Ei ollut tarkoitus syytellä.Alkuperäinen kirjoittaja Aksun ja Veeran äiti:Eli mä olen sitten huono kasvattaja ja äiti kun en saa temperamenttista ja vilkasta poikaani "kuriin".
Olipa upea alku päivälle lukea olevansa noin epäonnistunut... :ashamed:
Varjele...
En olisi kyllä ikinä uskonut,että moisesta käydään ihan noin syyttelemään ja vihjailemaan.
Mutta tiedämpähän tästä lähtien kun poikani uskaltaa kiukutella muualla kuin kotona,että hänen huono käytöksensä on minun syytäni.
En ole osannut kasvattaa enkä ole opettanut käytöstapoja kodin ulkopuolella.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi teiltä upeilta ja täydellisiltä äideiltä kaikkien meidän epäonnistujien puolesta.
On se hyvä,että on teidänlaisianne ihania äitejä olemassa jotka osaavat tuon kasvatus-homman noin upeasti.
Itselläni ei olisi kyllä pokkaa tulla ihan noin suoraan arvostelemaan,että "mitäs et ole kasvattanut kunnolla". Ja olen aina ollut sitä mieltä,että jokaisesta meistä löytyy vikoja mutta tällä palstalla tuntuukin olevan ihme-äitejä poikineen...
Tuo, että ilmoitetaan lapselle, että kiukuttelu ei ole ravintolaan sopivaa käytöstä ja käsketään lopettaa se, toimii varmaan isommalla lapsella, jolle tapakasvatusta voi jo opettaa. Mutta esim. 1-1.5- vuotias on usein liian pieni ymmärtämään tuollaista tapakasvatusta. Ja pieni kysymys: Minne poistat lapsen, jos hän ei käskystä huolimatta ala käyttäytyä kunnolla?Alkuperäinen kirjoittaja peppuliini:Ei ollut tarkoitus syytellä.Alkuperäinen kirjoittaja Aksun ja Veeran äiti:Eli mä olen sitten huono kasvattaja ja äiti kun en saa temperamenttista ja vilkasta poikaani "kuriin".
Olipa upea alku päivälle lukea olevansa noin epäonnistunut... :ashamed:
Varjele...
En olisi kyllä ikinä uskonut,että moisesta käydään ihan noin syyttelemään ja vihjailemaan.
Mutta tiedämpähän tästä lähtien kun poikani uskaltaa kiukutella muualla kuin kotona,että hänen huono käytöksensä on minun syytäni.
En ole osannut kasvattaa enkä ole opettanut käytöstapoja kodin ulkopuolella.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi teiltä upeilta ja täydellisiltä äideiltä kaikkien meidän epäonnistujien puolesta.
On se hyvä,että on teidänlaisianne ihania äitejä olemassa jotka osaavat tuon kasvatus-homman noin upeasti.
Itselläni ei olisi kyllä pokkaa tulla ihan noin suoraan arvostelemaan,että "mitäs et ole kasvattanut kunnolla". Ja olen aina ollut sitä mieltä,että jokaisesta meistä löytyy vikoja mutta tällä palstalla tuntuukin olevan ihme-äitejä poikineen...
Minusta vaan tilanne on se että jos ollaan lähdössä esim hesen leikkipaikalta niin lasta ei suostutella tai lahjota vaan hänelle ilmoitetaan että nyt lähdetään, joko itse tai äidin kantamana. Jos lapsi saa rauvarin, niin sitten saa, sille ei mahda mitään. Mutta ainakin äiti on tehnyt niinkuin uhannut että jos et nätisti lähde niin minä tulen hakemaan sinut. Se mikä eniten mun silmään pistää, on se ettei olla johdonmukaisia. Tämä ei siis koske sinua, vaan yleisesti tuollaisissa tilanteissa näkee, että äidit maanittelevat vaikka kuinka kauan lastaan lähtemään tuloksetta. Aikuinen on se joka määrää noissa tilanteissa ja lapsen huutoa ei kannata hävetä.
Ja jos ravintolassa alkaa kiukuttelemaan syödessä, niin ilmoitetaan, että tuo ei ole tänne sopivaa käytöstä, se loppuu nyt. Muuten lapsi poistetaan pöydästä.
Mutta mä olenkin käytöstavoissa aika tiukkis.
Anteeksi, että pahoitin mielesi. Se ei ollut tarkoitus.
Juu on tosiaan ihan eri asia, huomasinkin että omasta tekstistäni puuttui, että 3-4- vuotias on ihan eri kun alta 2-vuotias (jonka kohdalla ei vielä voi mielestäni varsinaisesti puhua kiukuttelusta tai huonosta käytöksestä).Alkuperäinen kirjoittaja minttumaaria:Tuo, että ilmoitetaan lapselle, että kiukuttelu ei ole ravintolaan sopivaa käytöstä ja käsketään lopettaa se, toimii varmaan isommalla lapsella, jolle tapakasvatusta voi jo opettaa. Mutta esim. 1-1.5- vuotias on usein liian pieni ymmärtämään tuollaista tapakasvatusta. Ja pieni kysymys: Minne poistat lapsen, jos hän ei käskystä huolimatta ala käyttäytyä kunnolla?Alkuperäinen kirjoittaja peppuliini:Ei ollut tarkoitus syytellä.Alkuperäinen kirjoittaja Aksun ja Veeran äiti:Eli mä olen sitten huono kasvattaja ja äiti kun en saa temperamenttista ja vilkasta poikaani "kuriin".
Olipa upea alku päivälle lukea olevansa noin epäonnistunut... :ashamed:
Varjele...
En olisi kyllä ikinä uskonut,että moisesta käydään ihan noin syyttelemään ja vihjailemaan.
Mutta tiedämpähän tästä lähtien kun poikani uskaltaa kiukutella muualla kuin kotona,että hänen huono käytöksensä on minun syytäni.
En ole osannut kasvattaa enkä ole opettanut käytöstapoja kodin ulkopuolella.
Pyydän nöyrimmästi anteeksi teiltä upeilta ja täydellisiltä äideiltä kaikkien meidän epäonnistujien puolesta.
On se hyvä,että on teidänlaisianne ihania äitejä olemassa jotka osaavat tuon kasvatus-homman noin upeasti.
Itselläni ei olisi kyllä pokkaa tulla ihan noin suoraan arvostelemaan,että "mitäs et ole kasvattanut kunnolla". Ja olen aina ollut sitä mieltä,että jokaisesta meistä löytyy vikoja mutta tällä palstalla tuntuukin olevan ihme-äitejä poikineen...
Minusta vaan tilanne on se että jos ollaan lähdössä esim hesen leikkipaikalta niin lasta ei suostutella tai lahjota vaan hänelle ilmoitetaan että nyt lähdetään, joko itse tai äidin kantamana. Jos lapsi saa rauvarin, niin sitten saa, sille ei mahda mitään. Mutta ainakin äiti on tehnyt niinkuin uhannut että jos et nätisti lähde niin minä tulen hakemaan sinut. Se mikä eniten mun silmään pistää, on se ettei olla johdonmukaisia. Tämä ei siis koske sinua, vaan yleisesti tuollaisissa tilanteissa näkee, että äidit maanittelevat vaikka kuinka kauan lastaan lähtemään tuloksetta. Aikuinen on se joka määrää noissa tilanteissa ja lapsen huutoa ei kannata hävetä.
Ja jos ravintolassa alkaa kiukuttelemaan syödessä, niin ilmoitetaan, että tuo ei ole tänne sopivaa käytöstä, se loppuu nyt. Muuten lapsi poistetaan pöydästä.
Mutta mä olenkin käytöstavoissa aika tiukkis.
Anteeksi, että pahoitin mielesi. Se ei ollut tarkoitus.
Alkuperäinen kirjoittaja peppuliini:Alkuperäinen kirjoittaja JenniK:Lautasliinat kangasta, sisustukseenkin on panostettu, viinille oikea lista (en tosin juo viiniä...), eri juomille on erilaiset lasit ja yhden ruokalajin syömällä ei tule vielä kuin vihaiseksi . Eiku toi jälkimmäinen taitaa olla ranskalaisen keittiön ominaisuuksia. Hienossa ravintolassa ruoan laatuun panostetaan enemmän kuin näissä "vatsa täyteen" paikoissa...Alkuperäinen kirjoittaja peppuliini:Kun mä miellän hienon ravintolan sellaiseksi missä on ehkä portsari ovella ja tullaan näyttämään pöytä jne. ja yleensä syödään useampi kuin yksi ruokalaji.. joka ei ehkä ole se pitsa tai hampurilainen tai lehtipihvi.. :xmas:Alkuperäinen kirjoittaja sommarcat:tätä samaa minäkin olin tulossa kysymään... :snotty:Alkuperäinen kirjoittaja peppuliini:määritelkää muuten mikä teistä on hieno ravintola...
samoilla aalloilla ollaan. =)
Tottakai vauvat vaan mukaan hienoimpiin ravintoloihin. Mielellään vielä just silloin kun vauvalla pahimmat ilmavaivat tai lapsella pahin uhmaikäpäällä ja paikaksi joku finedining missä tosiaan halutaan rauhassa rentoutua. Onhan nykyajan tärkein sanoma se että kaikkea pitää ymmärtää ja lapset, minkäikäikäiset vaan, voi ottaa lähtökohtaisesti vaikka pressan juhliin mukaan ja jos lähtee helvetti käyntiin niin koko homma on lähtökohtaisesti minkäkin paikan henkilökunnan vika, ei suinkaan koskaan perheen vanhempien harkintakyvyn puutetta. Koska nykyäänhän pitää uskaalta rikkoa rajoja ja olla rohkeasti se mitä haluaaMä kyllä otan vauvan mukaan hienoon ravintolaan, enkä mieti mitä muut ajattelee. Melkein pisti vihaks aloittajan kysymys. Ihan kun lapsiperheellä ei olis oikeutta mennä hienoon ravintolaan, vaikka tiedän ettei aloittaja sitä tarkoittanut. Lapset on lapsia ja aina ne pientä meteliä pitää. Mut se on elämää. Me ollaan oltu monet kerrat vauvan kanssa ravintolassa ja aina hän on hienosti käyttäytynyt. Viimeks jopa tarjoilija kehui kuinka nätisti ja kiltisti lapsemme istui syöttötuolissaan ja seurasi ympäristöä. Harvoin kuulemma näkee. Lapsella nyt ikää 10 kk.
Me käytiin miehen kanssa ulkona syömässä usein ennen lasta eikä oo siitä ylellisyydestä nytkään haluttu luopua. En halua mökkeytyä ja mammautua kotiin vaan otan lapsen mukaan lähes mihin tahansa minne me mennään; ravintolaan, terassille, kauppaan, shoppaileen...
Juuri näin!No, mä voisin olla sun kanssa samaa mieltä, jos kyseessä olisi todella hieno ravintola! Mutta kun kyseessä on laivan alacarte paikka niin itse en kyllä siellä käyneenä miellä sitä mitenkään "hienoksi paikaksi". Sorry vaan. Itse nostan hattua äideille. Itse en olisi jaksanut lähteä edes liikenteeseen kolmen vauvan kanssa...Huippua, että jotkut jaksavat. Minusta ravintolakasvatus voisi alkaa Suomessa aikaisemmin ja lapsia voisi enemmän ottaa mukaan paikkaan kuin paikaan. Niin Etelä-Euroopassa tehdään. Suomessa pidetään turhaan lapsia vähän neljän seinän sisällä, just sen takia, ettei ne vaan inahdakaan ulkona ja aiheuta häiriötä, häpeää äidille. Minä olen just sellainen äiti, että auta armias mikä häpeä, jos lapsi/vauva vähän itkasee ulkona. Mieluusti pääsisin sellaisesta ajattelusta eroon eli tosiaan vain ihailen noita äitejä! Mutta samaa mieltä siinä, että vallan kovin hienoon paikkaan ei kannata mennä alkajaisiksi vauvan kanssa, mutta hienoksi miellän esim. Espan Savoyn tyylisen paikan, jossa hovimestari seisoo suunnilleen sun takana kun sä syöt ja viinipullollekin on oma pöytänsä. Laivalla olevat paikat ei musta ole liian hienoja kellekään.