Vauvalta ääni kadoksissa

Mä olen kyllä kohta aivan hukassa vainoharhasuuden kanssa.

Mutta siis meidän lähes 2kk vauvalta on ääni kadonnut. Siis ei ole normaalin kuulonen vaan kuulostaa siltä että ääni on kadonnut, ei oikein itkeminenkään onnistu. Muuten on ihan normaali, syö, nukkuu ja on jaksanut seurustella tänään.

Mutta miten vauvalta voi ääni kadota?

On kyllä itkenyt muuten paljon mahaansa..
 
"wenla"
Flunssaiselta vauvalta voi lähteä ääni. Eikä tarvitsen nenänkään vuotaa tai muuta. Noin pientä kannattaa kuitenkin aina käydä näyttämässä/soittaa ohjeita päivystyksestä.
 
viersa
No saako korviketta? Älä vain erehdy antaa tuttelia tai nannia. Ne aiheuttaa ihan karmivia vatsakipuja. Vauvan ei tarvi joutua huutaa vatsaa, vaan on löydettävä korvike joka sopii. Jos imetät tarkista omaa ruokavaliotasi.
 
NANnia olen kyllä antanut ja sitä NANnin maitojauhetta myös. Siis vatsassa on ollut ilmaa ja sitä on itkenyt mutta kun aloitettiin Cuplaton niin on helpottanut todella paljon. Tosiaan, ilma vaivaa sillä yleensä aina ison röyhyn jälkeen rauhoittuu. Mutta mitä muuta korviketta suosittelisit?

Tänään käytiin vauvan kanssa päivystyksessä ja sanoivat että olisi juuri se kurkunpääntulehdus. Virusperäinen tauti joka menee ajallaan ohi. Käskivät tulla takaisin jos tapahtuu muutoksia pahempaan. Hyvin tuo vauveli näyttää voivan vaikka ääni on käheä ja varmaan kurkkukin kipeä.

Kuinka kamalaa onkaan kuunnella pientä vauvaa joka ei pysty edes itkemään kunnolla.
Itselläkin tulee itku :(

Toivottavasti paranisi pian!
 

Yhteistyössä