L
"Lumi"
Vieras
Olen jo hyvän matkaa päälle kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Työssä käyvä ja oman osani perheen hyvinvoinnista vastaava nainen.
Nyt on alkanut aina kun viiden maissa kurvailen kotiin ja jätän auton paikalleen, ilmestyä nuori mies paikoitusalueelle. Hän tulee auton luo ja alkaa ikään kuin olla avuksi ja juttelee ihan mukavia. Hipaisee varovasti ohittaessa ja katsoo silmiin. Hymyilee ja höpöttää. Kehuu minua ja sanoo ihailevansa. Minä olen vastaillut enkä ole ollut töykeä. Nyt olen alkanut ajattelemaan, että mitähän se poika oikein meinaa, jotain kai 18 vuotias. En tiedä missä hän asuu ja mistä siihen ilmestyy. Ja joka päivä hän on nyt kahden viikon ajan odotellut tuloani ja ilmestynyt autolle.
Naurettava juttu, mutta jotenkin häkellyttävä ja hieman pelottavakin. Mutta taidan kyllä pyytää miestäni tulemaan samaan aikaan ja selvittävän juttua. Ainakin voisi rauhallisesti hieman jutella.