Vauvan jättäminen nukkumaan koko yöksi omaan sänkyynsä on kylmää ja psykopaattista?

Alkuperäinen kirjoittaja Orion:
NinaTT puhuu vaistovanhemmuudesta, äidin vaistoista lapsen hoidossa. Toimia lapsen parhaaksi. Minusta se on nimenomaan vaistojen kuuntelemista ja toteuttamista, kun antaa lapsen nukkua yksinään jos se kerran niin nukkuu paremmin.

Mutta siis tuntuu unohtuvan se (en tarkoita siis että Orionilta nyt unohtuu), että jopa "vaistovanhemmuus-gurut" ovat sitä mieltä, että perheen tulee noudattaa niitä tapoja, jotka siinä perheessä ovat ne toimivimmat lapsenkin kannalta. Eikä niin, että on pakko tehdä jollain tietyllä tavalla. Eihän se ole vauvan yksilöllisiin tarpeisiin (vaikka vauva ei ole itsenäinen, vauvat ovat kuitenkin yksilöitä ) vastaamista, tai omien vaistojen kuuntelua, jos tekee niin kuin pitää jonkun opuksen tai toisen ihmisen mielestä tehdä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja siperia:
Alkuperäinen kirjoittaja Orion:
NinaTT puhuu vaistovanhemmuudesta, äidin vaistoista lapsen hoidossa. Toimia lapsen parhaaksi. Minusta se on nimenomaan vaistojen kuuntelemista ja toteuttamista, kun antaa lapsen nukkua yksinään jos se kerran niin nukkuu paremmin.

Mutta siis tuntuu unohtuvan se, että jopa "vaistovanhemmuus-gurut" ovat sitä mieltä, että perheen tulee noudattaa niitä tapoja, jotka siinä perheessä ovat ne toimivimmat lapsenkin kannalta. Eikä niin, että on pakko tehdä jollain tietyllä tavalla. Eihän se ole vauvan yksilöllisiin tarpeisiin (vaikka vauva ei ole itsenäinen, vauvat ovat kuitenkin yksilöitä ) vastaamista, tai omien vaistojen kuuntelua, jos tekee niin kuin pitää jonkun opuksen tai toisen ihmisen mielestä tehdä.

erittäin hyvin sanottu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja siperia:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja sockervadd-:
Hmm.. ajatuksena pitää vauva äitinsä lähellä mahdollisimman paljon varsinkin öisin on hyvä, mutta ei aina toteutettavissa.

Monesti vain mietin jos on öisin paljon liikkeessä oleva äiti (vaihtelee asentoa useasti, kääntyilee, levittelee käsiään ja jalkojaan ympäriinsä yms) niin voiko vauva musertua äidin alle?

Mä en usko että kukaan terve äiti rusentaisi lapsensa, kyllä siinä on kokoajan tietoinen että lapsi on vieressä. Mä olen ollut kova kääntyilijä, mutten ollut kun vastasyntynyt siinä vieressä oli.

En mäkään kyllä oikein usko, että äiti pystyy rusentamaan lasta, jos ei ole kännissä tai ottanut unilääkkeitä.

Traagisin tilanne mitä meillä on sattunut, oli se kun unenpöpperössä peittelin taaperon peiton alle, ja silitin päätä sen jälkeen. Siinä vaiheessa tajusin, että se ei ollut pää vaan peppu, joka oli tyynyllä, ja muksu oli pää oman peittonsa alla :laugh: :ashamed:

Mutta siis joo, se on ihan totta, että elämässä on joskus sellaisia tilanteita, jolloin vauvan pitäminen ei ole mahdollista vaikka äitikin niin haluaisi.

Meillä vauva nukku vieressä kun ekan kerran yössä heräs, tuli tissille ja siinä sit nukku loppu yön. Eli meni omaan sänkyyn nukkumaan, mutta valtaosan yöstä nukkui meidän vieressä.

Mitä tulee tohon ettei terve äiti vauvan päälle kierähdä, niin no joo. Meillä kävi kerran niin, että Minä heräsin yöllä siihen, että poijan pää oli mun selkäni alla. En vieläkään tiedä onko tuo vaan samanlainen kokoeläjä kun minä (olen itsekin herännyt kerran jos toisen oma pääni miehen selän alta ja musta siinä on ollut ihan mielettömän hyvä nukkua) vai olenko minä siihen vauvan päälle pyörähtänyt. En kuitenkaan niin painavasti onneksi siinä maannut, että jotain pahaa olisi sattunut. Enkä muuten ollut kännissä enkä ottanut mitään lääkettä vaan ihan tavallisesti menin nukkumaan kuten kaikkina muinakin iltoina.
Enkä mäkään siis mitenkään rusentanut tuota lasta, mutta selkäni alta hänet herättyään löysin.
 
Minäkin olen sitten psykopaatti kun lapsi on nukkunut koko ikänsä omassa sängyssä. Ensin kiinni minun sängyssä, ja myöhemmin omassa huoneessa. Jos jollakin hihhulilla on siihen ruikuttamista niin se on hänen ongelmansa.

Mä en olisi pystynyt ikinä nukkumaan samassa sängyssä. Lapsi on niin kova potkimaan ja pyörimään ettei kenenkään unistä olisi tullut mitään. Ja sitten kun alkoi liikkua, niin tasan tarkkaan olisi pudonnut päälleen lattialle -tai sitten mä joutuisin valvomaan yöt.

En voi tajuta tollasia ihmisiä jotka ovat niin kapeakatseisia etteivät voi ymmärtää mitään muuta kuin sen oman tapansa tehdä asioita ja elää elämää. Ehkä ikä opettaa näitä, tai sitten ei.
 
mä en ymmärä ninaa ollenkaan luin joitain hänen ketjuja, hän on todella lapsellinen viälä yrittää olla kypsempi mutta ei oikein onnistu.
kova haukkumaan muita äitejä ja tapoja hoitaa vauvoja,hänen tapa on ainoa oikea.
kuinka pitkälle palstalla saa mennä haukkumisessa?
kun olen ymmärtänyt että bannia tulee aikas helpostikin välillä.

tuossa ketjussa houmasin myös joku vieras oli ninatt kanssa samaa mieltä useastikin kirjoitti aikaslailla samaan tyyliin ,näin oli myös muissakin ketjuissa.............
 
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:
Alkuperäinen kirjoittaja siperia:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja sockervadd-:
Hmm.. ajatuksena pitää vauva äitinsä lähellä mahdollisimman paljon varsinkin öisin on hyvä, mutta ei aina toteutettavissa.

Monesti vain mietin jos on öisin paljon liikkeessä oleva äiti (vaihtelee asentoa useasti, kääntyilee, levittelee käsiään ja jalkojaan ympäriinsä yms) niin voiko vauva musertua äidin alle?

Mä en usko että kukaan terve äiti rusentaisi lapsensa, kyllä siinä on kokoajan tietoinen että lapsi on vieressä. Mä olen ollut kova kääntyilijä, mutten ollut kun vastasyntynyt siinä vieressä oli.

En mäkään kyllä oikein usko, että äiti pystyy rusentamaan lasta, jos ei ole kännissä tai ottanut unilääkkeitä.

Traagisin tilanne mitä meillä on sattunut, oli se kun unenpöpperössä peittelin taaperon peiton alle, ja silitin päätä sen jälkeen. Siinä vaiheessa tajusin, että se ei ollut pää vaan peppu, joka oli tyynyllä, ja muksu oli pää oman peittonsa alla :laugh: :ashamed:

Mutta siis joo, se on ihan totta, että elämässä on joskus sellaisia tilanteita, jolloin vauvan pitäminen ei ole mahdollista vaikka äitikin niin haluaisi.

Meillä vauva nukku vieressä kun ekan kerran yössä heräs, tuli tissille ja siinä sit nukku loppu yön. Eli meni omaan sänkyyn nukkumaan, mutta valtaosan yöstä nukkui meidän vieressä.

Mitä tulee tohon ettei terve äiti vauvan päälle kierähdä, niin no joo. Meillä kävi kerran niin, että Minä heräsin yöllä siihen, että poijan pää oli mun selkäni alla. En vieläkään tiedä onko tuo vaan samanlainen kokoeläjä kun minä (olen itsekin herännyt kerran jos toisen oma pääni miehen selän alta ja musta siinä on ollut ihan mielettömän hyvä nukkua) vai olenko minä siihen vauvan päälle pyörähtänyt. En kuitenkaan niin painavasti onneksi siinä maannut, että jotain pahaa olisi sattunut. Enkä muuten ollut kännissä enkä ottanut mitään lääkettä vaan ihan tavallisesti menin nukkumaan kuten kaikkina muinakin iltoina.
Enkä mäkään siis mitenkään rusentanut tuota lasta, mutta selkäni alta hänet herättyään löysin.

mä olen kova pyöriin ja nukun todella leveästi tämän takia en pysty nukkuu vauva vieressä kun pelkään kierähdän päälle.
jos vauvan turvalisuuden takia olen kylmä,julma psyko mutsi mielummin niin kun kuolleen vauvan äiti.

Alkuperäinen kirjoittaja hulina:

Mä oon niiiiiiiiiiiin sun kanssa samaa mieltä! :D

Ja meillä on tässä ihan lähipiirissä yks tapaus jossa äiti meinas tukehduttaa vauvansa kun imetti vauvaa sängyssä. Äiti antoi vauvalle rinnan suuhun ja nukahti. Isorintaisena naisena, rinta peitti lapsen nenän ja suun kokonaan eikä vauva saanut hengitettyä. Onneksi tämän äidin sisko sattui paikalle, herättämään äidin, vauva oli jo ihan sininen..

Ja tän kummemmin mä en aio perustella sitä miksi mä en koskaan imettänyt sängyssä ja itte jatkanu unia..
 
Yhteistyössä