasin viime yönä, että poju heräs parisen kertaa ihan syliä itkemään omassa sängyssään, sitä ei ole aikoihin tapahtunut. Kyllä on selkeä kausi alkanut. Silittelin hetken niskaa ja selkää ja siitä nukahti hyvin taas unilleen.
Tässä tulee mietittyä, ettei tulis tehtyä mitään karhunpalvelusta siinä mielessä, ettei jää mitään arkuutta muksun muistiin sitten pidemmäksi aikaa jylläämään.
Oletteko toimineet samanlaisesti jos on ollut toinen vierastamiskausi kuin mitä ensimmäisessä? Meillä tämä niin rajua, ettei millään pysty jättämään hoitoon, kun toinen menee ihan pois itsestään. Muuten niin iloinen ja hassu tapaus. Ja tosiaan, koko tämän iän on ollut selkeetä vierastamista. Poika on ollut ihan pienestä vauvasta lähtein hirmu kova tarkkailemaan ympäristöä ja kestää pitkään vieraiden saada leikkiin mukaan, vaikka kuinka tuttu olisi. Iskän ja äidin kanssa kyllä meuhkataan kylässäkin =).
Olis kiva lueskella muidenkin kokemuksia ja jutella asiasta.
Tuossa 4-6kk:n iässä oli todella rajua vierastamista ja jonkin verran on ollut ihan koko ajan, mutta rajuin kausi osui tuohon ikään.
Vastoin monia, varsinkin vanhempien ihmisten neuvoja annoin pojan oleskella mun tai isänsä sylissä ja rauhassa tutustua aina ihmisiin kyläillessä. Ja aina jonkun, välillä pitkänkin ajan kuluttua muksu siitä lähtikin aina puuhailemaan sitten omiaan lattialla. Paljon sain neuvoja, että pitäs vaan väkisellä laittaa muiden syliin, jotta tottuu. Kun mun mielestä taas oli ihan hassua tehdä niin, koska toinen ihan todellisessa paniikissa noina aikoina oli.
No, nyt sitten tämä vierastaminen näköjään on tullut sen kuuluisan toisen kerran, ja juuri ennen vuoden ikää. Eilen kun oltiin kyläilemässä ihan tuttujen ihmisten luona, niin poju huusi kuin syötävä eikä kukaan saanut edes vilkaista häntä. Tuppas kyllä vähän huvittamaankin, mutta sitte kotosalla mietin että oi ei..taasko tämä sama rumba alkaa. Mutta niinhän se näyttää alkavan.
Sitä olisin kokeneimmilta kysellyt mielipiteiden muodossa, että pitäskö nyt toimia samanlailla mitä tuossa vauva-iässä? Tai jokainenhan tyylillään, mutta onko mitään vaikutusta tulevaisuudessa lapsen tottumisiin yms. Vähän vaikea selittää näin, mitä tarkoitan. Että onko tässäkin kohtaa hyvä pehmeästi antaa ajan tehdä tehtävänsä vai osaako vuoden ikäinen lapsi jo paremmin käsitellä sen pelkonsa? Kun sen ainakin huomaa, että ihan todellistahan se vielä on. Huomasin viime yönä, että poju heräs parisen kertaa ihan syliä itkemään omassa sängyssään, sitä ei ole aikoihin tapahtunut. Kyllä on selkeä kausi alkanut. Silittelin hetken niskaa ja selkää ja siitä nukahti hyvin taas unilleen.
Tässä tulee mietittyä, ettei tulis tehtyä mitään karhunpalvelusta siinä mielessä, ettei jää mitään arkuutta muksun muistiin sitten pidemmäksi aikaa jylläämään.
Oletteko toimineet samanlaisesti jos on ollut toinen vierastamiskausi kuin mitä ensimmäisessä? Meillä tämä niin rajua, ettei millään pysty jättämään hoitoon, kun toinen menee ihan pois itsestään. Muuten niin iloinen ja hassu tapaus. Ja tosiaan, koko tämän iän on ollut selkeetä vierastamista. Poika on ollut ihan pienestä vauvasta lähtein hirmu kova tarkkailemaan ympäristöä ja kestää pitkään vieraiden saada leikkiin mukaan, vaikka kuinka tuttu olisi. Iskän ja äidin kanssa kyllä meuhkataan kylässäkin =).
Olis kiva lueskella muidenkin kokemuksia ja jutella asiasta.
