Vauvakuume

[ap]

Onko sinulla ollut vauvakuume? Miksi olet halunnut lapsia? Minkälainen tilanne on teillä ollut, kun olette alkaneet yrittämään esikoista/saaneet esikoisen? Miltä se vauvakuume tuntuu?

Tosi ristiriitaisia tunteita välillä itsellä. On vauvakuume, mutta toisaalta miettii että kun näinkin on ihan hyvä nyt. Mutta entä jos ei ikinä tule vauvakuumetta? Tiedän kuitenkin, että joskus haluan lapsia, ja minusta myös tuntuu, että haluaisin useamman lapsen. Se vaan, että mistä tietää milloin on oikea hetki ja aika? Välillä tuntuu, että haluaisin jo lapsia ja sitten kun se yritys konkretisoituisi, mua alkaa jänistää ja mä aattelen, että ei kai nyt vielä kuitenkaan ja sitten tätä aloitusta on siirretty ja siirretty.

Miten teidän elämä ja parisuhde muuttui esikoisen myötä? Mä en ymmärrä mikä tämäkin pelko mulla on, koska me ei oikeasti eletä mitään erikoista elämää mihin lapsi ei sopisi. Ollaan aika rauhallisia ja kotona viihtyviä ja ne asiat mitä tehdään, on sellaisia että lapsen voisi hyvin ottaa mukaan. Mutta silti mä mietin, että miten kaikki sitten lopullisesti muuttuu. Ja kyllähän se nyt väkisinkin muuttuu.

Ehkä sitä yrityksen aloitusta pitää vielä siirtää, kun mun ajatukset on tällaisia. Välillä toivon, että tulisin vahingossa raskaaksi, niin ei tarvitsisi itse tehdä päätöstä. Vaikeeta on kun miettii liikaa(?) kaikkea.

Ihan tyhmä aloituskin, tuskin kukaan edes sai tästä ajatuksesta kiinni. Mutta tulipa kirjoitettua.

 

[ap]

Tippuupa nopeesti

 

[vieras]

Kyllä itseäkin vähän pelotti siinä kohtaa kun tehtiin se päätös jättää ehkäisy pois.
Kovasti halusin vauvaa, mutta pelotti, että miten aika riittää ja miten jaksan ja miten elämä muuttuu. Meillä oli kuitenkin sillä lailla aika vakaa tilanne, että kumpikin oltiin töissä ja oli oma tilava asunto (josta kuitenkin oli ja on vieläkin velkaa). Jotenkin tuo elämäntilanne antoi vähän varmuutta siihen, että uskalsi sitä vauvaa alkaa yrittämään.

Kun raskaustesti näytti positiivista niin olihan siinä tosi iloinen, mutta samalla tosi hämmentynyt mieli. Raskausaikana tulevaa elämänmuutosta kerkesi miettiä paljon ja välillä se jopa hirvitti, mutta silti odotus oli positiivinen juttu. Sitä mietti hirveästi sellaisia juttuja, että osaako sitä olla hyvä äiti, ja mitä jos saan synnytyksen jkälkeisen masennuksen, mitä jos en jaksa, mitä jos lapsi ei olekkaan terve jne. Mutta samalla sitä mietti, että millaiselta tuntuu saada vauva syliin ja nähdä miltä se näyttää

Alku oli aika kaaosta kun vauva tuli, mutta nopeasti siihen tottui ja nyt en enää osaa ajatellakkaan elämääni ilman tuota lasta (nyt 9kk). Kyllähän lapsi sitoo ja välillä on vaikeita kausia ja hermo kireällä, mutta ei ne ole jäänyt mitenkään kaivertamaan mieleen... Itse olen ottanut avun isovanhemmilta vastaan ja antanut lasta hoitoon kun on väsyttänyt. Näin olen saanut nukuttua kunnon yöunet aina välillä ja vähän aikaa itselleni ja välillä parisuhteellekkin. Jo raskausaikana tein päätöksen, että en yritäkkään pärjätä aivan yksin vaan otan kaiken tarjolla olevan avun vastaan ja nyt kun ajattelen niin tuo päätös on ollut todella hyvä.

 

[tupsukka]

No oikeeta hetkee ei tuu koskaan, aina on jotain jos oikein asiaa miettii. Jos oot oikein pohdiskelija niin turhaan varmasti siirrät yritystä. Siis näin, jos ei vauvan tulo oikeesti tunnu pahalta.

Elämä muuttuu kyllä. Mutta olisiko elämä samanlaista vuosien päästä kuin nyt, vaikkei vauvaa olisikaan? Tuskin.

Oma esikoinen tuli noin 3 vuoden seurustelun jälkeen. Olin määräaikaisessa työssä, jota ei jostain kumman syystä jalkettukaan toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella josta oli ennen raskaaksi tulemista sovittu... Silti olen tosi tyytyväinen, töitä tulee muualta varmasti.

Varsinaista vauvakuumetta en usko kokeeneeni enne raskautta. Pohdiskelin samanlaisia juttuja, mutta sitten annoimme vain mennä. En ole katunut.

 

[minä]

Kävin läpi pari vuotta sitten hyvin samoja ajatuksia. Lienee normaaleja tässä "kasvuprosessissa". Ei ollut vauvakuumetta, mutta ikä alkoi jo sellaisella numerolla, että jotain pitäisi asian eteen alkaa tekemään, jos oltaisiin tehdäksemme. No, sitten kävikin niin, ettei tulosta alkanut tulla. Tutkimukset, hoidot, lapsettomuus ja vauvan saaminen olivat yhtäkkiä koko elämäni sisältö ja vasta sitten tajusin, kuinka en voisi elää ilman tätä mahdollisuutta.

Nyt raskaana seitsemännellä kuulla, ja olen täysin onnellinen ja varma päätöksestämme antaa lapselle mahdollisuus. Niitä ei kuitenkaan noin vain tehdä, sen olen karvaasti oppinut.

 

[ap]

Kiitos vastauksestasi vieras. En tiedä, taas on se tilanne, että aika on koittanut, johon ollaan sovittu ehkäisyn poisjättäminen ja mulla tulee yhä vahvempana tunne, että ei. Ei vieläkään. Mä viihdyn niin hyvin mieheni kanssa kahdestaan.

En mä pelkää sitä, että me ei pärjättäis tai mitään semmosta. Kyllä kaikki taloudelliset jutut järjestyy, siitä ei ole mikään kiinni. Parisuhde on todella hyvä ja ollaan yhdessäolostakin saatu nauttia jo vuosikausia, mutta silti tuntuu, että vielä kun voi, niin olisi niin kiva viettää aikaa kahdestaan.

Mutta sitten taas tuntuu, että pitäisi jo alkaa saamaan lapsia ja tuntuu, että tällä menolla mä en halua ikinä tehdä sitä päätöstä vauvan yrittämisestä ja ehkäsyn poisjättämisestä. Luen vauvapalstoja ja haaveilen vauvasta, mutta kaikki konkreettinen ja oikea, niin mua hirvittää. Oon varmaan vähän outo.

 

[ap]

Kiitos kaikille muillekin vastauksista. minä: paljon onnea sinulle raskaudesta! Tiedostan tuon vaihtoehdon oikein hyvin, että lapsia ei todellakaan niin vain aina tule kun haluaa. Ja sepä onkin yksi syy, miksi ajattelen, että pitäisi jo jättää ehkäisy pois. Mutta silti. Mua pelottaa siltikin.

 

[vieras]

Kiitos vastauksestasi vieras. En tiedä, taas on se tilanne, että aika on koittanut, johon ollaan sovittu ehkäisyn poisjättäminen ja mulla tulee yhä vahvempana tunne, että ei. Ei vieläkään. Mä viihdyn niin hyvin mieheni kanssa kahdestaan.

En mä pelkää sitä, että me ei pärjättäis tai mitään semmosta. Kyllä kaikki taloudelliset jutut järjestyy, siitä ei ole mikään kiinni. Parisuhde on todella hyvä ja ollaan yhdessäolostakin saatu nauttia jo vuosikausia, mutta silti tuntuu, että vielä kun voi, niin olisi niin kiva viettää aikaa kahdestaan.

Mutta sitten taas tuntuu, että pitäisi jo alkaa saamaan lapsia ja tuntuu, että tällä menolla mä en halua ikinä tehdä sitä päätöstä vauvan yrittämisestä ja ehkäsyn poisjättämisestä. Luen vauvapalstoja ja haaveilen vauvasta, mutta kaikki konkreettinen ja oikea, niin mua hirvittää. Oon varmaan vähän outo.

Tiedätkös, minä mietin kanssa tosi paljon sitä, että mitäs kun en saakkaan sitten viettää enää aikaa mieheni kanssa kahdestaan... Tuntui hurjalta ajatella, että enää meillä ei ole kahdenkeskistä aikaa, mutta kyllä sitä aikaa edelleen löytyy.

Tehtiin niin, että vauva meni heti omaan huoneeseensa nukkumaan, joten yöt oli aikuisten yhteistä aikaa ilman vauvaa ja näin ollen ei ikinä tullut ongelmaa senkään kanssa, että miten lapsen saa siirrettyä omaan huoneeseensa. Ja kyllä sitä aikaa muutenkin löytyy siihen yhdessä oloon - ei tosin enää niin paljon, mutta löytyy kuitenkin. Olemme mieheni kanssa huomanneet, että nyt siitä kahdenkeskisestä ajasta on oppinut nauttimaan ihan erilailla kuin ennen. Nyt tehdään iltaisin monesti jotain herkkuruokaa ja herkutellaan kun lapsi menee nukkumaan. Sitä jotenkin osaa alkaa käyttämään sitä "vapaa-aikaa" tehokkaammin kun sitä vapaata ei ole liikaa

Jokin aika sitten saatiin viikonloppuna meille lapsenvahti ja lähdettiin humputtelemaan kaupungille ihan vaan kahdestaan ja tehtiin kaikkea mikä vaan päähän pälkähti. Jotenkin kaikesta tuollaisesta osaa nykyään nauttia niin paljon enemmän kuin ennen. Ennen vapaat illat ja rauhalliset yöt olivat ihan itsestäänselvyyksiä, eikä niitä osannut arvostaa. Nyt vapaata arvostaa ihan erilailla ja vapaa-aikansa osaa käyttää niihin sioihin, joita vauva-arjen kanssa kaipaa.

Ja kyllä sitä aikaa voi puolison kanssa viettää vaikka se vauva onkin siinä mukana. Me esimerkiksi tehdään usein niin, että lähdetään ihan koko perhe kävelylle ja vaikka puistoon. Meillä on mieheni kanssa mukavaa kun voidaan jutustella siinä kävellessä ja lapsi on ihan onnesta soikeena kun pääsee vähän katselemaan maisemia ja keinumaan puistoon

Älä turhaan pelkää sitä lpsen saamista. Jos tuntuu siltä, että kaipaat sitä lasta niin tehkää vaan jossain kohtaa se päätös, että jätätte ehkäisyn pois ja annatte sitten asioiden edetä omalla painollaan.

 

[-]

no just, vastasyntynyt omaan huoneeseen jotta vanhemmat saa omaa aikaa,huhhuh...

 

[vieras]

no just, vastasyntynyt omaan huoneeseen jotta vanhemmat saa omaa aikaa,huhhuh...

Miksi vastasyntyneen pitäisi olla vanhempien huoneessa???
Yhtälailla kuulen vauvan itkun toisesta huoneesta, mutta tällä järjestelyllä ei vauva herätä meitä pienillä öhinöillä, eikä me häiritä lasta. Eikö se nyt ole vauvan kannalta sama, että onko se hänen sänkynsä vanhempien huoneessa vai viereisessä huoneessa? On vaan itselle niin paljon kivempi kun saa nukkua eikä tarvitse herätä joka ikiseen yskäisyyn tai peiton kohinaan.

 

[ap]

Tein päätöksen. Jatkan ehkäisyä ja unohdan koko vauva-asian niin kauaksi aikaa kunnes se taas tulee mieleen. En vielä mikään vanha onneksi ole, mutta se siinä sillä tavalla kirpaisee, kun aina olen ajatellut, että haluaisin saada lapseni nuorena. Onko olemassa joku ikä, milloin kannattaisi oikeasti alkaa yrittämään lasta, vaikkei ole vauvakuumetta, mutta elämäntilanne kuitenkin olisi ihan ok vauvalle? Mikä teidän mielestä on sellainen ikä, milloin viimeistään kannattaisi vain antaa mennä?