Vertaistukea?

En jaksanut kahlata kaikkia keskusteluja läpi josko jollain sama tilanne jo olisi.
Mutta siis, minulla on kaksi ihanaa lasta, 1v5kk esikoinen(poika), ja 3kk poika.
Tilanne on se,että tuntuu että olen tällä hetkellä kahden maailman hankalimman tapauksen äiti.
Isommalla uhma nostaa vahvasti päätään, päivät menee aika pitkälle kiukutessa ja raivotessa, toki välillä heittäytyy oikeinkin helläksi:heart:
Pienempi herra taas on syntymästään asti ollut todella hankala tapaus, hetkeäkään ei vihdy päivisin yksin, kitisee, kiukkuaa, kiljuu, raivoaa ja huutaa kurkku suorana niinku päätä leikattais irti jos erehtyy lattialle/sitteriin tms laittamaan. Huutaa vaunuissa, turvakaukalossa, omassa sängyssä,sohvalla, nykyään suurimman osan ajasta myös sylissä...:'(Välillä seurustelee kyllä hetken mutta sekin vaihtuu hetken kuluttua huudoksi. Yöt kuitenkin nukkuu 11h heräämättä, ja on aamulla herätessään noin 15min hiljaa ja naureskelevainen.
Kiinteät aloitettiin alle 3kk iässä neuvolan suosituksesta( runsas pulauttelu ja keskosuus, syntyi rv35).
Meillä on säännöllinen päivärytmi joten kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta mikään ei auta.Odotin tuota 3kk rajapyykkiä kuin kuuta nousevaa, josko helpottaisi mutta päinvastoin tuntuu että päivä päivältä käy vain hankalammaksi elo.
Hävettää kun tunnen itseni jo masentuneeksi, todella väsyneeksi ja huonoksi äidiksi kun en osaa lapsiani tyytyväisenä pitää.
Lisäksi rassaa avioliitto miehen kanssa, hän ei juuri lastenhoitoon ota osaa, ei esimerkiksi koskaan vaihda vaippaa,syötä tms ilman että minä erikseen siitä hänelle sanon ja pyydän. Luulisi että lasten isän vastuu olisi myös hoitaa lapsiaan? Hän käy töissä, olen siitä erittäin kiitollinen mutta eikai nyt sentään elämä semmosta ole että töistä kun kotiin tullaan niin vaihdetaan täysin vain vapaalle eikä oteta osaa eikä arpaa kotitöihin, lastenhoitoon yms?
Tunnen itseni itsestäänselvyydeksi, että olen vain vakituinen kodinhoitaja, mitään normaalia avioparin toimintaa meillä ei ole, perheen kesken mitään kivaa ei koskaan voi tehdä kun ei "jaksa".
Tuntuu niin tosissaan että olen umpikujassa eikä ulospääsyä näy, ammattilaisille en uskalla väsymyksestäni puhua koska näitä huostaanottotapauksia on ollut ihan riittävästi.

Rakastan lapsiani yli kaiken, enkä vaihtaisi heitä pois mistään hinnasta, mutta pakko oli nyt purkaa vähän tuntoja josko vertaistukea täällä vaikka olisi, vai olenko kenties yksin? : /


-e- ja pojat 3/09 &5/10

 

No et todellakaan ole yksin! :hug:
Ehkä parhaiten tuohon tilanteeseen auttaa aika. Toisen lapsen vauva-aika oli mun mielestä tosi raskasta. Välillä tuntui, että liiankin raskasta. Mutta sitten se vaan helpottaa, pikkuhiljaa.
Onko teillä sukulaisia tai muita läheisiä, jotka vois tuoda apua edes hetkeksi? Pystytkö puhumaan miehesi kanssa väsymyksestä ja töiden jakamisesta?

Vaikuttaako vauvalla olevan jotain vaivoja, vatsakipuja tai muuta? Jotkut on saanu vauvalleen apua vyöhyketerapiasta, onko teillä mahdollisuutta kokeilla sitä?

Tsemppiä ja voimia jokaiseen päivään. Kyllä tuo aika menee ohi!

 

Meidän kahdella vanhimmalla lapsella on ikäeroa 1v 3kk. Esikoisella alkoi uhmaikä noin 1,5 vuotiaana ja se oli aivan kauheaa. Kauheaa raivoamista kaikesta mahdollisesta. Makasi lattialla, parkui ja huusi. En saanut edes syliin ottaa. Rauhoittui vain itsekseen. Valitettavasti tätä kesti viisi vuotiaaksi asti. Hänellä oli niin voimakas uhmaikä, etten ole kuullut vastaavaa. Minulla meni kaikki aika tämän uhmiksen kanssa, sekä kaikki voimat. Onneksi meillä pikkuveli oli todella helppo tapaus. En tiedä, miten olisin muuten selvinnyt. Jos tilanne olisi ollut kuin teillä eli jos poika olisi ollut kuin meidän nuorimmainen.
Hän on nimittäin samankaltainen kuin teidän nuorimmainen. Eli kokemusta on molemmista "tapauksista" tosin eri aikaan. Meillä nuorimmainen oli kova pulauttelemaan. Kuljettiin koko ajan rätti kädessä ja pyyhittiin kaikkialta oksennuksia. Sitä tuli valtavasti ja jatkuvasti. Vauva itki yöt ja päivät. Ei viihtynyt missään. Sylissä oli puoli vuotiaaksi asti, kunnes helpotti. Sylissäkin itki selkä kaarella koko ajan. Oli todella raskasta. Olen täysin varma näin jälkikäteen, että kyseessä oli refluksi! Yritin siitä puhua silloin neuvolassa, mutta eiväthän ne ollu nähnyt, kuinka paljon sitä oksennusta tuli ja kuinka kipeä ja itkuinen vauva oli.
Muistan, ettei voitu autollakaan mennä minnekään, kun vauva huusi eka metrin jälkeen. Vaunulenkeistä ei puhettakaan. Kannettiin yöt ja päivät vauvaa sylissä. Onneksi mies oli suurena apuna meillä.
Ystäväni vauvalla oli aivan samanlaiset oireet (syntyi puoli vuotta myöhemmin). Hän sai lastenlääkäriltä lääkkeet refluksiin ja vaivat loppui siihen.
Molemmilla pikkuisilla on myös yhteistä se, että ovat maitoallergisia ja myös myöhemmin molemmille tuli korvakierre. Meillä sekin loppui, kun jätettiin maito pois.
Ja tuohon refluksiaikaan eli eka puoli vuotta vauva söi rintamaitoa, mutta itse en käyttänyt maitotuotteita ollenkaan.
Mua kaduttaa jälkeenpäin, kun en vienyt vauvaa lastenlääkärille refluksin vuoksi. Vauva selvästi kärsi silloin kun itki.
Oliskohan teilläkin vauvalla jotain "hätänä". Allergiaa, refluksia, kipua jossakin?

Itselleni tuli raskaan vuoden päätteeksi elimistön stressireaktio eli uuvuin ihan täysin. Suosittelen kyllä pyytämään apua jostakin! Sitä yrittää jaksaa aivan liikaa yksin. Parempi on hakea apua ajoissa. Kun on liian väsynyt, ei sitäkään jaksa enää pyytää. Yritä saada omaa aikaa, jolloin pääset pois kotoa. Pois niistä ympyröistä, joissa väsyt.

En yhtään ihmettele, että olet väsynyt. Tilanne on varmasti raskas sinulle:hug: Mulle lääkäri sanoi, että on tosi yleistä, että vanhemmat uupuu täysin, jos lapsi on itkuinen, korvakierteinen yms. Sitä omaa aikaa ja varsinkin unta pitää saada tarpeeksi, että jaksaa.

 

Kiitos vastanneille, tuntuu "hyvältä" tietää etten ole ainoa jolla hankalia lapsia..
Meillä pojalta tutkittu maitoallergia,refluksi, lääkäri tutkinut vasta koko pojan mutta mitään selitystä itkuisuudelle ei tunnu löytyvän, vatsavaivoja en usko olevan koska ei piereskele edes ns.pumppaamalla jalkoja, ja kakka tulee pari kertaa päivässä pienen ähellyksen jälkeen.
Vyöhyketerapia, osteopatia, kaikki kokeiltu ja olivat vain rahanmenoa josta ei mitään apua...:S

Miehen kanssa olen yrittänyt puhua mutta hänellä on ns.puolustusrefleksi eli hyökkää vain vastaan ja puolustelee itseään kaikessa. Onneksi mummu ja ukki auttaa silloin tällöin, että edes vähän saa omaa aikaa, olisin varmaan seinähullu jos en koskaan pääsisi pois näistä ympyröistä.

Esikoinen tosiaan on omanlaisensa tapaus, kuulostaa samalta kuin sinulla mammax3. Pukeminen on yhtä selkä kaarella huutamista ja taistelua, ruokaa pitäisi olla just sillä sekunnilla ku herra haluaa tai menee huudoksi ja tappeluksi koko syöminen, viihdykettä pitäis olla koko ajan tai huutaa vaan tylsyyttä, huh..

Noh, antaa ajan hoitaa, kyllä se tästä vielä jonain päivänä!

 

kokeilu.....

 

Hei, en lukenut viestiäsi edes loppuun vielä, mutta tuli heti mieleen runsaasta pulauttelusta ja tuosta huutamisesta, ettei vauvalla vaan ole refluxitauti?! Sehän paranee lääkkeillä. Hoitolapsellani oli se ja oli ollut aivan samanlainen, huutanut ja itkenyt vaan. Sehän sattuu kovasti kun hapan neste nousee ruokatorveen kokoajan. Mene yksityiselle lääkärille jos vaan rahaa ja vaadi tutkimaan asia! Toki neuvolan kauttakin pääsee, mutta siellä pitää olla vaan paljon tiukempi! Selvitä ehdottomasti tuo!