J
juupaseipäs
Vieras
mulla taitaa olla vauvakuume!mutta joskus haluan kolmannen mutta sitten toisinaan kaksi saa riittää...kertokaa nyt mulle kolmilapsiset että miten se elämä muuttuisi jos olisi kolme lasta kahden sijaan....
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:Meillä on kolme, ikäeroa aina n. 2½v eli vanhin on nyt 6v, kakkonen 3½v ja nuorin 1v. Kahden kanssa oli kätevästi molemmille lapsille oma "vanhempi" eli kun käytiin esim. kaupassa niin molemmat sai kulkea jomman kumman kanssa. Oli myös helppo jakaantua puoliksi eli toinen vanhempi lähti toisen lapsen kanssa ja toinen jäi sitten toisen kanssa kotiin. Kolmas "sotki" tämän kuvion mutta toisaalta esikoinen on jo sen verran iso, ettei se enää niin kädestä pitämistä kaipaakaan ja osaa jo odottaa vuoroaan.
Autossa on tietty ahtaampaa, kun kolme istuinta on takapenkille sullottuna. Lisäksi kaksi nuorinta on aika kovia ottamaan yhteen, tuuppivat ja tökkivät toisiaan aina automatkoilla, kun joutuvat istumaan ihan kiinni toisissaan. Laivalla alkaa olla hankalaa käydä ilman isovanhempia, kun tavalliseen hyttiin ei mahdu. Vielä nuo mahtuu makaamaan samassa sängyssä mutta esim. viiden vuoden päästä pitää olla jo jokin muu ratkaisu.
Eipä kai muita eroja. Suurempi muutos silloin oli, kun tuli esikoisen jälkeen kakkonen. Kolmas menee jo tottumuksesta.