Vauvan tulo ja vanhat "kaverit"

[ihmettelen]

Onko teillä vanhat kaverisuhteet kärsineet kun olette saaneet lapsen? Onko tullut pidettyä enää niin paljon yhteyttä kuin ennen ja onko kaverit pitäneet yhteyttä samalla lailla? Entä onko jutut muuttuneet? Jääkö aikaa samanlailla ja voiko sitä yhtääkkiä lähteä vaikka elokuviin jos kaveri pyytää?

Joutaako tällaiset vanhat kaverisuhteet romukoppaan jotka eivät tajua pikkulapsi-perheen arkea. Jos kaikki päivät on kotona lapsen kanssa tuskin kaverit siitä haluaa jauhaa kun omat on jo aikuisia.

Silloin kun odotin vauvaa kaveri pyysi kirppiskierrokselle ja sanoi, että nyt kun vielä voi mennä kun ei vauva ole rasitteena. Toista kaveriaan arvostellut joka ottaa lenkillekin lapsen mukaan, kuulemma ärsyttää. Minäkin kun olen yh niin pakkohan se lapsi on aina mukaan otettava ja kun on isällä lapsi nin silloin aika menee kotihommiin. Että sillain. Vähänkö kypsyttää.

Nyt laittoi viestiä kun kyselin pitkästä aikaa kuulumisia, antoi tulla suorat sanat: kuuluuhan sitä sieltäkin jotain kun kyllästyttää aina yksipuolinen yhteydenotto ja sitten ollaan tyytyväisiä kun hän ottaa yhteyttä...plää, plää, plää. Pitäisiköhän tähän vastata vai unohtaa, vai unohtaa koko "ystävä"?

 

[vieras]

Musta tuntuu ettei mulla ole mitään yhteistä enää näitten lapsettomien kanssa. Oikeestaan vaan ärsyttää kun eivät oikein tajua. Hoitoon tarvis muksut laittaa, ennekun ovat ihan mammanpoikia ja yhtäkkiä tarvis lähtee monen sadan kilsanpäähän ostoksille. Jolain ehkä onnistuu mulla ei. Ja se sopii mulle kyllä. Perhe on nyt tärkein.

 

[nedra]

Elämäntilanteen muuttuessa on myös kaveripiiri elänyt ja muuttunut,ystävät on pysyneet elämässä. =)

 

[Mariaa]

Musta tuntuu ettei mulla ole mitään yhteistä enää näitten lapsettomien kanssa. Oikeestaan vaan ärsyttää kun eivät oikein tajua. Hoitoon tarvis muksut laittaa, ennekun ovat ihan mammanpoikia ja yhtäkkiä tarvis lähtee monen sadan kilsanpäähän ostoksille. Jolain ehkä onnistuu mulla ei. Ja se sopii mulle kyllä. Perhe on nyt tärkein.

Peesailen tätä.

 

[Ärrimurri]

No ei meidän ystävät ainakaan ole mihinkään kadonneet lapsen tulon myötä. Itteä enemmänkin kauhistuttaa kun huomaa aina vaan puhuvansa vauvasta Mutta en kyllä voi mitenkään ymmärtää mitä lapsi haittaa lenkillä ollessa! Vastaa tuolle ystävälle, että sori vaan, tällasta se on vauvan kanssa, ota tai jätä.

 

[naksu]

Tosi ystävät jäi mutta kaverit jotka on pelkästään bailu tai shoppailuseuraa vailla ovat kadonneet.

 

[Mariduk -napalmi kuula-]

Mulla on pysyneet kaverit samana, vaikka suurin osa lapsettomia onkin. En näe heitä ehkä yhtä usein, mutta yhteyttä pidetään puolin ja toisin. Muutama vanha kaverikin palannut kuvioihin pojan syntymän jälkeen, kun halusivat poikaa katsomaan ja siitä sitten vanhat hyvät suhteet elpyi, vaikka pariin vuoteen ei oltukkaan tekemisissä.
Ja hyvät kaverit tunnistan siitä, että vaikka olisikin pitkä tauko näkemisessä tai yhteydenpidossa, mutta sitten kun nähdään, tuntuu että kaveri olisi aina siinä vierelllä ollutkin. EI tunnu kiusalliselta ja jutun juurta löytyy.

 

[Weatherwax]

Onkohan tää joku ikäkysymys. Koska ei mun kaveripiiri mihinkään muuttunut esikoisen myötä ( tai no, pienen vauvakuumeen sai aikaan ja kun esikoinen oli vuoden, yhtäkkiä aika monella kaverillakin oli vauva )

 

[vieras]

Eipä minulla ystävät ole mihinkään kadonneet. Harvemmin ehkä nähdään, mutta se tapailu on sitäkin tiiviimpää. Oletteko ehkä ajatelleet sitä, että ystävä saattaisikin olla ihan rehellisesti mustasukkainen? Minun teini kummipoika (18v) ilmeni mustasukkaiseksi omille lapsilleni, kun kerran alettiin asioista puhumaan. Vaikka lapset ovat ykkösiä elämässänne, niin ei niin ns. omahyväinen voi olla, että kaikkien pitää mukautua teidän tilanteeseenne. Minusta on itsekin äitinä puuduttavaa, jos aina ja vain puhutaan lapsista ja niiden tekemisistä. Mikäli ette ole ystävänne kanssa samalla aaltopituudella, niin olkaa suoria, puhukaa asiat keskenänne, älkääkö nostattako pahaa verta selän takana puhumalla.

Miettikää omaa käyttäytymistänne ja puhettanne..olisiko siinä parantamisen varaa vai ovatko kaverinne tosiaan niin inhottavia. Puhutteko vain minäminäminäminälapsetlapsetlapset vai otatteko huomioon kaverinne. Pohjalla saattaa olla vain yksinkertaisesti mustasukkaisuus.

Minulla on ystävä, jonka kanssa ollaan koettu ylä-ja alamäet 30 vuotta ja mustasukkaisuutta on koettu puolin ja toisin. Kavereitakin on ja niistäkin voi vielä kehkeytyä ystävyyssuhteita, mutta se kommunikaatio, toisen huomioonottaminen on tärkeää.

 

[Äitsi]

Musta tuntuu ettei mulla ole mitään yhteistä enää näitten lapsettomien kanssa. Oikeestaan vaan ärsyttää kun eivät oikein tajua. Hoitoon tarvis muksut laittaa, ennekun ovat ihan mammanpoikia ja yhtäkkiä tarvis lähtee monen sadan kilsanpäähän ostoksille. Jolain ehkä onnistuu mulla ei. Ja se sopii mulle kyllä. Perhe on nyt tärkein.

Peesi.
Kaksi kaveria kouluajoilta jäänyt, toinen myös äiti, toinen työkaveri.
Molempien kanssa kuiteskin hirmu vähän tekemisissä.

Mä olen mielummin lasten ja miehen kanssa, kuin missään muualla.
Aina olen ollut tällainen boheemi, erakko.

 

["tuleva äiti"]

Nyt kun on raskaana, on alkanut jopa pelkäämään sitä, että maailmat onkin sitten niin järjettömän erilaiset ja huomaa olevansa vanhan kaveripiirin ulkopuolella. Tajuan kyllä, että perhe on tärkein ja vie aikaa, mutten aio olla se ihminen, joka ei koskaan voi poistua siitä idyllistään. Onhan sitä oltavia OMIA asioitakin? Vai olenko jotenkin naiivi jos kuvittelen, että silloin tällöin voisi poistua omille asioilleen. Toki isän elo tässä mukana helpottaa asiaa. Kaikki lapselliset kaverit asuu 200km päässä, täällä vain lapsettomia. Eikä näistä muutenkaan tahtoisi eroon. Mutta olen itsrkin säilynyt ystävänä näille lapsellisille, vailla elämäntilanteet täysin erilaiset, ikä sama. Minä lähdin opiskelemaan neljä vuotta sitten, kun kaveri sai lapsensa. Toki kuulumisia vaihtaessa joskus huomannut "kulttuurieron", mutta se on vain ymmärretty. Lapseton kaveri voi tosin kokea, että toinen arvostelee, jos pyörittelet silmiäsi hänen kuulumisilleen. Ei lapsellisetkaan aina tunnu ymmärtävän lapsettoman elämää, kun on upottu niin syvälle perhe-elämään ettei edes haluta ymmärtää ihmisiä, jotka elävät toisin.

 

["vieras"]

Ei kannatta ennakkoon miettiä noita asioita, elämä menee omalla painollaan, kaikkea ei voi hallita. Osa kavereista jää matkan varrelle ja osa kulkee mukana. Se on aivan normaalia ja kuuluu elämään. Jotkut asiat poistuvat ja toisia tulee tilalle.