Vauvan hoito isän näkökulmasta

[Isi hukassa...]

5 kuukautisen vauvan isä haluaisi herättää keskustelua vanhempien rooleista tämän ikäisen lapsen hoidossa. Ihan provosoimatta tahtoisin kuulla mielipiteitä ja eri perheiden tapoja lapsen hoitoon liittyen. Työssäkäyvänä isänä ehdin iltaisin olemaan lapsen kanssa ja tietysti viikonloppuisin enemmän. Muutaman tunnin pärjään varsin hyvin lapsen kanssa mutta pitempi hoitaminen yksin hirvittää vielä. Minulle on täysin ok että lapsen äiti käy myös välillä ulkona tuulettumassa. Kuitenkin nyt muutaman kerran olen ollut illan lapsen kanssa kotona kun äiti on ulkona ja on sellainen olo etten pärjää näin pienen lapsen kanssa esim ihan 8-9 tuntia. Toki lapsi vauva nukkuu osan ajasta mutta on aika raskasta, minulla kun ei näytä mitään suurta "hoitoviettiä" olevan. En malta odottaa että lapsi kasvaisi ja osaisi ilmaista itseään niin sitten luulen kaiken helpottuvan totaalisesti!
Olen ehdottanut että hankkisimme esim hoitajan lapselle silloin kun äiti on ulkona tms mutta ei tunnu olevan oikein hyvä idea. Muutoin vauva on hoidossa kummi ja isovanhemmat auttavat mukavasti silloin kun käymme kahdestaan esim syömässä!

 

[kokemusta lisää]

Olen ehdottanut että hankkisimme esim hoitajan lapselle silloin kun äiti on ulkona tms mutta ei tunnu olevan oikein hyvä idea.

Ei minunkaan mielestäni kuulosta hyvältä. Parhaiten opit hoitamaan lastasi hoitamalla lastasi.

Ei kukaan ole seppä syntyissään.

 

[Manku]

Ei minusta voi ajatella siten, että olet vain lapsen "hoitaja". Ikään kuin tekisit työtä, kun olet lapsesi kanssa. Minulle lapseni on perheenjäsen, eikä vain pelkkä "lapsi" tai "vauva". Lapsi kommunikoi eri tavalla kuin aikuinen ja tähän aikuisen pitäisi yrittää sopeutua. Ilmeisesti sinulla on keinot vielä hakusessa, jos kerran tunnet ettet pärjää. Lapsesi kyllä ilmaisee itseään, sinä et vain taida ymmärtää hänen kieltään!

Itse pienen vauvan äitinä olin alkuun aika hukassa ja tunsin että en osaa enkä ymmärrä, mitä lapseni tarvitsee. Kerran sitten seurasin, miten lapseni kummitäti (itse kahden lapsen äiti) toimi lapseni kanssa ja heillä tuntui tuo kommunikaatio pelaavan ihan ensi hetkistä. Aloin toimia lapsen kanssa samoin kuin tuo kummitäti ja siitä alkaen asiat ovat sujuneet huomattavasti paremmin.

Lapseni isä kyllä pärjää lapsen kanssa, vaihtaa vaipat ja syöttää pullosta ym. Käyvät myös pitkillä vaunulenkeillä. Hänelle päänvaivaa tuottaa lähinnä homman vaativuus, lapsi kun ei viihdy yksinään kuin hetken =)

Luulisin, että sinä tarvitset vain harjoitusta ja eri keinojen etsimistä, jotta tulisit paremmin toimeen lapsesi kanssa. Kysymys ei liene "hoitovietistä", vaan ihan vaan siitä, että et oikein ymmärrä lapsen ajatusmaailmaa. Kun lapsi alkaa puhumaan, hänen ajattelunsa kulkee silti ihan eri polkuja kuin aikuisen!

 

[Manku]

Ei minusta voi ajatella siten, että olet vain lapsen "hoitaja". Ikään kuin tekisit työtä, kun olet lapsesi kanssa. Minulle lapseni on perheenjäsen, eikä vain pelkkä "lapsi" tai "vauva". Lapsi kommunikoi eri tavalla kuin aikuinen ja tähän aikuisen pitäisi yrittää sopeutua. Ilmeisesti sinulla on keinot vielä hakusessa, jos kerran tunnet ettet pärjää. Lapsesi kyllä ilmaisee itseään, sinä et vain taida ymmärtää hänen kieltään!

Itse pienen vauvan äitinä olin alkuun aika hukassa ja tunsin että en osaa enkä ymmärrä, mitä lapseni tarvitsee. Kerran sitten seurasin, miten lapseni kummitäti (itse kahden lapsen äiti) toimi lapseni kanssa ja heillä tuntui tuo kommunikaatio pelaavan ihan ensi hetkistä. Aloin toimia lapsen kanssa samoin kuin tuo kummitäti ja siitä alkaen asiat ovat sujuneet huomattavasti paremmin.

Lapseni isä kyllä pärjää lapsen kanssa, vaihtaa vaipat ja syöttää pullosta ym. Käyvät myös pitkillä vaunulenkeillä. Hänelle päänvaivaa tuottaa lähinnä homman vaativuus, lapsi kun ei viihdy yksinään kuin hetken =)

Luulisin, että sinä tarvitset vain harjoitusta ja eri keinojen etsimistä, jotta tulisit paremmin toimeen lapsesi kanssa. Kysymys ei liene "hoitovietistä", vaan ihan vaan siitä, että et oikein ymmärrä lapsen ajatusmaailmaa. Kun lapsi alkaa puhumaan, hänen ajattelunsa kulkee silti ihan eri polkuja kuin aikuisen!

 

[1v9kk pojan äiti]

Alle vuoden ikäisen lapsen hoitaminen on minustakin melkoisen raskasta. Minua äitinäkin hirvitti usein ensimmäisen vuoden aikana, mutta sitä on vaan jaksettava ja pärjättävä kun sen lapsen on tehnyt. Oikeassa olet että myöhemmin helpottaa. Itselläni on nyt 1v9kk poika ja nyt on sekä äidin että isän helppo hoitaa poikaa. Silloin kun poika oli alle vuoden niin itseäni ahdisti ihan hurjasti jos lapsen isälle sattui jotain työreissuja ja joiduin monta päivää hoitamaan lastani yksin ilman isän suomia lepotaukoja. Nyt taas kun mieheni on parhaillaan viikon kestävällä työreissulla niin oikein nautin kun saamme touhuilla pojan kanssa oman mielemme mukaan eikä tämä kaksin olo ole enää lainkaan raskasta.

Meillä myös lapsen isä on alusta alkaen joutunut osallistumaan paljon lapsemme hoitoon, koska se on meistä reiluinta. Meillä on mieheni kanssa yhtäläiset oikeudet käydä harrastuksissa, viihteellä tai matkustella ilman lasta, ilman että täytyy miettiä kuka lasta omien menojen aikana hoitaisi. Monissa perheissä isät menevät, mutta äidit eivät. Minusta tuo ei ole kovinkaan reilua. Sinun perheesi tapauksessa näyttäisi että lapsesi äiti haluaa käydä välillä ulkona ja että juuri sinä hoidat lasta sillä aikaa. Niin varmasti myös sinä haluat, että lapsesi äiti hoitaa vauvaanne sinun viihdemenojesi aikana? Nyt vaan puret hammasta ja yrität viihdyttää kitisevää vauvaa ja keksiä keinoja pitää hänet jotakuinkin tyytyväisenä(tai ainakin hengissä ) sen aikaa kun lapsesi äiti käy tuulettumassa . Äidille sanot sitten vain että kaikki meni oikein hyvin. Silloin voit sitten itsekin hyvällä omallatunnolla käydä tuulettamassa seuraavalla kerralla itseäsi .

 

[tasa-arvoaa]

Ei kai näissä asioissa ole vain yhtä oikeaa vastausta. Pitää vain neuvotella, että tulee kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkaisu.

Pikkuvauvan hoitaminen ei ole kovin hohdokasta eikä se sinällään tyydytä keskustelun halua. Kuitenkin se rakkaus lasta kohtaan ja kyky tehdä vähän vähemmän mukavaa työtä kantaa kyllä hedelmää. Mitä enemmän olet lapsen kanssa, sitä enemmän opit ymmärtämään häntä. Toki myönnettäköön, että 5 kk:n ikäinen vauva kommunikoi lähinnä vain itkulla ja kun kärsivällisyyskään ei ole sen ikäisen parhaita puolia, niin siinä sitten on vain edettävä lapsen ehdoilla.

Itseäni on aina lohduttanut se, että vauva kuitenkin kehittyy aika kovaa tahtia. Oma poikani istui ihan itse jo 6 kk:n iässä ja lähti ryömimään 7 kk:n iässä, joten pian saat hoitamiseen uutta näkökulmaa, kun pikkuinen ryömii/konttaa huoneesta toiseen. Suorituskeskeiset miehet yleensä haluavat edistysaskelia, joten ainakin omalla hoitovuorollasi voit pitää huolen, että vauva on esim. maton päällä välillä vatsallaan ja välillä selällään, jotta lihakset vahvistuvat ja vauva voi alkaa opetella kääntymistä.

Minusta 8-9 tuntia hoidossa kuulostaa paljolta, mutta toisaalta itse kärsin aikoinani hieman siitä, että hoidin lasta liikaa. Olin siis liian väsynyt, kun en tajunnut antaa hoitovuoroja enemmän lapsen isälle ja isovanhemmille.

Meillä äitiysloman aikana kävin kuntosalilla 3-4 kertaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan ilta-aikaan tai viikonloppuna, sen jälkeen kun olin toipunut synnytyksestä. Tuon ajan mies hoiti vauvaa. Bilettämässä en käynyt. Muutoin ns. oma aikani oli lähinnä sitä, että kävin äkkiä kaupassa. Itse koin, että olisin tarvinnut enemmän omaa aikaa, koska hyppäys työssäkäyvästä sosiaalisesta naisesta yksin kotona kököttävään äitiin oli niin suuri.

 

[ninnu2]

Meillä minä hoidin lasta pääasiallisesti vauva-ajan. Isä oli vauvan kanssa sen aikaa, kun kävin kampaamossa, jumpassa, tanssitunnilla jne. max 3 tuntia kerrallaan, yleensä 1-2 tuntia. Toivottavasti en nyt saa kommentteja tyyliin "mistä tuollaisia miehiä vielä löytyy, miksi tuollaisen vätyksen olet ottanut jne. jne". Meille sopi tuollainen järjestely. Huomasin, että mieheni ei tuntenut itseään varmaksi lapsen kanssa ja lisäksi imetys toi mukaan omat ongelmansa. Halusin imettää eikä lapsi piitannut pullosta. Eli suosiolla tyydyimme siihen, että mies ei edes hoida piedempiä aikoja lasta, vaan lyhempiä pätkiä. Nyt kun lapsi lähenee 1 vuotta mitään ongelmaa ei ole jättää häntä pidemmäksikään aikaa isän kanssa, ihan hyvin sujuvat asiat, kun lapsi juo maitonsa jo nokkamukista ja syö kiinteää ruokaa reippaasti. Myös yhteiset touhut onnistuvat mainiosti. Mieheni itse sanoi, että sitten kun aletaan kommunikoida, niin ollaan enemmän yhdessä (viitaten siis vauvaan). Nyt he jo kommunikoivat kovasti, joskaan vielä pikkuinen ei puhu, mutta yhteinen sävel on selvästi löytynyt. En tiedä, onko se aina edes niin tarpeen, että isä on pienen vauvan kanssa kokonaisen päivän. Meidän kohdalla en nähnyt sitä tarpeelliseksi, vaan annoin isän kasvaa rooliinsa vähitellen. Jos meille tulee joskus toinen lapsi, luulen, että sama linja jatkuu.

 

[Liila]

Isä voi suoriutua kaikesta muusta yhtä hyvin kuin äitikin paitsi imettämisestä. Kaikki on vain kiinni siitä, kuinka paljon vauvan kanssa viettää aikaa ja oppii tuntemaan hänen tarpeensa.

Mitä enemmän olet vauvasi kanssa, niin sitä paremmin alat ymmärtämään häntä ja sitä vähemmän hoito hirvittää. Jos äiti on noinkin kauan välillä poissa, niin ilmeisesti hän ei imetä. Suhde isään alkaa rakentua jo vauvaiässä, joten käytä ihmeessä tilaisuus hyväksesi ja hoida lastasi aina kun voit.

 

[Vietti ja Vietti, höh]

"mutta on aika raskasta, minulla kun ei näytä mitään suurta "hoitoviettiä" olevan"

Vain miehet saavat sanoa, että vauvan hoitaminen on tosi raskasta ja ettei kerta kaikkiaan jaksa sitä montaa tuntia putkeen. Nainen taas jaksaa vuorokaudet läpeensä koska hänellä on Se Vietti Tämä on yleisin tekosyy, miksi miehet pääsevät luistamaan kuin koira veräjästä lapsenhoidosta!

Vauvaa nyt vaan Pitää Jaksaa hoitaa, on Viettiä tai ei. Se on vain Pakko. Onhan naisella hormininsa, mutta ei nekään pelkkää hyvää aiheuta. Aluksi vauvan syntymän jälkeen itkuisuutta ja alakuloisuutta ym. Ja Silti pitää jaksaa hoitaa vauva. Ottaa päähän miten paljon vaan tai on se miten raskasta tahansa.. En mäkään koe, että mulla olisi valtava hoivaamisvietti. Kyllä mä lastani rakastan yli kaiken ja hoidan sitä hyvin, mutta kyllä se on viitselisyyttä ja harjoittelua mitä siinä eniten vaaditaan.

Ei vauvanhoito ole mitään tähtitiedettä tai jotain mikä vaatii erityisen vietin. Se on ihan yksinkertaista käsityötä, rutiineja, kärsivällisyyttä, yritystä ja epäonnistumista, itkun sietämistä, epävarmuuden sietämistä ja tietenkin sitten niitä pieniä ja isoja onnistumsia.

 

[Lopussa kiitos seisoo]

Muistan psykologian tunneilla luennoitsijan sanoneen, että vaikka ette mitään muuta muistaisi omien lastenne kohdalla, niin muistakaa edes se, että alle 3 vuotiaalle ei voi antaa liikaa rakkautta. Se sanominen on jäänyt mieleeni syvälle.

Minua itseäni lohduttaa hirmuisesti se ajatus, että jokainen syliinotto, jokainen vaipanvaihto, jokainen lohdutus tekee lapseni psyykeestä vahvemman. Se auttaa häntä luottamaan itseensä ja maailmaansa, jotta lapsi näkee maailman turvallisena paikkana elää.

Mitä enemmän vauvaa hoitaa, sitä enemmän siihen rutinoituu. Oppii sietämään tylsyyttä, itkua ja kasvattamaan itselleen pitkää pinnaa. Ymmärrän, että jotkut vanhemmat pakenevat lapsia töihin, jos lapsenhoito tuntuu liian raskaalta. Kuitenkin rakkaus omaa lasta kohtaan ja vastaavasti lapsen rakkaus itseä kohtaan tapahtuu juuri niinä lukemattomina arjen hetkinä, kun on sitä vaipan vaihtoa, syöttämistä, pukemista, itkun tyynnyttelyä, nukuttamista jne. Isyys ja äitiys ei ole vain biologista vaan nimenomaan TEKOJA joka ikinen päivä.

AP: Vuoden päästä lapsesi jo kävelee ja puhuu. Usko pois, että aika tulee menemään todella nopeasti. Nauti nyt vauva-ajasta, sillä hän on pieni vauva vain kerran elämässään.

 

[Elina1]

Äitinä minusta olisi todella kurjaa, jos joka kerta kun haluaisin ulos tuulettumaan, joutuisin hankkimaan lapsenvahdin. Taitaisi jäädä menot vähemmälle (tämäkö on taka-ajatuksena?). Lapsen, erityisesti vauvan, jättäminen vieraan hoitajan kanssa on ihan eri asia kuin isänsä kanssa kotiin. Minusta olisi myös hyvin ikävää se, jos lapseni isä ei haluaisi hoitaa yhteistä lastamme, vaan suhtautuisi niinkuin vauvan hoito kuuluisi pelkästään äidille, ja jos äiti lähtee ulos niin palkataan hoitaja!

Ei se tosiaan aina niin hohdokasta ole se vauvan hoito, ja kyllä minustakin usein tuntui pienen vauvan kanssa päivät pitkiltä kun mies oli töissä 8-9 tuntia, mutta se palkinto jonka oman lapsen hoitamisesta saa ei ole aina välttämättä niin välitön (esim. sitä kaunista hymyä ei saa palkakseen silloin, kun kantaa kitisevää lasta ympäri kämppää tuntikausia) mutta jos jaksaa yrittää hoitaa lastaan hyvin, saa palkinnoksi lapsen hyvinvoinnin ja itselleen hyvän suhteen lapseen joka jatkuu myöhemminkin (voi olla kullanarvoinen esim. murrosiässä). Arvatkaa miksi sanotaan, että lapsi kasvattaa vanhempiaan vähintään yhtä paljon kuin vanhemmat lasta? Nyt sinulla, isä, on hieno tilaisuus kasvaa vastuulliseksi vanhemmaksi, kun vaimosikin luottaa sinuun niin paljon, että uskaltaa jättää sinut lapsen kanssa kahdestaan koko päiväksi!

 

[Arosusi]

Minusta on mielenkiintoista, miten nämä keskustelut niin usein tuntuvat kulkevan vain sitä latua, että miehet eivät ota vastuuta etc. Minun tilanteeni puolisona ja vanhempana on aivan toinen: ennen lapsen hankkimista olimme vaimoni kanssa puhuneet tasaveroisesta vanhemmuudesta, ja kuvittelin asian olevan aivan selvä. En olisi edes painajaisissani voinut kuvitella tilannetta nyt kun lapsi on syntynyt: vaimo omii lapsenhoidon kokonaan itselleen. Aina, jos yritän pitää lasta sylissäni, siinä on jokin ongelma. Vaikka lapselle annetaan välillä lisämaitoa pullosta, en saa tehdä sitäkään, vaikka se olisi ainoa mahdollisuus minulle osallistua lapsen syöttämiseen. Saan korkeintaan vaihtaa lapsen kakkavaipan (mikä on ihan ok puuhaa sekin, mutta kaipaisin vähän enemmän kontaktia ja läheisyyttä lapseni kanssa), ja toimia vaimon "pikku apurina", joka juoksentelee erilaisilla asioilla.

Tänään olin koko päivän tukenut vaimoani imettämisessä, tuonut hänelle juotavaa ja syötävää (lapsemme on vielä tosi pieni, eikä imetys ilmeisesti lähtenyt vielä ihan kunnolla käyntiin), ulkoiluttanut koiraa, käynyt hakemassa hänelle kaupasta suklaata, yrittänyt auttaa saamaan lasta oikeaan asentoon, siivonnut keittiön. Olin siis omasta mielestäni tehnyt kaikkeni, jotta vaimo saisi keskittyä imettämiseen ja jotta se onnistuisi. Kun ongelmat jatkuivat illalla, eikä imetys tahtonut onnistua, vaimo alkoi syyttää minua siitä, että olen nauttinut lapsen imettämisestä pullosta aiemmin! Ja että siis en muka haluaisi, että lapsi saa imeä rintaa. Kiitos kaunis siis siitä, miten olen tehnyt kaikkeni tukeakseni hänen imettämistään, ja imettänyt pullosta vain ja ainoastaan muutaman kerran, kun hän on sen minulle suonut. mm pari iltaa sitten hän oli tosi väsynyt (kuten itsekin olin) ja lykkäsi silloin lapsen minulle ja sanoi, että anna maitoa pullosta, hän ei jaksa enää. no, yritin pari tuntia syöttää lasta pullosta, rauhoitella tms.

Eli vaimo antaa minun koskea lapseen vain silloin kun on niin väsynyt, että ei jaksa ja pysty itse - itsenäistä vanhemmuutta ja suhteen luomista lapseen hän ei näytä haluavan minulle suoda. Se tuntuu aivan kauhealta, koska en olisi todellakaan voinut ikinä kuvitella, millaiseksi vaimoni muuttuisi lapsen synnytettyään.

Mietin sitäkin, kun aina puhutaan, että pienten lasten isät tekevät pitkää päivää ym, sen lisäksi että nämä eivät muka halua ottaa vastuuta lapsesta. ok, näitäkin tapauksia ehkä on, mutta ainakin omassa tapauksessani voin kuvitella, että tätä menoa hyvinkin etäännyn lapsesta pian, samoin kuin vaimostani. voin hyvin kuvitella, että alan tehdä pitkää päivää töissä, ihan siitä tuskasta, että en kestä olla kotona, koska en saa olla lapseni lähellä, en pitää tätä sylissä, en yksinkertaisesti saa toteuttaa sitä rakkautta mitä minulla vanhempana on lastani kohtaan. Olo on surkea, en voi muuta sanoa.

 

[mammutinmetsästäjä]

Arosusi:

Ole mies perheessäsi. Ei se hyppiminen hellan vieressä auta asiaan. Ota vauva itsellesi. Ei sitä kait tartte vaimoltasi kysyä. Nykyään naiset haluaa miesten olevan samaa aikaa mammutinmetsästäjiä ja koti hengettäriä. Älä vain siihen ryhdy. Kuka teidät pelastaa jos jotain käy. Nykyajan miehet juoksee vain karkuun. Voipi olla, että asiat muuttuvat, kun otat perheessä pääroolin itsellesi. Mieti tätä asiaa Käyt kaupassa kun sulle sopii, ei sillon kun vaimo haluaa suklaata!

 

[miesnainen]

en jaksanut lukea kaikkia vastauksia, sori!
hyvääkin keskustelua varmaan...

meillä kohta 3v menevä ja vilkas poika ja isä on paljon hermostuneempi nyt kuin vauva-aikaan. Aikoinaan hoiti vauvaa todella loistavasti, meidän tapaus on jo vauvana ollut tosi kommunikatiivinen. nyt päällä on voimakas uhma ja isä ei jaksa yhtään!

tämä meiltä... tuli vaan mieleen kun oli esillä, että et jaksa odottaa kunnes vauva kasvaa...

 

[1v9kk pojan äiti]

Arosusi:

Älä vain ota mammutinmetsäsätäjän neuvoista vaarin, vaan hae edelleen sitä suklaata ja siivoile keittiötä. Vaimosi on tällä hetkellä imettämisen suhteen niin paniikissa että hänen on pakko syyttää sinuakin sen epäonnistumisesta kun ei kestä vaan tilannetta että imetys ei suju. Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa vaativan vauvan kanssa ja kyllä silloin varmaan tuli tiuskittua miehelle ja syytettyä häntäkin kun ei koko ajan jaksanut syytellä vain itseään ja vauvaa , vaikkei vikaa varmaan oikeasti ollut suuremmin kenessäkään. Imetys vaan meidän tapauksessamme oli todella haastavaa eikä oikeastaan sujunut koko yhdeksänkuisen imetysurani aikana missään vaiheessa kovin hyvin. Sinnittelin silti, koska se oli minulle äitinä niin helvetin tärkeää ja minun oli pakko pakko pakko onnistua. Se mistä tuo pakko tulee niin älä kysy, jostain todella syvältä, niin suurpiirteinen muuten kuin olenkin, niin tuossa asiassa en ollut.

Kuulostaisi että tämä teidän tilanteenne on vielä alun "epätoivoa". Meillä me molemmat arvostelimme alussa toistemme vauvanhoitoa, koska lapsemme ei ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tuntunut olevan oikein mihinkään tyytyväinen, niin sitä itkua oli melkoisesti ja välillä oli pakko väittää toisen aiheuttavan sitä, vaikka varmasti molemmat parhaamme teimme. Pinna vaan oli niin tiukalla. Toivon että vaimosi ymmärtäisi antaa / pakottaisi itsensä levätä ja sinun auttaa eikä heti tuntisi huonoäitioloa, kun ei ole vauvassa kiinni 24/7. Tuo huonoäitifiilis (tulee myös sieltä syvältä) on varmasti yksi syy miksi vauvaa/isompaakaan lasta ei voi antaa kenenkään muun (edes isän) hoidettavaksi. Äideillä (siis isolla osalla) kun on joku ihmeellinen pakollinen tarve olla vauvassa kiinni tuo 24/7, vaikka olisi kuinka kuitti. Itsekin jouduin tuota tunnetta vastaan taistelemaan (ja taistelen usein edelleenkin), jotta antaisin vauvaa/lastani muidenkin hoidettavaksi.

Sano vaimollesi, että sinullakin on oikeus olla vauvan kanssa. Hänen on pakko antaa lasta sinullekin, vaikka kuinka häijyä sisältä tekisi. Muista myös olla syyttämättä vaimoasi tästä "itsekkyydestä", koska ei ole hänen vikansa, että hänen sisälleen on asennettu niin vahva tunneside vauvaan.