Vielä täältä kysyn, kun tänne voi vastata kirjautumattomatkin...

Status
Viestiketju on suljettu.
hirre
Alkuperäinen kirjoittaja Neamilla:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onneksi tuo paska liero pidätetään tänään, hirvittää että tuollainen on vapaalla jalalla ollut! Ap:lle ja ap:n tytölle voimia kovasti.
Kiitos, ja kiitos teille kaikille muillekkin.
Sen verran kerron että ystäväpiirissäni on nyt miehen nimi tiedossa mahdollisimman monella, ihan epävirallisesti vain.. enempää en viitsi sanoa mutta uskon että jokainen tietää mitä tarkoitan :kieh:
Uskon että miehen menneisyydestä löytyy myös jotain, eikä oma tytärkään ehkä ole suosion osoituksilta, edes viattomilta jäänyt osattomaksi. Ja tämä siis vain arvailua..kunnes oikeus on puhunut..... :/
Siihen sun alkuperäiseen kysymykseen, että kauanko kestää jne. Mä olen vierestä seurannut ystäväperheen taistelua lapsen omaa pappaa vastaan ja voin kertoa, että taistelu on ollut pitkä ja hikinen. Lasta luvattiin kuulustella vain kerran, mutta joutui kertomaan oman tarinansa kolme kertaa, mikä oli lapselle aika traumaattista.

Taistelu kesti siis vuosia ja siihen kuului ylä- ja alamäkiä. Lopulta kuitenkin oikeus voitti ja pappa joutui vankilaan. Kylläkin vain vähäksi aikaa ensikertalaisena, vaikka oli myös omaa tytärtään (tämän lapsen äitiä) käyttänyt aikoinaan hyväksi, mutta tapaus oli jo vanhentunut.

Voimia kovasti toivon teille! Laittakaa mies vankilaan!!!!
 
kauheaa
Voi ei, ihan hirveää.. Toivottavasti mies saa pidemmän tuomion kuin suomessa keskimäärin. Ja avo-vankilaan hän todennäköisesti "joutuu". Siellä nämä elukat saavat olla rauhassa koska muut vangit eivät voi tehdä heille mitään, eli muut eivät saa edes puhutella heitä, tai tulee lähtö suljetulle tms. Pedofiileja suojellaan suomessa tehokkaasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Neamilla:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onneksi tuo paska liero pidätetään tänään, hirvittää että tuollainen on vapaalla jalalla ollut! Ap:lle ja ap:n tytölle voimia kovasti.
Kiitos, ja kiitos teille kaikille muillekkin.
Uskon että miehen menneisyydestä löytyy myös jotain, eikä oma tytärkään ehkä ole suosion osoituksilta, edes viattomilta jäänyt osattomaksi. Ja tämä siis vain arvailua..kunnes oikeus on puhunut..... :/
Älä kirjoita tällaista. Ihan hyvällä neuvon. Et kai halua tuolle paskiaiselle mahdollisuutta syyttää sinua uhkailusta tms. Eli poista tuo viestisi jos voit.
Kiitos :hug:
Ymmärrän.

Kuten aikaisemmin pohdin, vaadin että tytölle tehdään lääkärin tarkastus, ehdottomasti. Vaikka se tytölle ei kovin mukvaa varmaan ole, mutta se mitä me vanhemmat voimme tarjota on turvallisuus ja tieto siitä että nyt ei ole enää hätää.

 
hmm
Olet oikeassa ettei tutkimus ole kaikista kivoin kokemus mutta
siitä onneksi selviää onko jotain muutakin sattunut mitä tyttäresi
ei ole pystynyt kertomaan. Ihmettelen kyllä ettei poliisit antaneet
lähetettä heti tutkimuksiin??
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Alkuperäinen kirjoittaja Marilii:
Miten tää voi olla mahdollista! Tyttö kuitenkin jo 10-vuotias. Miksi hän ei huutanut apua ja olihan kaverinsakin siellä?
miksiköhän hän teki sen, ei lähtenyt karkuun tai huutanut kaveria apuun? kuitenkin jo 4luokkalainen? ikävää :/
Eiköhän tuollasissa tilanteissa ole ihan tavallista, että ihminen menee lukkoon eikä osaa tehdä mitään...etenkin jos tilanne on todella yllättävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hirre:
Alkuperäinen kirjoittaja Neamilla:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onneksi tuo paska liero pidätetään tänään, hirvittää että tuollainen on vapaalla jalalla ollut! Ap:lle ja ap:n tytölle voimia kovasti.
Kiitos, ja kiitos teille kaikille muillekkin.
Sen verran kerron että ystäväpiirissäni on nyt miehen nimi tiedossa mahdollisimman monella, ihan epävirallisesti vain.. enempää en viitsi sanoa mutta uskon että jokainen tietää mitä tarkoitan :kieh:
Uskon että miehen menneisyydestä löytyy myös jotain, eikä oma tytärkään ehkä ole suosion osoituksilta, edes viattomilta jäänyt osattomaksi. Ja tämä siis vain arvailua..kunnes oikeus on puhunut..... :/
Siihen sun alkuperäiseen kysymykseen, että kauanko kestää jne. Mä olen vierestä seurannut ystäväperheen taistelua lapsen omaa pappaa vastaan ja voin kertoa, että taistelu on ollut pitkä ja hikinen. Lasta luvattiin kuulustella vain kerran, mutta joutui kertomaan oman tarinansa kolme kertaa, mikä oli lapselle aika traumaattista.

Taistelu kesti siis vuosia ja siihen kuului ylä- ja alamäkiä. Lopulta kuitenkin oikeus voitti ja pappa joutui vankilaan. Kylläkin vain vähäksi aikaa ensikertalaisena, vaikka oli myös omaa tytärtään (tämän lapsen äitiä) käyttänyt aikoinaan hyväksi, mutta tapaus oli jo vanhentunut.

Voimia kovasti toivon teille! Laittakaa mies vankilaan!!!!
Kiitos kun kerroit lähikokemuksesi. Olemme varatuneet pitkään prosessiin, ei siinä mitään, juuri se pelottaa että tyttö joutuu palauttamaan asian mieleensä vielä monta kertaa haluamattaan. Tahdottomille muistikuville ei mitään tietenkään voi.
Hänellä on onneksi kaksi ja kolme vuotta vanhemmat isosiskot tukena ja koti on paikka missä voi tuntea olevansa turvassa.
Koira ja kaksi kissaakin perheeseen kuuluu =)

Kiitos teille kaikille kansseläjille ja iso halaus. Kiitos kun sain purkaa tätä solmua... :hug:

 
vieras
Tosi kipeä ja kauhea asia. Haluatko kertoa miten pitkälle hyväksikäyttö meni, siis kun sanoit, että piti hoitaa jalkaa niin oliko siitä vielä mennyt eteenpäin?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tosi kipeä ja kauhea asia. Haluatko kertoa miten pitkälle hyväksikäyttö meni, siis kun sanoit, että piti hoitaa jalkaa niin oliko siitä vielä mennyt eteenpäin?
Et sitten lukenut koko ketjua??
 
otan osaa :/
Ei lapsi osaa kieltäytyä tuollaisesta kun eihän hän tajua mitä siinä tapahtuu! Kaverin isää tuskin osaa pitää pahantekijänä.

Todella surullista koko teidän perheelle ja tämän pedofiilin tyttärelle. Lastaan tahtoisi suojata kaikelta pahalta.

Minua on käytetty hyväksi ja en tosiaan mielellään jätä tyttöäni isälleen tai ukilleen. Pidän jokaista miestä potentiaalina raiskaajana. Hyviäkin.

 
aanu
Alkuperäinen kirjoittaja Piimä:
Vieras 10.36 hirre 10.40 ja Neamilla 10.45 Voisitteko poistaa myös nämä laihnatut viestit?
harmaat ei voi poistella viestejä, modet vois siivota. vaikka en nyt näe tuossa siivottavaa, kettään ei näistä voi tunnistaa ei ap:tä, tyttöä, eikä miestä, eikä miehen lasta. edes paikkakuntaa ei ole kerrottu.
 
ccc
Alkuperäinen kirjoittaja :/:
Alkuperäinen kirjoittaja ccc:
Alkuperäinen kirjoittaja Marilii:
Onpas paljon tappajia liikkeellä. Sehän pääsis silloin liian vähällä ja tappajatkin joutuis kaltereiden taakse.
menee muutamaksi vuodeksi linnaan mistä istuu puolet ensi kertalaisena. aika helpolla ne ikävä kyllä pääsee.
No onneksi se lyhyt vankila-aika on pedofiileille kaikkea muuta kuin helppo. Lapsiinsekaantujat ovat vankien joukossa alinta mahdolista kastia.
eine siellä pelkopuolella kohtaa edes muita vankeja.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Neamilla:
Kaveri nukkui, isä on eronnut ja asuu yksin.
Tämä tapahtui vessassa lukkojen takana. Tyttö pelkäsi ja kuten tuollaisilla paskoilla on tapana uhkailla, luoja yksin tietää mitä on selittänyt.
Sen verran ainakin oli sanonut että" kaveria ei saa herättää ja tämä on heidän oma salaisuutensa..hän on kipeä (Jalka murtunut) ja tyttö noin tomiessaan auttaa häntä ja tekee hyvää...." Hyi helvetti..! Aikuiset pedofiilit on hakoja keksimään selityksiä ja uhkaiklemaan.... Itkin itse monta päivää kunnes oli pakko hakea rauhoittavia. Ja yrittää esittää tytön edessä urheaa, kertoa että nyt hänen ei enää tarvitse asiaa miettiä eikä olla huolissaan, nyt me aikuiset (vanhemmat, viranomaiset) otetaan juttu käsittelyyn...
Voin vain kuvitella vaikka en haluaisi tytön pelkoa ja hämmennystä.
Tämän tapauksen jälkeen kun oli kertonut, kysyi voisiko mennä itsensä puolustuskurssille.... voi luoja.. :'(
Tuo itsepuolustusharrastus voisi olla hyväkin. Siis sen jälkeen kun tyttönne toipuu ensin. Voisi olla terapeuttista.

moderaattori muokkasi Mariliin lainattua viestiä
 
Kokemuksella
Älä sinä, ap hyvä, vain liian tarkkaan lue kaikkia vastauksia tällä palstalla. Jotkut kirjoittavat sellaista soopaa ja kyselevät uteliasuuksissaan kaikkea mahdollista joka ei heille kuulu pätkääkään. Jookos?

Ennen kaikkea, iiiiiiso halaus ja valtavan suuri pahoitteluni että perhettänne ja tytärtänne on kohdannut moinen kamaluus. Se on jotakin jota on mahdotonta koskaan ikinä milloinkaan tajuta tai ymmärtää. Saatikka että tapauksen aiheuttamasta hirvittävästä ahdistuksesta pääsisi ikinä eroon. Se pyörii mielessä lopun elämää, ajatusten vaihtuessa shokeeravasta pahoinvoinnista aina väkivaltaiseen kiukkuun ja vihaan saakka. Jos nyt yhtään mikään lohduttaa tässä tilanteessa niin se on se että asia on tullut ilmi ja olette perheenä yhdessä tukemassa toinen toisianne. Vaikka ei uskoisikaan niin tästä hetkestä voi mennä vain parempaan päin. Voitte myös vanhempina olla onnellisia että olette osanneet rakentaa lapseenne niin rakastavan ja luottamuksellisen suhteen että hän uskalsi asiasta teille kertoa pystyen luottamaan siihen että te uskotte, autatte, tuette ja ennen kaikkea jatkatte rakastamista ihan niin kuin aina ennenkin. Kaikki mikä tästä eteenpäin tapahtuu, tapahtuu lapsenne ja perheenne hyväksi.

Tapahtunut on kaikki kaikessaan jotakin totaalisen käsittämätöntä. Olkaa te vanhemmatkin "rohkeita" ja uskaltakaa ja hakekaa apua myös itsellenne. Fyysinen väkivalta on tehty tyttärellenne, henkisesti olette joutunut väkivallan uhriksi koko perhe. Harva, jos kukaan selviää siitä ilman asiantuntija-apua.

Toivon koko sydämeni pohjasta tyttärellenne ja perheellenne voimia ja rohkeutta. Ja usko tai älä, vaikka aika ei parantaisikaan niin kokemuksesta voin vannoa: rakkaus voittaa kaiken.
 
otan osaa jatkaa
Muistakaa kiittää siitä että tyttö kertoi vaikean asian! Teillä on hyvä suhde ilmeisesti kun uskalsi kertoa!

Muistakaa myös korostaa että MIES teki väärin ja jotkut aikuiset on pahoja. Asia ei ole missään nimessä eikä mielessä tytön. Miehellä on päässä osia rikki ja sen takia se teki lapsen kanssa sellaista mitä kaksi aikuista vain saa keskenään tehdä.
 
i-ronya
Meillä oli vastaava tapaus 2,5v sitten, hyväksikäyttäjänä äitini miesystävä.
Samana päivänä tein rikosilmotuksen,kesäkuussa ja kuulustelu lapsen osalta oli elokuussakun sossu pitää olla mukana
oikeudenkäyntiaikataulu on tietääkseni paikkakuntakohtasta

Rangaistus oli 8kk EHDOLLISTA vanketutta sekä 5000? korvauksia

Asianajaja kannattaa ottaa paras mitä on tarjolla.(valtio kustantaa)
 
tietääkö äiti??
siis sen kaverin äiti, tietääkö se mitä sen ex tehny teidän tytölle?
ois varmaan aika hyvä tietään että jos aukeis asioita hänenkin lapsen kohdalta
 
Järkyttävää.

Olen sanonut että vastustan kuolemantuomiota. Vastustankin.

Ja että en kannata oman käden oikeutta. Mutta erinäisten tilanteitten johdosta ja neljättä vuotta äidin ja leijonaemon vaiston kasvaessa, olisin varmaan myös hakenut niitä rauhoittavia ja pistänyt pari tyyppiä käymään hieman keskustelemassa tuon pedofiilin kanssa. Enkä välittäisi pätkänkään vertaa, jos jäisin siitä kiinni - enköhän minäkin ehdollisella selviäisi! Ja yleisellä tasolla moinen tuomio tuossa tilanteessa tuskin koven monen ihmisen silmissä tekisi minusta yhteiskunnan pohjasakkaa, vaikka rikosrekisteriä saisinkin.

 
joku
Alkuperäinen kirjoittaja i-ronya:
Meillä oli vastaava tapaus 2,5v sitten, hyväksikäyttäjänä äitini miesystävä.
Samana päivänä tein rikosilmotuksen,kesäkuussa ja kuulustelu lapsen osalta oli elokuussakun sossu pitää olla mukana
oikeudenkäyntiaikataulu on tietääkseni paikkakuntakohtasta

Rangaistus oli 8kk EHDOLLISTA vanketutta sekä 5000? korvauksia

Asianajaja kannattaa ottaa paras mitä on tarjolla.(valtio kustantaa)
Siis tää suomen oikeusjärjestelmä ei todellakaan ole oikeudenmukainen. Mä sain muutamasta ratista, muutamasta kortitta ajosta, varkaudesta ja näpistyksistä 1vuoden ehdollista. Sen lisäksi olen vielä 1v koeajalla ehdollisen jälkeen ja jos sinä aikana töppään niin joudun todennäköisesti istumaan eli melkeen sama kun 2vuotta ehdollista. Korvauksia maksan lähemmäs 10000?, ja sit joku lastenraiskaaja selvii noin vähällä.

Ei noita vankiloita voi vankiloiksi kutsua edes enää ne on kun jotain 3 tähden hotelleja vähintään. Siellä sulle kannetaan kaikki naaman eteen ja saa käydä punttiksella, pelata biljardia ja töitä ei tarvii tehdä jos ei halua.
 
vieras
Pahoittelen tapahtunut täydestä sydämestäni. Tuollaista kamaluutta ei tarvisi kenenkään käydä läpi! Toivon kaikkea hyvää teidän perheelle tästä eteenpäin!

Ainoa mitä tekee mieli neuvoksi antaa on se, että muistaa että kaikkiin asioihin maailmassa ei voi ihminen vaikuttaa, ei ainakaan niihin mitkä on jo tapahtunut. Ainoa asia mihin tästä eteenpäin voi vaikuttaa on oma asennoituminen. Anteeksi antaminen jossain vaiheessa on pakko käydä läpi ja asian käsittely ja sen jälkeen sivuun laittaminen. Tiedän että prosessi tulee olemaan pitkä ja tuskainen. Mutta jotta elämä voi vielä palata jotenkin edes normaaleille raiteille, kannattaa lapsellekin opettaa ettei pidä tätä tapahtumaa syynä tuleviin vastoinkäymisiin elämässä, koska se asia on pakko käsitellä ja jättää sivuun jotta ei koko elämäänsä elä katkerana ja syytä kaikkia vastoinkäymisiä tästä.

Tiedän henkilön joka niin teki, kokemus ei ollut lapsuudessa hällä noin rankka, mutta tarpeeksi rankka kuitenkin. Ja hän eli siinä uskossa et mitään hyvää ei hälle voi koskaan tapahtua ja että kaikki ongelmat alkoivat yhdestä tapahtumasta lapsuudessa. Lopulta hän kuitenkin pääsi tilaan että pystyi antamaan anteeksi mielessään ja jättämään asian sivuun, ja sen jälkeen hän on uskaltanut vastaanottaa hyviäkin asioita elämässä eikä pilata niitä omalla asennoitumisellaan.

Tämä on niin järkyttävä juttu et ihan kädet täristen kirjoitan, siksi ei kovin selkeää mitä yritän sanoa. Mutta toivon teille enkeleitä matkanvarrelle!
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä