Moikka.
Mulla on siis ongelmia enemmän ku tarpeeksi. Oli ihana mies, vasta hankittu uusi talo maalta ja eläinlauma siellä, kiva työpaikka jne. Mies halusi suhteen alusta asti lasta, mutta ei millään lailla painostanut minua asiaan. Tulin sitten kuitenkin raskaaksi nyt kesällä, tarkasta raskauden kestosta ei ole vielä tietoa, koska "kuukautiset" mulla on ollu säännöllisesti enkä ole vielä päässyt ultraan.
Vuosien sinnittelyn jälkeen hakeuduin lääkäriin ja mulla todettiin posttraumaattinen stressihäiriö ja vakava masennus. Koska olin vitkastellu sen lääkäriin menon kanssa, ni oireet ja oma käytös alko olemaan sitä luokkaa että mieheni jätti mut, hommasi mulle häädön meidän yhteisestä asunnosta ja on hyvää vauhtia puuhaamassa potkuja mulle myös työstäni.
Näissä masennuksen syövereissä murehdin myös niinkin naurettavia asioita, että kun asutaan pikkukylässä mistä mieheni on kotoisin ja ite oon muuttanu tänne uutena, et mitä ihmiset ajattelee. Meneekö ne vähötkin kaverit ja voiko käydä ees kaupassa enää. Miten pärjään yksin vauvan kanssa, kun ite olen sina sanonut etten halua lapsia ikinä ja tämä oli pitkällisen harkinnan tulos. Ja nyt oon yksin asian kanssa. Miten pärjään ees rahallisesti, jos mies järjestää mulle potkut?
Ai niin, ja kermana kakun päällä, mies ei usko että lapsi on hänen. Koko ikänsä hän on halunnut lapsia ja suostutteli minut jättämään ehkäisyn pois, mutta nyt kieltää koko lapsen ennen kuin isyystesti on tehty. Muita isävaihtoehtoja ei siis todellakaan ole.
Anteeksi tää jäätävä tilitys. Oon vaan niin uudessa tilanteessa ja pelottaa, jännittää, et kaipaisin jotain vertaistukea. Ja jo nyt tiedoksi, et en kaipaa moralisointia, tiedän itekin mitä olen tehnyt väärin ja kärsin siitä joka päivä.
Mulla on siis ongelmia enemmän ku tarpeeksi. Oli ihana mies, vasta hankittu uusi talo maalta ja eläinlauma siellä, kiva työpaikka jne. Mies halusi suhteen alusta asti lasta, mutta ei millään lailla painostanut minua asiaan. Tulin sitten kuitenkin raskaaksi nyt kesällä, tarkasta raskauden kestosta ei ole vielä tietoa, koska "kuukautiset" mulla on ollu säännöllisesti enkä ole vielä päässyt ultraan.
Vuosien sinnittelyn jälkeen hakeuduin lääkäriin ja mulla todettiin posttraumaattinen stressihäiriö ja vakava masennus. Koska olin vitkastellu sen lääkäriin menon kanssa, ni oireet ja oma käytös alko olemaan sitä luokkaa että mieheni jätti mut, hommasi mulle häädön meidän yhteisestä asunnosta ja on hyvää vauhtia puuhaamassa potkuja mulle myös työstäni.
Näissä masennuksen syövereissä murehdin myös niinkin naurettavia asioita, että kun asutaan pikkukylässä mistä mieheni on kotoisin ja ite oon muuttanu tänne uutena, et mitä ihmiset ajattelee. Meneekö ne vähötkin kaverit ja voiko käydä ees kaupassa enää. Miten pärjään yksin vauvan kanssa, kun ite olen sina sanonut etten halua lapsia ikinä ja tämä oli pitkällisen harkinnan tulos. Ja nyt oon yksin asian kanssa. Miten pärjään ees rahallisesti, jos mies järjestää mulle potkut?
Ai niin, ja kermana kakun päällä, mies ei usko että lapsi on hänen. Koko ikänsä hän on halunnut lapsia ja suostutteli minut jättämään ehkäisyn pois, mutta nyt kieltää koko lapsen ennen kuin isyystesti on tehty. Muita isävaihtoehtoja ei siis todellakaan ole.
Anteeksi tää jäätävä tilitys. Oon vaan niin uudessa tilanteessa ja pelottaa, jännittää, et kaipaisin jotain vertaistukea. Ja jo nyt tiedoksi, et en kaipaa moralisointia, tiedän itekin mitä olen tehnyt väärin ja kärsin siitä joka päivä.
