Minusta on mielenkiintoista, miten nämä keskustelut niin usein tuntuvat kulkevan vain sitä latua, että miehet eivät ota vastuuta etc. Minun tilanteeni puolisona ja vanhempana on aivan toinen: ennen lapsen hankkimista olimme vaimoni kanssa puhuneet tasaveroisesta vanhemmuudesta, ja kuvittelin asian olevan aivan selvä. En olisi edes painajaisissani voinut kuvitella tilannetta nyt kun lapsi on syntynyt: vaimo omii lapsenhoidon kokonaan itselleen. Aina, jos yritän pitää lasta sylissäni, siinä on jokin ongelma. Vaikka lapselle annetaan välillä lisämaitoa pullosta, en saa tehdä sitäkään, vaikka se olisi ainoa mahdollisuus minulle osallistua lapsen syöttämiseen. Saan korkeintaan vaihtaa lapsen kakkavaipan (mikä on ihan ok puuhaa sekin, mutta kaipaisin vähän enemmän kontaktia ja läheisyyttä lapseni kanssa), ja toimia vaimon "pikku apurina", joka juoksentelee erilaisilla asioilla.
Tänään olin koko päivän tukenut vaimoani imettämisessä, tuonut hänelle juotavaa ja syötävää (lapsemme on vielä tosi pieni, eikä imetys ilmeisesti lähtenyt vielä ihan kunnolla käyntiin), ulkoiluttanut koiraa, käynyt hakemassa hänelle kaupasta suklaata, yrittänyt auttaa saamaan lasta oikeaan asentoon, siivonnut keittiön. Olin siis omasta mielestäni tehnyt kaikkeni, jotta vaimo saisi keskittyä imettämiseen ja jotta se onnistuisi. Kun ongelmat jatkuivat illalla, eikä imetys tahtonut onnistua, vaimo alkoi syyttää minua siitä, että olen nauttinut lapsen imettämisestä pullosta aiemmin! Ja että siis en muka haluaisi, että lapsi saa imeä rintaa. Kiitos kaunis siis siitä, miten olen tehnyt kaikkeni tukeakseni hänen imettämistään, ja imettänyt pullosta vain ja ainoastaan muutaman kerran, kun hän on sen minulle suonut. mm pari iltaa sitten hän oli tosi väsynyt (kuten itsekin olin) ja lykkäsi silloin lapsen minulle ja sanoi, että anna maitoa pullosta, hän ei jaksa enää. no, yritin pari tuntia syöttää lasta pullosta, rauhoitella tms.
Eli vaimo antaa minun koskea lapseen vain silloin kun on niin väsynyt, että ei jaksa ja pysty itse - itsenäistä vanhemmuutta ja suhteen luomista lapseen hän ei näytä haluavan minulle suoda. Se tuntuu aivan kauhealta, koska en olisi todellakaan voinut ikinä kuvitella, millaiseksi vaimoni muuttuisi lapsen synnytettyään.
Mietin sitäkin, kun aina puhutaan, että pienten lasten isät tekevät pitkää päivää ym, sen lisäksi että nämä eivät muka halua ottaa vastuuta lapsesta. ok, näitäkin tapauksia ehkä on, mutta ainakin omassa tapauksessani voin kuvitella, että tätä menoa hyvinkin etäännyn lapsesta pian, samoin kuin vaimostani. voin hyvin kuvitella, että alan tehdä pitkää päivää töissä, ihan siitä tuskasta, että en kestä olla kotona, koska en saa olla lapseni lähellä, en pitää tätä sylissä, en yksinkertaisesti saa toteuttaa sitä rakkautta mitä minulla vanhempana on lastani kohtaan. Olo on surkea, en voi muuta sanoa.