Vierasta miehen luvalla!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Onko kellään muulla samankaltaista kokemusta ja mitä sitten tapahtui.

Olen nainen 34-v., avioliitossa turvallisesti ja ehkä vähän tylsästi 5 vuotta. Kunnollinen aviomies, jota rakastan. Lapset 4- ja 6-vuotiaita.

Hyvin harvoin käymme missään ulkona, mutta pari kuukautta sitten olimme yhdessä yökerhossa, lapset saatiin isovanhemmille hoitoon. Tuli juotua aika lailla ja sitten mieheni alkoi puhua, että voisin mennä harrastamaan seksiä jonkun muun miehen kanssa. Mieheni lähti kotiin ja sanoi ajatuksen kovasti kiihottavan. Epäröin, mutta niin siinä sitten kävi, että päädyin aivan upean ja hyvin varustetun miehen luokse ja siellä sain upeata seksiä. Seuraavana päivänä sitten kotiin ja mieheni oli kovasti kiihottunut ja pyysi kuulla irstaita yksityiskohtia. Tämän jälkeen myös seksi mieheni kanssa on saanut mukavan piristysruiskeen. Olen aivan liekeissä ja toivoisin samaa uudelleen.
 
Siinä on plussia ja miinuksia. Meillä tuota on harrastettu kymmenisen vuotta, eikä se ole vaikuttanut suhteeseemme ainakaan negatiivisesti - päinvastoin.

Tuohon voi ryhtyä siinä vaiheessa kun tuntuu että loppuelämä vietetään yhdessä, ja luottamus puolisoon on 100%:n luokkaa.

Ei kannata edes yrittää, jos on vähänkään taipuvainen mustasukkaisuuteen.


Jos tuollaisen luvan puolisolleen antaa, niin sitä ei enää käytännössä peruuteta.


Siksi pelisäännöistä pitää sopia etukäteen - esim. onko lupa molemminpuolinen (avoin suhde), saako panokavereita tuoda kotiin, ehkäisyn/kondomin käyttö, salassapito, seksuaaliset vastapalvelukset, kerrotaanko kaikista jutuista ym.


Kokemuksesta voin sanoa, että vaimoni tietää olevansa poikkeuksellisen etuoikeutettu. Hän arvostaa sitä, ja todellakin osaa myös näyttää sen.

Näitä panokavereita on vaimollani ollut vuosien varrella kymmenkunta. Osa kertaluonteisia, osa pidempiaikaisia.

Aluksi nämä kundit olivat jotakuinkin samanikäisiä. Nyt kuitenkin kun vaimoni lähentelee iältään neljääkymmentä, niin jostain syystä panokaverien ikä alkaakin lähenemään kahtakymmentä.


Vaimoni on puoleensavetävän näköinen, eikä hänellä ole ongelmia seuran löytämisessä. Niinpä hän voi valita parhaat päältä.

Ainoa miinus on, että välillä kun olisi itsellä hirveä seksin himo, niin vaimo onkin poikaystävänsä luona panemassa.


Seksuaalisesti vaimoni on muuttunut vuosien varrella selvästi rivommaksi, ja tekee nykyään sellaisia juttuja joista ennen vain haaveilin.

Hän onkin myöntänyt, että panokaverit ovat hieman "kouluttaneet" häntä. En kyllä yhtään valita, vaan nautin tilanteesta.


En voi muuta kuin suositella samaa muillekin pareille, kunhan suhde on vakaalla pohjalla.
 
Mo

Me olemme harrastaneet tätä noin 5 vuotta. On antanut kummasti potkua meidän omaan seksielämään.

Suosittelen pareille jotka ovat varmoja tunteistaan ja haluistaan.
 
Tämä, että vaimo saisi käydä vieraissa kiinnostaisi myös minua, mutta en ole vielä rohjennut kertoa tästä vaimolleni.

Katsotaan, ehkä joku päivä tämän uskallan vielä sanoa.
 
Moi

Kyllä se vaan on totta, että jos on luottamusta puolisoiden välillä, voi tehdä todella kiihottavia asioita. Me olemme tehneet tätä nyt 3 vuotta ja paranee vain.
 
Tässä keskustelussa tulee esille usein nämä: vakaa suhde, luottamus, jne.

On meilläkin vakaa suhde ja luotamme toisiimme. Meidän juttu ei vain ole paneskella muiden kanssa. Ei siinä mitään jos se on muilla ok suhteessaan, mutta tuntui vain tätä keskustelua lukiessa, että jos ei paneskella muiden kanssa niin suhde ei ole vakaa jne.
 
Tässä keskustelussa tulee esille usein nämä: vakaa suhde, luottamus, jne.

On meilläkin vakaa suhde ja luotamme toisiimme. Meidän juttu ei vain ole paneskella muiden kanssa. Ei siinä mitään jos se on muilla ok suhteessaan, mutta tuntui vain tätä keskustelua lukiessa, että jos ei paneskella muiden kanssa niin suhde ei ole vakaa jne.

Tottakai suhde puolisoon voi olla vakaa ilman kolmattapyörää.

Kysehän on siitä, mitä kivaa maustetta tällainen vierailu voi tuoda parin yhteiseen seksielämään.

Jos toinen on vähänkään mustasukkaisuuteen taipuva, ni ei varmasti sovi.

Säännöt pitää olla mahdollisimman selkeät molemmille!
 
Tottakai suhde puolisoon voi olla vakaa ilman kolmattapyörää.

Kysehän on siitä, mitä kivaa maustetta tällainen vierailu voi tuoda parin yhteiseen seksielämään.

Jos toinen on vähänkään mustasukkaisuuteen taipuva, ni ei varmasti sovi.

Säännöt pitää olla mahdollisimman selkeät molemmille!

Lähes poikkeuksetta tällainen käytös viittaa mielenterveysongelmiin. Valitettavasti.
 
Mistähän voisi löytyä parisuhteesta kiinnostunut nainen joka kiihottuisi tällaisista leikeistä / kuvioista. Ehdotuksia nettisivuista aiheeseen liittyen joissa on kävijöitä? Itse 28v mies.
 

Yhteistyössä