Vauvan nukuttaminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Viivi80
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Viivi80

Uusi jäsen
01.01.2008
17
0
1
Kertokaa muut kokemuksianne pienten nyyttienne nukuttamisesta. Meillä 1,5 kk vanha poika ja ei oikeen meinaa saada unen päästä kiinni. Imetän ja nukkuu äitiyskopassa oman sänkymme vieressä, jos ja kun nukkuu. Poika nukkuu helposti tissille ja syliin vaihtelevasti. Tissille nukkuminen on johtanut siihen, että poika on nukkunut perhepedissä, jossa nukkuu hyvin, mutta me emme.
Äitiyskoppaan ei millään nukahda yksin, joskus auttaa laulut ja silittelyt, mutta sitä voi kestää yli tunnin. Poika alkaa kitistä kopassa muutaman minuutin päästä ja nopeasti itkee jo kovempaa. Jos ei tyynny silittelyllä niin olen ottanut syliin, huonoin kokemuksin. Onko muilla samanlaista nukkumisen kanssa?

Pojasta myös huomaa päivällä, kun uni ei tule silmään niin alkaa itkut ja joskus ne yltyy ihan hysteerisiksi. Toisaalta vatsavaivatkin tekee osansa. Tutti meillä käytössä, mutta joskus itkee kun siitä ei tulekaan maitoa. Poika syö 2-3 tunnin välein 24 h ja päivällä useamminkin. Todetaan vielä, että muuten poika kasvaa hyvin ja vaikuttaa tyytyväiseltä.

 
Noin pieni saa/kuuluukin nukahtaa tisulle! Silloin ainakin pääsee kylläisenä nukkumaan, koska vauva ei tyhjällä masulla nuku.
Voisiko olla, että tuo 2-3 tunnin syöttöväli on liian pitkä? Itse tein alussa sen virheen, että luulin ettei vauvalla voisi olla nälkä usemmin kuin 3 tunnin välein, kun laitoksella sanottiin, että vauvan pitäisi syödä 8krt/vrk. En sitten älynnyt, että voivat siis syödä toki useamminkin :ashamed: Koitapa tarjota itkuiselle ja väsyneelle vauvalle tissiä niin siihen varmasti nukahtaa onnellisena. Ja jos sitten herää päivällä, kun koitat laskea koppaan niin onko se niin vaarallista, jos joskus nukkuu äidin sylissäkin? Noin pieni kun tarvitsee vielä paljon syliä ja läheisyyttä :heart:
Jaksamista sinne!
 
Tissille meilläkin tyttö 3kk nukahtaa kaikista parhaiten. Toinen paikka, johon nukahtaa ovat vaunut. Niitä pitää toki heijata, muuten ei sinne nukahda. Omassa sängyssään tyttö ei suostu väsyneenä hereillä köllimään, huuto alkaa välittömästi. Itse nukutan tytön syliin tissille tai sitten makoilen sängyllä imettämässä. Kun tyttö nukahtaa, nostan hänet omaan sänkyynsä. Siinä voi tosiaan mennä yli tunti jos ei jopa kaksi, mutta uskoakseni se on ihan normaalia. N.1kk:n iässä tyttö saattoi omasta sängystään herätä montakin kertaa alkuyöstä, tarjosin aina lisää tissiä. Lopulta tyttö oli niin kylläinen ja tyytyväinen, että jaksoi nukkua useamman tunnin putkeen. Läheisyyttä tosiaan noin pieni tarvitsee hurjasti. Voima- :hug: !
 
Ei munkaan mielestä noin pienen tarvi osata nukahtaa muualle kuin syliin/tissille. Kyllä se siitä pois oppii kun ei enää ihan niin paljon tarvi läheisyyttä ja tuntee olonsa turvalliseksi muuallakin. Jos itkee sitä ettei tutista tule maitoa niin kannattaa tosiaan tarkistaa ettei ole nälkäinen..
 
Niin se tääkin nukahti tissille eikä omaan sänkyyn. Ja se sallittakoon pikkuvauvalle. Ja kyllä se nukahtaminen eka kuukausina kesti etenkin iltaisin, ajan mittaan nopeutui kun söi nopeammin ja oppi sen nukahtamisen. Lääkäri ja terkka kertoivat että sekin nukahtaminen pitää oppia ja uneen tyyntyminen, kuten kaikki muukin mitä syntyminen ja elämä tuo tullessaan.
 
Meidän kuopus oli pikkuvauvana myös huono nukahtamaan. Hän oli ja on edelleen myös äärimmäisen tarkka rutiineista ja säännöllisestä rytmistä.
Meillä ei edes tissille nukuttaminen auttanu kuin todella harvoin. Joitakin kertoja sain iltaisin nukkumaan pikku tirsat kantoliinassa, se vähän helpotti, kun pikkuinen ei muuten tehny muuta ku itki ja kitisi yliväsymystään, muttei kuitenkaan nukahtanut vaunuihin eikä sänkyynsä.
Oletko kokeillut kapaloida vauvaa? Siitä oli meillä apua iltaisin, kun vauva ei rauhoittunu yöunille millään. Vauva saattoi nukahtaa ihan itsekseen kapaloituna sänkyynsä tai sitten nukahti tissille ja hänet pystyi herättämättä siirtämään omaan sänkyynsä nukkumaan, kun oli kapalossa.
Meillä tosin kapalointikaan ei auttanut kuin ihan alussa, kun vauva ei vielä tiennyt käsistään mitään. Kun käsiä alettiin ihmettelemään, niin kapalosta tuli vain mega-raivarit ja vauva riuhtoi itsensä kapalosta pois (laittoi sitten kädet kapalon sisään tai ei).

Lopulta meillä nukahtaminen parani ja helpottui vasta, kun vauva alkoi syömään kiinteitä, joten pieni epäilys mulla on, että vauva saattoi huutaa nälkäänsä vaikka siis maitoa tuli hyvin ja rintaa tarjosin välillä varmaan liikaakin. Mutta jospa se korvike olis ollu tujumpaa, tiedä sitten...?

Paljon jaksamista sinne! Kyllä se ajan myötä helpottaa kun vauva kasvaa isommaksi.
 
Kiitos kommenteista ja tilanne tuntuu vähän kuin Vanttu80:llä. Olen siis kyllä tarjonnut tissiä tiheämminkin alle tunnin välein. Joskus päivisin alkaa itkut pian ruokailun jälkeen, ehkä siis vatsavaivoja. Cuplatonit ja Relat ei auta mitenkään suuremmin. Röyhtäytän kyllä ja se auttaa, mutta auttaa myös poikaa heräämään tissinsyönnin jälkeen ja sitten ei taas uni tule. Toisina päivinä kyllä nukkuu päivisin paremmin toisina voi valvoa 5 tuntia putkeen kun uni ei tule millään siis sylissäkään. Tätä tarkoitin ei siis huonoja kokemuksia, mutta tulosta ei synny;) Kuinka paljon teidän vauvat valvoo? Onneksi yöt ovat menneet paremmin syö ja nukkuu perhepedissä. Sitä varten lähdin kyselemään, että miten nukutetaan äitiyskoppaan kun neuvolasta neuvottiin nukuttamaan omaan sänkyyn. Miten? Sanoivat, että yösyönnin jälkeen ei vaipanvaihtoa ja koppaan vaan nukkumaan, helpommin sanottu kuin tehty. Ja mietin samaa, että voiko noin pieneltä sitä vaatia. Milloin vauva tottuu tiettyyn rutiiniin ja onko pois opettaminen vaikeaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viivi80:
Kiitos kommenteista ja tilanne tuntuu vähän kuin Vanttu80:llä. Olen siis kyllä tarjonnut tissiä tiheämminkin alle tunnin välein. Joskus päivisin alkaa itkut pian ruokailun jälkeen, ehkä siis vatsavaivoja. Cuplatonit ja Relat ei auta mitenkään suuremmin. Röyhtäytän kyllä ja se auttaa, mutta auttaa myös poikaa heräämään tissinsyönnin jälkeen ja sitten ei taas uni tule. Toisina päivinä kyllä nukkuu päivisin paremmin toisina voi valvoa 5 tuntia putkeen kun uni ei tule millään siis sylissäkään. Tätä tarkoitin ei siis huonoja kokemuksia, mutta tulosta ei synny;) Kuinka paljon teidän vauvat valvoo? Onneksi yöt ovat menneet paremmin syö ja nukkuu perhepedissä. Sitä varten lähdin kyselemään, että miten nukutetaan äitiyskoppaan kun neuvolasta neuvottiin nukuttamaan omaan sänkyyn. Miten? Sanoivat, että yösyönnin jälkeen ei vaipanvaihtoa ja koppaan vaan nukkumaan, helpommin sanottu kuin tehty. Ja mietin samaa, että voiko noin pieneltä sitä vaatia. Milloin vauva tottuu tiettyyn rutiiniin ja onko pois opettaminen vaikeaa?

Anna pienen olla viekussa jos se sitä tarvii. Sanokoon neuvola mitä tahansa, jokanen on yksilö ja yhdelle sopii sänky, toiselle kainalo. Vaikka kuinka neuvottiin että laita vaan se sänkyyn ja rauhoita uneen, ei poika oppinut ja lopulta annoin periksi, oppi sitten 5kk omaan sänkyyn kun oli valmis siihen. Ei tarvi vaatia noin pieneltä, se tarvii mahd paljon läheisyyttä ja tykkää nukkuakin lähellä. Vaikka meillä nukutaan jo omassa sängyssä niin silti se tykkää joskus nukkua mun kainalossa, mykertyy oikein siihen kylkeen. Tarvii siis edelleen välillä sitä kontaktia.
 
Yksi keino, mitä itse kokeilin eilen illalla 3kk pojalleni joka nukkuu parhaiten vieressä, otin pinnasängystä yhden laidan pois ja laitoin sänkyyn kiinni ja sängyn tasolle (vähän kuin sängyn jatkoksi) ja nukkuin koko yön omassa sängyssään pitkään pitkään aikaan!!! Tosin nukahti ensin meidän sänkyyn tissille =) Kannattaa kokeilla jos vain on mahdollista B)
 
Meillä auttoi Laurin ollessa suunnilleen tuon ikäinen, kun imettäessä illalla laittoi pään alle pikkuisen tyynyliinan ja sen kanssa sitten nosti syötön jälkeen omaan sänkyyn. Vauvat heräävät herkästi, jos tuntevat, että lämpötila muuttuu, esim syli - oma vuode. Tyynyliina hieman auttaa tähän, kun ei viileä lakana osu päähän.
 

Yhteistyössä