Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.
Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.
Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.
"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.
"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.
"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.
"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.
Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.
Tieteen tuloksia
-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.
Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.
EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
